Lomalla ja lomalta paluu arkeen!

Maaliskuun 15. vietettiin leipäjuuren viisvuotissynttäreitä. Leivästä tuli hyvää ja kraavattu lohikin onnistu eka kertaa täällä, on ollu oudon, väärärakeisen suolan kanssa vähän totuttelemista.

Ruisleipee, lohta ja kiklua - nannaa!

Viimeiset kaksi viikkoa alko SPP:llä ja käytiin hakemassa pullo roseeta Kop & Tapasista (odottamaan viimeisten Muxama da Atumin eli kuivatun tonnikalan siivujen syöntiä) ja taas kanaa A Cozinhasta, mutta nyt ylläri pylläri ei syötykään ulkosalla vaan vietiinkin tipupalat oottamaan jääkaappiin ennen siivoojan hyökkäystä. Otettiin kirjat mukaan ja paineltiin Outroon lukemaan ja juomaan kahdet GT:t – yleensä on yksillä selvitty. Sitten syömään piri-pirilintua, leipää ja salaattia. Jälkkäriksi korkattiin jääkaapissa jemmattu kuohuviini ja mie parvekkeelle palelemaan ja lukemaan, tuo fiksumpi pysy lämpimässä kirjansa kanssa – mutta kun ollaan lomalla, täytyy siitä nauttia, sano! Päätettiin nimittäin, että tää loppuaika ollaan virallisesti lomalla…

Outrossa on eri hyvä olla...

Tää puu ei oikein tiijä, mitä tekis.
Siinä on viime vuotisten siemenkotien jämät, kuolleet lehdet, kukat ja uudet lehdet sulassa sovussa.

Jättiaaloen eri vaiheita.
Vasemmalla tehään kuolemaa ja oikeella ollaan elmänsä keväässä.

Ennen ruuan ostoa käytiin EMARPilla kattomassa kumpaakin miellyttäny valokuvanäyttely ja siinä sivussa selvitettiin pienikokoisten elektroniikkajätteiden kierrätys eli sinne toimistolle ne voi jättää, myö erottiin väsähtäneestä tukanleikkurista. Miun tukkahan leikataan asiantuntevasti täällä kämpillä saksilla ja toi toinen on alkanu käydä keskustassa parturissa, lasku on 5 €/kerta. EMARPille oli päätymässä myös lattian kautta käytetty tabletti, mutta kun tilalle ei tunnu vastaavaa löytyvän, vietiinkin se sittenkin korjattavaksi. Valokuvien takana oli Juan Lores ja erityisesti tämän linkin takaa löytyvä kuva ilahdutti molempia. Näyttelyesite on täällä.

EMARPin lähellä on stadioni, jonka yhteen valotolppaan on haikarat tehneet pesän.

A Santa Casa da Misericordiassa oli taas kamarimusiikkia, tällä kertaa mm. Beethovenia ja Astor Piazzollaa (De Beethoven a Piazzolla oli illan teema). Piazzollalta kuultiin puhallinversio Libertangosta, josta haitari-jousisoitinversion voi käydä tsekkaamassa täältä. Gioacchino Rossinin kvartetto puhaltimille sitten taas oli liikaa käyrätorvensoittajan instrumentille, särky mokoma kesken kaiken… Pienen asentelun jälkeen soitto jatku, kuin ei olis koskaan laannutkaan. Viimeiseksi soitettiin Vinicio Mezan Danzoneando, joka miusta kuullosti sotilassoittokunnan viihdeorkesterin ohjelmistolta. Käykää kuuntelemassa täältä ja arvioikaa ite! Näitten konserttien yhteydessähän tarjotaan punaviinimaistiainen ja nyt kävi ekan kerran niin, että joku enkkuturisti onnistu rikkomaan oman lasinsa – juoma-astiat on nimittäin kunnolliset isot, korkeajalkaiset ja ohuesta lasista valmistetut eli outoo, ettei oo tullu sirpaleita aiemmin.

