Lomalla ja lomalta paluu arkeen!

Maaliskuun 15. vietettiin leipäjuuren viisvuotissynttäreitä. Leivästä tuli hyvää ja kraavattu lohikin onnistu eka kertaa täällä, on ollu oudon, väärärakeisen suolan kanssa vähän totuttelemista.

Ruisleipee, lohta ja kiklua - nannaa!

Viimeiset kaksi viikkoa alko SPP:llä ja käytiin hakemassa pullo roseeta Kop & Tapasista (odottamaan viimeisten Muxama da Atumin eli kuivatun tonnikalan siivujen syöntiä) ja taas kanaa A Cozinhasta, mutta nyt ylläri pylläri ei syötykään ulkosalla vaan vietiinkin tipupalat oottamaan jääkaappiin ennen siivoojan hyökkäystä. Otettiin kirjat mukaan ja paineltiin Outroon lukemaan ja juomaan kahdet GT:t – yleensä on yksillä selvitty. Sitten syömään piri-pirilintua, leipää ja salaattia. Jälkkäriksi korkattiin jääkaapissa jemmattu kuohuviini ja mie parvekkeelle palelemaan ja lukemaan, tuo fiksumpi pysy lämpimässä kirjansa kanssa – mutta kun ollaan lomalla, täytyy siitä nauttia, sano! Päätettiin nimittäin, että tää loppuaika ollaan virallisesti lomalla…

Outrossa on eri hyvä olla...

Tää puu ei oikein tiijä, mitä tekis.
Siinä on viime vuotisten siemenkotien jämät, kuolleet lehdet, kukat ja uudet lehdet sulassa sovussa.

Jättiaaloen eri vaiheita.
Vasemmalla tehään kuolemaa ja oikeella ollaan elmänsä keväässä.

Ennen ruuan ostoa käytiin EMARPilla kattomassa kumpaakin miellyttäny valokuvanäyttely ja siinä sivussa selvitettiin pienikokoisten elektroniikkajätteiden kierrätys eli sinne toimistolle ne voi jättää, myö erottiin väsähtäneestä tukanleikkurista. Miun tukkahan leikataan asiantuntevasti täällä kämpillä saksilla ja toi toinen on alkanu käydä keskustassa parturissa, lasku on 5 €/kerta. EMARPille oli päätymässä myös lattian kautta käytetty tabletti, mutta kun tilalle ei tunnu vastaavaa löytyvän, vietiinkin se sittenkin korjattavaksi. Valokuvien takana oli Juan Lores ja erityisesti tämän linkin takaa löytyvä kuva ilahdutti molempia. Näyttelyesite on täällä.

EMARPin lähellä on stadioni, jonka yhteen valotolppaan on haikarat tehneet pesän.

A Santa Casa da Misericordiassa oli taas kamarimusiikkia, tällä kertaa mm. Beethovenia ja Astor Piazzollaa (De Beethoven a Piazzolla oli illan teema). Piazzollalta kuultiin puhallinversio Libertangosta, josta haitari-jousisoitinversion voi käydä tsekkaamassa täältä. Gioacchino Rossinin kvartetto puhaltimille sitten taas oli liikaa käyrätorvensoittajan instrumentille, särky mokoma kesken kaiken… Pienen asentelun jälkeen soitto jatku, kuin ei olis koskaan laannutkaan. Viimeiseksi soitettiin Vinicio Mezan Danzoneando, joka miusta kuullosti sotilassoittokunnan viihdeorkesterin ohjelmistolta. Käykää kuuntelemassa täältä ja arvioikaa ite! Näitten konserttien yhteydessähän tarjotaan punaviinimaistiainen ja nyt kävi ekan kerran niin, että joku enkkuturisti onnistu rikkomaan oman lasinsa – juoma-astiat on nimittäin kunnolliset isot, korkeajalkaiset ja ohuesta lasista valmistetut eli outoo, ettei oo tullu sirpaleita aiemmin.

Konsertin päätyttyä kiiruhdettiin Continenten taksitolpalle ja siitä Bacchukseen kattomaan Unitedin ja Poolin välistä toista osaottelua Eurooppa-liigassa. Konsertti loppu vähän vaille klo 8, kick-off oli klo 8.05 ja myö oltiin katsomossa 8.10 – tehokasta toimintaa, sanoisinko! Tilattiin Arturilta lasilliset viiniä ja pullo vettä ja taas tuli sirpaleita, hää onnistu hujauttamaan täyden lasillisen lattiaan. Ihme ja kumma, viinit ja sirpaleet levis pitkin lattiaa ilman, että suuremmin tuli tahroja vaatteisiin tai kalusteisiin.

