Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain sinistä ja jotain lainattua

Vaikka tää nykyinen asumus on ajateltu tilapäiseksi, on tästä kuitenkin yritetty tehdä mahdollisimman kodikasta ja oman mielen mukaista, niin ulkonäöltään kuin toiminnoiltaankin, siis. Aika isoja rajoitteitahan täällä on kyllä, joten ihan omaa unelmakotia tästä ei saa itkemälläkään. Keittiössä on kauniit tipunkeltaiset kaapinovet ja tosi tylyt tumman ruskeat ellei suorastaan mustat välitilalaatat, että revi sitten siitä. No, lätkäisin lattialle vanhasta kodista tuodun sinisen maton, jossa on ripaus keltaista ja ostin ikkunaan uudet verhot, joissa on kanssa samaa sinistä valkealla pohjalla ja mustin ääriviivoin. Ja kun vanhoja taideopintoja muistellessa pidin huolen siitä, että eri värien valöörit ja kulöörit mätsää, johan toimii!

Stailatessa olkkari ja makkari saivat pitää vanhat verhonsa. Olkkarissa kyllä tuunasin rullakartiinin lätkäisemällä siihen tarranauhalla kammottavan koristeaiheen peittävän kangaskaitaleen, joka on ainakin sopivinaan yhteen vanhasta kodista tuodun yksittäisen parvekkeen oven eteen ripustetun verhoraiskan kanssa. Yksi uusi valaisin ostettiin eteiseen. Entinen keittiön kaunistus, nyt makkariin sijoitettu Yki Nummen Kuplat sai kaverikseen Eero Aarnion Vaasin.

Entiset olohuoneen kalusteet ängettiin ensin tännekin olkkariin, mutta sitten järki voitti ja sohva ja pari muuta kalustetta siirtyi varastohuoneeseen, johon raivattiin tilaa mini-man-cavelle, jossa voipi vaikka kitaraa soitella, jos siltä tuntuu. Nyt muualla on tilaa liikkua ja hengittää.

Taulujen ripustaminen oli episodi sinänsä. Jostain syystä kantavat seinät on tehty sellaisesta betonista, ettei niihin saa koukkuja kuin perkeleellisellä poraamisella, johon ei nyt sitten viititty alkaa. Nyt taide on räjäytetty seinille niihin koukkuihin, joita oli valmiina, ei ihan miun maun mukkaan, mutta saapi välttää. Kaiken muun ripustamiseen onkin sitten käytetty kaksipuolista teippiä – vähän on noloo… Varsinkin, kun on koko siivouksen ajan manattu edellistä asunnonhaltijaa, joka on kiinnittäny ja korjannu kaiken maalarinteipillä! Että tässä jo valmiiksi korvat punottaa, kun ajattelee häntä, joka meidän jälkeen tähän tulee ja vuorostaan kiroaa noita meijän teippauksia…

Astiat on nyt hajasijoiteltu keittiön kaappeihin melkein toimivasti. Jos ei joku olis keksinyt tehdä erilaisia muovikoreja, lirissä litistäis! Jääkaappikin on ajalta ennen jääkaappeja. Ilmeisesti silloin kun se on tehty, on riittänyt, että on ovellinen tila joka pysyy kylmänä, vähät siitä, voiko siellä säilyttää muuta kuin valoa ja lämpömittaria. Senkin tilankäyttö parani kummasti parilla korilla. Astiankuivauskaappiin ostettiin uusi lautashylly (edellinen oli korjattu – ylläri pylläri –  maalarinteipillä) ja kaappi on nyt pyhitetty vain kuivuville astioille, ennen se oli sikin sokin täynnä säilytettäviä ja pestyjä. Vielä kun oppis sen tyhjentämään, ennen kuin upottaa kätösensä pesuveteen, mitä tapahtuu koneettomassa taloudessa useamman kerran päivässä, you know.

Ruuanlaittokin alkaa asettua uomiinsa, enää ei tartte jokaista tavaraa etsiä jokaisesta mahdollisesta paikasta, joskus osuu kohdalle jo ihan eka yrittämällä. Äsken meni taas uuniin kananreisiä, tällä kertaa mausteenaan tuoretta salviaa, Dijon sinappia, valkosipulia, sitruunaa ja tietysti salt-n-pepa. Lisukkeeksi taitaa vääntyä soba-nuudeleita ja erittäin epäortodoksista suippopaprikasta ja sipulista soijasoosin kanssa väännettyä kastiketta. Jälkkäriksi pala suklaata ja huikka grappaa, jota ei oo ihan äsken tullut kurkkuun kaadettuakaan, vieläköhän on hyvää…?