Puolen vuoden kielikylpy alkaa olla kylvetty

Kovat oli puoli vuotta sitten tavoitteet kielen opiskelun suhteen ja kaikki on loistavasti alitettu. Kun kaiken ihmistenilmoillaoloajan puhuu joko enkkua tai yrittää puhua portugeesia, ei kyllä oikeesti enää omissa oloissaan jaksa asiaan paneutua. Silti, kyllä jotain kehitystä on tapahtunut.

Että näin.

Sergion kanssa on sovittu, että puhutaan vain portugalia ja aika hyvin on kyllä pärjättykin, keskustelun sisällöt nyt tietysti on aika rajallisia ja pakko on välillä enkkuun turvautua. Benfica-kannattaja kyllä meinasi hypätä ulos pöksyistään, niin hauska ajatus hänestä oli (itse ei osaa mitään muuta kuin portugalia). Toinen kantis, meidän kielessä Käkkäräpää, joka on enempi janoinen tapaus (valkoviiniä kuluu tasaiseen tahtiin) ei ole aiemmin meitä noteerannut, mutta nyt hääkin on alkanut tervehtää, ilmeisesti hänellä on positiivisempi suhtautuminen näihin vaatimattomiin yrityksiimme. Yhden kerran sitten oikein ihan keskusteltiin aiheesta, jolloin todettiin, että joka tapauksessa Eu falo melhor português como Sergio fala finlandês eli että kyllä miulta kuitenkin nykyisin portugeesi taipuu paremmin kuin isännältä finski. Siihen tuo käkkäräpää vielä lisäsi, että Sergion suomi on kiitosh, kiitosh ja samalla hää hiero rahasormia vastakkain, merkkaamaan sitä, että eihän ukkoa muuten koko kieli kiinnostais, jos ei sillä sais suomituristeja pysymään iloisina maksavina asiakkaina. Hänen pitäisi tietää, tienaa juontirahansa pitämällä rantsussa turistikauppaa.

Ei kyse oo pelkästään Sergiosta. Portugalilaiset asiakaspalvelijat haluaa osata sanoa kiitos vaan kun ei osaa. Se on jostain syystä heille tosi vaikeeta olla sanomatta sanan loppuun mitään suhuja. Cristinan, Sergion ja O Viriaton tyypin kanssa sitä on harjoiteltu ja yllättäen Sergio hiffas sen parhaiten. Ehkä hää on kotoisin sellaisesta osaa maata, että ässät ei aina suhise. Toisaalta, nyt jo rauhoittuneella kulmakunnan Casanovalla on aika päheet uudet hampaatkin, ehkä sekin vähentää suhinaa. Nykyisin Sergio osaakin sanoa aika tyylipuhtaasti kiitos ja näkemiin…

Sergion arkipäivien aamupäivätyöntekijä Larissa, joka on alkujaan Romaniasta (mulțumesc = kiitos, cu placere = ei kestä), mutta miun mielestä puhuu ihan ehtaa portugalia (kuudessatoista vuodessa ilmeisesti oppii), on kanssa mukana meidän henkilökohtaista opiskeluohjelmaa tukemassa. Nykyisin meidän tavoitteet oppia otetaan vakavasti ja kaikki (Artur, Berenice, Sergio, Larissa ja muutama muu eli siis meidän näkökulmasta kaikki) korjaa, jos me mokataan. Ihania ihmisiä!

Yhtenä päivänä pitkän suunnittelurupeaman jälkeen perheen ajattelevaisempi osapuoli sanoi Larissalle näin: Eu tento aprender portugues mas eu nao posso se eu escuto voce. Vocé fala rápido demais e muitas palavras. Minhas orelhas são vermelhas e meu cerebró ferver. (Yritän oppia portugalia, mutta en pysty, jos kuuntelen sinua. Puhut liian nopeasti ja liikaa sanoja. Korvani ovat punaiset ja aivoni kiehuvat.)

