Surrealistisia kokemuksia

Yritän aina silloin tällöin netistä tutkailla paikallista maakunta-aviisia Jornal do Algarve. Viime kerralla törmäsin uutiseen liittyen Tavirassa olevaan taidenäyttelyyn. Auton vuokra-ajasta oli vielä vähän jäljellä, joten myöhän päätettiin viettää perjantaipäivää matkaillen – taas vaihteeksi kohti itää. Tällä kertaa menomatka posotettiin polleesti pitkin moottoritietä. Muuten menikin hienosti, paitsi että yhdessä liittymässä joku tolvana ei osannut lisätä vauhtia riittävästi vastaamaan muuta liikennettä vaan tuli meidän eteen körötellen neljääkymppiä, nopeusrajotus siinä kohtaa oli 120 – likeltä piti, mutta säikähdyksellä selvittiin!

Tämä kaunis rakennus kauniine takorautaportteineen on Taviran paloasema.

Google Maps ohjasi meidät lähes tulkoon oikeaan paikkaan ja maksuttomalle parkkialueelle. Pienen harhailun jälkeen löytyi museokin (Palácio da Galeria) ja sieltä Cupertino de Mirandan säätiön kokoelmista koottu portugalilaisen surrealismin näyttely. Yllättäen miun mieleisimmät työt oli tehnyt valokuvaaja (Fernando Lemos) eikä kenkään maalari. Muutenkin näyttely sai miut ajattelemaan, että surrealismi on ollut kuvataiteessa sama asia kuin punk musiikissa. Ei oo ollut väliä osaako tai onko tekemisen takana mitään muuta ajatusta kuin purkaa meuhkaten sisintään ja maailman tuskaansa – ja toisaalta, siinä sivussa on saatu aikaiseksi todella hienoa taidetta! Valitettavasti tämän näyttelyn taiteilijoilla se oli jäänyt aika monella siihen meuhkaamisvaiheeseen tai sitten oli vasta opeteltu ja otettu vaikutteita muualta. Ainakin yksi Marc Chagall -kopio ja muutama Dalín tapainen tekele tuli vastaan.

Fernando Lemosia netistä ryöstettynä.
Tämä kuva oli esillä näyttelyssä.

Museoon mennessä ostettiin yhteislippu kahteen näyttelyyn (saatiin halvalla, kumpaankin erikseen olis ollu 2 € per hlö, yhdistelmä makso VAIN 3 € naamalta), joista toinen liittyi islamilaiseen aikaan Taviran alueella. Kun taide-elämyksestä selvittiin, saatiin lipunmyyjältä kartta ja ohjeet, että löydettiin Núcleo Museológico Islâmico, jossa katsottiin ensin lyhykäinen elokuva aiheesta ja sitten tyypillisiä arkeologisen museon esineitä, rikkinäisiä pystejä jne. Rainan jälkeen siirryimme yläkertaan pystien ääreen hissillä, jota yksi henkilökuntaan kuulunut nainen ystävällisesti pidätteli meitä varten ja siinä sitten vähän rupateltiin. Kehuin hälle, että leffa oli ollu mielenkiintoinen ja hyvin tehty (niin kuin olikin) ja hää kiitteli kiitoksista, pohjautui kuulemma hänen opinnäytetyöhönsä. Kerrankin Neiti Suorasuu osasi avata suunsa oikeassa paikassa ja oikeasta asiasta!

Kyllähän tällä kartalla osaa vaikka mihin!

Surrealistiset tuolit oli näytillä jonkun käsityöliikkeen ikkunassa.

Kulttuuririentojen jälkeen siirryttiin tutustumaan kaupungin vanhaan keskustaan lähemmin. Kaupungin läpi kulkee joki Ria Formosa (tai oikeastaan se ei ole sen niminen joki vaan laaja kosteikkoalue, jonka yksi osa jakaa Taviran kahtia), mutta sitä me ei ylitetty, vaikka Roomalaisen sillan (Ponte Romana) päällä ihan kivan kuuloinen trio jatsahtelevasti soittelikin. Katseltiin ympäriinsä vähän sillä silmällä, josko olis löytynyt mieleinen lounaspaikka, mutta päätettiin sitten kuitenkin siirtyä taas maisemareitille maaseutumatkailuun ja mennä seuraavaan kaupunkiin Olhãoon ettimään ruokaa – paitsi että heti matkan alettua vedettiinkin liinat kiinni ja pysähdyttiin houkuttelevan näköiseen tienvarsikuppilaan. Ihan kannatti, ruoka oli hinta-laatusuhteeltaan kohdillaan ja paikkakin oli ihan mukava.

