Keskitalven juhlien välissä

Jouluun rauhoittuminen tapahtui vähän kuin olosuhteiden määräämänä, ei jakanut lentsussa paljon puuhastella. Sen verran aatonaattona kuitenkin, että meinasin saaha aikaiseksi kunnon joulukokon. Paistoin sämpylöitä ja keittelin samalla teetä. Jossain välissä sitten jätin patalaput siihen teeveden keittämisestä kuuman levyn päälle. Onneksi tuo siippa alkoi ihmetellä, että mikä täällä oikein katkuaa. Saatiin alkava palo sitten sammumaan kytemisvaiheessa, onneksi. Mutta kyllä se perkule säikäytti ja yöunet kun oli jo valmiiksi räkimisen takia aika huonoissa kantimissa, vei tuo juttu viimeisetkin unihiekat silmistä. Mitä sitten opimme tästä: pitäisi juoda vaan vinkkua, siihen kun ei liity palovaaraa, korkeintaan saattaa jokunen lasi särkyä pestessä silloin tällöin.

Jouluaatto meni sitten jo oikeasti rauhaisasti ja perinteisesti: ruokaa, juomaa ja kirjoja. Itse joulupäivä taas tuntui olevan kansallinen ulkonaliikkumispäivä. Käytiin Praia da Rochassa vähän käpeksimässä ja ensimmäistä kertaa tällä reissulla siellä oli paljon porukkaa. Autoja suhasi katkeamattomana virtana ja perhekuntia tallusti ympäriinsä. Myö ei jaksettu hulinaa jäädä seuraamaan, oli edelleen vetämätön olo räkätaudin takia.

Kuva-arvoitus: Mistä voi päätellä, että kuva on otettu joulunaikaan (itseasiassa joulupäivänä 2014)?

Portugalissa toinen joulupäivä ei ole mikään juhlapäivä eli kuten tapaninpäivä eli Boxing Day eli St. Stephen's Day (jota siis joissakin English speeking -katolisissa maissa vietetään). Jalkapalloa seuraaville taas kyse on yksi niistä superpäivistä. Vaikka vetämättömyys vieläkin jatkui, mutta kun oli pelipäivä, pakkohan se oli rantsuun raahautua ja sporttiteeveen ääreen. Punaiset paholaiset voitti Harakat 3 – 1… siisus sentään, mie oikeesti aika isosti inhoan noita joukkueiden lempinimiä, mutta tuon edellisen oli siis tarkoitus tarkoittaa, että United Manchesterista voitti Unitedin Newcastlesta ja jopa ihan pelaamalla. Seuraavaa Man United peli oli tänään sunnuntaina, sössivät helpon voiton 0 – 0 -vierastasuriksi Spursin kentällä. Boxing Day -peli katsottiin enimmäkseen kaksisteen samassa irkkubaarissa kuin vuosi sitten, silloin siellä oli meidän lisäksi pari muutakin, tämän päivän pelista eka jakso On The Rocksissa (brittipubi, jonka vessat oli siistiytyteet viime vuodesta ja henkilökunta vaihtunut ladseista paikallisiin), jossa oli sentään muutama muukin inehmo ja toka jakso Bacchuksessa (eka jakson alkaessa ei ollut vielä auki), jossa ei ollut ketään muuta, ja joka on jotenkin niin saattohoitotilassa – apua! Tulkaa kaikkialta maailmasta Portimäoon katsomaan jalista Bacchukseen! Heti jos olisin Naamakirjassa, tekisin vetoomuksen, perhana! WHERE IS EVERYBODY?

Pois tullessa käytiin syömässä toinen 9,90-hintainen menu, tällä kertaa valkosipulileipää (muito bom) ja sekasalaatti (bom) alkuun, sitten grillattua meriahventa ja taas – ylläri ylläri – grillatut lampaan kyljykset (molemmat muito bomin ja bomin välissä) ja täysin/liki kelvottomat jälkkärit. Kotimäkeä kavutessa brassibaari oli vasta aukeamassa, joten käytiin ottamassa viimeiset voimia antava sen yläkerran kilpailijassa. Mie join lasin punkkua, joka on hinta-laatusuhteeltaan ihan ok, mutta mies sitten sai jotain ihan uutta. Olis ottanut bican (eli siis sen espressoa vastaavan paikallisen) ja brandyn. Kuinka ollakaan, oli se haluttu alkoholillinen menovesi ihan loppu. Tarjosi sitten kyyppari tilalle Monchiquen vuoriston medronhoa eli moonshinea eli pontikkaa. Ihan hyvää oli, sen verran miekin sitä maistoin, kelpais grappan tilalle ihan mennen tullen. Myyntiartikkelina sitten taas oli ihan ehtaa tiskinaltatavaraa, haettiin takahuoneesta, oli tiputettu pestyyn (toivottavasti, ainakaan etikettiä ei enää ollut) viinipulloon ja korkki oli ties mistä… Hyvää ja jännittävää vuoden vaihteen odotusta muuallekin!

