Jotain uutta, enimmäkseen vanhaa

Alkuhässäköinnin jälkeen olemme alkaneet taas asettautua oikeasti aloillemme. Asuntohan oli liki priimakunnossa, mitä nyt vähän oli paskaisemmat lattiat kuin keväällä, mutta paljon puhtaammat kuin vuosi sitten syksyllä ennen omaa mikrokuitumoppisiivousta. Keittiön hana uusittiin, kun käytiin kertomassa, että se vuoti lavuaariin – onneksi kai vaan sinne. Yksi sipahtanut olohuoneen lamppu vaihdettiin ja makkarin kaapin liukuovet korjattiin myös, kaikki tapahtu niin nopeasti, että hyvä kuin tajuttiin. Pyytämättä on saatu uudet ilmastointivermeet, uudet patjanpäälliset ja vessan hana, joka pitää aika hillitöntä meteliä, mutta so what! Kunhan toimii muuten.

Siitä se pissii...

Olemme tavanneet melkein kaikki ne tyypit, jotka täällä tunnetaan jotenkin – ja ah ihanuutta, suurin osa osa-aika-asujista siirtyy viettämään loppu vuotta jonnekin muualle! Hassu juttu on se, että kesällä miettii (koska ei ole feisibuukissa), mitä kaikille kuuluu ja olisi kiva nähä ja sitten kun näkee ja kuulee mitä kuuluu, se kyllä niin kuin riittää. Eihän me Suomessakaan joka ilta hengata kavereitten kanssa, hyvä kuin kerran puoleen vuoteen ja kyllä se on meille jurottajille ihan riittäny…

Kuljeskellessa ollaan todella havahduttu siihen, miten kuivaa täällä on. Jo lentokoneesta välillä Lissabon-Faro nähtiin vaan eri sävyistä ruskeaa. Täällä on lisäksi eri sävyistä vihreää, mutta jotenkin väsähtänyttä kaikki. Kukkia ei ole kuin joillain yksityispihoilla, julkisilla paikoilla väriä antaa jokunen oleanteri siellä täällä. Ihmeköynnöksiä on sentään kunnon ryppäinä joittekin tonttien rajoilla aitoihin nojailemassa. Meidän mukana tulleet sateet jäi yksittäisiksi kuuroiksi ja uusista ei ole tällä hetkellä tietoa. Ainoa, mitä taivaalta sataa, on taas Saharan hiekka. Joka päivä pitää ennen neulontasessiota pesaista parvekkeen kalusteet, koska niitä peittää ohut, liki näkymätön kalvo, jolla kyllä saa housun takapuolen mustaksi ihan tehokkaasti…

Ihmeellinen köynnös - se vaan jaksaa, vaikka kaikki muu ympärillä on karrella.

Onneksi täällä tuulee kaiken aikaa, muuten näillä lämmöillä (päivälämpötilat huitelee yli 25 asteen) voisi olla turhan tukalaa. Ompelin kesällä kolme soputelttamallista valkoista musliinipuseroa, ennakoiden tämänhetkisen tilanteen. Ne on mukavia pitää päällä, kun kankaan ja ihon väliin jää ihan kunnollinen (haju-)rako, mihin ilmavirta pääsee ohuen materiaalin läpi haihduttelemaan ylimääräisen kosteuden pois. Miulle tulee ihan keitetty rapu –olo, jos hiki ei haihdu iholta saman tien ja ilmeisesti se pidemmän päälle voi olla oikeasti vaarallistakin eikä vaan epämukavaa (https://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/226986-varoitus-lampoaaltojen-yltymisesta-kuuma-ja-kostea-isku-tappaa-kuudessa).

Säätila tänään ja lähitulevaisuudessa.

Soputeltat, jotka siskon miehen mukaan on kyllä väärän värisiä.

Heräteostos, joka osoittautuikin aika päteväksi.
Tässäkin on yllättävän vilpoinen olo ulkosalla.
Mies kävi ostamassa itelleen farkut ja hänen niitä sovitellessaan tarttui tää paita matkaan.

Tuulessa on vain se ikävä puoli, että hiukset ei meinaa pysyä päässä kiinni tai ainakin ne on koko ajan silmissä, nenässä ja suussa häilämässä. Siksi on pitänyt muistella taas, miten erilaisia lettejä värkätään. Lopputulos ei välttämättä kauneudellaan mairittele (tällä jumalaisella kallonmuodolla päätä pitkin aseteltu karvoitus saa aikaan autenttisen purkupallovaikutelman), mutta pysyypä haivenet kurissa!