Konsertin päätyttyä kiiruhdettiin Continenten taksitolpalle ja siitä Bacchukseen kattomaan Unitedin ja Poolin välistä toista osaottelua Eurooppa-liigassa. Konsertti loppu vähän vaille klo 8, kick-off oli klo 8.05 ja myö oltiin katsomossa 8.10 – tehokasta toimintaa, sanoisinko! Tilattiin Arturilta lasilliset viiniä ja pullo vettä ja taas tuli sirpaleita, hää onnistu hujauttamaan täyden lasillisen lattiaan. Ihme ja kumma, viinit ja sirpaleet levis pitkin lattiaa ilman, että suuremmin tuli tahroja vaatteisiin tai kalusteisiin.

Seuraavana päivänä kuleksittiin rantsussa ja törmättiin Bacchuksen kulmalla Norskiin, joka etti aamias-(lounas-) paikkaa. Kuleksittiin lisää ja taas samalla nurkalla törmättiin Enkkuun, joka oli sopinu, että pääsee baariin kattomaan hevoskisaa. Myö oltiin että, aha, ja aateltiin lähteä kotiin syömään. Kahen korttelin päässä ukko päätti, että ei oo ennen hevoskisaa katottu, eiku takasin! Enkku oli taas samalla kulmalla, Artur oli tehny oharit eikä hää ollu löytäny toista mieleistä paikkaa – siis On the Rocksiin, josta kukaan ei tykkää, mutta jossa näkee kaiken. Hevostapahtuma oli Cheltenham Festival eli kyseessä oli kauden huipentuma, jossa jockeyt konimukskaakkimuksineen otti toisistaan ennennäkemättömästi mittaa estenurmiradalla (miun tulkinta aiheesta). Ammattilaiset kisas mitä kisas ja voittajakaksikko sai paljon rahhoo. Yritin selvittää paljonko, mutta kaikki googlaus vei vaan vedonlyöntisivustoille, joten tarkkaa lukua ei ole, mutta jotain 3 sataa tuhatta puntaa se tais olla tai jotain muuta järetöntä. Amatöörien lähössä oli mukana viidenneksi kisannut Victoria Pendleton (voittaja oli kanssa nainen, josta kukaan ei ollu kiinnostunu, paitsi onnellinen miehensä). Victoria taas on paitsi kovan luokan julkkis myös kovan luokan urheilija, saanu pyöräilyssä olympialaista kultaa vuosina 2008 ja 2012. Tän pyöräilytaustan takia innokas tourpyöräilijä Enkku oli kiinnostunu, kuinka naisen käy. Oli nimittäin tälle vuoden verran hevostelua harrastaneelle naiselle eka iso kisa ja siis viidenneksi tuli eikä ees käyttäny piiskaa maalisuoralla – miusta kova mimmi!

Viikonloppuna, lauantaina, päätettiin lomailuhengessä tehä taas jotain aiemmin yrittämätöntä ja mentiin O Barãoon englantilaiselle aamiaiselle: sinänsä hyvää, mutta järkyttävän suolasta pekonia, paistettuja herkkusieniä ja grillattu tomaatti, lisää tomaattia papujen soosissa ja makkara, jota HK:n blöö olis kadehtinu (maassa, jossa tehään oikeesti hyviä makkaroita, mut ilmeisesti enkkujen makkaramaku vastaa finskiä), lisäksi teetä ja paahtista. Sai olla sekä eka että vika kerta. Sitten yritettiin Artturilaan kattomaa peliä, vaan ei miestä näkyny, joten päädyttiin taas On the Rocksiin, jossa ei oo kivaa, kun siellä voi polttaa. Sinne pääty lopulta kaikki muutkin, joten 3 minuutin myöhästyminen kick-offista makso Arturille aika ison rahan. Myö sentään vaihettiin kuppilaa puoliajalla, mutta suurin osa jäi tulematta. Mie väänsin valmiiksi viimeisintä neulomusta ja sen loputtua tajuttiin että kaikesta enkkumätöstä huolimatta oli nälkä. Mentiin siis La Dolce Vitaan italomätölle ja kyllä siellä on hyvät pitsat, ei voi muuta sanoa. Lauantai oli myös täkäläinen Dia do Pai eli isänpäivä, mutta ei sitä sillä tavalla huomannu kuin Suomessa vaikka jonkin verran markkinaimmeiset tietysti oli panostanu.