Tämä lappu ilmestyi Sergion baarin vessaan joskus talvella.
Kyseessä on pyyntö jättää eriö siihen kuntoon, että muutkin viittivät käyttää.
Ei oo lauserakenne ehkä ihan kieliopin mukainen, mutta ymmärrettävä.
Luulen, että on Larissan käsialaa...

Samma på engelska...
Portugaliksi asiat sanotaan jotenkin monimutkaisemmin, vähän kuin aikoinaan suomeksi:
Pahoittelemme haittaa ja kiitämme ymmärryksestänne...

Meitä syksyllä Sagresissä käyttäneen Jagge-kuski Malcolmin kanssa haasteltiin myös kieliasioista, hänhän on aikanaan tullut ummikkona Suomeen ja ihan vaan käytännössä opiskellu kielen aikanaan. 35 vuotta maassa ja edelleen on puhe selvästi muualta tulleen. Hänen kanssaan naureskeltiin sitä, että kun itse osaa sanoa jotain ihan järjellistä, valitettavasti vastaus ei yleensä oo ollenkaan sitä, mitä kuvittelis ja sitten ollaankin taas ihan metsässä. Yhtä lost in translationia ja rikkinäistä puhelinta kaikki tyynni. Viime kesänä oli naisten EM-jalkapalloturnee ja Portugali oli siellä mukana, ei kyllä oikein pärjänny. Jossain pelien välissä oli jonkun pelaajan haastattelu ja se meni kyllä ihan ohi, eli puhutun kielen ymmärtäminen oli (ja on siis edelleen) aika pahasti vaiheessa. Ainoa ymmärretty sana oli foi eli jotain oli joskus tapahtunut… Lukeminen kuitenkin sujuu jo aika hyvin, kesällä lueskelin pari vuotta vanhaa Correio da Manhãn sunnuntainumeroa ja yllättävän paljon siitä tajusi ihan ilman jatkuvaa sanakirjan selausta.

Hauska sattuma oli se, että CM:n sunnuntailiitteessä oli Tenavat-sarjakuva,
joka löytyi myös Ilta-Sanomista sillä viikolla, kun liitettä tavailin.
Portugalinkielisestä jäi viimeinen ruutu ymmärtämättä, mutta niin vaan tuli apu pyytämättä ja yllättäen!

Joskus yritelmät on niin onnettomia, että yöt menee osaamattomuuden tuskassa kieriessä, mutta kyllä sitä sitten taas aamulla toipuu, varsinkin jos aurinko paistaa ja saa eteensä lautasellisen etelän hyviä hetelmiä jugurtilla. Joka tapauksessa, kun istuksitaan jossain kuppilassa, kävellään kaupungilla tai vaikka vaan neuloskelen issekseni parvekkeella, käyn päässäni kuvitteellisia keskusteluja paikallisten kanssa. Ehkä ne joskus konkretisoituu ihan oikeaksi sananvaihdoksi, ehkä – talvez. Mie siis puhun ns. ihan sujuvasti, mutta kun en yhtään ymmärrä, mitä miulle vastataan.

Viime keväänä skottilainen Helen latasi Duolingon tablettiinsa, mutta syksyllä kysyttäessä ei ollu viitsinyt käyttää kuitenkaan aikaansa, oli alkanu tuntua liikaa työltä. En ihmettele, mie viime keväänä linkutin enimmillään viisi tuntia päivässä… Kesällä Suomessakin tein välillä ihan pitkiä rupeamia ja vielä tietokoneella. Se on vähän vaativampaa kuin tabletin sovelluksella. Täällä päivittäinen annos saattaa olla ihan vaan muutamia minuutteja, mutta kuitenkin.  Välillä se väitti, että kieli sujuu 59 – 60 prosenttisesti. Tällä hetkellä se väittää meille kummallekin ahertajalle, että rosentteja on n. 55, saattaapi olla pikkaisen yltiöpositiivista sekin!

Duolingon mainokset on joskus hauskoja. Onkohan tää ihan oikeata hindiä?

