Lottovoittoa ootellessa

Tapanin päivän tapaninpäiväajelulla (Tapsa kuskina, toinen Tapani – vaikka vaan kolmannelta nimeltään – pelkääjänpaikalla ja mie nuokuin takapenkillä) päästiin helpolla tapaa piäkuapunnista piämajakuapuntiin pariksi viikoksi majailemaan. Täysikuu valaisi matkaa ja sen jälkeisinä päivinä aurinkokin on ollu näytillä useemmin kuin uskoiskaan, saatiin nähä yhtenä päivänä tosi komee halokin (http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/auringon-halo-nakyi-etela-savon-taivaalla-katso-lukijoiden-ottamat-upeat-kuvat-4). Myöhän siis tuotiin talvi tullessamme, ei paha! Tai no, ihan miten sen nyt sitten kukakin ottaa... Mie olisin kyllä ehkä tullu toimeen ilmankin, mutta kyllähän lumi vähän tuo valoa pimeyden keskelle. Tuo mies muuten tuumasi joku aika takaperin, että kyllähän hää vielä sen alkutalven pimeydenkin kestäs, mutta sitä sitten enää ei, kun mie en sitä kestä. Olis niin kiva saaha lottovoitto, että vois pitää majaa parissa paikassa, että aina valosuuden mukaan vaihtais maisemaa ilman, että tarttee aina puolta omaisuutta raahata matkassaan. Nyt on normi-Loton lisäksi Eurojackpot ja Viking Lottokin vetämässä. Joo, kyllä mie tiedän todennäkösyydet, mutta jos ei ees yritä, voittamisen todennäkösyys on pyöree nolla, nyt on ees pienoinen mahis olemassa!

Haloilmiötä ihastellessa oltiin muuten matkalla ilmaistapahtumaan kirjastoon, jossa on Avoin lava erilaisia esityksiä varten. Tällä kertaa lavaa miehitti (pojitti?) Trio Tsihkodos, kolme akustista kitaraa soittavaa teiniä. Mustalaisjatsi svengas kuin hirvi tai ainakii sen vasa. Poikien PR-taidot kyllä olis kaivannu vähän hiomista. Hyö lampsi lavalle, istui alas ja alko soittaa. Keikan pituudeksi oli ilmotettu 20 minuuttia ja 18. minuutin kohalla kappaleitten välissä yksi pojista vilkas kelloaan sen näkösenä, että kohta menee ylitöiks… Sitten kun soittoa oli heijän mielestä saatu riittävästi, hyö nousi ylös ja kääntivät selkänsä yleisölle yhtä nopsaan kuin oli sormet soitinta näppäilleet ja alkovat tehä lähtöä. Yhen encoren innostuvat kuitenkii vielä soittamaan (mie olin jo siirtyny vessajonoon), mutta sen jälkeen taas valonnopeuvella ylös ja veks.

Uusi vuosi vaihtu Puumalassa mökillä, asianmukaisin menoin: ruokaa, juomaa ja muutama raketti. Rantamaisemassa vierähti pari yötä, miun liikkumiset oli taas sitä normia, saunaan ja takaisin mökkiin – ilotulitus oli kahden saunakäynnin lisäksi ainoo, mitä suostuin mökin turvasta poistumaan. Jo juhlapaikalle tulo oli ollu niin traumaattinen kokemus, ettei siis niin mitään rajaa. Mikkelistä lähettäessä oli vielä jotain valon pilkettä taivaalla, mutta Puumalan tielle kääntyessä tuli olo niin kuin ois suen persiiseen lähetty suunnistamaan ja varsinainen mökkitaival sujukin sitten jossain umpisuolen mutkassa. Viimeseen kaheksaan kilometriin en vissiin muistanu hengittää ollenkaan, kun pelotti niin perkeleesti.

Uuden vuoden vietto mökillä ON ihan pimeetä touhua...

...mut kyl raketit on hienoja ja mitä pimeempää sen parempaa!