Jouluvalmisteluja

Kaiken aikaa on kiirehditty kaupasta toiseen, että on joulua saatu tehdyksi – tai sitten ei. Ei myö nyt muutenkaan olisi hirveästi asiaan panostettu, mutta kun sairastuttiin kumpikin aika räkäiseen lentsuun, ei juuri huvita tuolla kylällä pyöriä. Pieni pala possunkankkua on suolassa, samoin norjalaista lohta ostettiin kraavaukseen.

Joku aika takaperin harrastin vähän askartelua paskartelua ja tein meille jouluisen kukka-asetelman. Tuo avokumppani ei jostain syystä oikein arvostanut (”Onpas köpsän näköinen”), mutta olosuhteisiin nähden olen isse tyytyväinen ja kaikkien yllätykseksi kasvit on edelleen elossa (ovat oikeita, eivät muovisia – ihan totta, uskokee pois) ja jo on kohta kolme viikkoa kulunut!

Kylällä sitten taas ovat panneet parastaan, kierrätys voi oikeasti olla iloinen asia! Keskustassa on melkein kaikki joulukoristeet tehty kierrätetyistä, leikellyistä ja maalatuista muovipulloista. Ja mitä kaikkea niistä sitten voikaan tehdä, oikeesti on vaan se kuuluisa mielikuvitus rajana! On nähty pukkien ja porojen lisäksi ainakin yksi iglu, monta kuusta, erilaisia köynnöksiä ja lahjapaketteja, yksi takka, piparminttukeppejä, lumitähtiä ja mitä lie muuta…

Boas Festas!
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Ei pelkästään leivästä

Kaikkea on taas tullut syödyksi, ihan omatekemää sämpylöistä alkaen ja tietysti ravintoloissa. Omatekemistä erikoisemmasta päästä on varmaanniin kanan sisukset (miúdos de frango), joka sisälsi tipusen kaulaa, maksaa ja kivipiiraa (kai), jotka kypsensin ja marineerasin sotkussa, jonka koostumuksen olen jo autuaasti unohtanut. Hyvä arvaus on, että sössö sisälsi jotain tuoretta yrttiä, valkosipulia, chiliä, sitruunamehua, pippuria ja tietysti suolaa, muistaakseni myös Dijon-sinappi oli osallisena siinä hässäkässä. Hyviä kuitenniin olivat, kanan sisällöt.

Raakaa kamaa, vasemmalla kaulat, keskellä maksat ja oikealla erilaisten arvauksien jälkeen kivipiiroiksi tunnistetut osat. Lisäksi mukana oli yllärinä yksi sydän, näky maksojen ja kivipiirojen välissä, hyvää oli hänkin

Tajoilukelpoiset napostelupalat kanansisälmyksistä, á la Jaana

Itse on tehty kaikenlaista, yhden kerran yleisön pyynnöstä pöydällinen erilaisia kaloja ja muita mereneläviä. Se pöydällinen sisälsi paitsi pariloitua lohta (norskikamaa, kai), jonkinlaista meriankeriasta (sitkasta, mutta maukasta) ja meriahventa (mureaa ja maukasta) sekä sitä pikkiriikkistä kalmariksi sanottua mustekalaa, jonka siivosin eka kerran ihan itse (vähäks olen ylpeä!) ennen parilointia. Sydänsimpukoitakin oli kattilallinen, seuraavana päivänä syötiin sitten simpukkapäällysteiset uunin grillivastuksen alla pariloidut lämpimät voileivät.

Kaksi tyhjää lautasta, muut täynnä evästä, lopulta oli kuitenkin massut täynnä!

