Tapahtumahorisontissa

Mikkelis-makkelis on kaiken mualiman tapahtummaa kaiken aikoo, siltä kesällä ainakin tuntui. Kiva, että on, vaikka suurin osa jäi meiltä kokematta. Taidemuseossa kävin kerran yksin ja toisen kerran oltiin porukalla, myö sekä sisko ja sen mies. Itsekseni katselin läpi näyttelyn Painting of the Mind  (http://www.mikkeli.fi/sites/default/files/atoms/files/mli_museot_tm_vaihtuvat_nayttelyt_maisema_2016.pdf), missä tuijotin uskollisesti läpi videoteoksen Näkymä vastarannalta (http://www.av-arkki.fi/teokset/nakyma-vastarannalta/). Oli hieno! Porukalla ihastuttiin Lauri Nykoppin tuotantoon, josta osa oli tuttua jo edellisvuotisesta GalleriArin näyttelystä (http://www.mikkeli.fi/sites/default/files/atoms/files/mli_museot_tm_nayttelyt_laurinykopp_2016_0.pdf).

Länsi-Savoa lukemalla oon yrittäny vähän pitää itteeni ajan tasalla tapahtumien suhteen ja nythän siellä on ollut suhteettoman iso hässäkkä, kun ovat keksineet tehdä Mikkelistä Suomen halloween-pääkaupungin (http://yle.fi/uutiset/3-9237973).  Älytön juttuhan se sinänsä on, mutta tuskin ketään suuresti vahingoittaa, paitsi tietysti sitä kirkkokansaa, jolla nyt tuntuu muutenkin olevan verta vuotavat pukamat aivoissa. Kaupunginjohtaja Timo Halonen on muuten vastikään väitelly tohtori, aiheenaan se, miten mainetyön tulee olla osa kaupunkiseutujen strategista johtamista (http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/mikkelin-kaupunginjohtaja-vaittelee-tanaan-vaitoksen-aiheena-mainetyo-349528)…

Kalakukkokaupungissa käytiin kesällä, siitä todiste tässä!

Mikkelin poliisiaseman remppaa peiteltiin tällä...

Lukemisesta puheen ollen, matkalukemiseksi otin vain pari kirjaa, joista ensimmäisen sain vihdoin kahlattua loppuun. Miten voi olla, että David Bowiesta voi saaha aikaiseksi jotain NIIN tylsää, kuin Marc Spitz on onnistunut? Opus on kuin tulis läpi lihamyllystä, niin tasapaksua tavaraa on kansien välissä. Tyyppi tunnustautuu faniksi, olis heittänyt kaiken muka-objektiivisuuden roskiin ja fanittanut täysillä, taatusti olis ollut kivempaa luettavaa. No, nyt se on kuitenkin ohi. Seuraavaksi Katherine Pancolin Krokotiilin keltaisia silmiä. Jostain syystä olen sitä tähän asti vältellyt, saa nähä kuin käy... Tuo miehenpuoli on innostunu lukemaan historiaa, ekaksi oli käsittelyssä Venäjä ja nyt kertomukset Norjan kuninkaista, alkaa Haraldit ja Haakonit olla hanskassa tai sitten ei.

Täällä on käyty Manulassa parissa näyttelyssä ja yhdessä konsertissa. Toinen näyttelyistä oli täynnä erilaisia käsitöitä ja muuta askartelua, toisessa taas oli värikkäitä allegorioita, jotka enimmäkseen jäi viittauksiltaan hämäriksi. Pari hienoa kuvaa siellä kyllä oli. Näyttelyitä kiertäessä tulee välillä mieleen pohdinnat siitä, mikä on taidetta ja mikä ei. Miusta kuulemani yksinkertaisin ja pätevin selitys on, että kun ihminen luo jotain ja tuo sen muiden ihmisten koettavaksi, kyse on taiteesta. Jos luomisentyöt jää pöytälaatikkoon, kyse on itseilmaisusta, ei taiteesta. Se sitten taas, mikä on hyvää taidetta, onkin jo paljon kinkkisempi tapaus tietysti!

Kun palapelistä on puolet kadonnu, lopuista voi tehdä vaikka sisustustaidetta.
Espoon EMMAssa on muuten ollut ihan hauska palapeliteos aikanaan:
siinä oli ripustettu siimoihin palasia niin, että ne muodosti ilmavan kuution.

Sonia Socorro Cabañas Cortés on Manulan taiteilijan nimi.

Lisää Soniaa, täst mie pidin.

Konsertissa uudistettiin tuttavuus kuoron Grupo Canto Renascido kanssa ja nimensä mukaisesti oli ryhmä kuin uudestisyntynyt verrattuna edellistalveen. Laulajia oli enää neljä ja alussa tuntui, että edistystä ei ollu tapahtunut. Mies vertas laulua jalkapallokentän kannatusmölinään. Sitten osaset loksahteli kohdilleen ja pariin otteeseen esitys oli ihan aidosti hieno. Vaikka naisilla oli kummallakin hyvin ohkaiset äänet ja toisella miehellä ärsyttävä vibrato, yhdistettynä niistä syntyi välillä todella kaunis sointi – kuorolaulun taikaa! Harmillisesti, juuri kun kuoro oli parhaimmillaan, yleisöön tuotu koko ajan häiriöääntä pitänyt kersa alkoi karjua kurkku suorana kitarisat lepattaen. Äitensä ei ymmärtänyt viedä tulevaa hevilaulajaa pihalle ennen kuin toinen laulajattarista kävi pyytämässä poistumista salista, mutta valitettavasti hienoin hetki oli menny jo harakoille.

Viime vuotinen Etelän klassisen orkesterin (Orquestra Clássica do Sul) kamarimusiikkikiertue on siirtynyt jonnekin muualle (oisko ollu Loulé), mutta 22.10. hyö tuli isolla porukalla Portimãon TEMPOon eli Teatro Municipal de Portimãoon. Ja myöhän käytiin katsomassa ja kuulemassa. Ohjelmisto koostui portugalilaisen nykysäveltäjän Bruno Gilin teoksesta Sospirando Silhouettes, Op. 1, mikä oli päräyttävä elämys, kumpikin tykättiin kovasti. Sitten oli perinteisempää Haydnia ja Dittersdorfia. Ihan samasta muotista oli noitten 1700-luvun säveltäjien tekeleet, kaunista mutta jotenkin tylsää. Konserttiyleisö oli kovasti kansainvälistä, oli muitakin suomalaisia, enkkuja, venäläisiä ja hollantilaisia paikallisten lisäksi ainakin. Grande auditórioon permannolle mahtuu n. 270 istujaa, ei se ihan täynnä ollut, mutta reippaasti yli puolillaan kyllä. Nuoria oppaita oli varattu ohjeistamaan yleisö oikeille paikoille suhteessa yksi opas / kymmenen opastettavaa, mikä oli taas jotenkin niin hellyttävää – olis ne paikat nimittäin löytyneet ihan lippujen (7,50 € kpl) tietojen ja salin omien opasteiden avulla, mutta ihan hyvä noin!

