Eläimellistä menoa

On tehty siivouksen alta -karkumatkoja lähiseudulle, viime viikolla Alvoriin ja tällä viikolla Lagosin eläintarhaan (Zoo de Lagos). Alvorissa käytiin vaan ajankuluksi kääntymässä ja palattiin takaisin sellaisella bussilinjalla, jota ei oo aiemmin käytetty. Oli ihan hauska nähdä vähän erinäköisten maisemien vilisevän ikkunan takana ohi. Samalla meiningillä mentiin sitten elukoita katsomaan. Otettiin ekaksi paikallisjuna Lagosiin ja sitten sieltä paikallisbussi (A Onda on sen systeemin nimi, vastaava kuin täkäläinen Vai e vem) päämäärään. Juna maksaa sen 2 euroa/lärvi ja bussi vyöhykkeellä kaksi 1,60 per lätty suuntaansa. Ei tule matkailu kalliiksi. Pääsyliput oli kyllä ihan tuttua hintaluokkaa, 16 euroa yhdeltä aikuiselta. Eläintarha on söötti, pieni viritelmä, jossa eläimetkin on pääsääntöisesti sööttejä ja pieniä. Tarhan sivut löytyy osoitteesta http://www.zoolagos.com/, siellä voi lapset ja lapsenmieliset tehdä väritystehtäviä ja rakennella palapelejä.

Eläintarhan kartta (mapa do jardim zoológico)

Portista tultaessa ensimmäisenä on tarjolla eksoottista lajia pohjoisesta eli poroja. Niin hassulta kuin voi kuulostaakin, mie en ole aikaisemmin koskaan nähnyt elävää poroa… Rovaniemellä (pohjoisin paikka, jossa oon käynyt) oli torilla matkamuistokojun vieressä yksi täytetty, siinä se tähän asti… No, nyt on nähty ja ihan useampi! Nää Petterit oli aitauksessa, tarhassa oli paljon muita elukoita, jotka liikkui joko ihan vapaana tai olivat käsittämättömällä tavalla oman elinpiirinsä vankeja. Esimerkiksi yhdet pikkuruiset kengurut oli sijoitettu alueelle, joka oli rajattu poluista pelkillä isoilla vieri viereen asetetuilla kivillä, korkeimmillaan aita oli meikäläistä puoliväliin säärtä eli siis TODELLA korkea, n. 15 senttiä ainakin! Ne olis voineet ottaa yhden itselleen kyllä ison loikan ja sanoa hasta la vista, baby, mutta siellä ne vaan pyöriskeli kivikehässään kasvien varjossa ihan kai tyytyväisinä.

Eksoottisia eläimiä aitauksissaan

Apinatkin oli sijoitettu asustelemaan ja roikuskelemaan metrin levyisten vallihautojen ympäröimille saarille ilman sen kummempia karkaamisen esteitä. Pikkuruiset kissapedot (oselotit ja ilvekset) ja linnut oli sentään häkeissä ja minikokoiset virtahevot ja krokotiilikin sen verran korkeitten seinämien takana, etteivät ehkä ihan heti livistä. Osa vapaana liikkuvista linnuista oli tietysti siipirikkoja (joutsenet ja pelikaanit ainakin uskoisin), mutta suurin osa oli syntyjään lentokyvyttömiä. Nyt on se riikinkukkokukkokin nähty pyrstö levällään, joten ei paha! Niillä tuntui olevan aika isosti kevättä rinnassa, yksikin haastoi riitaa kotieläinosaston kalkkunoiden kanssa oikein verta nokasta -meiningillä. Se hyppäsi kalkkunoiden eteen niitten tarhaan uhittelemaan ja välillä otettiin yhteen ihan kunnolla, ennen kuin se sitten hyppäsi aidan päälle huilimaan ja ei kun kohta taas takaisin taisteluun.

Lintuosastolla oli aroja eli Bacchuksen papukaijan sukulaisia. Ne sai lennellä vapaasti, häkissä tosin tietysti. Baarin kaijahan ei lennä, vaikka ei siivetön olekaan. Viime viikonloppuna joku uusi asiakas ihmetteli, että baarimikko on kadonnut jonnekin. Mie häntä lohdutin, että niin se aina välillä tekee, mutta tulee kyllä taas takaisin. Sillä kertaa syynä poissaololle oli se, että lintu oli ottanut jalat alleen ja lähtenyt hipsimään pitkin katuja, niin se aina välillä tekee vapauden kaipuun iskiessä. Ihme, ettei ole vielä päässyt auton alla hengestään.

Kilpikonnia oli tarhassa siellä täällä, ne on kyllä kummia otuksia. Useampikin nähtiin kesken jonkun liikkeen tyyliin että otanpa tässä nyt yhden askelen, mutta mitä sitä turhia kiirettä pitämään, kestäköön nyt sitten vaikka tunnin tai pari – siinä sitten oli vaikkapa takajalka ojentuneena odottamassa, että jossain vaiheessa tulee tarvis laskea se maahan, mutta ei hätiä mitiä, ajan kanssa, ajan kanssa… Mangusteja ja preeriakoiria pystyi ihmettelemään tosi läheltä, niiden alueilla oli vyötärönkorkuiset muurit ja elikot touhuili omiaan ihan äärellä. Varsinkin mangustit tuntui nauttiva auringossa köllimisestä, olivat vaan komentaneet yhden vahtimaan ympäristöä, loput makoili seinään nojaillen ja toisiaan töniskellen, kaljatölkit vaan puuttu hyppysistä, olisivat muuten näyttäneet ihan täkäläisiltä enkuilta vapaa-ajan vietossa.

"Mä vartiossa seison, nyt yössä yksinäin…”

Tai päiväähän tää nyt taitaa olla, mut kun nuo muut on vielä yöstä niin uupuneita tossa nurkassa...

Ennen paluuta Portimãoon tsekkailin taas Lagosin kirjakaupan käytettyjen osaston. Viimeksi en mitään löytänyt, mutta onneksi nyt osui silmään P.D. Jamesin Cover Her Face – loppuajan lukukokemukset on sittenkin pelastettu! Phyllis Dorothy kuoli marraskuussa, mutta johan hää aika iäkäs olikin, 94. Häntä on kiittäminen monen tylsän hetken pelastuksesta, jos ei kirjastosta oo mitään muuta löytynyt, oon lukenut Dalglieshin tekemisistä aina vaan uudelleen ja uudelleen. Tuo divarilöytö on suomennettu nimellä Sally-rukka, kultatukka ja sen lukemisesta on jo aikaa, joten melkein kuin ihan uuden kirjan olis saanut käsiinsä.