Jäsentenvälisiä – entre membros

Taannoin ennen La Dolce Vitan pitsaa (pirhanat piti kuppilaa arkipäivänä siesta-aikaan kiinni) piti käydä ravintolan avautumista odottelemassa ihan eri baarissa – siis ihan kirjaimellisesti. Juotiin GT:t Outro Barissa ja outro = eri, muu, toinen... Eka kerta kyseisessä kuppilassa, GT makso 4 euroa / lätty ja olivat hyvät, näkymä merelle sen edessä lennelleine pääskysine ja lokkeineen erinomainen. On käyty toistekin, kupillisten kyytipojaksi saa suolapähkinöitäkii… Vessakokemus on hauska, en oo poliisiputkassa ollu, mutta kusiputkan metalliseinät ja -ovet, massiiviset saranat ja aika aggressiivisesti avautuva haka tuo lystejä mielleyhtymiä – paitsi, jos elät jossain muualla kuin tässä onnelassa.

Sisko anto matkalukemiseksi Antonio Muñoz Molinan kirjan Sefarad ja se on ainakin sivulle 172 asti ollut pelkkää pakkovallan alla elämisen ja siitä selviytymättömyyden kuvausta – siis saatat selvitä fyysisesti elossa, mutta psyyken puolella on aika tuulista. Lujeskelen säännöllisesti suomalaisia nettilehtiä ja jossain ihmeteltiin, miten voi Portugalissa olla oikeistopoliitikko vasemmistolaisennimisessä puolueessa ja kyllä se niin vaan onnistuu, jos on miesmuistissa oikeistodiktatuuri. Puhdasta semantiikkaa siis, pestään valkea punaiseksi tai tarvittaessa toisin päin ihan suit sait! Kirja sitten taas muistuttaa siitä asiasta, mitä olen joskus itsekseni miettinyt ja ilmeisesti myös minua fiksummatkin: eihän se Hitlerin vika ollut natsi-Saksa, vaan kaikkien niitten muitten, jotka hyväksy ja riemumielin otti omakseen hänen hulluutensa omia pyrkimyksiään ajaakseen sen sijaan, että olis panneet kundin hoitoon aikanaan ja toisaalta niiden, jotka ajatteli, että kyllä se ajallaan ohi menee ihan issekseen. Pelottaa, että vastaavia aikoja Euroopassa Venäjän avustamana eletään ja ihan yhtä laput silmillä tässä kulkee itsekin, mikä pelottaa vielä enemmän. Ilmeisesti kyseessä on mittakaavaongelma. Kun ollaan nokakkain keskenään, otetaan (ainakin toivottavasti) toisemme yksilöinä, joitten kanssa yritetään tulla toimeen, heti kun yksityiskohdat hämärtyy, voidaan tehä ihan mitä vaan. Kirjasta pommituksen kuvausta: ”Pakoon vilistäviä hyönteisiä, lentäjät ajattelevat varmaan katsoessaan heitä ilmasta: mitä lienevät länttejä, kummallisia mustia harakanvarpaita. Mutta jokainen näistä surkeista otuksista on ihminen, hänellä on nimi ja elämä, kasvot jotka eroavat kaikista muista kasvoista.” Miusta toinen tapa nähä humaanisti asiat on katsoa globaalisti, avaruudesta asti. Kyllä pitäis tällä kirpunpaskan kokosella pallosella koittaa olla keskenämme niin, että ollaan vielä jatkossakin.

Myö ekspatit täällä tehään kuitenkin parhaamme, yhessä paikallisten kanssa tietysti. Joskus kyllä baabelin torni meinaa kaatua päälle. Kun yhtenä iltana on yrittäny pärjätä suomella, enkulla, portugalilla ja ruotsilla – jovisst, vi äntligen talade svenska med Kamuken - höystettynä ripauksella ranskaa ja saksaa, alkaa pikkasen aivot ottaa aikalisää. Lopulta ei osaa enää muuta kuin mökeltää jotain käsittämätöntä, mutta kyllä se sit taas seuraavana päivänä helpottaa. Pitää vaan pitää vähän etäisyyttä, että saa kielilihakset rentoutua. Kulttuurivaihtoahan voi harrastaa muutenkin kuin puhumalla, ruuan välityksellä esim. Myö on saatu täkäläisiltä heille tärkeitä herkkuja (pastel de nata, bolo rei, bolo de laranja, folar) ja mie oon sitten antanu vastineeksi ite paistettua hapanta ruisleipää – joo, sotia on kai syttyny vähäisemmistäkin loukkauksista, mutta ihan nätisti on tarjoomukset otettu vastaan!