Seuraavana päivänä kuleksittiin rantsussa ja törmättiin Bacchuksen kulmalla Norskiin, joka etti aamias-(lounas-) paikkaa. Kuleksittiin lisää ja taas samalla nurkalla törmättiin Enkkuun, joka oli sopinu, että pääsee baariin kattomaan hevoskisaa. Myö oltiin että, aha, ja aateltiin lähteä kotiin syömään. Kahen korttelin päässä ukko päätti, että ei oo ennen hevoskisaa katottu, eiku takasin! Enkku oli taas samalla kulmalla, Artur oli tehny oharit eikä hää ollu löytäny toista mieleistä paikkaa – siis On the Rocksiin, josta kukaan ei tykkää, mutta jossa näkee kaiken. Hevostapahtuma oli Cheltenham Festival eli kyseessä oli kauden huipentuma, jossa jockeyt konimukskaakkimuksineen otti toisistaan ennennäkemättömästi mittaa estenurmiradalla (miun tulkinta aiheesta). Ammattilaiset kisas mitä kisas ja voittajakaksikko sai paljon rahhoo. Yritin selvittää paljonko, mutta kaikki googlaus vei vaan vedonlyöntisivustoille, joten tarkkaa lukua ei ole, mutta jotain 3 sataa tuhatta puntaa se tais olla tai jotain muuta järetöntä. Amatöörien lähössä oli mukana viidenneksi kisannut Victoria Pendleton (voittaja oli kanssa nainen, josta kukaan ei ollu kiinnostunu, paitsi onnellinen miehensä). Victoria taas on paitsi kovan luokan julkkis myös kovan luokan urheilija, saanu pyöräilyssä olympialaista kultaa vuosina 2008 ja 2012. Tän pyöräilytaustan takia innokas tourpyöräilijä Enkku oli kiinnostunu, kuinka naisen käy. Oli nimittäin tälle vuoden verran hevostelua harrastaneelle naiselle eka iso kisa ja siis viidenneksi tuli eikä ees käyttäny piiskaa maalisuoralla – miusta kova mimmi!

Viikonloppuna, lauantaina, päätettiin lomailuhengessä tehä taas jotain aiemmin yrittämätöntä ja mentiin O Barãoon englantilaiselle aamiaiselle: sinänsä hyvää, mutta järkyttävän suolasta pekonia, paistettuja herkkusieniä ja grillattu tomaatti, lisää tomaattia papujen soosissa ja makkara, jota HK:n blöö olis kadehtinu (maassa, jossa tehään oikeesti hyviä makkaroita, mut ilmeisesti enkkujen makkaramaku vastaa finskiä), lisäksi teetä ja paahtista. Sai olla sekä eka että vika kerta. Sitten yritettiin Artturilaan kattomaa peliä, vaan ei miestä näkyny, joten päädyttiin taas On the Rocksiin, jossa ei oo kivaa, kun siellä voi polttaa. Sinne pääty lopulta kaikki muutkin, joten 3 minuutin myöhästyminen kick-offista makso Arturille aika ison rahan. Myö sentään vaihettiin kuppilaa puoliajalla, mutta suurin osa jäi tulematta. Mie väänsin valmiiksi viimeisintä neulomusta ja sen loputtua tajuttiin että kaikesta enkkumätöstä huolimatta oli nälkä. Mentiin siis La Dolce Vitaan italomätölle ja kyllä siellä on hyvät pitsat, ei voi muuta sanoa. Lauantai oli myös täkäläinen Dia do Pai eli isänpäivä, mutta ei sitä sillä tavalla huomannu kuin Suomessa vaikka jonkin verran markkinaimmeiset tietysti oli panostanu.

Paronin parasta?

Dia do Pai väänty kerran miun suussa Dia do Pãoksi eli isänpäivästä leivänpäiväksi ja siitä tuli mieleen, että joskus on nännit (nipple) jä näppylät (pimple) menneet kaiken aikaa sekasin. Belgialaisen viiksimies kerto, että kerran oli yrittäny kehua vaimoaan kokkina, mutta ulos oli tullu, että hää on kaunis kukko – näitä siis sattuu!

Sunnuntaina oli hyvä jalkapallopäivä, Barcelona tasas pisteet Villarealin kanssa (vielä paree olis ollu, jos olisivat hävinneet), Liverpool teki evertonit eli sössi 2–0-voiton 2–3-häviöksi (hän tuossa vieressä ei siis kyllä ollu yhtään tyytyväinen) ja Manchesterin derbyssä United voitti Cityn! Hyvä myö tai siis Ihmepoika Marcus! Ennen peliä annoin Herra Viiksen vaimolle kaikki neulelankojen jämät, kun hän niitä erilaisia lelujaan virkkailee. Pelikatsomossa oli taas kotoisaa, kun Norskikin on palannut Arturin hellään huomaan ja Enkkuhan ei oo sieltä koskaan poistunukaan. Jälkimmäinen oli vähän järistyksissään, parin viikon sisään oli saanu kuolinuutisia kotomaastaan kahesta itelleen tärkeestä ihmisestä. Raitelle päästyään alko taas tarinoitten vuo yhessä Norskin kanssa. Moskeijoitten rakentamista on kuulemma estetty hautaamalla aiotulle tontille sika kristillisin menoin tai rakennettu on, mutta paikka häpäisty jemmaamalla rakenteisiin possun osia. Miusta väärin, mutta eihän noille jutuille silti voinu olla nauramatta. Jalkapallokannattajien fanaattisuudesta kuultiin myös esimerkkejä, paras oli se, kun joku ei voi syödä tomaatteja, koska se olis punaisten (lue: ManUnitedin) kannattamista.

Viikko ennen pääsiäistä tulivat espanjalaiset nuoret viettämään pääsiäislomaa, mm. hotelli Flor da Rocha on ollu koko talven ihan kuollu, mutta nyt se on ollu täynnään noita pentuja, joilla kulkee todella lujaa! Pääsiäisviikon (Semana Santa) ajan olemme katelleet ja ihmetelleet muutenkin sitä, miten aikas hiljainen rantsu on tehnyt muutosta eläkeläisten tossutteluympäristöstä nuorison biletyspaikaksi. Enkku kertoi, että olivat Kamukin kanssa löytäneet ittensä Outrosta lauantaina klo 1 yöllä ja ihmetelleet, mitä yhteensä n. 150 v. -äijät oli tehny siellä parikymppisten seassa… Hilpein juttu on se, että äijät ei oikeestaan ees tykkää toisistaan!

