Home is where your heart is

Kummallista, miten yli 25 vuotta elämästä häviää jonnekin hämärän peittoon ihan parissa viikossa, oliko unta se vain – tai jotain muuta houretta. Nyt asutaan Etelä-Savon ytimessä ja ihan kuin aikaa itärajan pinnassa ei olisi ollut ollenkaan. Kuinkas sitten kävikään, taannoinen turistiretki taannoiseen kotikylään ei muuttanut tilannetta miksikään. Eikö muuten ole hieno sana: taannoin – sain taannoisella matkalla ohjeen käyttää sanaa lähiajan tapahtumien tapahtuma-ajan määrittämiseksi, koska eihän tällaiset kalenteria tarvitsemattomat horiskot ikinä tiijä, milloin mikäkin tarkkaan ottaen tapahtui…

Asiaan. Otsikon mukaan koti on siellä missä syrän räytyy, miun tapauksessa siis tuon savolaislähtöisen muinoisille kotikonnuilleen palanneen jässikän matkassa. Sitä hattua (jota myös tarinan mukaan kodin merkkaamiseen tarvitaan) kun en edelleenkään ole alkanut käyttää, tarjahalosefekti räpsähtää näetsen oitis päälle, jos yrittää jotain kotsaa päälaelleen sovitella.

Honeymoon uuden kotikylän kanssa jatkuu ilmeisesti edelleen, ainakin olo on tyytyväinen. Ollaan harrastettu kävelyä sinne sun tänne, mie olen tutustunut paikkoihin ja tuo toinen taas kuljeskelee nostalgian vallassa ja ihmettelee, kun ovat menneet neljän vuosikymmenen aikana rakentamaan taloja metsään ja tekemään muitakin muutoksia, että eivät ole paikkoja ennallaan pitäneet, ryökäleet... Kerran askeleet vei GalleriAriin, paikalliseen taidegalleriaan, jossa oli Lauri Nykoppin aivan älyttömän hienoja valokuvia, kyllä sieluttomankin sielu lepäs…

Tein päivänä muutamana ensimmäisen itsellisen asiointiretken, kävin kirjastossa, torilla ja kaupassa. Kirjastoon osasin olevinaan suoriutua tyylikkäästi suorinta tietä, mutta olivat alkaneet kunnantupaa maalaamaan ja oli pakko ottaa muutama ylimääräinen sivuaskel. Muuten rastit löyty hienosti olemattomilla suunnistustaidoillakin ja sain hankituksi torin parhaat vatutkin. Asuntokin alkaa kai tottua meihin, mutta ei meidän yrityksiin somistaa sitä. Ainakin jotkut tarraviritykset se on närkästyneenä sylkäissyt lattialle, pakko on ollut ottaa käyttöön vähän järeämpiä keinoja. No, nyt on taas koukut seinillä, katotaan, kuinka pitkään. Seuraavaksi sitten pora kouraan, jos eivät muuten usko!

Mukavaa on, että alkujaan vähäinen taipumus kerätä materiaa ympärille on palautumassa. Nuorna naisna tuli tehtyä useampikin muutto niin, että tavarat kulki polkupyörän kyydissä, nyt ei kyllä vielä onnistuis sitten millään, vaikka irtainta ei ihan älyttömästi olekaan.  Ei kyllä enää oo polkupyörääkään, puhumattakaan, että sillä uskaltais ajaa (vois soutaa jos olis airot, niin ja jos olis hankaimet).

Kun tätä elämää between jobs on taas kestänyt ja näyttää kestävän edelleen, joku aina silloin tällöin kysyy, että miten sitä saa aikansa kulumaan. Yksi ystävä kauhisteli, jos elämästä tulee pelkkää heräämistä, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa, paskantamista ja nukkumista, niin mitäs elämää se sellainen on. Tässä viittaisin Abraham Maslow’n tarvehierarkiaan, jolla voi hyvin perustella oman laiskuutensa. Meinaan, että kun fysiologiset, turvallisuuteen liittyvät, yhteenkuuluvuuteen ja rakkauteen sekä arvonantoon liittyvät tarpeet on hoidettu alta pois, jää jäljelle enää itsensä toteuttamiseen liittyvät tarpeet. Jotkut tietysti pystyy toteuttamaan itseään parhaiten tekemällä antoisaa työtä, meikäläiselle taas rajaton vapaa-aika antaa mahdollisuuden olla niin luova kuin sattuu huvittamaan tai nauttimaan toisten luovuuden hedelmistä.

