Asuminen ja hinnat – niistähän ne kaikki täällä puhuu!

Ollaan viime aikoina juteltu muutaman suomalaisen herrahenkilön kanssa, jotka käy säännöllisen epäsäännöllisesti Yläbaarissa ja ovat ensimmäistä talvea olleet täällä. Yksi asuu baarin talossa ja pari muuta tässä meidän residenssissä. Tuo yksi poikkeus oli hääkin täällä ensimmäiset kuukaudet veljensä alivuokralaisena, mutta elelee nyt omillaan. Nuo pari muuta taas ovat täällä minä lie talvileskinä, vaimot on täällä osan aikaa mukana. Kaikille yhteistä on kuitenkin se, ettei Suomi-seuran touhut hirveesti houkuta.

Kun sitten ensimmäisiä kertoja on yhdessä iltaa istuttu, on tietysti puhuttu asumiskokemuksista ja siitä, mitä se asuminen täällä maksaa. Lopputulemana on edelleen se, että meidän 660 € / kk ei ole paha, koska siihen sisältyy ilmalämpöpumput, teräskaihtimet, uuni sekä kumpikin pesukone, wifi sekä sähkö ja vesi, vaikka nää tyypit siis asuu tässä naapureina. Kun vertailu muualla asuvien kanssa alkaa, yleensä saa kuulla, että näin ja näin vähän vaan maksaa, mutta sitten kun alkaa tarkemmin kysellä, yleensä ainakin joku em. luettelon asioista puuttuu ja yleensä useampi.

Naapurustoa, niin tuttua jo, ettei sitä enää oikein näekään...

Tuo aiemmin veljensä luona kiinannut on vähän omanlaisensa tapaus. Hää on kolmisen vuotta tätä meidän varhaisvanhusta iäkkäämpi ja ovat ukot aikanaan Kuopiossa samoihin aikoihin elelleet ja samoissa paikoissa pyörineet, mutta eivät ilmeisesti vielä silloin toisiansa tavanneet. Edellisiä talvia hää on viettäny Intiassa, mutta nykyisin ei enää pumppu kestä niitä lämpöjä. Täällä sitten asustaa niin kylmässä kämpässä, että pitää oottaa iltapäivään, että aurinko lämmittäisi olohuoneen, että siellä voisi oleilla. Ja nythän aurinko on tammikuussa ja helmikuun alussa näyttäytynyt vaan Algarven matkailumainoksissa. Joku patterikin löytyy, mutta eihän sitä raaski käyttää, vaikka sähköjen pitäisi vuokraan kuuluakin. Joka tapauksessa se tässä hotskussa asustava veli on joku mersulla ajeleva porho, jolla on asunnossaankin neliöitä enemmän kuin pienessä omakotitalossa ja eihän hän nyt suinkaan katkera ole…

Kaupungilla on näitä DIY-unelmia, joihin jotkut jopa tarttuu.

Oikealla näkyy edellisen rotiskon kulmaa, vasemmalla taas on tehty unelmista totta.
Tuo söötti pieni omakotitalo kellertävine seinineen ja punaisine kattoineen oli pari vuotta sitten ihan laho paska.

Rotiskon vieressä muuten on yksi kaupungin laittomista käytettyjen autojen kaupoista.
Kaarat on parkissa ja niiden ikkunassa on puhelinnumero, josta myyjän tavoittaa.

Nää kattohaikarat on menneet ihan sekaisin.
Ovat pykänneet pesän keskelle puuta, missä kököttivät.
Toinen pari haahuilee latvassa ja ilmeisesti ihmettelee, mitä täällä oikein tapahtuu, on nimittäin maailman kirjat sekaisin!

Myö ollaan kuitenkin oloomme ja palveluihin oltu tyytyväisiä. Välillä on vähän viluttanut, mutta se on ihan omaa hölmöyttä ollut, kun ei oo pidetty lämmitintä päällä. Yksityiseltä vuokraamiseen verrattuna eri ongelmat ratkeaa melkein nopsemmin kuin kerkiää valittaa. Yksikin siivouspäivä käytiin kylälle lähtiessä kertomassa, että kylpyammeen silikonit alko repsottaa. Kylältä parin tunnin päästä palattua oli silikonit korjattu. Toisen kerran boilerikaapin ovi rötkähti, kun alimmainen sarana petti ja taas korjaus tapahtu parissa tunnissa meijän kaupunkikäynnin aikana. Hyvä täällä on ollut olla, kunhan vaan pitää varpaat lämpiminä, sukat tai sisäkengät jalassa pärjää kylmilla laattalattioillakin.

Niin on kylmää ollut, että sukat on kuluneet puhki ihan vaan lattioita pitkin hiihdellessä.

Silikoni ennen...

...silikoni jälkeen.

Sarana ennen...

...sarana jälkeen.
Ennen-kuvia on käytetty respassa, kun on lähdetty huoltomiestä paikalle pyytämään.