Nukkumiset oli taas mitä oli, joten tammikuun toisena päivänä nousin ylös sängystä pyörimästä ja suunnistin mökin erinomaiselle pötköttelysohvalle lujeskelemaan ja oottamaan, että päivä valkenis ja muutkin heräis. Jälkimmäinen toteutu ajallaan ja kävihän se aurinkokin sitten jossain vaiheessa taivaanrannassa pilkistämässä. Mökiltä Imatran kautta kotiin, missä käytiin morjestamassa sisko ja sen mies ja niitten kissat ja Butterilla ottamassa vähän evästä. Siellä muuten tapahtui sellainen lysti sattumus, että yksi nainen onnistu jumittamaan talvitakkinsa vetoketjun huivin kanssa niin tehokkaasti, ettei saanu sitä aukeemaan. Yritti hää ite ja yritti tytär ja yritti vielä mieskin. Vajaan kymmenen minuutin tempomisen jälkeen meni miulta hermo, ensin annoin ohjetta sanallisesti ja kun sen jälkeen tempomista jatku vielä muutama minuutti kävin nykäsemässä sen vetskarin auki. Sain kiitokseksi kuulla omaavani enkelin kädet, mikä lausunto aiheutti siskollein lievän hysteerisen kohtauksen, ihan ymmärrettävää kylläkin! Kotiin tullessa muistettiin ajaa Lappeenrannan ohi ihan mutkittelematta, vaikka vielä ennen matkaan lähtöä tuo mies oli aatellu, että siitähän sitten nopsaa tietä ollaan melkein samoin tein kotiovella…

Uuden vuoden jälkeisenä maanantaina käytiin Lappeenrannassa, tuo ukko kävi palauttamassa lainassa olleen auton ja mie tapasin lupilaiset Con Amoressa. Myö lupilaiset vanhetaan, mutta viisastumisesta ei oo hirveesti tietoa eli hauskaa oli! Bonuksena tavattiin vielä Kiukaskin, jonka kanssa on kaikki joskus, jopa jo viime vuosituhannella, yhessä töitä väännetty. Mie hänen kanssaan olin viimeemmäksi samassa työhuoneessa toissa vuonna, kun piti teiniraukoille projekteja opettaa. Conna oli yllättäen vaihtanu omistajaa, vielä oli ruoka hyvää ja viini kohtuullisen hintasta, mutta miten lie jatkossa...

Lupikokouksen jälkeen aika on kulunu sisätiloissa, pakollisia kaupassakäyntejä ja paria muuta visiittiä lukuun ottamatta. Sen verran oon nokkaa ulos pistäny, että kuvataiteesta on tullu parissa paikassa nautituksi. Tai no eka pläjäys oli mitä oli eli Jani Jahnssonin ensinäyttely Pannukakkutalossa. Nuori mies kyseessä ja aiheet ja niitten toteutus olikin aika teiniä, mikä tietysti osaltaan selittää sitä, ettei anti ollut kummoinen. Oman mielipiteensä jokainen voi muodostaa osoitteessa http://www.mikkelangelot.net/hallitus/x-arkisto-x/jani-jahnsson/. Toinen tapaus eli Taidemuseossa Kari Piipon grafiikkanäyttely olikin sitten jotain ihan muuta. Miten sitä pystyykin pelkistämään jonkun asian tai tapahtuman niin vähiin elementteihin ja silti kertomaan siitä kaiken olennaisen? Näyttelyn töistä moni löytyy osoitteesta http://www.piippo.com/kari/

Piipon näyttelyä mainostettiin tällä Bertolt Brechtiä juhlistavalla julisteella.

Miten se kummasti tuntu niin tutulta tuo tyyppi, joka rinta rottingilla kävelee just siihen väärään suuntaan…

Onneksi on ollu noita henkisiä hellittelyhetkiä, ruumiilliset on olleet aika vähissä, kun ei oo ruuallakaan itteemme hirveesti hemmoteltu. Pakkasilma on kroppaa koitellu ja vertakin on nenästä kaivettu eli verta pärskiessä, kuivaa ihoa raaviskellessa ja hilsettä ympäriinsä levitellessä on yritetty pitää mielialaa korkeella. Ei oo paljon auttanu, että on kulutettu yksi pullollinen A-Vitaa nenuun ja yksi tuubillinen perusvoidetta nahkaan. 13. päivä palataan onneksi takaisin Algarveen nauttimaan melkein 90 prossan ilmankosteudesta, sitä ja lottovoittoa ootellessa: RAAPS RAAPS…