Hauska yhteensattuma on se, että Mikkelin entinen työväentalo, joka viimeemmäksi Naisvuoritalona tunnettiin, saa uuden omistajan ja rempan myötä nimekseen Kulttuurikeskus Tempo.

TEMPOn aulasta löytyy tällainen.

28.10. mentiinkin sitten kirkkoon. Algarvessa vietetään yhdeksättä kertaa Urkufestivaaleja (Festiva de Órgão do Algarve) ja ensimmäistä kertaa konsertteja on myös Portimãossa Äitikirkossa (Igreja Matriz), joka myös nimellä Igreja de Nossa Senhora da Conceição (olisko Neitsytäidin kirkko?) tunnetaan. Kuultiin Stabat Mater kuorolle ja uruille, säveltänyt João Rodrigues Esteves.  Kuoro oli taas viime joulun aluksesta tuttu, Coral Adágio, mutta ei olis kyllä samaksi arvannut! Jos toiset oli uudestisyntyneitä, niin nää oli jo ihan toisesta maailmasta, niin hienosti homma toimi. Tuli suorastaan ne eri kykykilpailuista tutuksi tulleet kananlihat käsivarsiin ja liki tippa linssiin. 11.11. olis lisää urkujen soitantaa tarjolla, mutta se ehkä jää väliin, Klassinen orkesteri on tulossa uudelleen TEMPOon marraskuussa, sinne varmaan suunnistamme.

Kirkon julkisivu kaikessa karuudessaan.
Sisäpuolta oli koristettu erilaisin uskonnollisin patsain, tietysti,
mutta kaikenlainen kiirastulella ja helvetillä pelottelu puuttui - kummaa!

Toisessa kunnallisessa näyttelypaikassa EMARPissa oli veistotaidetta esillä, muttei miusta kovin hyvää. Siellä ja Manulassa on taas kummassakin jo uudet näyttelyt, mutta meihin iskenyt röhinätauti on vähän hillinnyt yleisillä paikoilla vierailuja, vaan eiköhän tää tästä taas, kun on riittävästi köhitty. Tänään, jos jaksetaan, käydään yläbaarissa nauttimassa jalkapallokulttuurista, kun Fenerbahçe  ja ManU ottaavat yhteen uudemman kerran Eurooppa-liigassa, edellisenhän mänsesteriläiset voitti – ihme ja kumma! Juteltiin yksien enkkujen kanssa pelien katsomisesta. Hyö ei kuulemma voi tulla katsomaan kuin iltapelejä, kun ei jaksa alkaa vetää vinkkua jo aamu- tai iltapäivästä. En viitsinyt kysyä, eikö hyö ole huomanneet, että baareista saa vaikka teetä tai kahvia ja ihan vaan vettäkin...? Teen kanssa on tietysti usein vähän säätöä, vihdoin on saatu Artur ymmärtämään, että kun myö halutaan teetä, kummallekin pitää tuoda oma potti, ja silti yleensä loppuu kesken...

Ajastaika

Suomen mepit yrittää tehdä kerrankin jotain pienelle ihmiselle konkreettista ja uskoisin jopa, häntä hyödyttävää uudistusta – tai kai enemminkin vanhistusta eli siis yrittäävät saaha EU:ta luopumaan kesäajasta. Miulle siirtymät ajasta toiseen on ihan yks ja sama, koska kaikki yöt tulee pyörittyä ja juostua vessassa omaan epäsäännölliseen tahtiinsa, siinä ei joku tunnin heitto suuntaan tai toiseen paina mitään. Mutta yleisesti ottaen onhan tää kellojen siirtely ihan järjetöntä puuhaa. Joku unitutkija sitten taas on sitä mieltä, että pitäis kokonaan vaihtaa aikavyöhykettä Keski-Euroopan aikaan (http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/suomen_pitaisi_vaihtaa_aikavyohyketta_sanoo_unitutkija), mutta miksei sitten kerralla tänne länsilaidan aikaan, miusta tää on ihan napissaan ainakin, mitä Valioliigapelien katseluun tulee!

Vuosien kulumisesta on joskus aikanaan jonkun nyttemmin jo unohtuneen porukan kanssa haastettu. Jotkut hahmotti vuodet toistuvina kehinä (ainakin yksi nainen, joka oli asunut jossain päin Afrikkaa) ja toiset sitten taas nuolena. Yksi entinen venäjän opettaja selitti, että venäläisillä on syklinen aikakäsitys. Muun lukemisen puutteessa tuo mies luki ekirjana Venäjän historiaa vallankumoukseen asti ja väittää sen mukaan, että kaikki siellä säännöllisesti toistuu, edelleenkin siis, ja se tuntuisi vahvistavan, että ympäripyöreetä on. Vaikka muuten kaikkee pyöreetä diggailenkin, aika on kulunut miusta enempi suoraan kohti tulevaa loppuaan, mut ei kuitenkaan nuolena vaan siniaaltona kumpuillen: keskikesästä alkaa raskas nousu kohti joulua, jonka jälkeen päästään laskettelemaan kohti kevättä ja kesää ja sitä rataa.

Nyt kun oikeet syksy ja talvi on yllättävän onnistuneesti hävitetty kokemuspiiristä, on aaltoilu paljon loivempaa ja elämä sitä myötä kevyempää. Kun jatkuvasti elää lähes puoli vuorokautta valoisassa, ei ees kotityöt ketuta. Lattiat tulee sutaistua ihan tosta noin puhumattakaan jostain pyykinpesusta, jota pitää Suomessa oikeesti suunnittella, mutta täällä vaan heittää rätit koneeseen ja antaa sen hoitaa homman eikä ripustaminenkaan tuota ylenmääräistä tuskaa. Siitä tulikin sitten taas mieleen lapsuuden aikainen Tenavat-sarjakuva, jossa joku, olisko ollut Eppu, tuumasi että onni on laatikollinen täynnä lämpimiä sukkia tms. En sitä konsanaan ymmärtänyt, ennen kuin täällä käyttäessäni pesukonetta, joka paitsi pesee ja linkoaa myös kuivaa – sieltä tulee siis ihan oikeasti lämpimiä sukkia ulos, jos niin tahtoo!

