Synttäreillä

Ja niin tuli helmikuun kymmenes päivä ja oli Arturin synttärit. Taas kerran juhlittiin 49-vuotiasta (joka oikeasti täytti 31 vuotta enemmän, mutta siitä ei puhuta). Ikä on hänelle aika vaikee paikka. Kun tein joululahjakuvan, sain sitä varten Bereniceltä kuvan, joka oli jo useita vuosia sitten otettu. Silti ukko kitisee, että tein hänestä vanhan näköisen (ja sitä paitsi viikset on Hitleriltä ja silmät Kiinasta). Mie kyllä yritin puolustella, että se ei ole vanhuutta vaan viisautta… Lahjakassiin teinkin sitten sellaisen version, jossa 9-vuotias poju heiluu elukoittensa keskellä.

Birthday Boy

Kekkereitä oli perheen (lue: Berenicen) kanssa aktiivisesti järjestämässä yksi enkku, Richard. Hänellä on täällä oma kämppä, joten hää menee ja tulee miten mielii. Jostain syystä useat muut enkut ei hänestä oikein perusta, miusta mies on ihan mukava. Vähän siinä on sellaista yli-innokkaan bernhardilaisen menoa ja meininkiä, mikä voi aiheuttaa noita antipatioita. Rikun ja vaimonsa lisäksi toinen brittipari oli juhlissa kutsuvieraina, myö oltiin sitten se kolmas virallisesti kutsuttu ulkopuolinen porukka. Perhettähän nimittäin piisaa.

Arttur on ollut aikanaan naimisissa, siitä liitosta on kaksi tytärtä, joista toinen on kamumme Berenice (jolla on 4 lasta ja yksi lapsenlapsi, itsellä ikää 50 v.) ja yksi poika, joka asuu vakinaisesti Englannissa, mutta oli kiirehtinyt paikalle. Sitten on yksi portugalia puhumaton tytär Hollannissa, joka oli äiteineen paikalla. Nykyisen vaimon Silvian kanssa on vielä yksi poika. Tämän lauman keskellä tunnettiin olomme vähän orvoiksi ja pysyttiin enempi ulkoradalla, mistä B. meitä vähän moitiskeli.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Siihen kekoon kannoin oman korteni tekemällä baarin keittiössä kipollisen salaattia. Salaatit oli kylläkin kaupasta ostettuja valmiiksi pestyjä, koska hullu paljon työtä tekee. Soosin ja lisukkeet (balsamico-marinoidut mansikat ja yrttimarinoidut fetakuutiot) tein itse. Kun mentiin kuppilaan, siellä oli nykyinen kokki paikalla. Häneltä kysymään, onko B. paikalla, mutta ei vielä ollut. Sitten tuli Hollannin-tytär ja kysyi samaa asiaa. Siinä vaiheessa kokin naamasta näki, että nyt ei oo kaikki ihan normaalisti. Ilmeisesti kukaan ei ollut häntä kemuista varottanu. Sitten kun B. tuli paikalle ja kuvio alkoi valjeta, hää kyllä tosi ystävällisesti jeesaili keittiössä, etti miullekin teräskulhon ja sekoittimet salaattia varten ja silleen. Se, että alkujaan tarjouduin salaattia ylipäänsä tekemään, oli vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta halusin olla tukemassa Bereniceä, ettei hänen tartte kaikkea ite tehdä. Toisaalta tiesin, ettei siihen ruokapöytään salaattia tule, jos ei sitä sinne mukanaan vie…

