tiistai 12. joulukuuta 2017

Sinesiin ja takaisin


Autoilua on aiemmin harrastettu suuntana itä, nyt mentiin vaihteeksi länteen. Sines on kaupunki (cidade) Sinesin kunnassa (concelho tai município) Setúbalin piirissä (distrito), Alentejon alueen (região) alialueella (sub-região) Alentejo Litoral eli Alentejon rannikolla. Kunnat muuten jakaantuvat freguesioihin (ei suomenkielistä käännöstä), joista osa on kaupunkeja (cidade tai vila), Sinesissä ne ovat Sines (joka on siis kaupunki) ja Porto Covo (joka ei ole kaupunki, pelkkä freguesia vaan). Portimãon (conselho) vastaavat tiedot: alue sekä alialue = Algarve, piiri = Faro, freguesiat = Portimão (cidade), Alvor ja Mexilhoeira Grande. Praia da Rocha ei siis ole mikään virallinen kunnanosa, vaikka siellä elelevät kuten Artur tuntuvat niin ajattelevankin. Tähän päättyy Portugalin aluejaon lyhyt oppimäärä.

Idässä käytiin Vila Real de Santo Antóniossa, jota ei tässä kartassa näy,
mutta sen espanjalainen naapurikaupunki Isla Cristina näkyy oikeassa alalaidassa.
Sines on kartassa äärimmäisenä vasemmalla ylhäällä.
Sinne ajeltiin luonnonsuojelualueen reunaa pitkin.
Sinesiin Alentejoon siis maanantaina menimme, siellä olimme ja sieltä tiistaina pois tulimme. Menomatkalla ajeltiin vähän eri reittejä kuin palatessa, moottoriteitä enimmäkseen vältellen köröteltiin kuitenkin. Mitä lännemmäksi mentiin, sitä enemmän maasto tasoittui ja muuttui maatalousvaltaisemmaksi. Vuorilla kasvatetaan erilaisia puita, eukalyptusta on paljon. Sen ja kostean mullan tuoksuyhdistelmä vie aatokset aina meren yli Madeiralle… Sitä en tiedä, mitä kaikkea näkemillämme pelloilla ja kasvihuoneissa viljellään, mutta viljelyksiä oli paljon ja isojakin olivat. Niitten väleissä oli isoja laumoja nautoja ja lampaita (lisää kyljyksiä Jaanalle – huraa!) laiduntamassa. Matkan varrelle sijoittui myös Parque Natural do Sudoeste Alentejano e Costa Vicentina eli Lounais-Alentejanon ja Vicentinan rannikon luonnonpuisto. Myös aiemmin Jagge-ajelulla Sagresissa käväistiin ko. suojelualueella.

Kahvila Kohtauspaikassa (ei kumpikaan muisteta, missä kylässä se oli) juotiin mennessä kahvit ja käytiin vessassa.
Paperi oli tietysti loppu ja sitä piti käydä pyytämässä lisää - joka hemmetin kuppilassa, jossa pitää mennä eriöön, paperi on aina loppu tai loppuu justiinsa...

Idässä jokaiseen risteykseen on rakennettu liikenneympyrä ja oli niitä paljon lännessäkin. Enimmäkseen opasteet on hyvät, paitsi tietysti sitten juuri ratkaisevassa paikassa ne joko puuttuu tai on kummallisessa paikassa. Ilmeisesti ympyröissä ajamisen liikennesäännöt poikkeaa suomalaisista, mutta on niihin aina osattu mennä ja poiskin on päästy, välillä kyllä opasteiden vajavaisuuden takia on ajettu useampikin kierros. Onneksi ei olla hirveitä rikkeitä onnistuttu tekemään ainakaan poliisien nähden, täällä on nimittäin maksettava sakot heti eli oitis. Jos sakkoa ei hyväksy, sitä vastaava pantti on kuitenkin annettava ja sen jälkeen voi sitten tehdä valituksen ja ehkä jopa saada sen pantin pois, jos tuomari on suosiollinen. Jos sakkoja ei maksa, ajokortti viedään pois ja tilalle annetaan väliaikainen ajolupa. Sergiolla on aina välillä vähän hankalaa ollut noissa sakkoasioissa, herran jalka on painavaa sorttia. Hää on kertonut, miten on poliiseille ilmoittanu, ettei ole varaa maksaa (lasku voi nousta tonneihin) ja tarjonnu autonsa avaimia pantiksi tyyliin viekää koko romu. Ei ole kuulemma vielä kelvannu… Myö on poliiseja nähty vaan tietyömailla opastamassa, niitten liikenteenohjaus näkyy kuuluvan GNR:n (Guarda Nacional Republicana) eli kansalliskaartin hommiin.

