Kohtaamisia, keskusteluja ja filosofeerausta

Loppiaisviikonloppuna pölähti paikalle vanhoja tuttuja enemmän ja vähemmän. Perjantai-ilta vietettiin Bacchuksessa kattomassa pelejä, kun ei kerran mahduttu TEMPOn konserttiin. Trevor ja Angela – tai niin myö ainakin muistellaan heidän nimien olevan – oli tulleet takaisin, hyö oli syksyllä täällä vähän aikaa silloin kun myö tultiin. Siinä sitä sitten päiviteltiin eurooppalaisia sääoloja, tiätenkii! Sitten asetuttiin katsomoon ja Berenice meinasi tiputtaa alaleukansa, kun tajusi, että mie istuin ihan väärän miehen vieressä selkä tuon oikean suuntaan. Myö Uuden-Seelannin Arthurin kanssa katottiin MAUta, kun taas toisesta telkkarista tuli Poolin peli. Arturin golf-kaveri Richard oli kanssa baarissa ja tarjoili halukkaille juustoa niin kuin hällä joskus tapana on.

Sunnuntaina käytiin ensin kaupassa ostamassa ruokaa ja sitten lähdettiin rantaan ihan vaan kävelemään, että sairauden aikana käyttämättä jääneet kropat taas vertyisi. Kauppareissulla nähtiin skotit Helen ja Stan ja rantsussa belgit Leo ja Rita omine skottikavereineen, joitten nimiä myö ei ikinä muisteta… Ihasteltiin aurinkoista säätä ja Leo kerto, että oli kotomaassaan käyny lääkärissä ja valitellu alakuloista oloa. Lekuri oli jo alkanu reseptivihkoa kaivaa esiin, mutta kun oli kuullut tulossa olevasta reissusta tänne, oli livauttanu vihkon takaisin laatikkoon. Todettiinkin sitten, että paras masennuksen vastainen pilleri mollottaa tuolla taivaalla. Ruuat jäi kyllä jääkaappiin odottamaan aikaa parempaa, päädyttiin nimittäin rantakävelyn aluksi O Viriatoon lounaalle, mikä ei ollu ollenkaan alkuperäinen tarkoitus.

Sain reissuunlähtiäisiksi kamu Paulalta poikansa Elmon opinnäytetyön ”Villien vapaus : luonnontilan ihmisten vapaus Jean-Jacques Rousseaun Toisessa diskurssissa”, jonka lukemisen aloitin, kun lentsu pakotti rauhottumaan, mutta sitten aivot muuttu yhdeksi räkäklimpiksi ja jatkoin vasta, kunhan ajatus alko taas kulkea. JJR:n mukaan luonnontilainen inehmo on aito ja vilpitön, mutta amoraalinen olento, jonka yhteiskunnallistuminen pannoo piloille. Eli olen jotensakin sammoo mieltä tuon Rousseaun kanssa, koska hänen kuvaamansa yksineläjät ei oo moraalia tarvinneet, koska miun mielestä moraali syntyy vasta suhteessa toisiin. Sinänsä mielenkiintoinen aihe, koska Paulan kanssa on aikanaan ollut lyhyt keskustelu siitä, voiko lapsi oppia moraalia ilman kristinuskon opetusta. Kaikilla ihmisryhmillä on taatusti ollu oma moraalinsa jo kauan eaa. Mie tietysti vastustan kaikkea uskonnonopetusta, mutta moraalin opettaminen on totisesti aina paikallaan. Harmillista on se, että moraalista ja varsinkin uskontojärjestelmiin upotettuna, on tapana aika nopsaan kehkeytyä kieroonkasvanu vallankäytönväline…

Keskustelemisesta tai oikeammin debatoinnista pääsee täällä aina silloin tällöin nauttimaan. Miesparka on silloin aina ihan kauhuissaan, mutta kyllä enkkujen kanssa voi päästellä ihan vapautuneesti. Taannoin ennen joulua oli kivan kipakka väittely aiheesta Brexit vai ei, mikä loppui ihan sopuisaan hyvän yön toivotteluun. Ylen sivuilla oli sen jälkeen sattumoisin lysti kirjoitus ranskalaisesta joulunvietosta, johon väittely kuuluu olennaisena osana (https://yle.fi/uutiset/3-9981824).

Rousseausta puheenollen, maailmassa on ollut toinenkin merkittävä sen niminen tyyppi, Henri nimittäin. Hää oli tullivirkailija, joka eleli rauhaisaa virkamiehen elämää ja maalasi siinä sivussa naivistisia kuvia, joista useissa aiheena oli viidakko (villien vapaus?). Strömsön yhdessä jaksossa tekivät hänen innoittamansa sisustustaulun. Jos nyt jatkaa tätä moraalifilosofointia, niin yhtenä pohdinnan aiheenahan on se, saako taiteen nimissä tehdä mitä vaan ja kuvata mitä vaan? Miun mielestä rajoja voi kyllä venytellä kaikessa rauhassa, niin kauan kuin muille ei aiheudu muuta haittaa kuin mielipaha.