B. tarjosi perunapaistosta, jossa oli bacalhauta ja keitettyä kananmunaa sekä tosi hyvää riisisotkua, jossa oli tomaattisessa liemessä vaikka mitä. Lisäksi oli presuntoa ja leipää ja juomaksi tietysti punaviintä. Kemut kruunasi kakku ja kuohuviini. Nähtiin, kun Artur latasi kuoharit kylmään ja totesin jo tuolloin, että eivät ennätä jäähtyä tarpeeksi. Tarjoiluvaiheessa ne sitten tietysti kuohu ympäri pöytiä, vaikka kuinka varovainen yritti olla. No, pitäähän sitä juhlissa nyt vähän läikkyä yli! Kivat oli kemut ja oli tosi kivaa olla mukana. Se vaan oli outoa, että kapakkihan oli ihan normaalisti auki, joten osa väestä oli kutsuvieraita, osa kuokkijoita ja osa ihan pihalla siitä, mitä tapahtui ja juhlakalu paineli ihan normaalitapaansa asiakkaita palvelemassa. Myö jätettiin väki juhlimaan ja poistuttiin tihkusateeseen kymmenen jälkeen, kai muut on jatkaneet aamuyölle asti.

Juhlakalu keskellä, oikealla tyypillinen kuva Berenicestä,
hää ei ole hetkeäkään paikallaan.
Vasemmalla Hollannin-tyttären äiti, tytär on tuo kaunis nuori nainen taaempana.
Arturin takana näkyy toisen enkkupariskunnan vaimo.
Hää viime vuonna kertoi ylpeänä piirtävänsä ja mie niin petyin, kun se olikin värityskirjan värittelyä, se.

Vasemmalla Richard, joka toisten enkkujen kanssa antoi lahjaksi golflaukun.
Riku ja Arttu käy yhdessä pelaamassa ja Riku on kuulemma kyllästynyt
raahaamaan sitä vanhaa ja painavaa pakaasia.
Yllättävää kyllä, B. on kerrankin heilumatta.

Meidän lahjanantohetki ja poskipusut.
Lahjakassissa oli pullo Finlandiaa, sitä Artur joskus kertoi meille kaipaavansa.
Vaimo Silvia on tuo sivukuva vasemmalla.

Juhlan huipennus.

Juhlapäivän aattona herättiin kerrankin ihmeen aikaisin ja päästiin käymään oikein ravintolalounaalla. Yleensähän meillä on tämä kohtaanto-ongelma: joko meillä on nälkä, silloin kun ravintolat on kiinni tai sitten just toisin päin. Päädyttiin ensimmäistä kertaa keskustassa paikkaan nimeltä A Taberna de Portimão (https://pt-pt.facebook.com/tabernadeportimao/). Jos on Artur jo iäkäs, siellä on taatusti häntäkin vanhempaa tavaraa. Kuppila on pieni ja silti ahdettu täyteen sellaisella täysin käsittämättömällä intohimoisen keräilijän saaliilla, etten ollu ennen nähnyt. Yksityiskohtia piisaa ja arvotavarat ja täysi roska on ihan sulassa sovussa. Myös tarjoiluastiat vähän poikkes normaalista, esimerkiksi viini tuli tosi sievässä karahvissa. Ruoka oli tosi hyvää, mennemme toistekin, jos vaan aikataulut natsaa. Ilmeinen omistaja muuten oli kasvoiltaan ihan savolainen, jonka tukka oli vaan värjätty mustaksi ja nenän alle liimattu mustat viikset.

Tabernan ulkopuolikin on nähtävyys.
Mitenhän tää pitkään jatkunut sadekausi vaikuttaa sisustukseen...

Tavarataivas

Ja lisää kamaa!

Ja vielä...

Miun lautasella läjä härkäpapuja, pieni annos salaattia ja on siellä jossain kalanfilekin.Oli hyvää.
Salaatti muuten oli erittäin poikkeuksellinen salaatti täkäläisittäin, ei mikään perus salada mista.
Edessä arroz de polvo eli mustekalariisi.
Täällä tollaiset tomaattiseen löysään liemeen tehdyt riisiruuat on yleisiä ja yleensä hyviä.
Oikealla näkyy kaunis karahvi eikä nuo lasitkaan yhtään hassummat olleet.

Poislähdön hetkellä huomattiin seinän sisään jemmatut pullot.
Tarjoilijan mukaan siellä on ihan oikeita viinejä,
monet vanhempia kuin hän eikä hää nyt ihan poikanen enää ollu!