Sinne päin oli muistikuva, kyse olikin turvallisuudesta eikä onnellisuudesta, mutta riittävän lähellä!
http://www.gocomics.com/peanuts/2013/10/04

Täällä työt jatkaa pyörimistään enemmän tai vähemmän, oli päivä mikä hyvänsä. Hotellin maalarit hävisivät viikonlopuksi, mutta edustan nurmikoita ajeltiin täysiään lauantainakin. Lähibaarit pitää ovensa kiinni maanantaisin ja Artur ei sulje koskaan, Continentekin on kiinni sentään joulupäivänä, muista kiinniolopäivistä ei ole meillä havaintoa. Busseista osa kulkee viikonloppuna, osa taas ei, mutta niitä korvaa linja, jota ajetaan vain viikonloppuisin. Aikatauluissa ei ole mitään mainintaa siitä, että joulukuun 8 (synnitön sikiäminen) on päivä, jolloin ajetaan sunnuntaivuorot, se nyt vaan pitää tietää… Muihin vastaaviin ei olla vielä törmätty.

Muita tärkeitä päiviä Portugalin kalenterissa ovat mm.:

25.4. (Dia da Liberdade, Vapauden päivä) juhlitaan oikeistodiktatuurista vapautumista ja siihen johtanutta neilikkavallankumousta. Neilikkavallankumouksessa (Revolução dos Cravos) nuoret vasemmistoradikaalit upseerit aloittivat Lissabonissa sotilasvallankaappauksen aseet koristettuina neilikoilla 25. huhtikuuta 1974 (yksinkertaistettu versio, laajempi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Neilikkavallankumous).

10.6. (Dia de Portugal, Portugalin päivä), jota diktatuurin aikana vuodet 1933 – 1974 vietettiin portugalilaisen rodun (!) kunniaksi. Päivämäärä on Portugalin kansalliseepoksen d´Os Lusíadas kirjoittajan (runoilija Luís Vaz de Camões) kuolinpäivä. Nykyisin päivä on yleinen portugalin kielen ja portugalilaisuuden juhlapäivä.

5.10. (Implantação da República, Tasavallan päivä), jota vietetään Portugalin ensimmäisen tasavallan perustamisen (1910) kunniaksi. Tästä päivästä tekee hauskan se, että keskustaoikeistolainen hallitus lakkautti sen juhlimisen 2012 ja vasemmistolainen palautti 2016…

1.12. (Restauração da Independência, Itsenäisyyden palauttaminen), jota vietetään sen kunniaksi, kun Portugali vuonna 1640 itsenäistyi Espanjan vallan alta. Siis UUDELLEEN itsenäistyi. Portugalin on katsottu syntyneen 1128, mutta vasta 1143 sen ovat muut tunnustaneet itsenäiseksi valtioksi. Ennen syntymäänsä Portugali oli enemmän tai vähemmän yhtä Kastilian kanssa ja siihen yhdyttiin taas 1383, 1385 taas erottiin, 1580 päädyttiin kompukseen Espanjan kanssa (nää yhtymiset ja erot liittyy jotenkin kruunuperimykseen ja perijöittä olemiseen) ja lopulta 1640 tänäiseen itsenäiseen valtioon.

Kaikki nämä mielenkiintoiset jutut löytyvät mm. sivuilta https://www.calendarr.com/portugal/, https://fi.wikipedia.org/wiki/Portugali.

Joulua odotellessa...
Mikkelin [taito|shopissa] oli syksyllä hauskoja ledihimmelirakennussarjoja tarjolla.

Maan tavat

Täällä Euroopan länsilaidalla jaksaa joskus ihmetellä, miten asiat on melkein kuin siellä itälaidalla, ainakin mitä Suomen itänaapuriin tulee… Jos siellä hys-hys-hyssytellään naapurien touhuja, sama meininki tuntuu yllättäen olevan täälläkin. Kun venäläiset sotalaivat seilaa lähialueilla, Portugalin puolustusministerin mielestä asiassa ei ole mitään poikkeuksellista, eihän? (http://portugalresident.com/russian-warships-%E2%80%9Cpassing-portugal-on-way-to-syria%E2%80%9D) Toisaalta, kyllähän meidän oma ministeri sitten taas kunnioitettavasti söhäisi oikein kunnolla oolantilaisten kusiaispesään, miusta hää puhu ihan asiaa (ja varmaan monen muunkin mielestä), mutta eihän sitä nyt olis ÄÄNEEN saanu sanoa.

Asiasta ihan toiseen, taannoin Save the Children -organisaation julkaisemassa raportissa kuvattiin tyttöjen asemaa eri maissa, meijän länsinaapurissa oli sen mukaan parhaat olot, Suomi tuli hyvänä kakkosena ja Portugali oli kahdeksas. Jostain syystä itänaapuria ei raportissa noteerata, ehkä mittaritietoja ei sieltä ollut saatavilla. (http://www.savethechildren.org/atf/cf/%7B9def2ebe-10ae-432c-9bd0-df91d2eba74a%7D/EVERY%20LAST%20GIRL%20REPORT%20FINAL.PDF) Se ollaan kyllä täällä huomattu, että nainen saa ihan kaikessa rauhassa kommentoida miesten jalkapalloa telkkarissa, toisin kuin kotomaassa. KAIKKI saa kommentoida jalkapalloa, mikä nyt on tärkeintä, mitä muaalimaan mahtuu. Kun portugalilainen António Guterres valittiin YK:n uudeksi pääsihteeriksi, siitä oli siisti pieni neljännessivun uutinen Correio da Manhãssa, jalista riitti ymmärrettävästi useemmalle aukeamalle. Suomessa oltais varmaan jo torilla tavattu…