Ei kyllä suunnitella häitä portugaliksikaan.

Joitain uusia lainalaisuuksia, joita kai kielioppisäännöiksi kutsutaan, on alkanu silti hahmottua, niin kuin nyt vaikka säännöllisten verbien taivutuksia (minä syön – eu como, minä söin – eu comi jne.). Sitten on joitain juttuja, joista luulee jotain hiffanneensa, mutta sitten ei kuitenkaan. Kun sanan loppu on -ão (esim. padrão – kuvio) sen monikkomuodossa loppu on -ões (padrões) – ihan selvee pässin lihhoo – paitsi että ei… Esimerkiksi sana grão – jyvä taipuu monikossa grãos tai sana koira cão – cães ja näihin vaikuttaa niiden latinalaiset juuret – juupa juu, pitäishän se nyt tietää! Sitten on tää feminiini-maskuliiniakseli. O gato on kolli ja a gata on narttukissa. Voisi siis kuvitella, että kun o cavalo on hevonen (ori?), niin a cavala olis tamma, vaan ei, se on makrilli. Eikä ole ees hevosmakrilli joka on carapau... Vastaavia on vaikka kuinka monta, että pitää hiffata tuo sanan suku pysyäkseen kärryillä.

Oman lisänsä tähän soppaan tuo se, että olemme Algarvessa ja täällä käytetään joissain kohdin ihan eri ilmaisuja kuin muualla Portugalissa, vaikka eihän siitä savolaisasukkina pitäisi olla hämmästynyt että on eri murteita. Esimerkiksi maapähkinä on portugaliksi amendoim ja algarveksi alcagoita. Netistä löytyi portugali – algarvesanakirja, jos vaikka joskus viitsisi siihen yrittää perehtyä. (https://vitormadeira.wordpress.com/2011/09/30/dicionario-algarvio-de-termos-e-dizeres-do-algarve-ja-com-o-nove-acorde-ortugrafique/)

Lisälohtua kielenopiskelun tuskaan tuo se, että paikallinen Yle eli RTP esittää aamulähetyksessään pätkää nimeltä Bom Português, jossa kadunkansalle näytetään kaksi vaihtoehtoista tapaa kirjoittaa joku sana tai lause ja yleensä kai äänestys menee ihan fifty-sixty oikean ja väärän välillä.

Ei ne siis aina tiedä itsekään.
Onko se linjakartta nyt sitten Mapa de Rede vai Mapa da Rede...

Netistä löytyi jo pari vuotta sitten myös älyttömän hauska keskustelu, jossa keskusteltiin Que sera, sera -kappaleen kertsin alkuperäiskielestä ja loppujen lopuksi siellä on hyvin onnistuttu mallintamaan vanha sanonta siitä, miten jotkut puhuu aidasta ja toiset aidan seipäistä… Yksi keskustelijoista nimittäin väittää perustellun oloisesti (tieto suoraan hevosen suusta eli tekijältä Ray Evansilta), että biisin nimi on tekaistu kuulostamaan espanjalta olematta sitä kuitenkaan oikeasti, koska on vaan haluttu oikea vaikutelma. Silti kiivas keskustelu lausahduksen alkuperästä on rönsyillyt runsaana. Oma mielikuva lapsuudesta on muuten, että kyse olisi italian kielestä (italiankieliset sarjat Odysseus ja Raivoisa Roland eli Orlando Furioso varmaan taustalla). Syy, miksi alkujaan aloin asiaa tutkia, oli se, että tänne tultua se alkoikin tuntua portugalilta ja Arturilassa pyöri parina talvena se yksi hyvin laulanut rouva ko. kipaletta tulkitsemassa. (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Talk:Que_Sera,_Sera_(Whatever_Will_Be,_Will_Be))

