Joulu täynnä on kinkkua, kylkeä, potkaa...

Ainahan miun mieli pyörii ruuan ympärillä, mutta ei se ihan syytön ole tuon toinenkaan. Ollaan siis Portimãossa käyty ulkoruokinnassa milloin missäkin ja toisaalta einehditty ihan kotimurkinallakin, kun vaan on saatu kunnon tarpeita käsiimme.

Naapurin brassibaari (nimi on muuten Boteco Chic, vihdoin on painunut tieto kaaliin) tarjoaa ihan oikeita ruoka-annoksia, mutta myös pikkunaposteltavia, joita ovat esimerkiksi Kibbeh ja Coxinha de Galinha. Lähi-idästä kotoisin olevat kibbehit on pippurisia jauhelihapalleroita, joissa on korppujauhojen tilalla bulguria ja sisään piilotettu juustopala. Nuo toiset taas on kanasta tehtyjä uppopaistettua pullia, niitten alkukoti taitaa olla Brasiliassa. Sunnuntaisin järjestettävissä grillibileissä pääosassa oli ainakin sen ainuan kerran, kun osallistuttiin, possu. Toisen kerran kun yritettiin, grillaus oli peruttu kovan tuulen takia, mutta tilalla oli uppopaistettua possunkylkee naksupaloina – saattans, että oli hyvää ja taatusti epäterveellistä!

Vasemmalla kanaköntti, oikealla kibbeh

Brassibaari tarjoilee myös presuntoa, ilmakuivattua kinkkua lähivuorilta Monchiquesta. Continenten aulassa oli marraskuussa muutamana päivänä isokokoinen, tanakka nuorimies pohjoisesta, Mirandelasta, myymässä erilaisia maataloustuotteita, kinkkuja, oliiveja, juustoja ja chorizoja.  Myö ostettiin häneltä oikein kunnon köntti sikäläistä presuntoa, vähän juustoo, oliiveja ja yksi makkaranlenkura. Kaikkiaan saatiin törsättyä vissiin parikymppiä, se iso kinkkupala makso viistoista euroo ja sitä piisas aika pitkään. Ja hyvää oli sekin, onneksi olin älynny tuoda Suomesta oivaillisen ilmakuivatunkinkunleikkuuveitsen (hitto, miusta on hauska värkätä noita uusia yhdyssanoja joskus eli aina kuin mahdollista!)

Migasia eli eilisestä leivästä tehtyä lisuketta on nyt syöty parissa paikassa. Mistralin migaseista näkee painajaisia vieläkin, O Mata Porcosin versio sen sijaan oli namia. Leipätahnaan oli lisätty vähän kärtsättyjä chorizopaloja ja siitä oli paistettu inhimillisen kokoinen lettunen possujen kylkeen (tilattiinkin kyllä puolikkaat annokset, täällä on aika yleistä, että päivän ruoan eli prato do dian saa joko kokonaisena tai puolikkaana eli meio dose), suolaakaan ei ollu järjetöntä määrää. Leipää ihtenään olis tarjolla aina ruuan kanssa, joskus otetaan, mutta aika usein ei. Pikkunälkään tietysti erilaiset bifanat eli sianlihalla täytetyt sämpylät on onnen omiaan ja välillä ei voi vastustaa valkosipulileipää (pão com alho), ei varsinkaan O Farolissa. O Barãon juustopäällysteinen valkosipulileipä on sitten jo ihan puhasta syntiä, se.

Koska ravintolaruokien yhteyvessä ei hirveesti tuoretta vihreetä oo tarjolla, sitä mätetään sitten kotosalla.
Kuvassa yksi salaatin kerä siivottuna ja jaettuna kahteen kolmen litran pakastepussiin.
Tapa on todettu parhaaksi salaatin säilyvyyden kannalta, ei edes meille uppoo moinen määrä kerralla!

Pari tapaspaikkaakin on Lusanan lisäksi bongattu. Lusana on ollu pitkään fechado para ferias, mitä myö on ihmetelty. Loman syy selvisi lopulta yhdellä Continente-käynnillä, kun nähtiin Susanaa ja hää kertoi olevansa erittäin pahoinvoivasti raskaana (kolmas tulossa), jos tokenee, aukaseevat tammikuussa. Kop & Tapas on varsinaisesti viini- ja herkkukauppa, mutta sieltä saa myös pieniä (suhteellinen käsite) annoksia, joista Muxama de atum eli kuivattu tonnikala on ihan älyttömän hyvää. Se tarjotaan tuoreen valkosipulisilpun ja hyvän neitsytoliiviöljyn kanssa samaan tapaan kuin carpaccio, ohuen ohueksi leikattuna siis. Paikan mustasilmäpapu-tonnikalasalaattikin oli oivaa. Sitä vaan saatiin ootella, kun ei sattunu olemaan kaapissa tomaatteja ja omistaja läksi niitä jostain etsimään, sillä aikaa kokki kävi meijän kanssa rupattelemassa, mutta hyväähän jaksaakin oottaa vai miten se vanha sanonta sanoo. Siellä on muuten sellainen systeemi, että voi valita minkä vaan pullon kaupan hyllystä halutessaan ruuan lisäksi juomaa. Viinin hintaan tulee 2,5 euron tarjoilulisä, mikä ei todellakaan ole paljon. Siis oikeita laatuviinejä pullo pyöreesti kympillä ravintolassa, ei paha miusta. Laseittainkin on kyllä ihan hyvä valikoima tarjolla.