Saako olla Matissea, Van Goghia vai kenties Dalia?
Mikä virkistää juuri Teidän kirjanne?
Eli vanhojen taidekirjojen kuvien kierrätystä, olkaa niin hyvät!

Sisarein muuten oli keväällä vähän pitempään Espanjassa ja joku kysyi häneltä, että mitä sie sinne menet, ethän sie edes golfaa. Hää tietysti vastasi, että enpä golfaa Suomessakaan, kunhan muuten vaan elelen. Just niin, voi siis esimerkiksi vaan kuleksia ympäriinsä (kuten taannoisella turistiretkellä), käydä vaikka siellä kirjastossa ja sittenhän sitä aikaa vasta lukiessa kuluukin. Lisäksi voi taiteilla kirjojen väliin kirjanmerkkejä, nyt niitä on puolisen tusinaa ja voi jokaiseen opukseen valita kanteen sopivan version. Jos ei siis kirjaa pitäisi arvioida kannen mukaan (mikä miusta ei kyllä pidä paikkaansa), voi siihen kanteen lisätä kiinnostavuutta omatoimisesti. Aikahan kuluu joka tapauksessa, kulutti sitä tai sitten ei. Hedonistista, myönnän syyllisyyteni. Mutta, mikä oikeesti on sen ihanampaa, kuin herätä silloin kun kroppa ja päänsisukset on valmiit siihen. Että voi tallustella kaikessa rauhassa noukkimaan torilta, hallista ja kaupoista parhaat palat ja mielessään suunnitella niistä täydellisen kokonaisuuden, jonka sitten valmistaa asiaan kuuluvalla hartaudella ja nauttii vielä suuremmalla hartaudella, vielä jos sattuu olemaan hyvässä seurassa. Kyllähän se tietysti lopulta paskaksi muuttuu, mutta toisaalta, jos vatsa toimii greippaasti, niin eihän sekään huono asia ole! Ja nukkuminen, missä hitossa sitä näkisi yhtä hyviä elokuvia ja mielenkiintoista taidetta, kuin unissaan, kysyy hän.

Ruuasta puheen ollen, ehdotus loppukesäiseksi ateriaksi:

Pariloidut ahvenet:

4 kokonaista ahventa suomustettuna ja ilman sisuksia (muista poistaa myös kidukset, mutta jätä päät)

tuoretta oreganoa

öljyä

voita

sitruunaa

(sormi)suolaa, mustapippuria

Tee ahvenien kylkiin viiltoja.

Suolaa ja pippuroi kalat kauttaaltaan, tunge oreganoa viiltoihin ja vatsaan.

Öljyä kalat ja paista parilalla tai paistinpannulla ensin toinen puoli ruskeaksi, rapeaksi ja kypsäksi.

Käännä kalat ja levitä päälle voita ja sitruunamehua, paista kypsäksi.

Mustajuurisose:

mustajuuria

perunoita (rosamundat on hyviä)

vettä

merisuolaa

voita

Kuori mustajuuret ja potut ja pane kiehuvaan suolattuun veteen.

Keitä kypsiksi ja valuta.

Muusaa juurekset ja sekoita mukaan voi, lisää suolaa tarvittaessa.

Kesäkurpitsa-kesäsipulilisäke:

kesäkurpitsa

pari kesäsipulia varsineen

öljyä

(sormi)suolaa

balsamietikkaa

Palastele kurpitsa ja sipulit suurin piirtein samankokoisiksi ja heitä pannuun öljyn kanssa.

Kun kasvikset on pehmenneet, lisää suolaa ja tilkka balsamicoa.