Naapuribrassibaarin vartaat on olleet hyviä napostelupaloja, sielläkään possuvarras (porco no espeto) ei kyllä tainnut olla ihan fileestä vaan maku oli enempi sisälmysmäinen, kanavartaat on taas olleet ihan tunnistettavia siipipaloja.  Yhdessä grillikanapaikassa Aquan lähellä käytiin syömässä oman kuvitelman mukaan ”kevyt lounas”, joka oli lopulta grillattuja possunpaloja riisin, salaatin ja ranskalaisten kera. Possu oli muka hyvä vaihtoehto, kun se kana olisi ollut joko kokonainen tai puolikas. No, saatiin sitten kahden kanan verran possunkylkeä lisukkeineen… Tarjolla olisi ollut myös Madeira-tyylisiä espetadoja, jotka on siis jätti-isoja vartaita ja ehkä vielä pitää mennä sellainen yksi kaksistaan (= ½ per lärvi) syömään, kunhan on riittävän iso nälkä.

Mistä lie favelasta...
OIkeesti, ne on niin häpsingillään meistä ulokomaalaisista, jotka änkee sisään... mut myö vaan ängetään!

Praia da Rochan yhdessä italialaistyyppisessä kuppilassa syötiin menut eli 9,90 € maksaneet kokonaisuudet. Mie otin kasviskeiton ja tuo toinen valkosipulileivän alkuun (molemmat muito bom), hää sitten grillattua lohta (ei kuulemma kovin bom, mutta syötävää) ja mie grillatut lampaankyljykset (not bad at all eli siis bom) ja lopuksi tosi onnettomat (não é bom) mousset jälkkäriksi.  Pullollinen viiniä kyytipojaksi kustansi sen vähän päälle kympin ja se on täällä aina hintansa väärti… Laseittain juotuna sitten taas saattaa saada sen euronsa verran ihan mitä vaan, varsinkin jos ostaa valkkaria! Bar Miradouro kyllä myy ihan kelpoainetta, oli se sitten mitä vaan nestemäistä. Heijän jo viime talvena riippuvuuden aiheuttaneet paahtopossusämpylät on edelleen olleet miun suosikkeja kylälounaista.

Illalla ennen nukkumaan menoa on yleensä otettu pieni huikka jotain alkoholipitoista (portviiniä, brandyä tai aguardente velhaa = paremman väen brandy) ja sen kanssa pala tai pari tummaa mantelisuklaata, jonka tyyppistä ei jostain syystä Suomesta saa. Ylipäänsä Suomessa mantelisuklaata ei oikein ole puhumattakaan tollaisesta, jossa mantelit on kokonaisena suklaan seassa ja jos sitä sitten jostain sattuu löytymään (Lidlistä löyty kerran), se on jotain maitosuklaamössöä. Tummasuklaa ja mantelit kunniaan!

Oikeastihan tämän nerouden takana ovat paikalliset naapurit
idästä joten yrittäkäämme pitää mielemme avoimina,
mitä naapureihin tulee – myös siis itäisiin, niin vaikeaa kuin se joskus onkin 

Epämääräistä jauhetta pussissa

Tultiin siis lentämällä ulkomaille ja matkassa kulki pussukka epämääräistä jauhetta, eikä kukaan kysellyt mitään. Jauhe oli tilattu InterNotista, niin kuin niin moni muukin epämääräinen jauhe näinä päivinä – ei niin, että täti ite tietäis, on vaan kuullut… Kyseessä oli pussukka kuivattua hapanleivänjuurta, jonka sain Julialta läksiäislahjaksi eli evästarpeiksi. Siitä on nyt tehty ensimmäiset sämpylät. Julialle tiedoksi: en noudattanut kumpaakaan pussukan mukana tullutta ohjetta vaan ihan sitä samaa, mitä oon käyttänyt sen oman ruisjuuren kanssa. Miullahan on ollut 15.3.2011 alkaen käynnissä leipäprojekti. Perustin silloin oman leipäjuuren, joka toivottavasti vieläkin siskon pakkasessa voi kohtuullisesti. Silloin kun se ei meijän vapaaehtoisen maanpakolaisuuden ajan ole ollut syväjäädytettynä kryonisessa holvissaan siitä on väännetty leipää enemmän tai vähemmän säännöllisesti parin viikon välein. Niin, ja syötykin on, ei vain leivottu!

Mukana tullut kuivattu juuri on lajiltaan San Franciscon Gold Rushia, joka tarinan mukaan on saanut alkunsa siitä, kun ranskalaiset ovat aikanaan mennessään kultakuumettaan lievittämään Ameriikoihin vieneet mukanaan hapanleipätaikinan tekotavan. Sieltä on taikinajuureen tarttunut paikallinen villihiiva, jonka pitäisi olla sitten niin erityistä, että sillä ryyditettyä juurta myydään netissä halukkaille. Itse elvytin jauhejuuren tekemällä siis liejun pullovedestä (pari desiä) ja täysjyvävehnäjauhoista (farinha integral de trigo, n. sama määrä kuin vettä) ja heittämällä juuren sekaan. Tämä illalla, aamulla vajaa desi jauhoja lisää, iltapäivällä ja illalla samaten. Seuraavana aamuna sitten loput jauhoista (yhteensä n. 1 kg) sekaan ja taikina nousemaan, nousun jälkeen leivonta sämpylöiksi ja lisää kohoamisen odottelua. Lopputuloksena neljä ihan syömäkelpoista sämpylää.