Paikan päälle päästyämme satoi tai paistoi tai satoi ja paistoi ja kaiken aikaa tuuli ihan hemmetisti, satamakaupungissa kun kerran olimme. Hotellihuonetta ei saatu ennen kuin klo 16, joten kuurojen välissä käytiin vähän tutustumassa ympäristöön ja syömässä lounasta Flor de Sines -ravintolassa. Mie söin yllätys yllätys lampaankyljyksiä ja mies otti snookerpöydän kokoisen vasikanpihvin. Ruoka oli yksinkertaista ja hyvää. Parhaat lampaat on kylläkin tulleet vastaan itsenäisyyspäivänä, kun ennen jalispeliä käytiin Praia da Rochalla Humbertosissa täyttämässä mahat. Kyljykset ei olleet kyljyksiä vaan sain täydellisesti kypsennetyn kareen nenäni alle – aah… On kyseistä ravintelia vältelty, koska se sijaitsee turistialueella, mainostaa turistimenua ja sillä on usein sisäänheittäjäkin – kaikki yleensä huonoja merkkejä, mutta näköjään voivat johtaa pahasti harhaankin.


Hotellissa oli kaunis jouluasetelma, Maija ja Jesse, sen muka-ei-oikea-isä ja kolme viisaaksi mainittua.
Samanlainen on kai nähty joskus muuallakin, mutta väliä hällä, nätti se on.

Sateinen satamakaupunki

Hotellin lähellä on palkittua arkkitehtuuria. Ei kyllä ymmärrä hän, miksi on palkittu....
Kyseessä on kaupungin kulttuuritalo, sisältäen kirjaston, näyttelytiloja jne.



Ilmeisesti tääkin jeppe funtsii, miksi naapuripytinki on palkintonsa ansainnut.


Ei ehkä palkittua arkkitehtuuria, jos lie arkkitehtuuria ollenskaan, mutta ihan kelpo ravintola.


Kuten kaikissa muissakin itseäänkunnioittavissa kaupungeissa, Sinesissä on tietysti linna tai linnoitus.
Pihan maisemointiyritys ei ehkä ole mennyt ihan suunnitellusti
tai sitten tavoitteena on ollu todella minimalistinen vaikutelma.



Linnan muurin kupeessa merelle tuijottaa Vasco da Gama.
Tarina kertoo tutkimusretkeilijän olleen Sinesistä kotoisin,
joten kaupungissa on puolet asioista nimetty hänen mukaansa.
Portimãossahan kaikki on nimetty Manuel Teixeira Gomes -tyypin mukaan paitsi meidän lähikoulu,
joka on saanut nimensä runoilija António Aleixolta.
Hää sitten taas oli kotoisin Vila Real de Santo Antoniosta, jossa kaikki paikat oli saaneet nimensä hältä...



Tää apina on ilmeisesti kammannu naamansa, koska on saanut banaanin.