Paronin parasta?

Dia do Pai väänty kerran miun suussa Dia do Pãoksi eli isänpäivästä leivänpäiväksi ja siitä tuli mieleen, että joskus on nännit (nipple) jä näppylät (pimple) menneet kaiken aikaa sekasin. Belgialaisen viiksimies kerto, että kerran oli yrittäny kehua vaimoaan kokkina, mutta ulos oli tullu, että hää on kaunis kukko – näitä siis sattuu!

Sunnuntaina oli hyvä jalkapallopäivä, Barcelona tasas pisteet Villarealin kanssa (vielä paree olis ollu, jos olisivat hävinneet), Liverpool teki evertonit eli sössi 2–0-voiton 2–3-häviöksi (hän tuossa vieressä ei siis kyllä ollu yhtään tyytyväinen) ja Manchesterin derbyssä United voitti Cityn! Hyvä myö tai siis Ihmepoika Marcus! Ennen peliä annoin Herra Viiksen vaimolle kaikki neulelankojen jämät, kun hän niitä erilaisia lelujaan virkkailee. Pelikatsomossa oli taas kotoisaa, kun Norskikin on palannut Arturin hellään huomaan ja Enkkuhan ei oo sieltä koskaan poistunukaan. Jälkimmäinen oli vähän järistyksissään, parin viikon sisään oli saanu kuolinuutisia kotomaastaan kahesta itelleen tärkeestä ihmisestä. Raitelle päästyään alko taas tarinoitten vuo yhessä Norskin kanssa. Moskeijoitten rakentamista on kuulemma estetty hautaamalla aiotulle tontille sika kristillisin menoin tai rakennettu on, mutta paikka häpäisty jemmaamalla rakenteisiin possun osia. Miusta väärin, mutta eihän noille jutuille silti voinu olla nauramatta. Jalkapallokannattajien fanaattisuudesta kuultiin myös esimerkkejä, paras oli se, kun joku ei voi syödä tomaatteja, koska se olis punaisten (lue: ManUnitedin) kannattamista.

Viikko ennen pääsiäistä tulivat espanjalaiset nuoret viettämään pääsiäislomaa, mm. hotelli Flor da Rocha on ollu koko talven ihan kuollu, mutta nyt se on ollu täynnään noita pentuja, joilla kulkee todella lujaa! Pääsiäisviikon (Semana Santa) ajan olemme katelleet ja ihmetelleet muutenkin sitä, miten aikas hiljainen rantsu on tehnyt muutosta eläkeläisten tossutteluympäristöstä nuorison biletyspaikaksi. Enkku kertoi, että olivat Kamukin kanssa löytäneet ittensä Outrosta lauantaina klo 1 yöllä ja ihmetelleet, mitä yhteensä n. 150 v. -äijät oli tehny siellä parikymppisten seassa… Hilpein juttu on se, että äijät ei oikeestaan ees tykkää toisistaan!

Lentistä rannalla (ei kuitenkaan rantalentistä) ja musa raiku!

Edellä kerrotun sunnuntain jälkeen ollaan vaan notkuttu eri paikoissa ja juteltu tuttujen porukoitten kanssa. Vähitellen heistä suurin osa on lentäny kotimaahansa kesänviettoon ja tilalle on tullu uusia naamoja. Kerran yhdet enkut, jotka oikeesti on skotteja, kerto, miten täällä on kivaa, kun voi tulla Artturilaan ja on ihmisiä, joitten kanssa jutskata. Kotonaan sosiaalinen elämä on kuulemma ihan jäissä, käyvät pubissa vaan silloin tällöin, oikeesti kesä menee vaan töllön ääressä istuessa ja Portimãoon paluuta ootellessa. Eihän se paljon erilaista oo meilläkään, vaikka Päämajassa käydäänkin pelejä kattomassa, ei myö siellä jutella kuin baaritiskillä tilausta tehessämme ja keskenämme. Telkkarin ja baariin lisäks nyt sentään on onneksi muutakin elämää, niin kuin on ollu täälläkin.