Olin jotenkin kuvitellut, että olis voinut testata juurta ruisleipäänkin, mutta ruisjauhojen löytäminen on aikas vaikeeta, kaupoissa on ”ruisjauhoja”, mutta oikeesti ruista on vain lisänä vehnäjauhoseoksessa, jossa on hiivaa ja muita lisäaineita ja joka on valmista leipäkoneeseen.

Muiden epämääräisten jauheiden saamisesta täällä en tiedä, mutta erilaiset poltettavat ainekset olis tosi helposti saatavissa, jos kiinnostaisi. Kylällä epämääräiset tyypit on valmiita tarjoamaan ilmaiseksi maistiaisia omista tuotteistaan samoin kuin ostoskeskuksissa sähkötupakan myyjät. En oikeesti olisi edes osannut kuvitella, että sähkötupakki voisi olla jotenkin luksustuote, jonka imukkeet(?) on kun koruja ainakin. Ja niin kuin oon käyttänyt aikaani scifikirjallisuuteen ja taaskaan ne ei tätäkään osanneet miulle oikein ennustaa, mokomat luuserit! Tämä luuserius ei tietenkään koske omaa scifijumalaani Isaac Asimovia, joka tietyistä kirjallisista puutteistaan huolimatta oli nero!

Ahkerat kädet

Vanha sanonta muistaakseni väittää, että joutilaat kädet on paholaisen palveluksessa. Sen kummemmin piruihin uskomatta olen pitänyt pikku kätöset työn touhussa. Kyseessä ei siis todellakaan ole pyrkimys mihinkään hyveelliseen toimintaan vaan sellainen raadollinen juttu, että unohdin pakata yhden puuvillakankaisen vuorittoman jakun matkaan ja olin aika pitkälle suunnitellut garderobin sen varaan. Paikalliset vaatekaupathan tarjoaa tähän aikaan vuodesta vaan talvivermeitä ja jakutkin on vuorellisia, ettei vaan vilu pääse yllättämään. Yhden akryylivirityksen ostin, sen avulla voi maastoutua paikallisten joukkoon ja kohtuullisesti se kai onnistuukin, kun aloittaavat yllättävän usein kohteliaan keskustelun portugaliksi ja sit ei voi kuin käsiään levitellä… Vielä pitäisi vetää jalkaan piukean tiukat pöksyt ja saapikkaat, mutta siihen tuli eriävä mielipide tuosta vierestä.

Joka tapauksessa, onneksi keskustasta löytyi putiikki (ei China-kauppa, joista siis saa melkein mitä vaan), jonka senkin kyllä monipuolisesta tarjonnasta (sekalaisen tavaran lisäksi kassan vieressä myydään vitriinistä pikkuleipiä) löytyi myös sadan gramman puuvillalankavyyhtejä (á 2 €) ylläri ylläri meiksin värisinä ja sopiva virkkuukoukku. Sitten vaan ennen lähtöä opittu kukkakuosin ohje käyttöön ja sormet töihin! Ostin lankaa arviolta ”juuri sopivan” määrän, mikä on tarkoittanut kohtuullista iterointia materiaalin käytön suhteen. Ainahan mie teen käsityöni yritys-erehdys-pura-korjaa-metodilla, mutta nyt on vaatinut vielä vähän enemmän säätöä. Valmista kuitenkin tuli ja on tuota ilennyt jo käyttääkin. Nyt on kyllä sitten taas ne joutilaat kädet…

Tekele, vieressä jäljelle jäänyt lankamäärä eli vähiin menee ennen kuin loppuu

 

Kauppa,josta saa vähän sitä sun tätä, nimeltään Dia a dia eli Päivittäin 

Osa ajasta notkutaan tietysti baareissa, lauantaina käytiin tarkistamassa että brassibaari vielä kitkuttaa ja siellähän olikin taas mieletön meno käynnissä. Valmistautuivat levynjulkistamistilaisuuteen, meiltä jäi kyllä illan pääesiintyjä näkemättä, kun olisi aloittanut niin myöhään. Sen verran sponssattiin, että ostettiin levy vitosella. Artisti on nimeltään Edu Moraes ja kiekko ostettiin kyllä ihan sokkona. Soittivat sitä kuitenkin sitten pyynnöstä taustamusiikkina, ei se ihan kamalaa sontaa ollut. CD-soitinta meillä ei ole täällä matkassa, joten varsinainen elämys jää sitten Suomeen. Edusta tulee muuten mieleen yksi Kettunen, josta on aikanaan aiheutunut pahanlaatuinen yliannostus yhden entisen heilan takia.

