Alkusoitto - tai soitellen sotaan
Tulipahan taas tehtyä kaikenlaista viime keväisen Portugalista paluun jälkeen - vaan ei mitään havaintoa, mitä! Siis oikeesti, mietin tuossa yhtenä päivänä, että mitä myö on touhuttu, enkä löytänyt vastausta... ennen kuin sitten koitti elokuun 11. päivä ja meitsistä tuli likimain kansankynttilä tai ainakin ope.
Paikallinen ammattiopisto sai siis paluumuuttajan, mutta uuteen tehtävään. Siinä sitten kahden lukkarijakson ajan patsastelin kampuksella ja yritin näyttää vakuuttavalta. Ilmeisesti ei ihan mennyt läpi, armas kollega nimitteli rusinatpullastaopettajaksi ja pedakoomikoksi - ja aivan aiheesta kyllä, ei siinä mitä! Miksi sitten moiset nimitykset? Rusinatpullastaope siksi, että ei tarvinnut osallistua mihinkään luokanvalvojan hommiin eikä työssäoppimisen valvontoihin ja projektitkin sai nyt pääsääntöisesti pärjätä ilman. Sen kun vaan tallusti luokkaan, paukutti poskeaan, arpoi arvosanat randomilla ja nosti tilin joka 15. päivä.No, ei se ihan noin ehkä mennyt. Joskus kyllä, kun oli kolmas luento samasta aiheesta samalla viikolla, alkoi vetää aika automaattiohjauksella. Sitten sieltä luokasta kaikkien evvk-päiden seasta yleensä näkyi yksi pari kirkkaita silmiä, joka tapitti opettajaa ja yritti ilmeisesti ymmärtää, mitä se siellä paasaa ja sitten se ope tietysti yritti itsekin ymmärtää, että mistähän tässä nyt sitten pohjimmiltaan on kyse... Pedakoomikko tuskin sen kummempaa selitystä kaipaakaan, mutta liittymättä nimittelyyn, kyllähän sitä välillä itsensä stand up -koomikoksi tunsi - Leikola varokoon mainettaan, täältä tullaan!
Jos sitten vähäksi aikaa vakavoituisi, olihan se aika hämmentävää 20 tuntia viikossa työllä ansaita sama raha kuin aiemmalla melkein kaksinkertaisella aherruksella suunnittelijana, puhumattakaan tietysti siitä, että työn rasittavuus oli nyt korkeintaan puolet. Silti, oli se aikamoinen kokemus opettaa datisteineille prosessien ja projektien alkeita ja siihen vähän atk-enkkua päälle. Onneksi sain kelvollisen alkupaketin, josta muokkailin ja lisäilin itselle sopivat matskut noihin pro-alkuisiin, enkun suhteen sain sitten itse älynväläyksen ja teetin opiskelijoilla het alkuun tasotestin, jolla karistin suurimman osan pois luokkaopetuksesta, kun sain arvosanan suoraan testistä. Datanomityypit on lähtökohtaisesti ihan kelvollisia enkussa, joten jäljelle jäi vaan itäisestä naapurista muuttaneita (ei suoranaisesti mitään itämään tietäjiä, mutta ihan ok tyyppejä) ja erityisopiskelijoita (ihan tietäjiä, mutta rajoitetuin kognitiivisin kyvyin varustettuja).