Lentistä rannalla (ei kuitenkaan rantalentistä) ja musa raiku!

Edellä kerrotun sunnuntain jälkeen ollaan vaan notkuttu eri paikoissa ja juteltu tuttujen porukoitten kanssa. Vähitellen heistä suurin osa on lentäny kotimaahansa kesänviettoon ja tilalle on tullu uusia naamoja. Kerran yhdet enkut, jotka oikeesti on skotteja, kerto, miten täällä on kivaa, kun voi tulla Artturilaan ja on ihmisiä, joitten kanssa jutskata. Kotonaan sosiaalinen elämä on kuulemma ihan jäissä, käyvät pubissa vaan silloin tällöin, oikeesti kesä menee vaan töllön ääressä istuessa ja Portimãoon paluuta ootellessa. Eihän se paljon erilaista oo meilläkään, vaikka Päämajassa käydäänkin pelejä kattomassa, ei myö siellä jutella kuin baaritiskillä tilausta tehessämme ja keskenämme. Telkkarin ja baariin lisäks nyt sentään on onneksi muutakin elämää, niin kuin on ollu täälläkin.

Välillä pitäis tässä yltiösosiaalisessa olotilassa ostata tietysti pitää suu soukalla, tuli yläbaarin kestokanta-asiakasta mosambikilaista loukattua, kun luulin hällä olevan ikää melkein kymmenen vuotta todellista enemmän. On nimittäin miuta vaan vuoden vanhempi ja nyt joka raossa, mihin vaan mahtuu, tulee piikkiä siitä, että vaikka hän nyt onkin jo elämää nähny, niin ei kuitenkaan NIIN paljon… Silti ollaan ihan kelpo välilöissä ja juttua riittää joka kerta, kun vaan nähään. Pääsiäisen kunniaksi kaikki oli höveleitä ja myökin tarjoiltiin suklaarusinoita ja -manteleita yläbaarilaisille. Lankalauantaita vietettiin Artturilassa ja tytär oli kokkina. Hää tuikkas miulle kainaloon paketin pääsiäisleipä-folaria ennen kun kerettiin tervehyksiä vaihtaa. Syötiin siellä salaatit, joitten jälkkäriksi saatiin isältään kanssa folar-siivut ja vielä suklaanamutkin ja sitten ei enää mahtunu ees hengittämään, mutta mitäs sitä ei tekis hyvien välien säilyttämiseksi!

Pääsiäissunnuntaina käytiin keskustassa katsomassa katolisten kulkuetta, kun ei olla moista ennen nähty. Madeiralla kerran yritettiin, mutta ei jaksettu ootella, kun ei mitään oikeesti tapahtunu. Nyt olin sen verran valistautunu, että tajusin alkamisajan kertovan ehtoollisen (eucaristia) alkamisesta ja että kulkue käynnistyy vasta sitten, kun se on hoijettu alta pois. Eli sen sijaan, että oltais oltu kymmeneltä tikkana paikalla, notkuttiin kirkon nurkalle yli tuntia myöhemmin ja hyvin kerettiin. Kulkueita olis ollu tarjolla kaikkiaan kolme: palmusunnuntaina yksi (Procissao dos Ramos), pitkäperjantaina hautajaissaatto (Procissão do Enterro do Senhor) ja pääsiäissunnuntaina sitten ylösnousemuskulkue (Procissão da Ressurreição). Jälkimmäisestä on videokuvaa täällä. 

Pääsiäissunnuntai on Portugalissa joulupäivän lisäksi sellainen pyhä, että sillä on vaikutusta kauppojen aukioloihin. 25.12. ovat kiinni kokonaan, pääsiäisenä ovat auki, mutta sulkeevat aikaisemmin. Sen lisäksi kaikki paikalliset ravintolat on täynnä varauksia (nyt tiedämme, varattais ensi kerran itekin, mut tuskin ollaan sillon täällä…) ja niihin on turha pyrkiä. Ei kyllä tänä vuonna ollu aikomuskaan, jääkaappiin oli varattu pihvit paistettavaksi, mutta kun nälkä yllätti, yritettiin täyteen buukattuihin kuppiloihin ja lopulta sitten rantsussa mentiin Cafe del Mar -nimiseen turistiraflaan. Syötiin yllättävän hyvät possun kylkiluut, parhaat konsanaan ravintolassa. Paitsi, että grillaus oli kohillaan myös lisukkeena (ei siis päälle tahmattuna) tullu bbq-soosi oli hyvää hapanimelää töhnää. Jos ei olis syöny Matin mökkigrillaamia miun omalla maagisella tamarindimarinadilla maistettuja luita, ei olis paremmista tiennykään!

Kesäaikakin alko, hotelli meitä ystävällisesti asiasta muistutti.

Toinenkin meille uusi ruokapaikka tuli testattua yhdellä lounaalla. Käytiin kuppilassa nimeltään A Merendeira (Eväät) syömässä älyttömän hyvää horiskoleipää eli sämpylää, jonka sisään on jo paistovaiheessa mätetty riittävä määrä makkaraa ja sit paistettu kunnon leivinuunissa (pão com chouriço) ja kaalisoppaa (caldo verde), hintaa mini-menulle tuli 3,25/syöjä. Vanhoista paikosta kävästiin lounastamassa Lusanassa, ruoka oli hyvää ja Luis mukava kuten aina, mutta Susana oli kotona huilimassa, nykyinen raskaus on ottanu vähän koville välillä.