Eihän noin mukavan näköiselle miehelle voinut sanoa "Ei!" 

Sunnuntaina oli sitten jäsenten väliset Bacchuksessa: Man United / mie 3 – Liverpool / mies 0. Sinnekin raahautui nyt vähän enemmän väkeä paikalle, mutta silti oli hiljaista. Joka paikassa on nimittäin tosi hiljaista.  Continenten kahvilassakin oli viime vuonna jatkuvasti kolmessa ringissä ihmisiä tiskin ympärillä vuoroaan odottamassa, nyt tilauksen pääsee tekemään heti.

Muuten aikaa on kulutettu lueskelemalla Suomesta raahattuja pokkareita – mie kyllä tosi säästeliäästi. Hauska sattumus sinänsä, että taas on yksi kirja talviaiheinen nimeltään, Jään muisti, M. J. McGrath tekijänään. Viime vuonnahan oli sama juttu ja perinne on oikeastaan alkanut jo muinaisessa nuoruudessa joskus 80-luvulla, kun käytiin poikien kanssa Kalaojalla/-joella viettämässä helevetin kylmä ja sateinen juhannus ja lukukirjana oli Mark Helprinin Talvinen tarina. Tuolla juhannuskeikalla muuten muistaakseni sai yliannostuksen Mambaa…

Täälläkin on ollut koleahkoa ja sateista. Männä viikonloppuna jouduttiin oikein ottamaan parvekkeen muovinen kalusto sisään, ettei tuuli vienyt. On kyllä sen verran rumat, että sen puoleen joutaisivat pois lentääkin. Lukemisen lisäksi selataan tv-kanavia ja joskus sieltä saattaa vahingossa jotain katsottavaakin löytyä, varsinkin tolle toiselle, jolle ei tuota mitään vaikeutta katsoa samaa elokuvaa viidettä tai kuudetta kertaa. Miulla on tietysti mukana pakolliset ristikkolehdet, ensimmäinen on kohta käsitelty. Ja jos ei ole muuta tekemistä, ainahan sitä voi kirjoitella lokiva, vaikkei olis mitään sanottavaakaan – anteeksi, desculpe!

Maija Poppasta odotellessa
Ovat muuten tosi vahvat varjot, ei pieni tuuli tunnu missään muuta kuin kantajan käsivarressa
Ja China-kaupasta tietysti, vitosen tsipale

Tänään kulutettiin aikaa kaupunkikierroksella. Käveltiin nostalgiamielessä Eläkeläis-Expressin Praia do Vaun päätepysäkille ja hypättiin kyytiin matkaten ostoskeskus Aquan tanhuville. Aquan sijaan tallusteltiin siitä vähän ohi ja päädyttiin Retail Centeriin, jossa ei olla aiemmin käyty. Sieltä löytyi mm. TOSI ISO panttilainaamon myymälä, josta olis voinut ostaa vaikka kitaran iltojen iloksi (onneksi ei ostettu, toim. huom.), puhumattakaan kaupoista täynnä kaikkia aivan ihanaisia sisustus- ja muita kodin tavaroita AI JAI JAI… Oli sellaisia söpönsöpöjä sormustimen kokosia kippoja ja kuppeja ja toisaalta pöydällä pidettäviä sähkökäyttöisiä paistolevyjä tai kolmen ruokalajin puhvettisysteemi, jossa vois pitää tarjottavat kuumina ja VAIKKA MITÄ! Anteeksi tämä huutaminen, mutta kun se oli niin hienoo…! Aquan Jumbosta piti kuitenkin hakea se varsinainen asia eli pimenta para bife = rouhittua musta- ja valkopippuria, joka on tarkoitettu pihveille. Se on aika monikäyttöistä, muutenhan pippurit on täällä ihan pölynä tai kokonaisina. Kokonaisia myydään myös sellaisissa kertakäyttöisissä pippurimyllyissä, jossa pippurit on aika hupaa tavaraa. Testattu nimittäin on, pari viikkoa täällä ja eka mylly alkaa olla finito.

