Vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi!

Kuka sitä muuten mahto aikanaan väittää, että olis, olisko ollu nykynen kroonisesta när(k)ästyksestä kärsivä pressamme? Sanariksen ristikoissa on muuten usein sellanen tosi ilkeän näkönen terävänenänen tyyppi, johon yritän automaattisesti vastaussanaksi tarjota Saulia tai Niinistöä tms., mutta se onkin sitten vaan ilme tai jotain vastaavaa. Mut nyt ei ajatella yhteiskuntapolitiikkaa vaan jalista!

Burnley ja Blackburn pelas keskenään ja siitä innoittu Enkku kertomaan tarinoita joukkueitten kannattajien vuosikymmeniä kestäneestä keskinäisestä vihanpidosta ja miten porukat pitää pitää erillään toisistaan, ettei kolmas maailmansota pääse irti… Siinä sitten mainitsi myös yhden muun huligaaniporukan eli Millwallin kannattajat ja nykyinen ulkoministerimmehän, joka ei muuta yritäkään, kuin asetella vastakkain, on siis Millwallin miehiä. Paitsi, että ko. joukkueen kannattajat on tunnettu yhtenä Britteinsaarten pahimpana häirikkösakkina, on mukana vahvaa äärioikeistolaista meininkiä kai myös. Kun näytettiin Enkulle Soinin kuvaa kannattajahuivi kainalossa totes hää, että hyvin näyttää porukkaan sopeutuvan myös ulkonäöltään eikä vaan aatteiltaan. Kyseinen ministerihän on sitten taas niin mestari asettelemaan omat mielipiteensäkin 180 astetta eri suuntiin riippuen kuulijasta, ettei mitään mieltä! Meinaan jos omille kannattajilleen selittelee, miten EU on kaiken pahan alku ja juuri sun muuta, mutta muualla pääsee suustaan mm.: ”Teimme perustavan valinnan Euroopan unioniin liittyessämme – kyse on taloudesta, turvallisuudesta ja identiteetistä. Olemme osa länttä.” – jos uskomme Lasse Lehtistä ja miks ei uskottais.

Käytiin kattomassa jalista myös uudistuneessa yläbaarissa, joka on vaihtanu nimensäkin, tunnetaan nykyisin Sergio’s Coffee Shoppina. Peli oli yksi maan tärkeistä derbyistä (joita riittää melkein joka viikolle) eli Sporting vs. Benfica. Kuppila oli asianmukaisesti somistettu ja tunnelma oli lopulta kiihkeä. Väkeä ei ollu kuin kourallinen, keskipöytä oli katettu leivällä ja simpukoilla (bring-in), joitten alas huuhtomiseen ei menny kun pari miniolutta, mutta hitto että oli lystiä! Saatiin myös tutustua siihen, miten kannatusta siirretään sukupolvelta toiselle. Innokkaimman Benfica-fanin jälkikasvu, söötti alta kymmenvuotias tytär, tiesi kyllä, mitä joukkuetta pitää kannattaa, mutta silti sometus oli mielenkiintosempaa eli ei juuri telkkaria vilkuillu vaan räpläs älylaitettaan.

Sergion baarin uudet teippaukset.
Älkää oikeesti ees kuvitelko, että saamanne annokset näyttäis tuolta....

Edessä Benfican kannastusrekvisiittaa ennen aloituspotkua.

Pelin katsomiseen voi valmistautua Street Food -auton burgerilla.
Nyt eväät voi syödä teltassa eli ei edes pieni sade haittaa.
Autot on vaan edelleen niin satunnaisesti auki, että harvoin tuonne tulee piipahettua.

Artturilassa sitten taas on nähty likimain maansuru, kun Kanukin kannattama Everton onnistu West Hamia vastaan sössimään 2–0:n 2–3:ksi. Mies ei muutenkaan oo kaikkein terveimmän värinen, ihonsa on kuin kerran rytättyä ja uudelleen oiottua makulatuuripaperia, mutta tappion jälkeen veti jo tosi harmaaksi. Ei pitäis ottaa jalista NIIN vakavasti kuitenskaan! Meijän perheensisäisissä ManU ja Pool ottivat yhteen Eurooppa-liigassa, jälkimmäinen voitti ja ikävä kyllä täytyy myöntää, että ansaitusti.

Kahlasin vihdoin läpi Damaskoksen rakastavaiset -opuksen ja hitto että oli tylsä. En tiijä, yrittääkö kirjailija jotenkin viittailla Tuhannen ja yhden yön tarinoihin, mutta ainakin siltä vaikuttaa, itse hää kuitenkin kuvaa kirjaansa mosaiikiksi. Miuta rakenne häiritsi. Kehyskertomuksen eli epäonnisen, sukuvihan hankaloittaman rakkaustarinan, joka oli Majnun-Laila-Romeo-Julia-henkinen, tässä surkimukset oli Farid ja Rana, lomassa oli lyhyempiä ja pidempiä juttuja muista henkilöistä. Suurimman osan ajasta olin ihan pihalla siitä, ketä tyypit oli ja unohtelin sen varsinaisen tarinan henkilöt ja heille tapahtuneet asiat ja paperisessa käyttöliittymässä asioiden uudelleen löytäminen ja kertaaminen on niin hankalaa… Teoksessa on kuitenkin kyse siitä, miten arabimaa Syyriassa ainakaan viimeiseen sataan vuoteen ei oo kyetty elämään sovussa, kaikki on napit ja aseet vastakkain kaikkien kanssa ja kunniasta on kyse. Jaakko Hämeen-Anttila on arvioinu kirjan asiantuntevammin täällä.