Toiseksi viimenen lomapäivä alotettiin keskustassa, mie kävin EMARPilla kattomassa näyttelyä ja tuo ukko trimmautti ittensä parturissa. Mie luulin näyttelyä katellessani, että tekijä olis joku nuori, mutta hää olikin syntyny jo 1952... Mielenkiintosimmat työt oli tehty Gustav Klimtin tyyliin, muut oli aika naiiveja, vaikka eivät naivistisia olleetkaan. Näyttelyesite on nähtävissä täällä.

Viimeinen ehtoollinen nautittiin Tokyossa. Sen jälkeen tehtiin adeus-vierailut sekä Artturilaan että Yläbaariin. Edellisessä oli taas ihan sekoa. Isäntä istu pöydässä syömässä omaa illallistaan ja kokki haasteli kaverinsa kanssa baaritiskillä, eikä kumpikaan tajunnu (välittäny?), että ovea kävi nykimässä yksi enkkuperhe. Mie sitten kiisin paikalle avaamaan liukuoven heille, että pääsivät sisään. Perheen tween-ikäinen tytär rapsutteli miun kanssa baarikoiraa ja juteltiin siinä kaikenlaista ja äiteensä nyökytteli tyytyväisen näkösenä eväänsä ääressä ja näkymästä innoittuneena (nyt sitten meiksin pärstä pyörii jossain tuntemattomien enkkujen pärstäopuksessa) ja Artur innoittui myös ja alko taas esitellä sitä jouluna saamaansa eläinpiirrosta. Kun perhe sitten poistu raflasta, kävi frouva miut kättelemässä ja kiittelemässä, miten hieno ja viihtysä paikka, niin kuin mie olisin ollu tyyliin omistajatar. En viittiny alkaa selittelemään, hymyilin vaan maireesti… Meijän vaki-Enkun kanssa haasteltiin asumisesta, hää on nimittäin päättäny ostaa Lagosista asunnon, jossa aikoo ite asua talvisin ja kesäsin antaa kalliilla vuokralle. Apunaan hällä on Carla, jonka kautta on viime vuosina hommannu talvikämppänsä. Nyt Carlalla on sitten meijänkin sähköpostiosoite, johon annoin luvan lähettää tietoa niistä asunnoista, joita on tarjolla Portimãossa. Ennen poislähtöä Artturi halus tietysti ottaa medronhot ja toivottaa hyvää matkaa ja Enkku onnistu ruinaamaan drinksun itelleenkin. Suukottelun ja halailun jälkeen siirryttiin Yläbaariin kälisemään Sergion ja kantiksien kanssa ja taas lopulta suukoteltiin ja halailtiin, etenkin kun oltiin viety talven aikana komistunu koristekasvimme sinne uuteen kotiin.

Ensi talveksi on varattu sama huoneisto kuin nytkin ja saatiin lupa jättää tavaroita paluuta oottamaan. Ostimma sitten kiinankaupasta pakolaiskassin ja ängettiin se täyteen kaikkia kotitaloustarpeita, mitä tänne on tullu ostettua ja lisäksi kotiasuja yms. eli tavaroita, joitten katoamisella ei oo sen paremmin suurta taloudellista kuin tunnemerkitystäkään. Tänään on lähtö, taksi tulee klo 14.45 ja huomenna (jos VR suo) ollaan Mikkelissä yhentoista aikaan aamupäivällä – ja pöntöt tod. näk. ihan sekaisin!

Ei sitä ihminen loppujen lopuksi paljon tartte, yksi pakolaiskassi piisaa tärkeimmille...

Joka tapauksessa: Até o próxima outubro!

Vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi!

Kuka sitä muuten mahto aikanaan väittää, että olis, olisko ollu nykynen kroonisesta när(k)ästyksestä kärsivä pressamme? Sanariksen ristikoissa on muuten usein sellanen tosi ilkeän näkönen terävänenänen tyyppi, johon yritän automaattisesti vastaussanaksi tarjota Saulia tai Niinistöä tms., mutta se onkin sitten vaan ilme tai jotain vastaavaa. Mut nyt ei ajatella yhteiskuntapolitiikkaa vaan jalista!

Burnley ja Blackburn pelas keskenään ja siitä innoittu Enkku kertomaan tarinoita joukkueitten kannattajien vuosikymmeniä kestäneestä keskinäisestä vihanpidosta ja miten porukat pitää pitää erillään toisistaan, ettei kolmas maailmansota pääse irti… Siinä sitten mainitsi myös yhden muun huligaaniporukan eli Millwallin kannattajat ja nykyinen ulkoministerimmehän, joka ei muuta yritäkään, kuin asetella vastakkain, on siis Millwallin miehiä. Paitsi, että ko. joukkueen kannattajat on tunnettu yhtenä Britteinsaarten pahimpana häirikkösakkina, on mukana vahvaa äärioikeistolaista meininkiä kai myös. Kun näytettiin Enkulle Soinin kuvaa kannattajahuivi kainalossa totes hää, että hyvin näyttää porukkaan sopeutuvan myös ulkonäöltään eikä vaan aatteiltaan. Kyseinen ministerihän on sitten taas niin mestari asettelemaan omat mielipiteensäkin 180 astetta eri suuntiin riippuen kuulijasta, ettei mitään mieltä! Meinaan jos omille kannattajilleen selittelee, miten EU on kaiken pahan alku ja juuri sun muuta, mutta muualla pääsee suustaan mm.: ”Teimme perustavan valinnan Euroopan unioniin liittyessämme – kyse on taloudesta, turvallisuudesta ja identiteetistä. Olemme osa länttä.” – jos uskomme Lasse Lehtistä ja miks ei uskottais.