Tästä käveltiin viime vuonna ohi liki joka päivä, ei ollut silloin liikenneympyrän suihkulähde toiminnassa.
Presidenten respa kyllä selitti meille jotain kulkureittiä, että kun tulee rotunda dos fonte (saatan muistaa käännöksen väärin), siitä sitten johonkin suuntaan....

Kaiken kaupoissa kiertelyn jälkeen tuli tietysti nälkä ja tietysti siihen aikaan, kun kaikki ravintolat oli menneet kiinni lounasajan jälkeen siistiytyäkseen päivällistä/illallista varten. Taaperrettiin sitten Continenten ravinteliosastolle ja syötiin – höö, köh, höö – kebabit… No, onneksi ei ollut sitä epämääräistä töhnää, jota Suomessa tarjoillaan vaan ihan kelvollisen näköisestä vartaasta vuoltua kanaa, pitan sisään lisätyt salaatitkin oli ihan fressejä. Iltapalaksi pitää tässä kuitenkin vielä vähän vetää tonnikalapastaa paahtoleivällä ja oliiveja, bom apetite!

Kotoutuminen valmis?

Yllättävän nopeasti se sit aina käy, kotoutuminen nimittäin. Joku Syyrian pakolainen voipi tietysti ihan aiheesta olla eri mieltä, mutta nyt tarkoitan tällaista omasta halustaan ulkomaille muuttavan sopeutumista uuteen ympäristöön.

Tää meidän tee-ykkönen (T1 = asunto, jossa on yksi makuuhuone) on oikeesti aika hyvä luukku, vaikka pieniä puutteita astiakaapissa onkin. Kun kaukolämpöä aurinkoisina päivinä pukkaa ikkunoista sisään, lämpöä on ainakin riittävästi. Sitten kun auringonlaskun aikaan laskee metallikaihtimet alas se lämpö ei edes karkaa minnekään. Lisäksi tietysti tää talo on rakenteiltaan ihan toista luokkaa kuin se nostalginen Presidente oli. Sehän oli siis ratkaisultaan luhtitalotyyppinen eli asunnon kaksi sivua oli luonnon armoilla ja kahden muun seinän takana oli enimmäkseen tyhjillään olleet = lämmittämättömät huoneistot. Tän kämpän ainoo lämpöhävikkiseinä on meren suuntaan oleva parvekeseinä, mutta sieltä tulevan kalsan saa siis blokattua niillä metallisysteemeillä ja niiden ja parvekkeenovien väliin tulevalla ilmataskulla.

Ensimmäinen siivouspäiväkin oli  viime keskiviikkona ja siistiä jälkeä oli syntynyt, huomenna sitten uudelleen. Viikkosiivous (siivous sis. lakanoiden ja pyyhkeiden vaihdon) maksaa 25 euroa ja olivat mokomat vieneet roskatkin pesästä! Siis joo, ihan kiva, että roskikset oli viety, mutta kun ne oli melkein tyhjillään ja siinä meni mukana meijän ainukaiset roskapussit! Ai, pitääkö selittää tarkemmin? Varsinaisestihan tämän asunnon jätehuolto on meidän – asukkaiden – vastuulla, koska olemme siis vuokralaisia emmekä hotelliasiakkaita. Portugalissahan kierrätys on kova sana ja meillä meni eka viikko kyllä ihan kuutamolla sen kanssa sekoillessa. Nyt alkaa olla homma hallussa: pahvit ja paperit (cartão e papel) pannaan yhteen luukkuun, lasi (vidro) toiseen, muovit ja metallit (plástico e metal) eli esim. vesipullot ja oluttölkit kolmanteen ja kaikki loput jätteet (lixo) sisältäen ruuantähteet eli siis kaikki, mitä ei kierrätetä, neljänteen. Joissain kaupungeissa biojätteetkin kerätään erikseen, ei täällä meillä. Ongelmana on vaan se, että meillä ei ole jätepusseja, jos ei käydä ahkerasti Continentessa ostoksilla ja pakata ostoksia muovikasseihin…