Ihaa-ilmiö?

On maanantai ja melkein viikko vierähtänyt täällä talviasunnolla. Hirveetä haipakkaa on paneltu ees sun taas, että on saatu koti siihen kuntoon, että voi ottaa välillä taas vähän relammin.

Sieltä se vinniltä löytyi, omaisuus...

Alkaa olla koti järjestyksessä.
Huomaa tv:n vieressä oikealla flamingonkukka (taas kerran),
jonka ruukunsuojus on tehty kartongista, kangasnauhasta ja tekokristalleista (taas kerran).

Portugaliin palatessamme oli liput nostettu ja taas pudotettu puolitankoon ja kolmen päivän suruaika julistettu. Maastopaloissa on kesän aikana kuollut yli sata ihmistä, joten mitenkään riemukkaat tunnelmat noin niin kuin valtakunnallisesti eivät todellakaan vallitse. Sisäministeri jätti pestinsä, koska pelastustoimet eivät menneet niin kuin olisi pitänyt. Kummallisen (ja kamalan, jos väitteet on totta) koko jutusta tekee se, että on alkanut kuulua tarinaa siitä, että näitä paloja olis sytytelty tahallaan ja järjestelmällisesti niin, että tuulet on tehneet niistä mahdollisimman tuhoisia. Asiaan suoranaisesti liittymättä, saattaa olla seuraavakin ministeri jo lähellä lähtöä. Kyseessä on meriasioista vastaava ja syynä poukkoilu sen kanssa, saako ensi vuonna sardiineja kalastaa (kalastajat tietysti tahtoo) vai ei (tutkijoiden mielipide), jäämme jännittyneinä odottamaan…

Oikeustalon suruliputus keskustassa.

Algarvessakaan ei kuulemma ole satanut sitten sen jälkeen, kun myö täällä viimeeksi keväällä oltiin ja kuinka ollakaan, heti saapumisemme jälkeen ensimmäisenä yönä sitten taas satoi ja vielä sen jälkeenkin… Olo alkaa olla kuin Disneyn Puh-piirrettyjen Ihaa-aasilla, ilmeisesti vedetään mukanamme ihka omaa pikkuruista sadealuetta. Mikkelissäkin tuli vettä ihan riittämiin pitkin kesää, mutta se nyt taisi päteä laajemmaltikin. Täkäläiset on kaikki kuivuudesta huolimatta olleet ihan täpinöissään, kun on ollunna niin hyvä kesä ja jatkunut pitkälle syksyyn. Enemmän täällä kyllä on tainnu ollakin turisteja tähän aikaan, kuin mitä on aiempina vuosina nähty. Arturilassakin on ollu sellaista häslinkiä, ettei kuunaan. Eka iltana käytiin syömässä ja katsomassa peliä, toisena juomassa teetä ja katsomassa peliä ja kumpanakin iltana oli jo vähän epämukava olo, kun siellä oli niin paljon ihmisiä ja meteliä…

Väkimäärää lukuun ottamatta on ollu kotoisaa. Hotellisiivoojaa myöten on kaikki vähänkin tutut halattu ja suukoteltu ja muutenkin solahdettu taas vanhoihin meininkeihin. Tokyossa on käyty sushilla, Mundo do Caféssa aamiaisella, Sergion kuppilassa välipalalla sekä pitsalla ja A Cozinhasta haettu kanaa. Continentessa, kiinankaupassa, Aquassa ja kauppahallissa on shopattu. Sen verran on keksitty jotain uutta, että perjantaina käytiin lounastamassa ravintolassa O Viriato, joka on yksi lähikuppiloista, mutta jossa ei olla koskaan ennen käyty. Olis kyllä kannattanu! Syötiin päivän menu (à 10 €): salaatti (vaihtoehtona olis ollu soppa), grillatut meriahvenet lisukkeinaan keitetyt ja sen jälkeen valkosipulin kanssa paistetut potut ja haudutettua kaalia sekä valkoviiniä, jälkkäriksi hedelmäsalaattia ja lopuksi kaffet. Kala ja potut oli säädyttömän hyviä, kaali ei niinkään, mutta kaikki muu kuitenkin ihan kelpo evästä. Viriato on muuten ollu joku ennen ajanlaskumme alkua touhunnut lusitaanien heimopäällikkö, joka on jähissy roomalaisten kanssa.