Henrin muita töitä voi katsella sivustolla http://www.henrirousseau.org/

Todellisessa elämässä tiikerillä ratsastelu tuskin olis kovin suositeltavaa ihan eettiseltäkään kannalta, mutta mikä ettei taiteessa! Telkkarissa näytetyillä Monacon sirkusfestareilla kyllä oli petokissakesyttäjiä, joista yksi sillä tiikerillä ratsasti ihan oikeasti.

Algarvessa on ollu aika vaihtelevaiset säät vuoden aluksi, välillä paistaa ja välillä sataa (ei sentään vielä lunta niin kuin Fuengirolassa tai Saharassa), kylmähköä on kaiken aikaa. Luontokin on pari kuukautta myöhässä normaalista, vasta nyt alkaa olla sen näköistä kuin yleensä joulukuun alussa. Kauniilla ilmalla on kuitenkin kiva kuljeksia, koska ei oo ainakaan liian hikistä. Maanantaina käväistiin keskustassa Manulan uusissa näyttelyissä, joista tykkäsin. Ana Nobre tekee hyvin ekspressiivisiä töitä, tässä näyttelyssä oli esillä nimen mukaisesti (Gentes e Costumes; Ihmisiä ja Tapoja) kuvia ihmisistä toimissaan. Näyttelyn kuvia ja muuta hänen tekemäänsä voi katsastaa osoitteessa http://nobrana.wixsite.com/artesananobre/pintura-gentes-e-costumes. Toinen taitelija oli Fly Pontes ja näyttely nimeltään Despretensão eli Vaatimattomuus tai ehkä paremmin Koreilemattomuus. Hän tekee töitä paitsi gallerioihin myös ympäristöön. Varmaan osa niistä meidänkin ihastelemista kaupunkien teknisten kaappien koristukseksi tehdyistä kuvituksista on ollu hänen töitään (http://flyonusk.blogspot.pt/).

Näissä töistä oli miusta oikein hauska idea, sama kuva kahdella eri tapaa tehtynä.
Kauniita, mutta koreilemattomia...

Keskiviikkona käytiin Tokyossa syömässä sushit ja tänään torstaina nautittiin hyvästä kävelyilmasta talsimalla Aquan kupeeseen kanapaikkaan, jota on meille monesti kehuttu. Syksyllä käytiin vihdoin etsimässä paikka ja nyt sitten saatiin aikaiseksi astua oikein ovestakin sisään. Tarjoilu oli enemmän kuin tehokasta, tervehdys oli tyyliin ”piri-pirikanaa?” ja sitä rataa edettiin. Kana oli sieltä parhaimmasta päästä eikä muutenkaan harmittanu, pitkänkaavanlounaan (alkupalaksi leipää ja oliiveja, juomaksi vettä ja viiniä, lisukkeeksi salaatti, jälkkäriksi kahvit) hinnaksi tuli tippeineen 25 euroa.

Kanarafla oli iso, koko talon pääty oli sille varattu, tässä takaovi.

Yleisnäkymä Aquan kupeesta.
Oltiin talsimassa bussipysäkille ja oli vähän ylimääräistä aikaa.
Pysähdyttiin sitten taivasta taivastelemaan.

Jääkaappia ja osin pakastinta on hiljalleen syöty tyhjäksi ja siksi on siirrytty ulkoruokintaan ennen Suomen-visiittiä. Iltapalaksi otetaan vielä juhlakauden jämiä, muxamaa, presuntoa ja oliiveja parin sämpylän kanssa. Ruisleipääkin paistoin, mutta se pitänee tuikata pakkaseen, kaikkea tuskin tulee syötyä, vaikka annoinkin puolikkaan naapureille. Heillä on ollu kyläilemässä tytär, joka myö säikäytettiin aika hauskasti hänen saapuessaan männä viikonloppuna. Tultiin jostain kuleksimasta, kun samaan aikaan alaovelle kaarsi lentokenttäkuljetuksella suomalaisen näköinen nuori nainen, joka respan sijaan suunnisti suoraan hissille. Laskimme yhteen 2+2 ja mies tervehti häntä hissinovella kohteliaasti tyyliin, että huoneistoon 329 ilmeisesti menossa. Naisparka tuijotti silmät ymmyrkäisenä, johon mies jatkoi (niin kuin se nyt olisi asiaa mitenkään selventäny), että asutaan siinä naapurissa.

Jotakuinkin tällaiset maisemat ne on naapurinkin ikkunasta.

Huomenna Suomeen. Saa nähdä, minkälainen säätila siellä odottaa. Tänne takaisin kuun lopussa.