Kotitalouskoneita on käytetty jo ahkerasti, pyykit peseytyy tosta noin vaan ja koneessa on jopa kuivausominaisuus, josta en ollunna aiemmin edes kuullut. Kuivausta varten täällä on tosi hyvä muovinen kuivausteline, joka kyllä saattaa varomattomassa käsittelyssä romahtaa (eikä se ees varota etukäteen, että nyt mie romahan). Astianpesukoneen kanssa meillä on vielä vähän näkemyseroja, mutta eiköhän se siitä, toimii se silti paremmin kuin se Suomeen jäänyt romu ja särkee vähemmän astioita kuin meikäläinen – saldona on jo kaksi portviinilasia ja yksi tavallinen viinilasi. Porttilasit tosin meni siinä, kun nojasin raskaalla jalalla sohvapöytään, kun yritin parannella asentoa sohvalla – hää mokoma kippasi nurin! On sellainen moterni matala malli, yksi laatikkomainen jalka keskellä. Hella ja uuni palvelee hyvin ja mikrokin kypsentelee pottuja ja lämmittelee tähteitä harva se päivä. On muuten syöty kotosalla tosi paljon, arvelin nimittäin, että tässä alkuhässäkkävaiheessa turvauduttais ravinteliruokaan ahkerammin, mutta ei sit kuitenkaan. Huomenna kuitenkin varmaan kylälle syömään, kun lähdetään siivousta pakoon.

Että voi lasi särkyä hauskasti. Siinä hää syyttävillä silmillään tuijottaa kuin kysyen, miksi tämän minulle teit....

Asiakaspalvelutilanteissa yritetään muuten nykyisin pärjätä portugalilla parhaamme mukaan. Joissain tilanteissa kielen ymmärtäminen aiheuttaa tosi hauskoja ahaa-elämyksiä. Niin kuin silloin, kun lueskelin yhtä julistetta ja tajusin, että siinä markkinoitiin 65 vuotta täyttäneille ilmaisia rokotuksia, kai ne oli influenssaa vastaan.

Reviirikäyttäytymistä

Tälle lajille on tyypillistä pitäytyä tutulla alueella, sitä vähitellen laajentaen. Viikoittain jos ei jopa päivittäin kuljetaan läpi sama reitti noudattaen samaa käyttäytymismallia. Tyypillisesti aamupala (sis. hedelmäsalaatin – salada de frutas ja/tai jukurtin - iogurte, RIITTÄVÄSTI teetä – cha ja paahtoleipää juustolla ja kinkulla/salamilla – tosta mista), kävely keskustaan ja/tai Praia da Rochaan tuttuja tolppia haistellen, espresso – bica  ja kermatorttu – pastel de nata, paluu kotipesään ja ruokinta. Kotipesän nimi on tainnut jäädä mainitsematta, asustamme Oceano Atlântico Apartamentos Turísticos–nimisen hotellikokonaisuuden kaksiossa (T1).

Tämä viikko on mennyt vielä aika haipakkaa, mutta tuo yllä kerrottu rutiini pitää aika lailla paikkansa, jonniin verran varioiden. Maanantaina esimerkiksi mentiin illalla lähibaariin tiettyä jalispeliä haikaillen ja jalista nähtiinkin (tosin eri peli kuin oli suunnitelmissa), mutta varsinainen viihdyttävä osuus oli suoraan Brasiliasta. Että voi puolen tusinaa sähläävää inehmoa ja riittävän kovaääninen musiikki saada aikaiseksi vaikutelman isommastakin karnevaalista, kun asenne vaan on oikea. Ämyreistä siis musa raikasi (kuulosti portugalinkielisiltä Eläkeläisiltä), grillivartaat tirisi ulkona, lapset tanssi, henkilökunta sähläsi ja livebändi viritteli vehkeitään ja oikeesti väkeä ei ollut kuin kourallinen. Ulkona oli vielä pari autoa kontit sisältö levällään. Luulin, että niitä ei ole kuin amerikkalaisissa Pimp My Ride eli pimppaa mun ridaus –ohjelmissa mutta niin taas oppi hän uutta: koko  takapaksi täynnä uskollista äänentoista, toisessa vielä diskovalot siihen päälle! Jos oli päivä ollut synnittömän sikiämisen juhlimista varten, ilta kyllä saattoi johtaa ihan synnilliseen versioon aiheesta…