Käytiin kattomassa jalista myös uudistuneessa yläbaarissa, joka on vaihtanu nimensäkin, tunnetaan nykyisin Sergio’s Coffee Shoppina. Peli oli yksi maan tärkeistä derbyistä (joita riittää melkein joka viikolle) eli Sporting vs. Benfica. Kuppila oli asianmukaisesti somistettu ja tunnelma oli lopulta kiihkeä. Väkeä ei ollu kuin kourallinen, keskipöytä oli katettu leivällä ja simpukoilla (bring-in), joitten alas huuhtomiseen ei menny kun pari miniolutta, mutta hitto että oli lystiä! Saatiin myös tutustua siihen, miten kannatusta siirretään sukupolvelta toiselle. Innokkaimman Benfica-fanin jälkikasvu, söötti alta kymmenvuotias tytär, tiesi kyllä, mitä joukkuetta pitää kannattaa, mutta silti sometus oli mielenkiintosempaa eli ei juuri telkkaria vilkuillu vaan räpläs älylaitettaan.

Sergion baarin uudet teippaukset.
Älkää oikeesti ees kuvitelko, että saamanne annokset näyttäis tuolta....

Edessä Benfican kannastusrekvisiittaa ennen aloituspotkua.

Pelin katsomiseen voi valmistautua Street Food -auton burgerilla.
Nyt eväät voi syödä teltassa eli ei edes pieni sade haittaa.
Autot on vaan edelleen niin satunnaisesti auki, että harvoin tuonne tulee piipahettua.

Artturilassa sitten taas on nähty likimain maansuru, kun Kanukin kannattama Everton onnistu West Hamia vastaan sössimään 2–0:n 2–3:ksi. Mies ei muutenkaan oo kaikkein terveimmän värinen, ihonsa on kuin kerran rytättyä ja uudelleen oiottua makulatuuripaperia, mutta tappion jälkeen veti jo tosi harmaaksi. Ei pitäis ottaa jalista NIIN vakavasti kuitenskaan! Meijän perheensisäisissä ManU ja Pool ottivat yhteen Eurooppa-liigassa, jälkimmäinen voitti ja ikävä kyllä täytyy myöntää, että ansaitusti.

Kahlasin vihdoin läpi Damaskoksen rakastavaiset -opuksen ja hitto että oli tylsä. En tiijä, yrittääkö kirjailija jotenkin viittailla Tuhannen ja yhden yön tarinoihin, mutta ainakin siltä vaikuttaa, itse hää kuitenkin kuvaa kirjaansa mosaiikiksi. Miuta rakenne häiritsi. Kehyskertomuksen eli epäonnisen, sukuvihan hankaloittaman rakkaustarinan, joka oli Majnun-Laila-Romeo-Julia-henkinen, tässä surkimukset oli Farid ja Rana, lomassa oli lyhyempiä ja pidempiä juttuja muista henkilöistä. Suurimman osan ajasta olin ihan pihalla siitä, ketä tyypit oli ja unohtelin sen varsinaisen tarinan henkilöt ja heille tapahtuneet asiat ja paperisessa käyttöliittymässä asioiden uudelleen löytäminen ja kertaaminen on niin hankalaa… Teoksessa on kuitenkin kyse siitä, miten arabimaa Syyriassa ainakaan viimeiseen sataan vuoteen ei oo kyetty elämään sovussa, kaikki on napit ja aseet vastakkain kaikkien kanssa ja kunniasta on kyse. Jaakko Hämeen-Anttila on arvioinu kirjan asiantuntevammin täällä.

Koipivammasten kokoontumisajot ja muuta viihdettä

Sisko ja sen mies kävi kyläilemässä muutaman päivän ajan ja taas haipakkaa piisas. Lopputuloksena yksi mustunut ukkovarvas, josta lisää myöhemmin ja kipeytyny leukanivel ilmeisesti ylenmääräisestä leukojen louskutuksesta ja hervottomasta hekottelusta.

Leukoja louskuteltiin mm. Outron terassilla, sieltä näkyy avara taivas.

Vierailevat tähdet tuli lentäen Faroon, jossa hyppäsivät paikallisjunaan, joka toi heijät tänne. Mentiin rautatieasemalle vastaan ja tultiin taksilla hotellille. Matkalaiset oli reissusta uupuneet, joten otettiin vaan iltapalaa (alkuun kuivattua tonnikalaa ja marinoitua kalmaria, sitten mansikka-avokadosalaattia ja pariloituja meriahvenia) tässä meillä ja jälkkärikahvit baarissa. Sitten koitti SPP:n aamu ja lähettiin hortoilemaan kaupungille. Käytiin mm. taidenäyttelyssä Manulassa ja vietettiin piknikkiä A Cozinhan kanojen kanssa puistossa. Tuli siinä sivussa kehitettyä uusi kiinalaisravintolan ruokalaji piri-pirikoira eli syötetään piri-pirikanan jämät kulkukoiralle ja ootetaan, kunnes hurttaparka heittää henkensä joko tukehtumalla tai kuolemalla janoon mausteisen soosin takia ja sitten eiku keittiöön! Ruokalajin syntymistä saattoi edesauttaa kanan ja leivän kyytipojaksi nautittu punkku.