Sinesissä emme lounastamisen jälkeen oikein keksineet mitään tekemistä, käveltiin vaan katuja ristiin rastiin huonetta ootellessa. Hotel Sinerama on huoneistohotelli, joka on parhaat päivänsä nähnyt joskus vuosia sitten. Kämpän saatuamme vähän huilattiin ja sitten lähdettiin takaisin katuja tallaamaan, sääkin oli siihen mennessä parantunu. Iltapalaksi käytiin nappaamassa Petiscos da Vilassa heidän tapaslautanen ja sitten takaisin hotellille, missä päädyimme snookerpöydän ääreen.

Kiva pikkukuppila Petiscos da Vila.

Tapaspaikan vieressä aukiolla oli kauniit kuuset.
Valoissa oli jännä efekti, minkä takia näytti kuin oksistoissa olis jää sulanut.

Oikeestihan täällä mitään snookeria pääse pelaamaan, ihan niitä samoja pubibiljardipöytiä täällä on kuin muuallakin, mutta kai täkäläisistä se vaan kuulostaa hienommalta. Miehän en ole koskaan pelannut mitään muuta keppilajia kuin koronaa joskus pentuna ja sen kyllä huomasi – hauskaa meillä silti oli! Säännöistä ollu mitään hajua, kunhan roiskittiin ja välillä tuo nuoruutensa baareissa lajia harrastanu tyyppi ylti suorastaan yllättäviin suorituksiin.

Kun ei enää muu auta, otetaan luovuus käyttöön.
Koska lyönnin aikana tuntu, että keppi takertuu hikiseen käteen kiinni, panin huivin väliin ja johan toimi!
Paitsi, ettei kovinkaan moni lyönti silti onnistunu.

Tässä alkaa olla jo ammattimainen ote...
Aamulla todettiin, että hotellihuoneen lisäksi myös aamiainen oli jääny jollekin aikaisemmalle vuosituhannelle. Saatiin kuitenkin jotain kitusiimme, että jaksettiin lähteä paluumatkalle. Ennen sitä kuitenkin vielä vähän teputeltiin kaupungilla.

Onko se oikea vai sittenkin maalaus?
No, jälkimmäinen, mutta hyvin on taas hämätty.

Tää sitten taas on jo ihan päätön juttu.

Sines ei siis ollut mikään elämää mullistanut elämys, mutta varsinainen tavoite olikin ollu nähdä vähän erilaisia maisemia kuin aiemmin ja sehän hyvinkin toteutu. Paluumatkan suunnitelmaa muutettiin sen verran, että alkuperäinen ajatus ajaa Monchiquen kautta O Maximinoon lounaalle haudattiin puolimatkassa, koska ei enää vaan jaksettu/haluttu/uskallettu ajella mutkaisia vuoristoteitä. Vastaantulijoilla oli häiritsevä tapa ajaa tien keskellä tai kokonaan vastaantulevaa kaistaa huomattavaa ylinopeutta ja se aiheutti pientä stressin poikasta. Kotiin päästyämme nakattiin kamat ovesta sisään ja paineltiin nälkäisinä O Viriatoon, mie sain herkullista herkkusieni-katkarapuspagettia ja ukko vetäisi parin porsaan posket muusilla. Jälkimmäinen annos tuli pöytään todella kauniissa kolmijalkaisessa valurautapadassa, siinä kohtaa iski annoskateus, ei onneksi muuten! O Maximinossakin saatetaan vielä käydä, auton vuokra-aikaa on vielä viikko jäljellä.

2 kommenttia:

  1. Sinesistä jäi mukavat muistot muutaman vuoden takaa, oltiin pienessä nätissä hotellissa jossa aamiainen oli viimeisen päälle.
    M&J

    VastaaPoista
  2. Teil on ollu Sinesissä parempi hotellionni kuin meillä, muuten on kyllä oltu tosi tyytyväisiä. Milloinkas seuraavan kerran Portugaliin? t. jaana r.

    VastaaPoista

Kommentoikaa, rakkaat ihmiset!

Muistakaa panna jonkinlainen tunnistettava nimimerkki viestin loppuun, että tunnistan kirjoittajan.

t. jaana r.