Mundo do Cafén tervetuliastortut, osa I (Continentessa).
Osa II oli Aquassa, jossa omistaja on laajentanut vanhaa kiskaa ja
sielläkin käytiin yhdet sämpylät vetämässä ja taas saatiin tortutkin.

PR-koira Nina alkaa olla jo tosi vanha ja väsynyt,
mutta vielä hää jaksaa rapsutuksia kerjätä.

Kotonakin on jo parina päivänä kokattu, kun vihdoin saatiin ruokakomeroon perustarpeet kasaan. Tänään käytiin keväällä avatusta enkkujen Iceland-kaupasta (https://www.iceland.co.uk/) hakemassa Chef Wotkins –tyyliin leikatut possunkyljykset (ennen aikaan niitä käytiin ostamassa Lappeenrannan Prismasta) ja huomiseksi jotain lampaanlätkyröitä. Possu oli ainakin sikahyvää, joten ehkä sinne suunnataan toistekin. Nyt laulaa sekä pyykki- että tiskikone, joista jälkimmäinenkin toimii sähköllä eikä ruisleivällä kuten Mikkelissä, ite voi siis alkaa vetää lonkkaa ja suunnitella uusia seikkailuja.

Balttia-rallaa ja muita rälläyksiä

Ei ole kovin kesäistä ollut tämä Suomessa oleilu, entistä enemmän muistuttaa Portugalin talvi Suomen suvea… Kaikenlaista on silti tullut touhuttua ja toisaalta oltua touhuamatta, niin kavereitten kanssa kuin issekseen. Armaasta tuli koko-orpo, eli oli hautajaiset, piti kirjoittaa peruja ja muutenkin selvitellä jälkeenjääneitä papereita ja tavaroita. Siskonsa teki ison urakan, jonka mie olisin kuitannut hommaamalla paikalle jätelavan tai kierrätyskeskuksen auton: olkaa hyvät, viekää! Urakoinnin ansiosta joitakin asioita tuli pelastettua meillekin, myös isompaa eli tuoleja ja yksi sänkykin eli nyt meillä on kalustettu vierashuone, jonka sisko ja sen mies kävivät kesän lopuksi testaamassa. Ihan taisi tarkoituksessaan toimia.

Sohva vois tietysti olla vähän mukavampikin,
mutta kun siinä nyt vaan on vanha sivustavedettävä ja
kaksi Jyskistä ostettua itse päällystettyä patjaa...
Sohvan yläpuolella sitten taas on korvaamatonta taidetta:
neljä vanhaa kehystä, joihin on lätkäisty kierrätykseen menneistä taidekirjoista
otettuja satunnaisia kuvia (väri oli ratkaiseva tekijä) ja niiden päälle mustasta langasta
virkattu kuvio, jokaisessa sama - pop art?

Siskon kanssa harrastettiin kyldyyririentojakin, Hesassa käytiin kolmessa eri näyttelytilassa katsomassa useampaa näyttelyä ja asuntomessutkin koluttiin läpi. Pääkaupungin Rulla-ravintolan lounas ilahdutti molempia eikä Kampin kiinalainenkaan ollut hattumpi ollenskaan.

Kultturellia oli myös parilla lähiseutujen maakuntamatkoilla, jotka tehtiin, kun oltiin tilapäisesti autollisia. Käytiin Juvallla nauttimassa iltapäiväteet TeaHouse of Wehmais -nimisessä viritelmässä (http://www.teahouse.fi/) ja Varkaudessa Mekaanisen musiikin museossa (http://mekaanisenmusiikinmuseo.fi), joka vasta hervoton paikka olikin – suosittelen!

Baltian retkeily oli männä suvena niin lystiä, että otettiin uusiksi. Nyt oli neljä matkalaista ja vähän parempi suunnitelma. Ostettiin etukäteen niin meno- kuin tulotiketitikin eli säästettiin ihan kiva summa rahaa ja aikataulu toi sitten jotain ryhtiä menemiseen. Kun oli päästy Tallinnaan, se jätettiin taas heti taa ja suihkaistiin Pärnuun. Viimekesäisestä ihmispaljoudesta ei ollut mitään merkkejä, joten päädyttiin yöpymään hiljaisessa ja viehättävässä pikkukaupungissa, jonka jokainen kadulla kulkija puhui suomea. Hotellikin (Hotel Victoria) oli viehättävä, mutta ei kyllä mitenkään erityisemmin viihtyisä. Jopa tällaiselle kääpiökokoiselle tilat oli vähän ahtaat, mutta onneksi aamiaisen kuohuviinitarjoilu vähän kompensoi. Kaupungissa oli ihan mielenkiintoinen nykytaiteen näyttely ja sinne mennessä tuli matkalta hommattua vielä jättiläiskokoa oleva kassi, sopii hyvin kääpiökokoiselle kantajalleen, ainakin väritykseltään ja ainahan sitä voi käyttää makuupussina…