Välillä pitäis tässä yltiösosiaalisessa olotilassa ostata tietysti pitää suu soukalla, tuli yläbaarin kestokanta-asiakasta mosambikilaista loukattua, kun luulin hällä olevan ikää melkein kymmenen vuotta todellista enemmän. On nimittäin miuta vaan vuoden vanhempi ja nyt joka raossa, mihin vaan mahtuu, tulee piikkiä siitä, että vaikka hän nyt onkin jo elämää nähny, niin ei kuitenkaan NIIN paljon… Silti ollaan ihan kelpo välilöissä ja juttua riittää joka kerta, kun vaan nähään. Pääsiäisen kunniaksi kaikki oli höveleitä ja myökin tarjoiltiin suklaarusinoita ja -manteleita yläbaarilaisille. Lankalauantaita vietettiin Artturilassa ja tytär oli kokkina. Hää tuikkas miulle kainaloon paketin pääsiäisleipä-folaria ennen kun kerettiin tervehyksiä vaihtaa. Syötiin siellä salaatit, joitten jälkkäriksi saatiin isältään kanssa folar-siivut ja vielä suklaanamutkin ja sitten ei enää mahtunu ees hengittämään, mutta mitäs sitä ei tekis hyvien välien säilyttämiseksi!

Pääsiäissunnuntaina käytiin keskustassa katsomassa katolisten kulkuetta, kun ei olla moista ennen nähty. Madeiralla kerran yritettiin, mutta ei jaksettu ootella, kun ei mitään oikeesti tapahtunu. Nyt olin sen verran valistautunu, että tajusin alkamisajan kertovan ehtoollisen (eucaristia) alkamisesta ja että kulkue käynnistyy vasta sitten, kun se on hoijettu alta pois. Eli sen sijaan, että oltais oltu kymmeneltä tikkana paikalla, notkuttiin kirkon nurkalle yli tuntia myöhemmin ja hyvin kerettiin. Kulkueita olis ollu tarjolla kaikkiaan kolme: palmusunnuntaina yksi (Procissao dos Ramos), pitkäperjantaina hautajaissaatto (Procissão do Enterro do Senhor) ja pääsiäissunnuntaina sitten ylösnousemuskulkue (Procissão da Ressurreição). Jälkimmäisestä on videokuvaa täällä. 

Pääsiäissunnuntai on Portugalissa joulupäivän lisäksi sellainen pyhä, että sillä on vaikutusta kauppojen aukioloihin. 25.12. ovat kiinni kokonaan, pääsiäisenä ovat auki, mutta sulkeevat aikaisemmin. Sen lisäksi kaikki paikalliset ravintolat on täynnä varauksia (nyt tiedämme, varattais ensi kerran itekin, mut tuskin ollaan sillon täällä…) ja niihin on turha pyrkiä. Ei kyllä tänä vuonna ollu aikomuskaan, jääkaappiin oli varattu pihvit paistettavaksi, mutta kun nälkä yllätti, yritettiin täyteen buukattuihin kuppiloihin ja lopulta sitten rantsussa mentiin Cafe del Mar -nimiseen turistiraflaan. Syötiin yllättävän hyvät possun kylkiluut, parhaat konsanaan ravintolassa. Paitsi, että grillaus oli kohillaan myös lisukkeena (ei siis päälle tahmattuna) tullu bbq-soosi oli hyvää hapanimelää töhnää. Jos ei olis syöny Matin mökkigrillaamia miun omalla maagisella tamarindimarinadilla maistettuja luita, ei olis paremmista tiennykään!

Kesäaikakin alko, hotelli meitä ystävällisesti asiasta muistutti.