Edelleen on hauska kuunnella paikallisten kommentointia ymmärtämättä yhtään, mitä hyö kommenteeraa. Sen verran yleensä jummartaa, että samaa aihetta voidaan käsitellä kivuttomasti puolikin tuntia tai yli, kun Suomessa aiheeseen riittäis pari mainintaa keskustelijoilta ja vois siirtyäkin jo toiseen asiaan. Jos täällä uhkaa tulla hiljainen heti, sanotaan pois = niin, aivan tai pois é = niinpä tai pois não = vai mitä? minkä jälkeen pulina voi taas jatkua. Meikäläinenkin on yrittänyt kielitaitoaan kohennella, mutta eihän se oikein suju. Käytiin rantsussa yhdessä ravintelissa päivällistämässä ja yritin portugueesilla pärjätä. Lopputulos oli, että sanoin hölmönä Sim! eli Joo! joka asiaan, myös silloin kun tarjoilija kysyi näin vai näin -kysymyksen eli antoi vaihtoehtoja. Kyllä taas niin itseni nolasin! Puhumattakaan, että pyysin panemaan tähteet pakettiin kun annokset oli niin isoja. Ei oo kuulemma heillä tapana, mutta sain sitten folioo, johon kietaisin omat kylkiluun ja herraseuralaisen pihvin jämät, muovipussin otin omasta käsityöstä, ettei liemet päässy karkuun…

Aikaisemmin aina aattelin, että täällä on tosi turvallista ylittää katua, kunhan sen vaan tekee suotiellä. Suomessahan ainakaan suojatietä ei kannata käyttää, jos haluaa ehjänä tien yli. (http://www.hs.fi/kotimaa/a1474257131046). Nyt tänä syksynä on sattunu kolme läheltä piti -tilannetta. Eka kerralla auto oli ihan asianmukaisesti jääny oottamaan suojatien viereen, että myö päästään yli. Sen auton perään meinasi sitten kajauttaa liikenneympyrästä ihan kelpo ylinopeutta käyttäen tyyppi, joka aloitti hirveen mekastuksen, miten se suojatien eteen pysähtyny aiheutti tämä vaaratilanteen, joopa-joo.  Toisella kertaa oltiin ohittamassa huoltsikkaa, jonka pihasta yksi tyyppi lähti tulemaan kadulle katsomatta ollenkaan, onko jalkakäytävällä ihmisiä. Hää  (oisko ollu Saksan rekkarit) oli sitten taas oikeesti pahoillaan, kun meinas jyrätä meikäläisen katuun. Samoin oli pahoillaan se yksi pakettiautokuski, joka ajaa päsäytti ihan suomalaiskansalliseen tyyliin viereistä kaistaa pysähtymättä, kun viereisellä päästivät meitä kulkemaan. Jos siinä tilanteessa olis ollu joku nopsajalainen lapsi kirmaamassa, allehan olis jäänyt.

Mikkeliläiset autoilutavat onkin sitten ihan oma lukunsa. Jos auto vilkuttaa kääntyvänsä oikeelle, vasen on ihan yhtä todennäköinen kääntymissuunta. Sitten, jos ei osaa ollenkaan päättää, ryhmitytään ajokaistojen keskelle ja ajetaan suoraan punaisia päin… Parkkeeraamisessakin osaa olla ihan oma savolainen twistinsä, kolme rivissä eli siis keskimmäinen juntturissa kahden auton välissä on ollu tapana jo 2014 (http://www.lansi-savo.fi/uutiset/l%C3%A4hell%C3%A4/marskin-aukiosta-pys%C3%A4k%C3%B6innin-murheenkryyni-paikalla-oli-t%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n-hirmu-kiukkuisia) eikä siinä ainakaan tänä syksynä ollu mitään muutosta.

Suomessa kaupunkialueilla roskien poltto on kai aika rajattua ja käsittääkseni periaatteessa niin täälläkin, mutta silti vaan risukasat käryää ihan säännöllisesti, vaikka olis kuinka kuivaa. Nythän täällä on kyllä ollu syksyn sadekausi (n. 5 päivää), josta siirryttiin taas hellekauteen. Ruoho alkaa viheriödä ja mustalaisten hevosille on kohta taas safkaa. Just nyt niistä ei olis iloa ees liimatehtaalla saati että salamia sais, sen verran luut paistaa nahan läpi.

Pitäsiköhän näpytellä 112?

En tiijä, minkälaiset työturvallisuuslait Portugalissa on, mutta ainakin niitten tulkinta on väljää. Kun Suomessa rakennuksen julkisivuremontin ajaksi rakennetaan tukevat telineet, joilla remonttityyppien on turvallista liikuksia, täällä otetaan käyttöön yksi rakennushissi. Sillä sitten remppatyypit kulkee ylös ja alas, sivusuuntainen liikehdintä tehdään loikkien parvekkeelta parvekkeelle ilman ensimmäistäkään turvavälinettä. Tänään aamusella istuskelin virkkaamassa ja aamuteen jämiä nauttimassa, kun yksi ketterä kinttuinen duunari tuli oikealta ja siirtyi vasemmalle - sieltä se tuli ja tuonne se meni… sentään hyvät päivät toivoteltiin. Kyllähän se vähän turvattoman olon saattais takaraivoon jättää, jos asiaa tarkemmin ajattelis, siis sitä että pomppiivat tuossa lasiovien takana kuin kotonaan. Mosambikilainen nähtiin yhtenä iltana sinkoomassa kohti kotiaan, myöhemmin väitti nähneensä omalla parvekkeellaan vieraan ihmisen ja heillä ei siis oo mitään remontteja menossa.

Ensin painepestiin...

...sitten pakkeloitiin.
Aamuteet melkein väärään kurkkuun säikäyttäny tyyppi oli sitten vissiin jo maalari.

Noitten partsien korjaamisesta ei tietenkään ole mitään infoa jaettu, siihen ne tyypit vaan ilmesty ja jossain vaiheessa kai taas häipyyvät. Välillä ottaa pannuun ihan oikeesti, niin kuin viime talvena, kun muutamana päivänä oli vedet varoittamatta poikki. Onneksi ei sentään kertaakaan ollu ite suihkussa tai kumpikaan pesukoneista päällä. Varsinkin astianpesukone on sellainen, että se sekoaa jo väärästä katseesta saati jos veden tulo loppuis yks kaks.  Luulis sen olevan ihan iisiä jotain ilmoitusta laittaa vaikka hisseihin, mut kun ei niin ai.

Portugalilainen tapa suhtautua määräyksiin.
Kyllä pitää olla palohälyttimet ja kyllä pitää olla vasara, millä palohälyttimen lasin saa rikki.
Toisaalta, missään ei kai sanota, että vasaran pitää olla irrotettavissa ilman sivuleikkureita - ainakin tää meidän hissien alaovien vieressä olevien hälyttimien vasara on alkuperäisen kiinnikkeen lauettua kiinnitetty hyvin tanakasti nippusiteellä, joten ilmeisesti kaikilla on varmuudeksi ne leikkurit joko taskussa tai käsilaukussa...