Vanha tuttavamme, Lee, joka on päättänyt muuttaa tänne pysyväisesti ja työtkin siis jo aloittanut, on käynyt selvittelemässä kielen opiskelua ihan oikeella kurssilla. Hinta oli ollut pari sataa, mutta jos vakavissaan on, eihän se paljon ole. Nyt kun hää tekee töitä, on pitänyt siirtyä nykyaikaan ja hommata älyvärkki työnvälitysfirman kanssa aikataulujen yllä pitoon. Samalla on ladannu kännyynsä Babbel-sovelluksen ja ainakin sen avulla on nyt kielen opiskelu käynnistynyt. Vanhempansakin (Carol ja Brian) ovat päättäneet jäädä tänne pariksi vuodeksi asustamaan, mutta en heijän kyllä usko kovin kieliopinnoista innostuvan. Lee asuu edelleen heidän kanssaan samassa kämpässä, onkohan enkussa tai portugalissa sanaa peräkamaripojalle? Malcolm muuten tiesi kertoa, että Koivu-kaupan yhteydessä olisi tarjolla kerran viikossa maksullista opetusta suomi – portugali. Hää ei osaa kuin suomea – tai tietysti totta kai enkkua lisäksi – eikä ilmeisesti jaksa muuta opetellakaan, kun näilläkin pärjää.

Joskus olis tosi hauskaa oikeasti ymmärtää, etenkin busseissa. Syksyllä käytiin Alvorissa ja yhdeltä pysäkiltä auto pölähti täyteen paikallisia eläkeläisiä, joilla oli käynnissä kiivas ja kovaääninen keskustelu jostain meille tuntemattomasta aiheesta. Harmitti hemmetisti, ettei mitään tajunnu, heillä tuntu nimittäin olevan hauskaa. Yhdellä toisella retkellä kauppahallin eteen oli joku päättänyt pysäköidä pakunsa niin, ettei siitä millään ohi mahtunut. Bussikuski tietysti hermostui ja nosti mekkalan. Pakukuskia ei voinu vähempää kiinnostaa antaa tietä, sanallista vastinetta kyllä tuli ja muutama täkäläinen käsimerkkikin taisi heilahtaa. Paikalliset bussikyytiläisetkin tietysti kerto asiasta oman mielipiteensä ja tilanteen ratkettua ja matkan jatkuttua kuski jatko omien tuntojensa tulkintaa…

Viime aikoina oon kuitenkin alkanut tehdä urheita yrityksiä pärjätä pelkällä portugalilla. Yllättävän hyvinkin on joskus mennyt, usein ei sitten toimi ollenkaan. Bar Silvas on kuitenkin paikka, jossa on puhuttu pelkkää paikallista. Nyt on selvinnyt, että siellä kaffen kanssa tarjoiltava shotti on ihan vaan bagaçoa eli portugalilaista pontikkaa. Silloin kun sitä myydään virallisissa kaupoissa, kyse on aineesta nimeltä Aguardente Bagaçeira. Silloin kun on kyse siitä tavarasta, joka on piilotettu vanhaan viskipulloon tai milloin mihinkin, kyse on bagaçosta ja siinä on todennäköisesti prosentteja jonniin verran enemmän. (https://catavino.net/aguardente-bagaceira-portugals-seriously-strong-wine-spirit/)

Toisaalta oma käyttäytyminen on joskus ihan hassua. Kun oli Arturin synttärit ja Berenice kysyi enkuksi, nähdäänkö baarissa seuraavana perjantaina, vastasin portugaliks, että en tiijä, ehkä (Não sei, talvez). Sisartaan alko naurattaa ihan aidosti… Tätä tapahtuu nykysin jatkuvasti, tällaista sekasotkukielen puhumista. Ehkä se siitä pikku hiljaa hivuttuu enemmän sinne portuguesin puolelle, niin toivon.

Continenten lähellä on muistomerkki, jonka tekstejä on nyt tullut tavailtua viitenä talvena.
Por todos e tantos que tanto fizeram (kaikille, jotka paljon tekivät)

Nos tempos suados a grei fez a urbe ( hikisinä aikoina väki teki kaupungin).
Käännnös on minun ja todennäköisesti ihan metsässä!