Sempre com fome e o tempo todo com sede*

A Casa da Rochassa käytiin talven remppatauon jälkeen syömässä, palvelu ei ollut nyt niin häröä kuin ennen joulua Monty Python -päivänä, mutta ruoka oli ihan kelpoa. Ukkoni söi jonkun naudanlihapihvin, meiksi päivän ruuan (prato do dia) eli haudutettua lampaanpotkaa. Todos os pratos foram muito bons eli kaik safkat oli ihan hyviä, mut silti ite paistetut lounas-douradat ja päivällislampaankyljykset on olleet miusta parhaat, mitä täällä on saatu. Bochechas de porco eli possunposket muusin (pottua, porkkanaa ja viimeistely tuoreilla pinaattisuikaleilla, mausteena tuoretta fenkolin lehteä ja oreganoa sekä suolakurkkua silputtuna) kanssa oli nekin oikein saborosas, samoin lehmänpihvit, lohkoperunat uunissa ja pariloidut kesäkurpitsat marinadissa, puhumattakaan täytetyistä pyöreistä kesäkurpitsoista eikä tamarindimarinoitu kananpoikaan sylettäny… Makuasioita, toki toki!

Pullukat posket Continenten tarratarjousvuuassa.

Posket on päätynyt kirjavaan seuraan.

Tältä ne sitten näytti valmiina!

Syökää kanaa!
Nää täkäläiset grillikananpojat on sit NIIN lutusia...

Joskus elämä on kuitenkin ihanaa tai sinne päin, ensimmäinen kunnollinen täkäläinen pitsakokemus oli nimittäin raflassa nimeltään La Dolce Vita. Sen lisäksi, että pitsat toimi, toimi myös tarjoilu sekä jälkkäriespresso ja grappa. Uudessa Pizza Miassa syötiin kerran ja toisen kerran haettiin lärpyskät kämpille, eka kerta oli OK, jälkimmäinen jäi viimeiseksi – eivät vaan olleet hyviä, Kotipitsakin on paree.

Ihanainen on ruokalistakin!

Vaippapöksyt vai pitsalaatikon kuletuspussi?

Kop & Tapasissa käytiin 10.2. morjenstamassa Arturin tytärtä ja kiittämässä vihdoin aiemmin saadusta appelsiinikakusta. Kuultiin siinä sitten, että isukilla oli synttärit samaisena päivänä ja että Bacchuksessa olis tiedossa jotain juhlallisuuksia kakkuineen. No, siitä ajatuksesta ei hirveesti innostuttu, mutta tekaisin kuitenkin pikaisesti ikuisesti 49-vuotissynttäreitään viettävälle päivänsankarille kortin ja käytiin kuppilassa antamassa se ja juomassa tsajut.  Hää sitten poskisuuteloitten jälkeen halus taas meijän kanssa nauttia portit ennen kuin poistuttiin. Juhlapäivän jälkeen Artur on sitten taas ollut 48, omannut vuoden lisää kokemusta ja jäänyt oottamaan seuraavia neljäysisiä. Yksi lisäkokemus oli jumittuminen hissiin, kun olis pitäny tulla aukaisemaan baaria, mutta kerrankos nyt moista sattuu! Appelsiinikakun lisäksi on saatu tyttäreltä maistaaksemme aniksella maustettua folar-nimistä leipää, jota täällä on tapana tarjota pääsiäisaikaan. Siitä tehdään sellaistakin versiota, missä on leivän päälle taikinasoirojen alle piilotettu keitettyjä munia.

Pääsiäisleipä folarin siivuja alkuperäispakkauksessaan.