Pari päivää myöhemmin sama mesta oli kuin meksikolaiselta hautuumaalta silloin kun siellä ei juhlita kuolleiden päivää. Telkkarista olivat satelliittikanavat sanoneet sopimuksen irti, asiakkaita oli yksi ja omistaja laskeskeli kolikoita kassakoneesta. Ja niin mekin sitten yksien Sagresien jälkeen siirryimme yläkerran baariin, jossa näkyi peli (ei taaskaan toivottu) ja oli väkeä liki enemmän kuin paikkoja. Paikalliset herrat oli tulleet katsomaan kun Chelsea nuiji Sporting Lissabonin ja ottamaan vähän iltapalaa: pöytään pullo punkkua ja lautasellinen säilöttyjä anjoviksia kera tuoreen valkosipulin, oliiviöljyn ja leivän. Valkosipuli tuli pöytään sellaisenaan veitsen kanssa, yksi sitten sitä veisti kalojen päälle, toinen lörötteli öljyä pullosta ja voipi olla, että jotain viinietikkaakin käytettiin. Valmiiksi viipaloitu leipä tarjoiltiin suoraan muovipussista, mitäs sitä nyt suotta hienostelemaan. Hieno paikka siis tämäkin, mutta kyllä täällä meillä pidetään peukkuja, että se brassibaari vielä nousisi tolpilleen. Jostain syystä sen kotoisa interiööri (kokoa ison olohuoneen verran, seinistä jokainen sudittu eri värillä – yhdessä maalaus on tehty luovasti läntsimällä maalisia kämmenen kuvia koko seinä täyteen – ja koristettu ruoka-annoksien kuvilla, joita joskus on ehkä voinut saadakin, neljä metallipöytää + muutama tuoli, tiedätte tapauksen, eikö?) vaan vetosi meihin ja silloin kun telkkari toimi, ketään muuta ei kiinnostanut, mikä peli sieltä näkyi jos näkyi.

South Carelia Polytechnic kävi täällä, Saimiaa eikä Sampoo oo vielä näkyny

Reviiriä on laajennettu myös ikään kuin sisäänpäin. Käytiin eilen vihdoin tutustumassa yhteen kaupungin puistoista. Se on tuossa meidän päivittäisen reitin varrella ja siellä piti oikeastaan käydä jo vuosi sitten, mutta eihän nyt kaksi kuukautta mitenkään kaiken tekemiseen riitä, että älkää ees yrittäkö väittää muuta! Tällä kertaa sille siis varattiin aikaa ja käytiin iltapäivän bicat ja pastel de natat nauttimassa siellä. Paikka on varmaan alkujaan ollut tosi viihtyisä, mutta nyt sitä ylläpidetään vaan ihan minimitasolla, ainakin siltä vaikuttaa. Keskellä puistoa on limainen lampi ankka-hanhineen ja kultakala-karppeineen, keskellä sitä ihanuutta oli kanaverkkoluoto (ø 30 cm), jonka päällä oli kilpikonna (ø 8 cm), joka kyllä tais olla joko muovia tai muuten vaan hengetön… Kanat ja kukot sun muut linnut kuitenkin näyttivät voivan oikein hyvin ja jopa riikinkukotkin tepasteli ihan tyytyväisen näköisinä. En muuten edelleenkään oo nähnyt riikinkukkokukkoa pyrstöhaivenet pystyssä ja mie olen sentään nähnyt niitä aika monta. Puiston lisäksi on kuljeksittu myös uusia lähikatuja pitkin. Continentesta kotiin tullessa väliin jää niin mustalaisleiri, kerrostalokortteli kuin myös paremman väen omakotitaloasutus ja kaikki tämä noin kilometrin matkalla. Yhden kadun nimi on Rua dos Poetas Populares eli Suosittujen runoilijoiden katu – olis hiton kiva tietää, keitähän hyö on mahdollisesti olleet!

Nää on NIIN hienoja nää katukyltit täällä.
Aina hyö ystävällisesti kertoo vähän tarkemmin siitä tyypistä (yleesä tietysti miehestä) jonka mukaan katu on nimetty.
Tää tapaus on kai ollu joku teollisuuspamppu ja taidemesenaatti.

Rua João Simões Tavares on näitä vähän paremman väen katuja, talot on tätä tyyppiä.

Viereinen kämppä olis ollut myynnissä, mut kun pihalta puuttu se pakollinen sitruunapuu, niin ei jätetty tarjousta....

Vanhoista rasteista Bacchuksessa on siis kuitenkin jo pariin otteeseen käyty varmistamassa, että pelit näkyy ja tarjoilut pelaa eikä muukaan juuri ole muuttunut. Papukaija on entisensä, samoin tappavan hyvänmakuinen maitokahvi + brandy ja koirakin kävi rapsututtamassa itsensä.

à-hinta 2,50 € eli yhteensä vitosen maksoi tämä kattaus

Uutta Bacchuksessa oli se, että papukaijasta sai kerrankin aika hyvän kuvan!
Vielä kun olis osannut pitää sormen pois linssin edestä...