Ei ole vuodet veljiä keskenään

Tätä kirjoittaessa ootellaan sadekauden alkua, ehkä jo tänä iltana taivas aukeaa. On aikas painostavaa, sanoisinko! Nurtsit on olleet taas ruskeena (niin kuin viime lokakuun alussakin), kun edellisen kerran oli satanu joskus loppukeväästä tai alkukesästä. Yhtenä yönä satoi taannoin, mutta ei se paljon ympäristöön vaikuttanu. Silti puissa ja pensaissa on ollu kukkia ihan eri tavalla kuin viime vuonna. Jakarandojen toinen vuosikukinto on meneillään, oleanterit rehottaa ja jopa jukkapalmussa on kukkia. Edellisessä kirjotuksessa ehdottelin kunnanpomolle Euromilhões-kupongin täyttöä, vaan enpä silloin tiennyt, että rahapelit ne oikeesti ratkasee… Toivomani palmujen uudistus tulee tapahtumaan, varat saahaan turismin tukemisen rahoista, koska Portimãossa on KASINO! Kuka olis arvannu. Palmujen kuolemaksi on muuten koitunut escaravelho vermelho eli punainen palmukuoriainen (rhynchophorus ferrugineus), joka on tehnyt tuhojaan myös mm. Maltalla.

(http://vivaportimao.pt/index.php/noticias/6704-a-avenida-v3-vai-continuar-a-ser-recuperada)

(sama enkuksi, mutta ilman viittausta kasinoon: http://portugalresident.com/vau-alvor-v3-gets-upgrade)

Jakaranda syyskomeudessaan

Oleantereita Aquan kupeessa.

Että Jukka kukkii ja vielä näin kauniisti!

Lokakuun alku oli kuuma mutta siis kuiva, mikä helpotti lämmön sietämistä huomattavasti. Heti kun ilma kostuu, alkaa olla vaikeeta. Kesällä Mikkelissä oli melkein kaiken aikaa niin paljon vettä ilmassa, että kun hikoili, se ei päässy haihtumaan mihinkään. Seurauksena tunne siitä, että sisäelimet kiehuu ja aivot sulaa eli yhtä helvettiä! Pöytätuuletin sai tehdä töitä vuorotta, että siitä selvis ees jotenkin tolkuissaan. Kosteudesta ja sen vaikutuksista on toisaalta saanu jutun juurta toisen 53 vuotiaan vaihdevuosihikoilusta kärsivän naisen kanssa. Bacchuksen vakikokki Madeleine on palannut lomalta ja tuskailee saman sisäisen kypsymisen kanssa, viime kesä helteineen oli ollu hänellekin tosi tuskaa, keittiöhommissa etenkin. Hauskaa, että kun yhteinen mielenkiinnon kohde löytyy, ei oo mitään väliä, onko yhteistä kieltä vai ei – hyvin on toisiamme ymmärretty!

Lokakuun alussa rannoilla oli vielä porukkaa itseään grillaamassa.

Ihmisen vesileikkiä.
Jos tarkkaan katsoo tätä kärpäsenkakkakuvaa, näkee keskellä flyboardilla temppuavan tyypin.

Lintukin pääsi vesileikkimään.

Täällä asunnossa onneksi on ilmastointi. Kun yötä myöten hoitaa asunnon viileäksi ja kuivahkoksi, saa nukuttua vessassa juoksemisesta huolimatta tosi hyvin. Ilma on raikas ja henki kulkee, toisin kuin Suomen himassa, missä 40 vuotta pölyä ja paskaa keränny paljeovi haisee sängyn vieressä – vaan ne lahjahevosen hampaat… Aika paljon pölyä ja paskaa irtos muuten myös tän kämpän lattioista, kun ne eka kerran itse pestiin. Hotellin siivoojat on kyllä joka käynnillään lattiat kastelleet, mutta siinä sitten tärkeimmät. Omalla mikrokuitumopilla syntyy ihan oikeesti puhasta jälkeä ja nykyisin ei tartte enää sisäkenkiä vaan voi ihan paljain varpasin teputella.

Nyt kun ei tartte enää aatella siivoojia, on tehty yksi elämää helpottava sisustusratkaisu. Vessassa ei oo tähän asti ollut mitään paikkaa, mihin asettaa prillit ilman pelkoa vessapyttyyn tai sen taakse putoamisesta. Toisaalta bidee on mualiman turhin kapistus. Ratkaisuksi ostettiin kiinakaupasta muovitarjotin bideealtaan päälle teipillä kiinnitettäväksi. Hyvin toimii, harmi vaan, ettei löytyny yksiväristä prikkaa – tai löyty Jumbosta alennuslaareista, mutta sillon oli jo liian myöhäistä.

Kiinalaista estetiikkaa, toki hillittyä sellaista.

Kohtaamisia

Puoltoista viikkoa vierähtäny ja tutut tyypit ja paikat on melkein kaikki tsekattu. Osa on kuin ennenkin ja osa sitten taas ei… Esimerkiksi yläbaarissa on ollu tuulista ja puhelias mosambikilaislähtöinen naapurimme (Carlos?) on siirtynyt alakerran pitsapaikan kantikseksi. Baarinpitäjä Sergio on kuulemma alkanut olla rasittavaa seuraa – no, jos joka päivä koko vuoden notkuu samassa kuppilassa tuntitolkulla, voihan ne jutut hiukka alkaa kiertää samaa rataa. Keväällä jätettiin Sergiolle flamingonkukka adoptioon ja heti kun naamamme näytettiin, hää esitteli, että vielä se on hengissä, mutta just ja just. Carlos toisaalta kysyi meiltä, että vieläkö kukka on elossa, kun hää ei ole sitä enää hoitamassa – että sellaistakin nokittelua. Kummankin herran kanssa keskusteltiin kesän tärkeimmästä tapahtumasta eli jonkun valopään sytyttämistä Monchiquen vuoriston tulipaloista. Oli kuulemma lieskat näkyneet tähän meidän naapurustoon asti. Sergio sanoi, että vuoristolaista pontikkaa medronhoa ei oo tarjolla, koska palossa meni myös medronheirot eli mansikkapuut, joiden hedelmistä viinaa tislataan. Varmaan samaa tietä on menny paljon muutakin, mikä vaikuttaa ihmisten toimeentuloon.