Continentessa vietettiin helmikuun ajan juusto-, makkara- ja vinkkumarkkinoita eli Feira de Queijos, Enchidos e Vinhos. Yksi alennusviineistä oli Enigma, jonka normihinta on 9,99 ja markkina-alennus 7 euroo. Jää siis aika vähän maksettavaa. Myös yläbaarin pitäjä on käyttäny alennuksia ja yhtenä iltana saatiin sitten ko. vinkkua lasiin, kun tintoa tilattiin. Tuo mies, jonka suu ei todellakaan ole tuohesta, yritti saaha sitä jo aiemmalla käynnillä, mutta silloin oli jo toinen pullo avattuna ja kyyppari sanoi, että hää kyllä pitää tätäkin ihan hyvänä ja kaatoi sitä laseihin. Eihän siinä mitä, yleensä ei oo euron hintasten viinilasillisten kanssa paljon kranttuiltu. No, toisena päivänä tuli kuitenkin sen Enigman aika ja jestas, miten oli myyjällä muikee ilme ja laseihin lorahti aika paljon ylimäärästä. Kysyin sitten, että Gosto também? eli Tykkäätkös siekin? ja vastauksena oli vielä leveempi hampaaton hymy ja paljon myöntelyä.

Yläbaarissa on myös törmätty sellaiseen hauskaan juttuun kuin Bring in -ruokaan (para trazer, miun käännös) vastakohtana Take away -eväälle (para levar, oikeesti). Kantikset antaa paikan pitäjälle omat tuomisensa lämmitettäväks tai vaan lautaselle asetettavaks, lisäksi ostaavat leipää ja viiniä tai olutta. Kyyppari osallistuu yleensä itekin kesteihin napsimalla tuomisista oman osansa työnteon ohessa. On nähty ainakin anjoviksia, oliiviöljyä ja valkosipulia leivän särpimenä, friteerattuja makrilleja, piri-pirikanaa, jotain mystistä laatikkosafkaa – soppaa ei oo vielä tullu vastaan!

A Cozinhasta on haettu kanapaloja kotiinkin, baariin ei oo rohjettu ottaa mukaan.

Tapas-paikkojakinhan täällä on oikein hyviä, silti erilaisia pikkujuttuja on kiva napsia kotosallakin. Kauppahallista kun ostaa tuoreita retiisejä ja Monchiquen kinkkua, pääsee jo aika hyville mauille. Lisäksi voi panna kuivattua tonnikalaa valkosipulin, oliiviöljyn ja hyvän vaaleen leivän kanssa, oliiveja ja jotain juustoa. Kauppahallin kinkkukauppa on muuten nimeltään Charcutaria Liberdade & Liberdade, Lda eli vapaus on kunniassaan! 

Lusanassa käytiin taannoin päiväkävelyn ryydyttäminä virkistäytymässä (oikein hyvää mustekalasalaattia ja Monchiquen makkaroita pannussa) ja saatiin kutsu ensimmäiseen heijän järjestämään viininmaistelutilaisuuteen. Sinnehän myö sitten tietysti lauantain kunniaksi paineltiin, syötiin pikkasen, maisteltiin niitä vinkkuja ja ostettiinkin jotain. Sieltä siirryttiin Bacchukseen, missä isäntä moitti meitä, kun ei oltu tultu kattomaan pelejä aiemmin päivällä… Ollaan sentään vielä välilöissä. Kuultiin nimittäin Enkulta, että paikkakunnalle palannut Norski otti joulukuisen Monty Python -päivän tapahtumat niin vakavasti, ettei oikeesti enää meinaa rahojaan Arturille kantaa. Toivottavasti välit Lusanaankin päin on kunnossa, ohjattiin sinne maisteluiltaan nimittäin yksi lomailemaan tullu enkkupariskunta ja tajusin vasta, kun hyö oli tekemässä lähtöä taksilla, että olivat ympäripäissään...

Ostettiin pari kuivaa valkosta, yksi makea ja yksi reserva-punkku.
Nää laatuviinit makso yhteensä alle 40 euroa, kallein oli jälkkärijuoma, 15 €.

*Aina nälkä ja koko ajan jano, Sielun Veljiä, tietysti!