Vaatimattoman näköinen tienvarsiravintola O Forno.

Nää julmat vahdit yritti kovasti pelotella meitä pois...

Tyypillinen ruokalista, myö syötiin kanaa.

Tässä se ravintolan nimikkouuni O Forno.

Takapihalla oli kanala, tuskin meidän ruuat silti sieltä oli,
tai mistäs sen sitten taas tietää...

Olhãossa käytiin sitten vaan jälkkärikahveilla. Siellä oli tyypilliseen tapaan paljon muraalitaidetta ja täytyy kyl sanoo, että parempi surrealisminäyttely siellä oli kuin varta vasten kootussa kokoelmassa… Kotiin päin jatkettiin pienempää tietä ja Algarvessa se tarkoittaa ajamista pikkukylien läpi. Välillä kylänen menee ohi ennen kuin oikeastaan kerkiää alkaakaan, mutta heti perään tulee samanmoinen toinen. Kaikissa on kuitenkin ainakin yksi ravintola ja baari, jonka oven suussa on joku seinään nojailemassa ja maailman menoa ihmettelemässä sekä tietysti liikenneympyrä tai kaksi! Usein on myös liikennevalot, joista ystävällisesti aina etukäteen varoitetaan – joskus ei kyllä yhtään ymmärrä, miksi suoralla tiellä palaa punaiset, kun siihen ei tule sivuteitä mistään.  Ehkä siinä on joskus ollut joku huoltsikka, miltä on pitänyt päästä jatkamaan matkaa, niitten kohdalla nimittäin on valo-ohjattuja risteyksiä.

Taiteilijoitten valtaama talo edestä....

...ja takaa.

Tää Olhãon liikenneympyrä ei oo kovin surrealistinen,
enempi ehkä sosialistista realismia tai jotain.

Kun matkailut alkaa nyt olla matkailtu, piti alkaa vähän funtsia, että missäs sitä nyt onkaan tullut oltua. Muistelen joskus kuulleeni tarinan, jossa joku alkuperäisasukasmies (oli hää sitten aussi, amerikkalainen vai ehkä sittenkin afrikkalainen – ei sillä väliä, ei se juttua muuta) istuskeli kivennokassa ja ohi menny länsimaalainen oli kysässy, mitä mies oottaa. Vastaus oli, että piti jäädä odottelemaan sielua, kun se jäi kovassa kyydissä jälkeen, kyseessä oli siis kävellen liikkeellä ollut tyyppi… Sama tunne on tullu itsellekin, kun on maisemat vaihtunu aika vauhdikkaasti, että vähän on ruumis ja sielu hajasijoittuneina.

Algarven alueella on tapahtunut ammoisista ajoista alkaen, kaikenlaisia aikoja on eletty: ennen roomalaisia, niitten kanssa, niitten jälkeen (barbaarien vallan aika) ja sitten tuli muslimit, jotka oli vallassa pitkään, n. 715–1249. Algarve-sanan alkumuoto onkin Al-Gharb. Osa niistä paikoista, joissa on käyty, on ollu tärkeitä jo tuohon aikaan (Al-'Ulyã eli Loulé ja at-Tabira eli Tavira). Yksikäänhän näistä paikoista ei siis ihan tuore ole (perustamisaika suluissa): Loulé, Silves ja Tavira (1266), Sines (1362), Portimão (1453), Lagoa (1773), Vila Real de Santo António (1774) ja Olhão (1808).  Joka kylässä on oma linnansa tai linnoituksensa, jonkinlainen muurihässäkkä, johon on jonkinlaista museotoimintaa järjestetty. Siinä mielessä Portimão eroaa muista, että täällä linnoitus on ollut enemmän tai vähemmän hylätty. Jos oikein muistan, täkäläinen pormestarinna on puhunut, että se pitäisi saada kunnostettua, jotain museota täälläkin peliin ja sillain. Onhan se tällaisenaankin turistien suosima näköalapaikka, mutta voisihan se paljon parempikin olla.

Perintöä (patrimônio) arvostetaan kovasti ja sitä suojellaan, ainakin puheissa. UNESCOn aineettomien kulttuuriperintökohteitten luettelossa muuten on välimerellinen ruokavalio, jonka piiriin Portugalikin lasketaan kuuluvaksi, vaikka eri lätäkön rannalla ruikuttaakin. Taviran Palácio da Galeriassa oli taiteen lisäksi diettiin liittyvä näyttely, heikäläiset oli olleet edustamassa kotimaataan nimeämistilaisuudessa. Listalla on myös mm. fado ja alentejolainen laulu (Cante Alentejano), josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan.