Jotkut sitten taas ei kotonaan näytä viihtyvän. Yläbaarissa on nähty yhtä sveitsitärtä, joka tulee sinne notkumaan lounasaikaan ja poistuu joskus sitten illan hämyssä. Olutta ja viiniä menee ja tolkku lähtee, kerrankin hää nukkui päivän rasituksia pois, kun myö mentiin yömyssyillemme. Eikä meinannut herättyään millään tajuta, että pitäisi omille kämpille lähteä. Hänellä on saksalainen mies, joka aina välillä on retkillä mukana ja hyö puhuu keskenään saksaa. Kun ei Sergion englannin kieliset kehotukset menneet perille, kaivoin naftaliinista omat vähäiset saksan taidot ja sain hänet ymmärtämään, ettei siellä voi nukkua ja ettei Sergio voi hänelle nyt enää yhtään vinkkua tarjoilla. Sergio osaa muuten olla varsinainen ketku. Kerran mentiin päiväkaffelle ja hää sanoi virnuillen ”sava” ja mie kelaamaan läpi kaikki portugalin kieliset toivotukset, mutta ei osumaa. Sitten välähti ” Ça va?”  Se ryökäle puhu ranskaa! No, vastasin Ça va, très bien, merci eli latelin peräkkäin koko sen kielen osaamiseni…

Tämä tässä on Sandra Sammakko.
Hänen kanssaan pitäisi ehkä osata puhua hollantia, koska saatiin hänet flanderilaiselta Ritalta.
Olin turannut jotain tuosta viheriästä langasta, mutta se oli niitä toivottomia yrityksiä.
Annoin puretut langanpätkät Ritalle, koska hää tekee näitä pikkuotuksia sairaaloihin ja muuhun hyväntekeväisyyteen.

Täällä on viime viikkoina uutisoitu ratsatuista vanhainkodeista (lar de idosos), osa laillisia osa laittomia. Yksi laiton oli täällä Portimãossa, Alvorin vuorilla. Yleensä ne on tavallisia omakotitaloja, jotka valokuvissa näyttää samalta, kuin kämpät, joissa kissojen kasvatus on karannut käsissä. Näissä kattien sijaan omassa kusessaan ja paskassaan pyörii sitten mummot ja papat. Ei mistään valvotusta palveluasumisesta tietoakaan...

Manulassa oli vanhustenkerhojen tuotoksia esillä.
Ehkä nääkin kissat olis olleet onnellisempia jossain muualla...

Nää taas on isoäidin neliöitä.
Mie tykkään tuosta rätistä ihan hirveesti, tässä se on eka kertaa päällä.
Taustalla Atlantti, joka on välillä ollut aika levoton, mutta surfarit on tietysti naattineet.

Kaikilla ei ole kotia minne mennä, joten joku majapaikka pitää keksiä. Tästä kun lähtee kohti rantaa ja suihkulähteellistä liikenneympyrää, matkalle jää hylätty hotelli. Kokonaan tyhjä se ei kuitenkaan ole, kerran ohi kulkiessa nähtiin tyyppi, joka kömysi sieltä rikkinäisen ovilasin kautta ulos kahden tyhjän viiden litran vesikanisterin kanssa. Ne hää meni täyttämään suihkulähteestä. Hotelliraunion oma uima-allas on kyllä kuulemma vettä täynnä, mutta on siellä sitten kaikkea muutakin… Mie oon onneksi niin lyhyt, etten aidan yli sitä limalampea näe.

Kun on ovet lukossa, kuletaan ikkunasta.
Oikeessa alaikkunassa ei oo enää ruutua, joten siitä pääsee.

Tää hurtta-martta ei ilmeisesti oo kuitenkaan pyrkimässä kadulle, kunhan katselee ohikulkijoita.
Sillä on puolet pienempi kaveri, joka haukkua räksyttää kaiken aikaa ja
käy aina välillä tyrkkäämässä naamansa reiästä näkyville.

Ko. rotiskon ohi kuljettiin viimeeksi, kun käytiin Paraíso do Vau -nimisessä restaurentussa sunnuntailounaalla. Eväs oli perinteistä, sitä oli enemmän kuin riittävästi ja sen seurana saatiin kuunnella sähköurkusäesteistä laulantaa. Laulaja oli ihan ok, mutta ohjelmisto taattua autolauttakamaa. Ihan hauska kokemus, mutta sai silti olla laitimmainen kerta! Edellisenä perjantainakii lounastettiin ulkona, käytiin mereneläväruokalassa Marisqueira a Fabrica. Mie söin hedelmä-katkarapusalaatin, joka oli muuten hyvä, mutta elikoista ei oltu tietenkään viitsitty suolia poistaa, joten se piti hoitaa itse. Mies taas oli tosi tyytyväinen omaan ahvenaansa, oli kuulemma paras ikuna. Ruokaseura sitten taas vähän haiskahti… Paikassa saatetaan käydä toistekin. Sieltä voi ostaa naposteltavia myös tuoretiskistä painon mukaan hinnoiteltuna, jos oikein ymmärrettiin. Hinnoista puheen olleen, näihin ulkoruokintoihin meni kumpaankin vajaa 30 euroa, ruokien lisäksi hintaan tuli oliiveja ym., vettä ja puolen litran viinikannu. Nyt on taas siirrytty kotiruokailuihin, ainakin niin pitkäksi aikaa, kunnes taas muuta keksitään!

Haudutettua sikaa, makkaroita, haudutettua kaalia, jossa seassa jotain lihaa, porkkanaa, bataattia, pottua
- ja kaikkea ylenpalttisesti!

Haisevat ruokaseuralaiset.

Fogo do Chão eli Maan tuli
Tääkin on ravintola, jossa yksi kerta riitti.
Brassipaikka, jossa myö syötiin vaan puhvetista.
Siellä olis voinut myös ottaa kalliimman kattauksen, jossa pyynnöstä tulee erilaisia varraslihoja.
Kyproksella on sitä kerran kokeiltu. Siellä alkupalabuffee oli tosi hyvä, joten maha oli jo ihan ähky, kun piti siirtyä lihoihin!