Kop & Tapasin kokki on ollut tekemässä ruokaa myös Arturilassa ja taannoin jaliksenkatselukäynnillä sitten selvis, että hää on isännän tytär – pienet on piirit täälläkin. Tytär on tosi mukava ihminen, joka yrittää puhua meille mahdollisimman paljon portuguêsea, mistä ollaan iloisia, mutta mikä toisaalta aiheuttaa meille jatkuvaa pään kivistystä ja lisää ennenaikaista harmaantumista…

Toinen uusista tapastelumestoista (tapas on muuten paikallisella kielellä petiscos eli välipalat, mutta käyttäävät silti tota spanskisanaa paljon) on Tapa Latina, sieltä saa ihan älyttömän hyviä piiraita. Kana-pinaattipiirakka ja tonnikalapiiras esmes oli ihan uskomattoman maukkaita ja köykäsiä, vaikka ne oli voitaikinaan paistetukin, munamaidosta ne onneksi ei olleet ikinä kuulleetkaan. Muitakin hyviä paloja sieltä saa, myös presuntoa tietysti, heillä Alentejosta. Jälkkäriksi voi ottaa yhden version paikallisesta viikuna-mantelisysteemistä, heijän versiossaan viikunat ja mantelit on jauhettu, mukaan on lisätty suklaata ja brandyä tai jotain muuta viinasta ja sitten pyöräytetty siitä pingispallon kokoinen makupala, joka on just oikee määrä aterian loppuun (jälkiruoka = sobremesa). Ikävä vaan, että Tapa Latinan eväissä on piilosuolaa ilmeisesti ihan järkyttävät määrät, koska myö kumpikin ollaan kuin keitaalle päästetyt kamelit siellä käytyämme. Tästä raflasta vinkkasi meille viiniretkioppaamme Fábio, joka kehui myös yhtä bachalauun keskittynyttä paikkaa. Ehkä se on lopulta sielläkin pakko käydä ja eka kapakala heittää huiviin, koska ainakin toinen vinkeistä osui nappiin.

Casa da Rochassa rantsussa käytiin syömässä ensimmäistä kertaa. Mie oon kiertäny sitä kuin kissa kuumaa puuroa, koska niillä on rannan halvin kolmen ruokalajin menu (8,50 tms.) ja se ei yleensä hyvää kerro. Sen lisäksi ite rakennus on oikee turistiesitteen unelma, kaunis ja kauniilla paikalla. Silti viime talvena olin jo, että mennään, mutta silloin se oli fechado para ferias. Nyt oli auki ja olikin hyvä paikka käydä. Rahaa paloi kyllä ihan eri tyyliin kuin muualla (emme siis ottaneet menuita), mutta enpä oo muualla lehmän kalliimpaa filettä syönykään, muriata oli ja lisukekasviksetkin oli napakoita eikä mitään koiranoksentamia. Sen lisäksi palvelu oli pelkkää häröilyä ja sehän on aina pelkkää plussaa! Jälkkärisuklaavaahto oli oikeeta moussea eikä mitään suklaalla värjättyä liivateklimppiä, kuten menu-rafloissa yleensä, ja sen lisukkeena tuli pari pientä leivonnaista ja kirsikkalikööriä, muito boas oli ne!

Presuntojen kunkku on mustan possun lihasta tehtyä, sitä ostettiin hallista peräti 100 g yhden illan herkuksi, hinta oli käsittämättömän halpa 4,70. Sen kanssa samalla tapastelulla syötiin kotiin Kop &  Tapasista ostettua kuivattua tonnikalaa ja Continentesta löytynyttä kypsytettyä lampaanmaitojuustoa, joka muistuttaa Manchegoa. Sitä syödään nykyisin leivänpäällisenä, tapaksena ja jälkkärinä kera hunajasta ja (sitruuna)timjamista tehdyn dipin ja paahdettujen manteleitten.

Omat petiscot, vasemmalla edessä kuivattua tonnikalaa Kop & Tapasin tyyliin,
oikealla mustan possun presuntoa.
Lisäksi sämpylää, oliiveja, juustoo ja rucolasalaattia ja tietysti juotavaa,
viiniretkeltä Quinta do Frances -tilalta ostettua valkoviintä. 