Rentoutumaan päästiin käymällä kuuntelemassa Etelän klassisen orkesterin kamarimuusikoitten soitantaa (W.A. Mozart, P. Hindemith, A. Casella), kun nyt olivat taasen terveinä lauteilla. Se jos mikä sai uskomaan siihen, että ehkä myö jotenkin ihmisinä ja ihmiskuntana voitais sittenkin selvitä. Hauska sattumus oli se, että meijän eteen tuli istumaan neljä suomalaista, jotka oli edellisenkin kerran samassa paikassa musiikista nauttimassa. Hyö on jotenkin niin eläkkeellä olevien lukion tai ehkä amiksen yleisten aineitten opettajien olosia, toinen mies vois kyllä olla joku ammattiaineenkin ope… Ehkä hyö on jotain ihan muuta, kuitenkin! Miun eessä istuvalla naisella oli sellainen hiuslaitos päässään, että välillä meinas fokus unohtua, kun yritin miettiä, missä on hiustupsun alku ja missä loppu: sellainen rento syherrys, joka oli kasattu erilaisilla nipsuttimilla ja osa karvoista oli karannu jo alkujaan omille teilleen, mutta joka silti näyttää hämärästi siistiltä.

Kulttuurikävijän tärkeä maamerkki.
Joka paikkaan matkataan Continenten vessan (casa de banho) kautta!

Tuossa taannoin vietettiin SPP:tä ihan vaan keskustaa kierrellen. Käytiin Manulassa kattomassa näyttelyitä. José Pedro Cortes de Briton (de Brito erotukseksi muista saman nimisistä, mutta ei britolaisista taiteilijoista, on vissiin nimet kortilla) keramiikkatyöt Mãos Livres (Vapaat kädet) olin tsekannu läpi aiemminkin. Silloin mieleen jäi erityisesti yksi työ, jossa nainen kannatteli itseään omalla kädellään – kuulostaa mystiseltä, mutta toimi. Tällä kertaa työt oli järjestelty uudelleen ja ko. työ oli ilmeisesti myyty, koska sitä ei enää ollut – jos oli muualla ollukaan kuin miun mielikuvituksessa, joka on tunnetusti vilkas, mutta eloisa. Muutama muukin veistos oli varattu, mutta paikalla, ehkä ton miun mieleisen työn oli halunnut joku satunnainen matkailija, joka oli tahtonu sen oitis matkaansa. Olisin ehkä halunnut miekin, jos en olis tehny pyhää lupausta olla haalimatta enää mitään esineistöä lisää, taidetta tai ei… Izabel Cancelan Muotojen taidetta eli Arte das Formas oltiin käyty kattomassa EMARPin näyttelytilassa jo viime vuonna, nyt oli näytillä osin samoja, mutta myös muita töitä. Lisätietoja taiteilijasta löytyy hänen virallisilta nettisivuiltaan. 

Keskustassa on keekoiltu myös tasavallan aukiolla (praça da republica), jonka yhdellä sivustalla on jesuiittajärjestön ammoisen koulun kirkko. Kirkon katolla seurasimme kattohaikaroitten jäsentenvälisiä. On ne aika komioita lentäjiä, ne. Kevät tuntuu vaan saavan ne aika ärtsyiksi, kova oli klaklatus ja toisiaan päin vaikuttivat syöksyilevän ihan tosissaan.

Love is in the air!

Täällä(kin) on valtakunnan(kin) tasolla taas kaiken maailman juttuja menossa, hallitus siis vaihtu taannoin ja nyt yrittäävät tasapainoilla äänestäjien ja troikan (Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto) vaatimuksien kanssa. Silti uutisissa merkittävintä ja aikaa vievintä oli tapahtuma-aikaan Benfican ja Porton välinen O Clássico – siis ihan valehtelematta parasta uutisaikaa käytetään tunteja pitkin viikkoa puhumattakaan varsinaisesta ottelupäivästä, kun muistellaan vanhoja matseja ja pekuloijaan sillä, miten matsissa käy. Kyseinen matsi näky vaan Benfican omalla TV-kanavalla, mutta esimerkiksi TVI24 näytti koko ajan ottelukommentointia ja -analysointia, ilman livekuvaa… Onko tää nyt sitten sitä jalkapallokulttuuria, joka Suomesta puuttuu vai silkkaa hulluutta!