Toinenkin meille uusi ruokapaikka tuli testattua yhdellä lounaalla. Käytiin kuppilassa nimeltään A Merendeira (Eväät) syömässä älyttömän hyvää horiskoleipää eli sämpylää, jonka sisään on jo paistovaiheessa mätetty riittävä määrä makkaraa ja sit paistettu kunnon leivinuunissa (pão com chouriço) ja kaalisoppaa (caldo verde), hintaa mini-menulle tuli 3,25/syöjä. Vanhoista paikosta kävästiin lounastamassa Lusanassa, ruoka oli hyvää ja Luis mukava kuten aina, mutta Susana oli kotona huilimassa, nykyinen raskaus on ottanu vähän koville välillä.

Toiseksi viimenen lomapäivä alotettiin keskustassa, mie kävin EMARPilla kattomassa näyttelyä ja tuo ukko trimmautti ittensä parturissa. Mie luulin näyttelyä katellessani, että tekijä olis joku nuori, mutta hää olikin syntyny jo 1952... Mielenkiintosimmat työt oli tehty Gustav Klimtin tyyliin, muut oli aika naiiveja, vaikka eivät naivistisia olleetkaan. Näyttelyesite on nähtävissä täällä.

Viimeinen ehtoollinen nautittiin Tokyossa. Sen jälkeen tehtiin adeus-vierailut sekä Artturilaan että Yläbaariin. Edellisessä oli taas ihan sekoa. Isäntä istu pöydässä syömässä omaa illallistaan ja kokki haasteli kaverinsa kanssa baaritiskillä, eikä kumpikaan tajunnu (välittäny?), että ovea kävi nykimässä yksi enkkuperhe. Mie sitten kiisin paikalle avaamaan liukuoven heille, että pääsivät sisään. Perheen tween-ikäinen tytär rapsutteli miun kanssa baarikoiraa ja juteltiin siinä kaikenlaista ja äiteensä nyökytteli tyytyväisen näkösenä eväänsä ääressä ja näkymästä innoittuneena (nyt sitten meiksin pärstä pyörii jossain tuntemattomien enkkujen pärstäopuksessa) ja Artur innoittui myös ja alko taas esitellä sitä jouluna saamaansa eläinpiirrosta. Kun perhe sitten poistu raflasta, kävi frouva miut kättelemässä ja kiittelemässä, miten hieno ja viihtysä paikka, niin kuin mie olisin ollu tyyliin omistajatar. En viittiny alkaa selittelemään, hymyilin vaan maireesti… Meijän vaki-Enkun kanssa haasteltiin asumisesta, hää on nimittäin päättäny ostaa Lagosista asunnon, jossa aikoo ite asua talvisin ja kesäsin antaa kalliilla vuokralle. Apunaan hällä on Carla, jonka kautta on viime vuosina hommannu talvikämppänsä. Nyt Carlalla on sitten meijänkin sähköpostiosoite, johon annoin luvan lähettää tietoa niistä asunnoista, joita on tarjolla Portimãossa. Ennen poislähtöä Artturi halus tietysti ottaa medronhot ja toivottaa hyvää matkaa ja Enkku onnistu ruinaamaan drinksun itelleenkin. Suukottelun ja halailun jälkeen siirryttiin Yläbaariin kälisemään Sergion ja kantiksien kanssa ja taas lopulta suukoteltiin ja halailtiin, etenkin kun oltiin viety talven aikana komistunu koristekasvimme sinne uuteen kotiin.

Ensi talveksi on varattu sama huoneisto kuin nytkin ja saatiin lupa jättää tavaroita paluuta oottamaan. Ostimma sitten kiinankaupasta pakolaiskassin ja ängettiin se täyteen kaikkia kotitaloustarpeita, mitä tänne on tullu ostettua ja lisäksi kotiasuja yms. eli tavaroita, joitten katoamisella ei oo sen paremmin suurta taloudellista kuin tunnemerkitystäkään. Tänään on lähtö, taksi tulee klo 14.45 ja huomenna (jos VR suo) ollaan Mikkelissä yhentoista aikaan aamupäivällä – ja pöntöt tod. näk. ihan sekaisin!

Ei sitä ihminen loppujen lopuksi paljon tartte, yksi pakolaiskassi piisaa tärkeimmille...

Joka tapauksessa: Até o próxima outubro!