Kakkujen kunkku on sitten kai Bolo Rei (kuningaskakku), jolla on myös feminiini vastine Bolo Rainha (kuningatarkakku siis). Jälkimmäistä ei olla syöty ja edellistäkin vaan siksi, että Mundo do Cafén tyyppi halus vaihteeksi esitellä meille perinteistä jouluherkkua. Ihan hyvää se oli, ei liian imelää ja maku oli kevyen appelsiininen. Päällä koristeena olleet säilykehetelmät vaan aiheutti hiukka väristyksiä – säilykekirsikoita ja silleen... Kuningatarkakku on koristettu manteleilla, se ehkä saattais sit olla enempi miun makuun, sitä sit vois varmaan testata ensi jouluna.

Kuningaskakkua yhdenhengen versiona, mutta riitti hyvin meille kahdelle.

Kotona on syöty paljon samoja eväitä kuin aiemminkin täällä ollessa, esimerkiksi kania, jota on ravintoloista löytyny vaan lounasaikaan. Yhden kerran testasin sitä Gardosasin kanapaikassa, missä se oli ensin leivitetty ja ruskistettu ja sitten kypsytetty loppuun tolkuttoman sipulimäärän kanssa valkoviinissä. Oikein hyvää oli itse kani, mutta enimmät sipulit söi herra vastapäätä. Viime kesänä Suomessa torilta ja jopa kauppojen vihannesosastoilta sai hyviä hunajanauriita ja retiisejä käyttökelpoisine naatteineen, mikä miusta on aiemmin ollu tosi harvinaista. Täällä naatit on arvossaan ja niistä onkin tosi kiva tehä ruokaa tai ruuan lisuketta. Kauppahallista sai viimeeksi tuoreita porkkanoita, joissa niissäkin oli aivan älyttömän fressit naatit, osaksi kauniin viininpunaiset. Niistä, retiisien naateista sekä jostain muusta vihreestä, oisko ollu pieni määrä pinaattia, ja keitetyistä perunoista tein muhennosta, johon lisäsin kolmenjuustonkermaa ja valkkaria. Tuli hyvää. Potaateista tuli tehtyä pitkästä aikaa myös vanhanaikaiset uuniperunat, joihin tungettiin täytteeksi haudutettuja possunposkia. Oli muuten hyvää sekin. Enkkujen jacket potatoes löytyy täältä melkein kuppilan kuin kuppilan listalta, ei vaan oo tullut testattua.

Välillä on sitten fiilistelty olemattomalla koti-ikävällä. Continentesta sai kerran pienen laatikollisen hapankorppuja eli Finn Crisps (Vaasan), enää niitä ei oo näkyny. Toin mukana omaa leipäjuurta kuivattuna ja Continenten Área Vivasta löysin vihdoin täysjyväruisjauhojakin leivän tekoon. Tuo ”elämänalue” sisältää kaikkee terveelliseksi luokiteltua superfoodia ja luomujuttuja, mikä kertonee rukiin merkityksestä täkäläisessä ruokavaliossa – ihmeainetta! Luomurukiit myydään 500 g:n pakkauksissa ja yhden kerran siellä itse pakkauksessakin oli elämää tai oli ainakin ollu seiteistä päätellen. Ollaan kuitenkin saatu hapanleipää sen verran kuin sitä on tehny mieli.  Jouluruoaksi aatonaatonaattona vihonviimeisen joululaulukonsertin jälkeen otettiin pakkasesta oottamassa ollut puolikas ruisleipä, päälle norjalaista lohta kraavattuna ja lisäksi keitettyä kananmunaa ja voita. Pääruuaksi syötiin kahden hengen muka-joulukinkku eli ite suolattu possunpotka, keitettyjä pottuja ja haudutettua hunajalla maustettua porkkanaa ja naurista. Juomana oli portugalilaista, halpaa espumante brutoa, jota käytiin ostamassa Kop & Tapasista konsertista kotiin mennessä. Ostoksien jälkeen pää oli ihan sekaisin portugalista, kiitos Arturin tyttären suulauden – Ajudar! Apua! Jälkkäriksi alentejolaista valkoista jälkiruokaviiniä (late harvest viognieria, tuottajana Terras d’Alter) ja ranskalaista Roquefortia kera persimonin.

Luomurukiista paistetut reissarit, harjoitteluahan tää oli, mutta kyllä ne syödyksi tuli.

Tokalla kertaa oli jo enempi meininkiä limpussa, eka pala on jo hävinny maistiaisiks parempiin (tai ainakin meijän) suihin.

Siinähän ne tärkeimmät joulunvietot sitten olikin, varsinainen joulu meni telkkua katellessa, sitä sun tätä syödessä (aattona lampaankyljyksiä, joulupäivänä sosekeittoo potkantähteillä) ja Suomen-lentoa ootellessa.

Mira Vaun remontin valmistumista ootellaan, tää kuva on otettu jo muutama viikko ennen joulua.
Suomeen lähtiessä hiekkakasat oli vajuneet, mutta kaikki sähkökaapelit oli kaivettu seinistä näkyville ja työt sisällä ihan vaiheessa, että voihan se olla, ettei tänä talvena enää tartte tuolla käydä...