Matka jatkui Riikaan (Ibis Riga Centre Hotel), jossa oltiin pari yötä. Edelleenkään se ei ole miun lempikyliä, mutta kyllä sielläkin saa aikansa kulumaan, ei siinä mitä. Vanhaa kaupunkia koluttiin ja koska satoi, oli helppo ottaa respan tilaama taksi ja mennä taas kerran Lidon temppumaahan, jossa saa mahansa varmasti kohtuuhinnalla täyteen. Pois sieltä ei meinattu päästä, mutta lopulta kuitenkin tuli armelias taksi pelastukseksi. Koska kenkään meistä ei ollut käyny Jurmalassa, mentiin sitten seuraavaksi sinne. Pitsihuviloita, turisteille suunnattu kävelykatu ja siinähän ne sitten oli tärkeimmät. Hotelliksi valikoitui (toinen mihin yritettiin ja eka minne mahduttiin) Ayurveda Palace Jurmala. Paikka yritti olla venäläisille suunnattu terveystalo, jossa ei saanut nauttia lihaa, nikotiinia eikä alkoholia. Jälkimmäiset ei haitannu, aamiainen vähän epäilytti, mutta ihan hyvä se oli, vaikkakin vähän outo. Kasvislasagnea ja -pitsaa, erilaisia jyväjuttuja, joista osa oli tunnistettavissa puuroksi, ja syrnikeitä tai muuten vaan lettuja… Velj-venäläinen näistäkin eväistä paistoi läpi, ainakin miusta.

Jurmalasta matkasimma Valmieraan, joka oli vähän vastaava jokerimesta kuin viimekesäinen Viljandi. Nyt vaan oli parempi onni arvonnassa. Kaupunki itsessään oli pieni ja söpö ja sen vanha kaupunki oli vielä pienempi ja söpömpi, mutta onnekasta oli retken paras hotelli (Wolmar) ja paras ravintola (Rātes Vārti) eikä tarvinnu ees lottovoittoa niistä nauttiakseen.  Lisäksi tavattiin hotellin vielä nuorukaisiässä ollut harmaapapukaija, jolla oli aina kovasti asiaa yksin ollessaan, mutta heti kun yritti hänen kanssaan mennä haastelemaan, aloitti tipu mykkäkoulun. Tämä päti myös muihin yrittäjiin eikä vain minuun. Arturin baarissa Portimãossa sikäläisellä papukaijalinnullahan riittää yleensä juttua kaikille muille paitsi miulle.

Matkan loppuosa aloitettiin taas Tarttossa (tuttu hotelli Art Hotel Pallas, kaksi yötä). Hauska juttu, että kun viime kesänä käytiin siellä, ajattelin, ettei tänne nyt ihan ehkä heti – ehkei konsanaan enää palajaisi ja kuinkas sitten kävikään! Edellisellä käynnillä oli rallihässäkät, nyt päädyttiin keskelle Hansapäiviä eli väkeä oli vielä enemmän ja myyntikojuja tuhottomasti. Silti vietiin taaskin rahamme enimmäkseen Pahojen poikien -nimikkokuppilaan, koska siellä on hyvä hinta-laatusuhde eväissä ja juomissa. Mie söin retken ainoat pelmenit, joita kaiken aikaa kaipasin. En kylläkään ihan sellaisina kuin olisin kuvitellut, nää oli nimittäin (uppo?)paistettuja ja tarjottiin dippisoosin kanssa. Hyviä olivat, kyllä! Samassa paikassa myöhemmin jaettiin keskenämme paistettuja ruisleipätikkuja tarjottuna raa’an valkosipulin ja soosin kera sekä kanapuikkoja (vrt. kalapuikot, mutta parempia) myös soosilla. Kävimme myös Pierren kuppilassa, jossa juotiin ensin pullo kuohuvaa pitkän ja hartaan odottelun jälkeen, mutta koska lopulta tarjoilijaneito oli niin lysti, ei voinut ees olla ärtsy ja odotellessaanhan voi käydä yhdestä häröimmistä eriöistä ikuna. Pienen kävelyn jälkeen päätettiin myös ruokailla ko. ravitsemusliikkeessä ja ainakin mie olin ihan tyytyväinen, muista en oo ihan varma…