Päivittäin telkkarissa on keskusteluohjelmia tai juttuja maakunnista, joissa perintöön ja perinteisiin viitataan. Joka kylällä on omat festivaalinsa tai markkinansa, jossa paikallisia erikoisuuksia vaalitaan ja esitellään; erilaisia käsitöitä tai ruuanvalmistusta, joskus myös laulua ja tanssia.

Vuoden 2017 esimerkkejä:

Festival MED de Loulé (maailmanmusiikkia), lisäksi oli ne valofestarit ensimmäistä kertaa

Feira Medieval de Silves (keskiaikaa)

Festival de Gastronomia do Mar de Tavira (merellistä gastronomiaa)

Festival Músicas do Mundo de Sines (lisää maailmanmusiikkia)

Festival da Sardinha de Portimão (sardiineita, vaikka pyyntimäärät onkin tiputettu melkein olemattomiin)

Festival Internacional de Guitarra de Lagoa (harmi, että kitarabileet oli syksyllä ennen meidän saapumista)

Festival do Marisco de Olhão (mereneläviä)

Feira da Praia de Vila Real de Santo António (rantabileet, suunnattu espanjalaisille…)

Taannoin Estremozin savifiguurit pääsi UNESCOn listalle.

Monchique juhlistelee mm. medronhoa, mutta myö käväistiin siellä syömässä viimeinen autoilulounas maanantaina ihan ilman paloviinaa. Oltiin oikeestaan menossa O Maximinoon, mutta se olikin kiinni. Mentiin sitten ihan kylälle asti ja löydettiin O Parque (Puisto), joka ei ulospäin mitenkään merkittävältä ravintolalta näyttäny, mutta ilmeisen suosittu se oli. Yhteen pitkään pöytään oli sijoittuneena seurue, jolla tuntui olevan oikein hauskaa. Eipä tarvinnu meidän paljon keskenämme haastella, kun ei olis sanomisista siinä mekkalassa mitään selvää saanu ja mitäs puhumista sitä nyt välttämättä niin onkaan… Ruoka oli kelvollista eikä kallista, joten kaikki hyvin!

Tää näyttää enempi baarilta, mutta kyllä se on ihan täysverinen ruokaravintola.

Sunnuntaina muuten käytiin O Viriatossa päivällisellä, sitä tuo mies oli pitkään toivonut. Täytyy todeta, että lounaalla kaikki on paremmin. Päivällisellä tarjotaan samaa lounasruokaa korkeemmalla hinnalla ja tuodaan pöytään kylmänä – lounasaikaan kaikki on kuumaa, lisukkeetkin. Ruokana oli uunissa pottujen kanssa paahdettua kiliä, pää ja aivot oli taas mukana. Jos ruoka olis ollut kuumaa, aivotkin olis varmaan uponneet, mutta kylmä rasva vaan ei oo hyvää. Perunat oli kyllä ihanaisia ja liha hyvää. Maksa ja munuaiset löyty lisukeriisistä. Toinen lisuke oli migas, tällä kertaa raastetusta leivästä ja mustasilmäpapujen kanssa tehtynä.

Tänään palautettiin auto pois, joten ollaan taas jalkahenkilöitä. Jos on autoillessa ollu pari läheltä piti tilannetta, sattuu niitä kävellessäkin. Jos ei tuolla meidän kauppareitillä olis autotietä paljon korkeammat jalkakäytävät, olis männä viikolla jääty auton alle. Mihin hemmettiin ne oikein kattoo, kun suoralla tiellä puskeevat päälle? Samanlainen juttu tapahtu meille pari vuotta aiemmin. Yks kaks sitä vaan tajuaa, että auton renkaat vinkuu vasten rotvallin reunaa. Tätä kirjoitellessa mies katto tv-uutisia, joissa kerrottiin liikenneonnettomuuksien määrien olevan kasvussa.... Palautusta piti yrittää kahdesti, eka kerralla toimisto oli lounasajalla kiinni, vaikka sen piti alkuperäispuheitten perusteella olla koko ajan toiminnassa… Uusi yritys tehtiin tasan klo 15 ja työntekijä tuli just samanaikaisesti ovia aukomaan. Tietulleista maksettiin pari kymppiä lisää, muuten eivät keksineet mitään uusia menoja, joten saatamma harkita uutta vuokrausta lyhyemmälle ajalle keväällä. Bensoihin meni vajaa satanen, mutta kyllähän myö aika paljon ajeltiinkin. Samaan aikaan toimiston kanssa auottiin myös Outron ovet, joten käytiin juomassa yhdet lomanlopettajais GT:t. Nyt on palattu normaaliin, syötiin  kotona omatekoista evästä ja hyvä niin!