Kalmarit (lulas) ennen siivousta...

...ja puolivälissä sitä eli vielä on nahkat paikallaan ja lonkerot kiinni muussa päässä.
Muovia muistuttavat tukirangat on kuitenkii jo irrallaan. 

Manulassa oli oikeastaan kaksi näyttelyä Entre a Terra e o Mar (Sara Glória) ja Algarve (Rosa Barriga). Maan ja taivaan välillä -näyttely oli täynnään mielenkiintoisia kuvia naiselta, joka on aiemmin enimmäkseen tehny kuvituksia lastenkirjoihin (taiteilijan omat sivut, näyttelyesite). Jälkimmäisessä oli sieviä kuvia tältä seudulta (näyttelyesite).

Kaupungilla kuljeskellessa ihmeteltiin kattohaikaroitten liitelyä, kyllä ne vaan on uljaita elukoita! Farossa oli toinen sanonu toiselle, että kato: haikara ja toinen oli sanonu, että joo – ja olivat katelleet ihan eri suuntiin. Niitä Algarvessa siis piisaa. Iltapalaa eli tässä tapauksessa ihan kunnon päivällinen (pääruokana pottumuusia kevätsipulilla ja oliiveilla, portugalilaisittain leikattuja pariloituja lampaankyljyksiä ja haudutettua broccoliniä ja porkkanaa) asianmukaisine ruokajuomineen nautittiin taas meillä ja ruuan päälle kaffet yläbaarissa.

Kauppahallissakin käytiin, sieltä ostettiin piknikin jälkkäriksi japaninmispelin
(eli lokvatin eli nisperon) hedelmiä, jotka kuitenkii unohettiin syödä.
Syötiin sitten aamujukurtin seassa.Hyvä hetelmä on, tuo mispeli.
Puita kasvaa täällä ympäriinsä.

Matkalaisten kanssa käytiin myös bussiretkeilemässä Alvorissa ja kauppakeskus Aquassa, missä piti Primarkin takia käyvä oikein kahteen eri kertaan, ku sieltä nyt saa rätei ja lumpui niin halvalla! Yhdellä retkellä lounastettiin Cardosasin kanapaikassa eli kanaa on tullu syötyä taas riittävästi. Artturilassakin käytiin kattomassa, kun Liverpoolin mokomat nuiji Manchesterin punaiset maanrakoon ja siinä sivussa vieraat sai aika kattavan kuvan siellä pyörivästä porukasta. Yksi höistä eli Kanukki (kanadalainen siis) kysyi, annoinko siskolle täydellisen selvityksen baarin elämästä, johon mie kysymään, että miten siitä hullunmyllystä muka vois mitään selvityksiä antaa! Siskon mies innostu niin yläbaarin atmosfääristä, että kävi siellä itekseenkin äijien kanssa turisemassa ja judosalien osoitteita kyselemässä – tiijä, vaikka tulis tänne joskus pitemmäksikin aikaa. Mie oon jo ekasta Madeiran-keikasta alkaen ollu sitä mieltä, että hää sujahtaa ulkonäöltään portugalilaiseks ilman mitään yritystä.

Alvorissa käytiin leikkipuiston vessassa, siellä on myös lapsille oman kokoisensa pytty - huomaavaista, sanoo hän!

Tässä sitten taas jotain ihan muuta! Norskin paidassa on tällanen kuva.

Aquan vessoissa on hammasharja-automaattelja, harja ja tahna on pakattu huulipuikon kokoseen tuubiin.
Tolla harjalla jos joutuu pyttyä jynssäämään, on paree varata riittävästi aikaa...

Perjantaina käytiin vielä siskon kanssa kaksisteen Continentessa shoppaamassa ja juomassa lasilliset vinkkua, sekä ostamassa iltapalatarpeet. Täältä saa sellasia ihanan epäterveellisen vaikutelman tekeviä paahtoleipäsiivuja, jotka on ihan pullamössöö ja joista on leikattu kuoretkin pois. Syötiin niille rakennettuja lämpimiä voileipiä, päällään pekonia ja chorizoa, vesikrassia, retiisiä ja tietysti juustoo.

Lopulta koitti kuitenkin lauantaiaamu ja hyö suuntas bussilla kohti Lissabonia ja uusia seikkailuja. Myö toipumaan Artturilaan, johon kerääntyi kaikenlaista jalkavaivasta väkeä. Tää meijän oma kihtikinttu onnistu nyt tiputtamaan nojatuolia siirrellessään sen irtonaisen metallijalan ukkovarpaalleen ja eihän siinä sitten mitenkään hyvin käyny, paitsi että meni varvas eikä lattialaatta särki. Enkku kinkkas baariin kepin kanssa, oli kuulemma pyöräretkellä alkanu polvi vähän vihotella ja lopulta se oli sitten jalkapallon kokonen. Paikallissairaalassa oli käyny sitä näyttämässä, mutta ei tullu hullua hurskaammaksi ja seuraavan päivän uusi yritys oli kaatunu siihen, että oli menny hermot ootteluun. Norski tossutteli paikalle kipeen nilkkansa kanssa ja yksi tunnistamaton nuori naisasiakas käveli toinen jalka nilkasta polven yli ulottuneen tuen kanssa. Niin, ja saatiinhan myö kuulumiset Arturin tyttären tyttärenpojan murtuneen jalan tilanteesta…

Lattialaatat pysy ehjinä, mutta tolle kynnelle voi varmaan sanoa pitkät jäähyväiset....