Bacchuksessa on käyty jo useaan otteeseen, onhan jalkapallokausi täydessä käynnissä. Oon muuten alkanu nimittää Arturia Tio Arturiksi eli Artur-sedäksi. Oltiin yhtenä iltana taas pelin perässä ja sen jälkeen lähtöä tehdessä hää otti miuta sedällisesti leuasta kiinni ja ravisti päätä – mitä lie viisauksia olin sitä ennen ladellu. Seuraavana päivänä hää sitten totesi, että meillä on kolme kotia: yksi Suomessa, yksi täällä hotellissa ja yksi hänen luona baarissa. Selvää setäainesta siis, joten näillä mennään. Joka kerta, kun lausahdan jonkun pyynnön portugaliksi, aloitan lauseen aina Tio Artur, posso… eli Artur-setä, voisinko… Kertaakaan hää ei ole vielä kommentoinut, sitä odotellessa!

Onneksi Outro-baarissa kaikki on kuin ennen!

Lusanassakin on käyty ja hyvin syöty, siinä sivussa tavattiin Susanan ja Luisin kolmas tytär, kolmekuukautinen vauveli. Kamukkia on nähty jo useampaankin otteeseen. Ensimmäiset kerrat oli aika ankeita, koska hää on sairastunu vakavasti eka kertaa 75-vuotisen elämänsä aikana. Ilmeisesti sokeritautia pukkaa ja jostain syystä sapuskat ei pysyny sisällä, äijä kutistui viikossa monta kiloa. Nyt on onneksi saanu jotain troppia, että taas on saanu vähän lihaa luitten ympärille. Tuttuja brittejä täällä on ollu yllättävän paljon tähän aikaan vuodesta, monet heistä kylläkin on nyt vaan kuukauden ja palaavat tammikuussa. Jalkapallon katsomisseuraa ei oo ollut, koska Enkku on ostanu itselleen kodin naapurikaupunki Lagosista ja Artur väitti hänen löytäneen sinne myös seuraa. Harmi meille, koska hänen kommenttinsa on olleet yleensä aika viiltävän teräviä ja hauskoja.

Suomalaisiakin on nähty, tutuhkoja ja ihan outoja. Tutummasta päästä on pariskunta, joka viime talvena etsiskeli omistusasuntoa ja asustivat sen aikaa tässä samassa pytingissä kuin myökin. Eivät oo omaa löytäneet ja rouvan puheista päätelleen ei enää olis niin väliksikään. Heillä on vuokra-asunto nykyisin Rocha Towerissa, joka on melkein uusi rakennus lähellä rantaa. Oudosta päästä oli taas yksi känniääliö, jonka uudelleen tapaamista haluttaisiin välttää. Se lienee aika vaikeeta, koska asustaa tässä samassa kompleksissa ja käy ainakin alabaarissa, jossa myö kyllä ei yleensä paljon notkuta, jos ei kaivata sieltä sapuskaa.

Kaupunki vaikuttaa ihan samalta kuin ennenkin, paitsi että viime talvena Portimãon kaupunki pyysi yrityksiä alkamaan ylläpitäjiksi liikenneympyröille ja jotkut yritykset ovatkin asiasta innostuneet. (http://www.sulinformacao.pt/2016/06/nove-rotundas-de-portimao-ja-tem-padrinhos-e-madrinhas/) Muutamassa rotundassa on yrityksien kylttejä ja näkyykin, että niistä on pidetty huolta. Myö on bongattu kolme, joista yksi on hassusti rantaan mennessä Ginásio Amarilis -nimisen kuntosalin kupeessa. Hassusti siksi, että heillä on myös oma nimikkoympyrä, mutta muualla ja heidän vieressään ympyrä kuuluu toiselle puljulle. Nyt on myös selvinnyt, miksi sponsoreita haettiin: Portimãolla on ollu 137 miljoonaa euroa velkaa, minkä takia tilit on olleet kolme vuotta jäädytettyinä. Nyt on saatu helpotusta uudella 27-vuoden maksuajalla varustetulla lainalla, jolla voidaan maksaa nuo velat ja vähän jää vielä kilisemään kassaakin, uusi laina on 142,5 milliä… (http://www.theportugalnews.com/news/portimao-gets-debt-relief/39737) Onkohan rouva kaupunginjohtaja Isilda Gomes pannu kunnan puolesta Euromilhoes-kuponkia vetämään, tällä viikolla olis 17 milliä lisärahaa tiedossa, sais vaikka tosta Alvoriin menevän kadun varrelta muutamat kuolleet palmut vaihdettua uusiin.

Amariliksen liikenneympyrää ylläpitää NSA (NoSoloAgua), joka on satamassa toimiva viihdekeskus...

...ja tätä rotundaa taas suunnittelutoimisto Plano d´ Pormenor.

Lahjahevosen suussa

Alkaa olla koti kohdillaan ja paikat paikallaan tarkoittaen siis sitä, että tällaisen lievästi pakko-oireisen ihmisparan on vähän helpompi hengittää. Continentessa oli tuloviikonloppuna myynnissä kokoon taittuvia muovisia säilytyslaatikoita ja -lokerikkoja kerrassaan halvalla, onneksi älyttiin heti tarttua tilaisuuteen, koska arjen koittaessa tarjouspöydällä olikin jo ihan jotakin muuta. Nyt on kuitenkin pikkusäläkin saatu siististi kaappeihin ja laatikoihin. Viime kerrallahan mie värkkäsin itse askartelukartongista säilytysbokseja, nyt päästiin siis helpommalla. Nuo uudet hankinnat voi kevään tullen purkaa lättänöiksi ja säilöä seuraavaa kertaa varten eli ovat pitempiaikaisempikin ratkaisu kuin oma tekemät versiot.

Siinä ne nyt on, omat lakanat pedattuna, on se niin herkkää...

