Tuulta ja muutoksia

Nyt toivottavasti alkaa helpottaa, myrskyily. Tänään kuitenkin vielä kastuttiin oikein kunnolla, kun käytiin kävelemällä etsimässä kukkaa Nina-koiran muistolle. Niin, PR-koira Nina kuoli männä lauantaina. Silloin oli tosi kurja sää, niin kurja, että meinattiin jopa jättää pelien katsominen väliin. Otettiin kuitenkin taksi alle ja mentiin baariin. Hyvä niin, vaikka kurjaa olikin. Artur oli poissa tolaltaan ja taas pääsi halaamaan itkevää miestä. Itselläkin on vähän heilahtanu fiilis, vaikka tätä on oikeestaan jo pari vuotta odoteltu ja varsinkin viime aikoina hurtta oli tosi huonossa hapessa. Tää on kuitenkin ensimmäinen ISO muutos meidän täkäläisiin oloihin. Ninaa on sentään tullut rapsuteltua ihan alusta alkaen…

Ostin sitten lopulta Continentesta tällaisen huonevehkan, joka myös kallana tunnetaan.

Näin kevään korvalla tulee aina mietittyä, että missä ne kevään korvat on, mutta omat korvat on päässeet viime aikoina nauttimaan paitsi myrskytuulen ulvonnasta (Emman ja Félixin jälkeen tuli vielä Gisela) myös lintujen laulelusta. Varsinkin mustarastaat on päästelleet oikein antaumuksella aina, kun vaan sää on sallinu ja vaikka ei ihan olis sallinukaan. Ylen uutissivuilla oli juttu korvien merkityksestä ruokanautintoihin. Osa siitä oli vanhaa tuttua tyyliin oikealla tavalla rouskuvat sipsit on parempia kun väärin ääntelevät. Uutta sitten taas se, että löytyi selitys Sergion Coffee Shopin todella täräyttävälle kahvielämykselle: ”Äänillä on todellakin merkitystä, sillä eräässä toisessa tutkimuksessa huomattiin, että kahvi maistui kitkerämmälle, jos kahvikone piti korkeaa ja vinkuvaa ääntä.” (https://yle.fi/uutiset/3-10116795)

Pitkästä aikaa kunnon kärpäsenkakkakuva.
Mustarastaita, olkaa hyvä!

Meidän liikenneympyrää on ehostettu pitkin talvea.

Lehtien puhkeamista odotellessa.
Meidän parveke muuten sijoittuu jotakuinkin tuon oikealla olevan tolpan kohdille.
Sieltä on hyvä tsekata, onko Yläbaari auki eli pääseekö kaffelle.
Kuva on otettu kuppilan terassilta.

Mantelipuut on alkaneet kantaa hedelmää...

...samoin kuin tämä käkkärä, jonka laadusta ei ole tietoa.

Nuorisopuiston mimosakin ottaa osaa kevään kulkuun.

Saattaa olla, ettei päivän mittaan muualla käydäkään, kuin kaffella, jos tuulee ja sataa vaakasuoraan. Heti kun voi kuvitella pääsevänsä kuivana siirtymään paikasta A paikkaan B, on otettu jalat alle. Yleensä on kyllä oltava joku tavoite, taannoin se oli käydä yhdessä kuppilassa maistamassa heijän pikkuruokiaan (petiscos). Käytiin baarissa sitä edeltävällä viikolla juomassa päiväkahvit ja todettiin, että pitää tulla toistekin. Silloin siellä oli meidän lisäksi yhteen vedettyjä pöytiä täynnä likaisia astioita ja kruununa pari tyhjää viinipulloa, mutta jotenkin se oli meidän kannalta ihan hyvä myyntipuhe. Sinne siis ja sellaiseen aikaan, että yhteen vedetyt pöydät – kaksi eri kokoonpanoa – oli täynnään miehiä syömässä. Toisessa ryhmässä oli ilmeisesti samat jannut, jotka oli jättäneet jälkeensä ne aiemmat tyhjät lautaset ja pullot, koska taas oli kaksi pottua vinkkua tyhjentynyt herrojen suihin.

Ei taas ulkokuori paljon baaria mairittele!

Myö tilattiin ensin pari pikkuruokaa, puolikaskannu punkkua, vettä (tietysti aina!), leipää ja oliiveja. Ruuissa kesti, koska vaikka ovatkin petiscos, se ei tarkoita pikaruokaa. Ensin saatiin pöytään pica-pau, joka on viinissä marinoitua possua paistettuna pikkelssivihannesten ja oliivien kanssa. Hauska sattuma oli, se, että on kotonakin syöty ko. vihanneksia. Purkin pohjat silppusin kinkun kanssa paistinpannulle ja pari munaa perään - oli hyvää! Baarissa otimme myös bochesas grelhadas eli grillatut porsaanposket. Niitä mie olen himoinnut siitä asti, kun tajusin sellaisiakin olevan olemassa parisen vuotta takaperin. Miehän en ole niitä muuten valmistanut kuin tuntikausia hauduttamalla. Tilatut eväät oli hyviä, pika-pauta tilattiin toinenkin satsi ja sitten piti jo saada vähän salaattiakin. Lopuksi kahvit ja shotit jotain meille tunnistamatonta viinaa. Kysyttäessä baariherra sanoi, että on ”beijo”, mikä tarkoittaa suukkoa. Googlettamalla löytyi cachaça-viinaa, jonka nimessä on beijo, mutta tiedä häntä… Miusta maussa oli appelsiinia…

Tarjolla olis ollut myös mm. moelas eli kanan kivipiiriaa
ja túbaros eli possunkiveksiä.

Testattiin taannoin toinenkin uusi ravintola lounasaikaan. Joka ikinen talvi on keskustassa käydessä mietitty, että tuolla käydään ja sitten kun on yritetty, paikka on ollu kiinni. Nyt saatiin tavoite täytetyksi ja käytiin ravintelissa samalla sekä ensimmäisen että viimeisen kerran. Kyseessä on Carvi Marisqueira, jota on netissä kovasti ylistetty. Ehkä me otettiin väärää ruokaa, mutta ei ollu hintansa (50 € sis. tipit) väärti. Syötiin Algarven salaatit, leipää ja grillattu dourada (kala oli hyvä, muttei mitenkään erinomainen) kera keitettyjen pottujen (rumia, täplikkäitä) ja kasviksien (maut oli heitetty keitinveden kanssa viemäriin, eihän Suomessakaan mikään kuppila enää tarjoa moisia!). Valkoviini oli sentään hyvää. (https://fi-fi.facebook.com/carvi.marisqueira/)

Nää sitten taas on Caprichos Italianosin tähteitä, pitsa on miun jämiä
ja leipätikutkin otettiin mukaan, kun ei jaksettu niitä yhtään syödä. Pitsa oli kyllä älyhyvää, mutta turhan iso.
Mie söin jämistä neljänneksen pitsaa, tuo ukko hoiteli loput ja kärsii siitä edelleen....
Hänet on nyt jo toisessa paikassa nimetty kunniaeteläitaliaiseksi - edellinenhän oli Con Amore -
syynä se, että haluaa pitsaan ja spagettiin kapriksia ja anjoviksia.
Ravintolan nimi voidaan muuten kääntää italialaisiksi oikuiksi.