Mut sit ne pro:t... Varsinkin ekaluokkalaiset oli lystejä. Toiset veti energiaa tölkistä ja kaffekupeista ja meno oli sen mukaista, mikä tietysti tällaiselle diagnosoimattomalle adhd:lle sopii oikein hyvin, kunnes alkoi ne hiirimatot lennellä luokassa - silloin ope otti pultit. Kyllä ne silti välillä kuunteli ja melkein kaikki harkatkin tuli tehtyä ihan kelvollisesti ja tuntien aikaiset keskustelut (jotka ei siis todellakaan liittyneet mitenkään aiheeseen) oli aika hillittömän hauskoja välillä. Sekaan oli ujutettu muutama aikuiseksi laskettava, joista yksi on oikea kverulantin (sossusisarein tietää, mitä tää tarkoittaa, muut voi tarkistaa sivistyssanakirjasta) ja trollin (googlaamalla selviää tämäkin) ristisiitos. Joka asiasta oli mielellään negatiivisesti sävyttynyt mielipide ja jokainen harjoitus oli huonosti suunniteltu ja kuvattu ja muutenkin kaikki on ihan sieltä ja.... Tällä tyypillä oli kaveri, joka oli ulkonaisesti kuin samasta puusta, mutta ei ihan niin kärkäs suustaan - paisi silloin, kun oli mahdollista heittää perussuomalaistyyppinen rasistinen kommentti. Miulla meni useampi viikko, ennen kuin tunnistin nimen perustella, kumpi oli kampi. Yksi muu ns. aikuinen meinasi aiheuttaa open viileelle maineelle katastrofin, kun kerran meinasi yhden kitinäkohtauksen aikana purkautua ilmoille: "Voi rakas lapsi, etkö sie nyt vois..." Onneksi tällä kertaa aivot toimi nopeammin kuin suu ja sanat jäi hampaitten taakse. Olis nimittäin saattanut olla vähän rankempi kolaus tyypin itsetunnolle, luulen ma, ja olis saattanu projektien opiskelu tyssätä siihen, mikä olis ollut todella vahinko, koska jätkä on kuitenkin ihan fiksu tapaus. Toisaalta, missäs sitä olis turvallisempaa taantua lapseksi jälleen kuin opetätin hellässä huomassa vielä melkein oikeita lapsia täynnä olevassa luokassa. Omien aikuisopiskelupäivien ajoilta on kyllä jäänyt mieleen oma ämistely siitä, miten muu porukka onnistui NIIN taas palaamaan jonnekin yläastemoodiin, missä oli hirveen tärkeetä vertailla, miten mikäkin tehtävä ja koe oli arvosteltu ja kuka sai parhaat arvosanat - mie NIIN en sitäkään ymmärtänyt, en silloin teininä ja vielä vähemmän aikuisena.
Edellisestä päästäänkin sitten pienen hypyn kautta opetätin ikäkriisiin. Lukaisin joltain juorupalstalta, että Jungnerin Miksu on taas löytänyt uuden kullan, eikä ikäerokaan ollu kummoinen, vaatimattomat mitä lie kakskönt kuus vuotta tai jotain, neitonen taisi olla 23. Silloin aattelin, että ei kyllä oo todellista, tuo edellä kuvattu kitisijä nimittäin on samaa ikäluokkaa, 23 tai 24. Siis, jos meiksi ottaisi Miksusta mallia, niin voisin ottaa elämäni ensiaskeleet äiskänroolissa - ei helvetti! Mut sit toisaalta, 23-vuotiaana mie olin jo eronnut rouva ja siitä sitten päästään siihen ikäkriisiosastoon, mikäpä mie olen ketään neuvomaan, jos vaan se kuuluisa henkinen ikä natsaa... Ja Miksuhan on ollut ja on edelleen vaativissa valtakunnallisissa toimissa, kyllä hän tietää, eikö?!
Mutta joka tapauksessa, nyt on se sota sodittu ja osa taisteluista voitettu ja osa hävitty ja kuten yleensä, jäljelle jäi vain savuavia raunioita: opiskelijaparat tuskin oppi mitään (mutta saivat suorituksia, mikä on ilmeisesti paljon tärkeempää) ja opeparka tuntee issensä vielä entistäkin tyhmemmäksi ja pätemättömämmäksi (mutta onneksi palkka tuli ajallaan, kun vaan muisti tuntikupongit täyttää) ja työkaverit kärsii muuten vaan (ekaks se tuli viemään ne rusinat ja sitten vielä ilkee lähtee meren rannalle lonkkaa vetämään kun meillä revohka jatkuu).
Tästä on hyvä jatkaa kohti valoisampaa tulevaisuutta - takaisin Portimãoon siis!