Tajusin taannoin, että miehän olen asunut Portimãossa jo kauemmin kuin Mikkelissä. Siitäkö johtuu vai mistä, mutta siellä asunto on sit kuitenkin enemmän kämppä kuin koti. En oikein ossoo kotiutua, kun siellä kaik on sekasin ja rempallaan. En tiijä puolistakaan sinne Lappeenrannasta viedyistä kamoista mistä ne löytyy tai mitä siellä nyt ylipäätään on purkamattomissa pakaaseissa. Sen lisäksi kaikki alko sortua ympärillä – tai siis siltä miusta alko tuntua… Oikeesti suihkukaappi ja muut kylppärikalusteet nyt vaan on vanhoja paskoja, eikä niitä saa puhtaaksi millään ilveellä enää. Sen lisäksi keittiössä rupes tulemaan todella pimeetä. Normaalistikin aurinkoisenakin päivänä siellä tarttee valot, jos haluaa nähdä muutakin kuin harmaita kissoja.  Jossain vaiheessa sitten tuntui, ettei mikään vaan riitä ja nyt miulta menee näkö kokonaan ja valkoinen keppi odottaa nurkan takana ja… No, eihän se sitten ollut kuin sipannut loisteputki katossa ja hehkulamppu liesituulettimessa. Loisteputkihässäkkä päätyi kierrätykseen ja tilalle ostettiin Anttilan konkurssista suutarinlamppua imitoiva roikkulamppu, se helpotti huomattavasti! Liesituulettimesta väsähti lopulta toinenkin polttimo, ne jäivät odottamaan ensi kevättä päästäkseen vaihtoon.

Valittelin sitten kurjaa kohtaloani Vanhikselle puhe-elimessä ja jostain taustalta alkoi kuulua moitteita, joiden mukaan lahjahevosen hampaita ei saa moittia. Tottahan se tietysti on, että vaikka ei kämppä ihan priimaa olekaan, ei siitä kyllä paljon ole kustannuksiakaan, joten point taken! Nuoris muuten kysäisi viimeisimmässä lupitapaamisessa, tuntuuko tänne tuleminen kotiin tulemiselta. Mie en osannu oikein vastata, mutta sanoin sen kyllä olevan aika mukavaa, että tietää Vai e Vemin bussikortissa olevan vielä muutama matka jäljellä. Nyt kuitenkin tiedän, kyllä tää on koti.

Mikkelin kämpän parvekkeesta sain onneksi epäilyistä huolimatta oman virkkaus- ja neulenurkkauksen. Tokmannilta ostettiin pari pikkuruista tuolia ja yritinhän mie yrttejäkin siellä kasvattaa. Siitä ei kyllä tullut yhtikäs mitään, hyvä että sain jokaisesta raaskusta edes yhteen evääseen maustetta. Myöskään neilikat ei kauaa viihtyneet, se kyllä saattoi johtua Eestin kierroksesta, jonka aikana ne pääsi vähän kuivahtamaan. Täällä taas parveke on asunnon pahin puute. Koska ei oo lasitusta, sinne ei viiti mitään ite viritellä, joten kammottavalla standardihotellikalustolla mennään eli kaksi kälyistä muovituolia ja pöytä samaa sarjaa.

Yrtit heti istutuksen jälkeen.
Muratin kanssa pytyssä on timanttikukkaa.
Sitä on täällä näkynyt aiemmin paljon, kosmoskukaksi oon sitä tähän asti kuvitellut.
Nyt on monessa paikassa myllätty pientareet mullokselle tai sitten ne on vaan karrelle kuivuneet,
joten kukkaloisto siltä osin on aika olematon.

Eiks oo söpöt!
Siinä se oli hyvä istuskella ja ihmetellä vastapäisen talon parvekeköykkijää
eli naista, joka kävi kymmeniä kertoja päivässä kyykkimässä parvekkeellaan,
mitä lie siellä touhunnu.

Käväistiin siis Viroa vilkaisemassa heinäkuussa. Tapsa kysyi alkukesästä, että huvittaisko lähteä hänen kanssaan autoilemaan naapuriin jahka hänellä on loma. Kysyttiin, että mihin ja kuinka pitkäksi aikaa. Vastaus oli, ettei tietoa ja ehkä viikoksi. Todettiin suunnitelma hyväksi ja lupauduttiin matkaan. Eräänä aamuna sitten pakkauduttiin autoon ja Vierumäen Matkakeitaalla alettiin aamiaisen jälkeen selvitellä, miten päästään yli jorpakosta. Kun se hoitui, päätettiin suunnata Haapsaluun, jossa vietettiin yksi yö. Oli mukava paikka, mutta ei siellä pitempään olisi viihtynyt. Seuraavaksi Pärnun kautta Viljandiin (samoin yksi yö) ja sieltä pariksi yöksi Tarttoon. Oltaisiin lopetettu reissu Tallinnaan, mutta sieltä ei löytyny hotellia ja palattiin takaisin kotomaahan.

Tarttossa notkuttiin ainakin pariin otteeseen kuppilassa nimeltä Pahad Poisid eli Pahat Pojat. Teeman mukaisesti siellä oli valokuvia ja sitaatteja erilaisista tyypeistä, jotka eivät ehkä olis suosituin vävykokelas -listalla kovin korkealla. Yksi heistä on tietysti George Best (Man United, of course), jonka nimiin on pantu seuraava lausahdus: ” I spent a lot of money on booze, birds and fast cars. The rest I just squandered.” Kuppilan seinällä oli myös huoneentaulu: ”I need six months vacation, twice a year.” Jee, voinpa samaistua tuohon tapaan ajatella!

TE-toimiston piti muuten pitää puhelinkuulustelu syyskuun puolessa välissä, mutta näkyivät siirtäneen ensi keväälle, sama meno siis jatkuu Etelä-Savossa kuin oli Etelä-Karjalassakii… Kun hallitus nykyisin tarjoo meille pitkäaikaisille joutilaille enempi piiskaa kuin porkkanaa, mitenhän käy, kun työkkärin pitää alkaa kutsua keskustelemaan kerran kvartaaliin nokakkain, kun ei tuo soittaminenkaan edes kerran vuoteen onnistu. Äsken lähestyivät kyllä kirjeitse. Piti raportoida, miten olen työllistymissuunnitelmaani noudattanut. No, olenhan minä. Keväällä hain töitä TE-toimistosta (kiusa se on pienikin kiusa) ja alkukesästä uuden kotikaupungin ammattiopistosta vastaavaa opintohallinnon suunnittelijan hommaa, kuin olin tehny entisessä elämässä. Ei tarvinnu kumpaankaan käydä edes näyttäytymässä, joten ehkä ei tarvitse enää työllistymisestä paljon haikailla. Jälkimmäisessä olisin voinut käydä vanhoilla meriiteillä kääntymässä, mutta kuten Katti-Kaartinen hyvin tietää, ihan pihallahan mie nykyisin noista opintohallinnon kiemuroista ja järjestelmistä olen.