Siskon tabletista oli muuten menny lataussysteemi rikki, täällä korjasivat sen parissa tunnissa kolmella kympillä. Liekö siitä sitten innostunu miekin, heitin nimittäin meijän tabliskan lattialle ja lasihan siitä särky. Sitä ei vaan kolmella kympillä korjata ja aikaakin menis useita päiviä, joten on entinen tietotekninen laite, se.

Bom Dia da Mulher! Parabéns!

”Hullut tykkää kaikesta pyöreestä…”

… sano ympyräkaupungista kotosin ollu bussikuski ja heitti muutaman ringin Pyhtään parkkipaikalla ennen kuin matka jatku. Tuo hulluuskohan se on syynä tähän innostukseen pallopelien seuraamiseksi? Manchester United on taas alkanu voittaa pelejä, kiitos uuden Wonderboyn Marcus Rashfordin! Ekaksi kaatui Midtjylland Eurooppa-liigassa ja sitten Arsenal Valioliigassa, kumpikin peleistä käytiin tiätysti kattomassa Bacchuksessa. Siellä on edelleen omat rituaalinsa ennen peliä. Ensin tietysti selvitetään, mitä peliä kukakin haluaa kattoa ja miten Artur niitä eri boksiensa ja kanavapakettiensa kautta pystyy näyttämään eli minkä töllön ääreen kukakin asettautuu. Myö yritetään pitää kiinni omista sohvaperunapaikoistamme ja yleensä se onnistuukin, jos vaan ollaan ajoissa. Sitten kysellään kuka kannattaa mitäkin joukkuetta, jos se ei oo ennestään tiedossa vai kannattaako mitään (Which team are you supporting or are you neutral?) Hätäisimpien pitää sit vielä saaha drinksunsa ennen kuin jännääminen ja vastustajajoukkueen kannattajien pilkkaaminen alkaa. Jälkimmäiseen myö ei osallistuta kun huvitettuina kuulijoina ja meijän drinksuillakaan ei oo yleensä niin kiire, halutaan teemme vasta paahtoleipien seuraksi (Dois chás, duas tostas mistas e uma agua mineral sem gas, por favor!)

ManUnitedilla ja Poolilla on kai eniten kannattajia, Arsenalilla kanssa muutama. Unitedin innokkain tukija on belgialainen Mr Mustache, joka käy kattomassa Artturilassa pelejä, mutta muuten viihtyy paremmin Irish Roverissa. Hänellä on mukava vaimo, jonka kanssa meillä on käsityöhengenheimolaisuus. Hää virkkaa erilaisia pehmoleluja ja muita hahmoja. Lelut päätyy kuulemma sairaalaan lastenosastolle ja tonne irkkubaariin on menny Leprechaun eli se vihreepukunen menninkäistyyppi St. Patrick’s Daytä juhlistamaan. Miekin olen koko ajan jotain värkkäilly ja viimeisintä tekelettä kattoessaan yksi Kanadassa nykyisin asuva enkku tuumas, että onpas monimutkasen näkönen juttu. Johon mie, että miulla on monimutkanen mieli. Lopputuloksesta tuli kuitenkin kaikitenkin käyttökelponen, ainakin mie oon sitä jo julkisesti pitäny.

Retale...

...josta syntyi lopulta tällanen tapaus.

Kun on ollu niin pirhanan kylmää, Artur kysy viiksimieheltä kerran juomatilausta toimittaessaan, että pannaanko lämpöpumppu päälle. Siitä sitten belgi keksi alkaa leukailla, että onko drinkit saman hintaset, jos pumppu käynnistetään vai nouseeko taksa. Onneksi nyt on ainakin päivät jo lämmenneet, kun aurinko on taas vallannu taivaan sinen. Myö tehtiin pitkä maanantaikävely Aquaan ja takasin ja vielä hilpastiin rantsuunkin. Siellä oli lämmittelemässä kaikki muutkin, yllättävän moni vastaantulija on jo hyvänpäiväntuttu. Aquassa mie löysin kerrankin Primarkista itelleni jotain liki kelvollista eli pöksyt (8 €) ja Jumbossakin shopattiin vähän enemmän kuin oli suunniteltu, retken tekosyy oli nimittäin ostaa irtomyynnistä seesaminsiemeniä. Syötiinkin siellä, Fourchette-nimisessä puhvettiravintelissa, jossa maksetaan syömiset painon mukaan. Ei ehkä mennä toiste, mutta kyllä se ihan kelvollista evästä oli.

Ostettiin sitten pöksynretkut, papaijaa, viikunaviinaa, kaurahiutaleita ja niitä seesaminsiemeniäkin muistettiin kahmia kassiin.

Puhvetti

Sitten kun on hampaat syömisestä töhnäset, voi vessasta ostaa pesimen niitten puhtaaksi harjaamiseen.