Pierren miesten vessa. Naisten vessassa oli samaa tyyliä,
mutta vaikka väritys oli tätä samaa puna-mustaa niin kuvitus oli enämpi 50 shades of grey.
Lisätietoja ja paljon kuvia tästä retkestä hiukan vinksahtaneitten
lasien läpi nähtynä osoitteessa http://villupee.blogspot.fi/.

Koska olimme päätyneet vanhoille jäljille, niillä jatkettiin. Taukokaffet juotiin samassa Paiden konditoriassa kuin viime vuonnakin ja Tallinnan satamakaan ei ollu vaihtanut paikkaa. Matka pohjoiseen sujui Mariellalla ja myö tuon ukkokullan kanssa menimme puhvettipöytään täyttämään maarumme, jotta jaksaisimma raskaan matkan kohti kulloista kotia. Buffet oli oikeesti hyvä. Piste. Varsinkin lampaan tartar, mutta muutenkin, esimerkiksi siianmätiä tuli syötyä varmaan puolella aterian hinnasta – tai no ei ihan, mutta likelle! Matkalla shoppailtiin kassin lisäksi miehelle paitoja ja miulle pellavalankoja ja tietysti jonkin verran juomia, tärkeimpinä Tartton markkinoiden kirsikkasiideri (maultaan vrt. kriek) ja laivan Underbergit, joita aina silloin tällöin rasitettu massu kaipaa.

Massua rasittaa tietysti ylensyöminen, jota yritämme olla harrastamatta. Kerrankin käytiin täkäläisessä kulttuuritalo Tempossa syömässä kevyet ruuat, jotka olivat hyvin yritetyt. Mie söin viiriäissalaatin kuskussalaatilla  (lautasella paistettu viiriäinen ja balsamicosiirappia, salaatti eri astiassa, kuskusit osittain klimppisoppaan sopivina) ja tuo toinen kasvis-halloumivartaan salaatilla. Yritys oli siis hyvä, mutta vähän jäi vajaaksi, harmi, tuskin mennään ihan heti toiste. Uusi Sakura Sushi on vihdoin päästäny meidät jatkuvasta japskievään puutteesta, siellä on käyty kai kerran viikossa avaamisen jälkeen. Sushien hinta-laatusuhde on oikein kohdillaan ja viheriäiseen teehen tulee himo.

Kesän aikana tuli vihdoin myös hoidettua yksi monivuotinen tavoite alta pois. Lupin nuorisojaos teki nimittäin erittäin onnistuneen konserttimatkan Kaisafestiin. Niin uskomatonta kuin voi ollakin, kaikki siinä reissussa osu kohilleen: oli hyvä hotelli (Albert), hyvät ravintolat (Kampin Pippuri ja Pizzeria Via Tribunali), sää oli kuin ihan eri kesältä ja sitten itse varsinainen kohokohta eli Red Hot Chili Peppers toimi kuin tauti ja päästiin sitä ihmettä seuraamaan ihan liki lavan edestä. Soitanto oli melkein kuin silloin nuorena, mutta oli siinä nyt jo kyllä AOR-vivahde. Adult Oriented Rock oli hirviä kirosana joskus taannoin 80-luvulla mutta ikä tehnee tehtävänsä. Bändistäkin 3/4 on meikäläisen iässä ja niin taisi olla yleisöstäkin, mutta silti ei paha!

Nyt on taas aika kääntää nokat kohti talviresidenssiä, sitä ennen on ollut runsaasti kesäresidenssin siivoilua ja järjestelyä, mukaan otettavien tavaroitten hankintaa ja pakkaamista (ja purkamista ja pakkaamista) ja pitihän se päättää vielä sekin, onko järkevää männä Mikkelistä junalla vai ottoo onnikka, jälkimmäinen sitten valittiin. Joka tapauksessa on kiva tietää, että meitä vähän jo Portimãossa ootellaan, saatiin Bereniceltä ennakoivat tervetulotoivotukset, tapaamista ootellessa – ate logo!