Yhden työpaikkatarjouksen TE-keskus männä viikolla lähetti, Enonkoskella olisi ja ehdottomana vaatimuksena oma auton käyttömahdollisuus. Ajokortittomana ei onnistu työmatkailu eikä tehtävän hoito, mutta paninpa nyt kuitenkin CV:n menemään, että tulee velvollisuudet täytettyä.

Bem-vindo de volta à Portugal!

… tai jotain vastaavaa toivotteli meille Continenten kahvilan kyyppari tänä aamuna. Hää oli leikkuuttanut tukkaansa ananaksen, eka, jonka oon nähny keski-ikäisellä miehellä, mutta ehkä se Luís Figo-look-alike-olemus velvoittaa käyttäytymään jalishenkisesti.

Lauantakina tultiin, nyt on maanantaki ja ihan on matkustavaiset sipissä. Lähettiin Mikkelistä perjantaina 10.01-junalla lentokentälle, josta otettiin lentokenttäbussi Rantasipiin, jossa syötiin ja yritettiin vähän nukkua palataksemme takaisin lentokentälle, jossa koneen lähtöaika oli vajaa viideltä aamusella. Koneessa päädyin istumaan mukavan ja puheliaan sonkajärveläisen eläkeläispariskunnan viereen. Hyö oli menossa viikon kiertomatkalle Douro-joen laaksoon: joka päivälle oli tiedossa yksi kirkko, yksi luostari ja yksi viinitila… Myö päädyttiin sitten vihdoin Portimãoon, kerrankin ihmisten aikaan, mikä tarkotti sitä, että päästiin täydentämään puuttuvia asumisresursseja heti eli oitis. Paljonhan meillä oli kyllä kamaa oottamassakin pakolaiskassiin pakattuna, mutta silti.

On ostettu siivoustarpeita, petivaatteita ja pyyhkeitä, koska päätettiin jättää tilatut viikkosiivoukset ja SPP:t unholaan ja hoitaa homma itse. Liinavaatteet pitää tietysti saaha pestyksi ennen eka käyttöä ja vanhasta muistista osataan kyllä käyttää pesukonetta 40-asteen rättien pesuun, mut ei muuhun. Käyttöohje on kadonnut, joten pyydettiin respasta apuja ja saatiin sitä pelkkää portugalia puhuvan siivoojakaksikon muodossa. Heijän ohjeillaan 60:set olis pesty kolmessakympissä ja 90:set kylmällä vedellä, mikä selvis, kun netistä googlaamalla onneksi löyty alkuperäinen manuaali. Tarpeisiin muuten upposi niihin budjetoitu kuukauden siivouksien hinta eli vähän alta satanen.

Hankintojen lisäksi on sinkoiltu tarkistamassa tutut mestat. Tokyossa syötiin taas vanhaan tapaan ensimmäinen ehtoollinen. Sen päälle oli tarkoitus ottaa taksi tolpalta, kun ei jaksettu lähteä kipuamaan mäenrinnettä kämpille, vaan kun on vielä turistisesonkiaika, olivat kaikki pirssit ajossa. Menimme siis Artturilaan jälkkärikaffeille ja saatiin siellä tilautettua taksi oven eteen. Baaria oli pitämässä pystyssä kolme sukupolvea, Artur, tyttärensä Berenice kokkaamassa sekä hänen poikansa (nimi ei tiedossa) baarimestarina. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen hypättiin kumijalkaan ja siitä yläbaariin yömyssyille ja Sergiota moikkaamaan.

Erittäin, erittäin hyvien yöunien jälkeen taas shoppaamaan Continenteen ja sitten Bacchukseen peliä katsomaan ja aamiaiselle. Edellisenä iltana ennen taksiin hyppäämistä Artur kysäisi, mitä peliä halutaan tulla katsomaan ja vain koska kyse oli meistä (niin hää väitti), lupasi tulla aukaisemaan kuppilan jo klo 12, koska silloin tuomari viheltäisi ManU:n ja Stoken (1-1, kele!) pelin alkamaan. Turistisesonkienkut näkyi olleen aika äimänä, kun tajusivat, että baari oli jo siihen aikaan auki. Pelin jälkeen ajeltiin rantsusta keskustaan bussilla, käytiin jatkamassa shoppailua kiinakaupassa ja käväistiin syömässä Tapa Latinassa.

Kaiken häsläämisen keskellä käytiin pikaisesti tarkistamassa, että meri on edelleen tallella!

Viime yökin nukuttiin kuin murmelit ja oltiin pystyssä käsittämättömän aikaisin, joten oltiin oikeesti aamiaisaikaan kuulemassa noita takaisintulotoivotuksia. Tehtiin viimeiset kodinhankinnat - toivottavasti - ja lähdettiin bussilla käymään Aquassa ja Retail Centerissä, joissa yritettiin etsiä uutta reppua vanhojen, hyvin palvelleiden laskuvarjokankaisten tilalle. Ne nimittäin muutti yhdessä reppujen taivaaseen ihan perä perää ja samalla tavalla: hihnojen muoviset säätösoljet räjähti käsiin kun niitä oltiin nostamassa selkään täynnä lasisia viinipulloja - ensin toinen, minkä jälkeen siirrettiin lekat toiseen ja ei kun uusintanäytös pystyyn - ja silti ei saatu yhtään rikkinäistä putelia aikaiseksi! Ei löytyny reppua eikä paljon muutakaan, joten mentiin lohdutukseksi Cardosasin grilliin syömään salaattia ja lampaankyljyksiä. Sen verran on vuosien myötä viisastuttu, että älyttiin ottaa kumpaakin vaan yksi annos ja syötiin ne porukassa.

Retail Centerin seinustaa pitkin kulki outo otus
Mistä lie rapu eksyny heiluttelemaan saksiaan tuohon ikkunan pieleen?

Pesukone on kaikesta marhaamisesta huolimatta kerenny laulaa ahkerasti ja huomenna voidaan siirtää talon tarjoomat tekstiilit syrjään ja ottaa omat käyttöön. Jokohan sitten alettais ottaa elämä vähän lunkimmin!

Ensimmäinen satsi petivaatteita kuivumassa.

Ostettiin aluslakanat (lençol) ja tyynyliinat (fronha) Continentesta, pussilakanat (capa de edredão) tuotiin Suomesta.

 Pyyheliinat (toalha) ostettiin kiinakaupasta, paitsi lattiapyyhkeet kilohinnalla Continentesta.