Maanantairetken jälkeen polvet alko ehotella, että otettaiskos seuraava päivä vähän iisimmin, joten käytiin tiistaina vaan kaupassa ja sitten mie siirryin nauttimaan kauniista ilmasta partsille kirjan seuraan. Sefarad on nyt luettu, onneksi se loppua kohti muuttui helpommaksi sulattaa. Vaikka kuvattu maailma ei muuttunut yhtään paremmaksi, sen kuvaaminen sentään muuttui keveämmäksi... Sattuipa niin, että luin (= selasin ja yritin näyttää fiksulta) yläbaarissa Correio da Manhãa, jossa oli uutinen liittyen aikanaan Portugalista (ja Espanjasta, tarkalleen 1492) karkotettuihin sefardijuutalaisiin ja Portugalin kansalaisuuteen. Vähän googletusta avuksi ja selvisi, että karkotettujen jälkeläiset ovat alkaneet hakea kansalaisuutta uudelleen, koska nykyiset asuinseudut (mm. Lähi-itä ja Turkki) ovat niin levottomia. Nyt on luvun alla Rafik Schamin Damaskosken rakastavaiset, joten teema jatkuu, mutta kerrontatyyli on toinen. Tuosta miehestä on joutilaana kehkeytyny kanssa ihan kunnon lukutoukka, mutta Sefaradin sanoo jättävänsä väliin, ton toisen on jo lukenu.

Yläbaarin uusi ilme, moternia, moternia...

Ympäriinsä kävellessä kävellään välillä ympyrää, täällähän on aikas monta liikenneympyrää eli rotundaa. Koska kaupunki on köyhä ja ehkä siksi jääkin, ovat keksineet, että liikenneympyrät annetaan adoptioon vuoden ajaksi. Halukkailla oli aikaa ilmoittautua karkauspäivään asti. Saa nähä, minkälaisia mäkkäri- ja pitsahut-markkinapaikkoja niistä muotoutuu…

SPP:kin valkeni kauniina ja kulettiin taas kylällä vähän eri reittejä kuin aiemmin. Illalla sitten piti taas kulkea tuttua uraa, kun tie vei Bacchukseen kattomaan Liverpool–ManCity peliä. Edellinen oli sunnuntaina, kun skabasivat liigacupin voitosta, City oli rankkareilla parempi. Nyt sitten Pool otti ohjat heti alusta ja voitti 3–0. Samaan aikaan Arsenal hävis Swansealle (sorry, Enkku!) ja ManUnited voitti nippa nappa Watfordin yhellä maalilla (Mr Mustachen viikset on varmaan onnesta vipattanu, kun on peliä On the Rocksissa kattonu, Artturin kanavissa on nimittäin pieni beIn Sportsin mentävä aukko).

Näistä kauniista maisemista on mahdollista löytää niin kattohaikara...

...kuin laiduntava hevonenkin...
Kärpäsenkakkakuvaus siis jatkuu edelleen.
Luulin ekaksi, että haikarakii oli ettimässä evästä ja ehkä olikii,
mutta lopulta lähti lentoon pesätarpeeksi kelpaavan oksankarahkan kanssa.

Tää kalamuraali sitten taas on oikeesti sponsoroitu mainos, mm. kala nro 6 on Lusanan kala.

Baariin mennessä Praia da Rochalla nähtiin parkissa asuntoauto, jonka jostain käsittämättömästä syystä yhistin heti kateissa olleeseen Norskiin ja kas, siellä hää tallasikin meiän eellä rauhaisaan tahtiin. Myö tietysti kirittiin hänet kiinni ja alettiin kysellä kuulumisia ja samalla sitten päädyttiin baariin. Myöhemmin kysyin, että mikäs hänet oli saanu muuttamaan mielensä siitä, ettei sinne enää jalallaan astu. Ei kuulemma mikään, oli ollut menossa O Barãoon, mutta jotenkin meijän matkassa kääntykin vanhaan kantapaikkaan ja kun näki siellä kaikki vanhat tutut, oli sittenkii aika helppo taas palata totuttuihin kuvioihin – paitsi, että juomaksi oli näköjään vaihtunu vesi. Rauha maassa siltä osin taas kuitenkii, hyvä niin!

En tiijä, onko koiraa karvoihin katsominen, mutta tän koiran karvotus kaipais edelleen pesua.
Kaikki tuo töhnä sormissa on ihan vaan koiran rapsutuksesta tullutta katupölyä ja muuta ties mitä.
Mutta Artur ei oo uskaltanu vanhaa rouvaa kylmillä pestä ja hurtta on niin painava, ettei hää saa sitä mihinkään pesupaikkaankaan roudattua. Kynnet on kuitenkii manikyroitu.

Rauhaa piti hieroa sitten muutenkin, Artturilassa istui nimittäin yksi finski, joka on leskeytynyt aika taannoin ja oli melkosen huonossa kuosissa. Eivät sitten isännän ja asiakkaan kanssa oikein asiat olleet ymmärryksissä, suomalainen ei tajunnu, ettei puhunukaan enkkua kuten normaalisti vaan suomea ja pikkasen siitä sitten alko hänellä käpy kärytä, kun ei alkanu tulla ruokaa pöytään, syynä siis se, ettei Artur tajunnu, mitä hää pyyti. Kävin sitten tarpeet selvittämässä ja tein kokille tilauksen ja kun lautanen ilmesty pöytään, oli hää taas ihan kelvosti käyttäytyvä inehmo. Mutta että mie rauhankyyhkyn tehtävissä, luulis nyt parempiakin löytyvän!

Se alkuperäinen Picasson pulu muuten on maastoutunu tänne Portimãoon eikä ollenkaan oo kiinnostunu rauhanvälittämistehtävistä, kunhan nokkii ympäriinsä.
Jossain tässä kärpäsenkakkakuvassa piilee siis valkoinen kyyhkynen.