Kilpavarustelua

Lähialueen ravintolakisa on saanut ihan uusia kierroksia. Alabaarissa tehdään kaiken aikaa jotain remppaa ja ruokalistauudistusta, myö ei olla siellä kyllä tänä vuonna käyty. Yksi suomalainen kerto, että kyllähän sieltä ruokaa saa, mutta kun sama immeinen siivoaa vessat, pöydät ja tekee ruuat eikä missään välissä pese käsiään, joilla ilman hanskoja heittelee täytteet pitsapohjan päälle, ei hirveesti houkutakaan. Sen lisäksi siellä heiluu Carlos, jota ei oikein jaksa ja omistaja, joka jostain syystä aiheuttaa vähän kylmää tunnetta selkäpiihin.

Naapuritalossa ollut Luna Sol (Kuu Aurinko) on ollut enimmäkseen kiinni, mutta on nyt avautunut ja saavuttanut suuren suosion. Kaikki pomotason tyypit on siirtyneet Yläbaarista sinne pitämään pitkiä lounaita… Lounastauon saa tosiaan venymään, käytiin myökin siellä kerran kokeilemassa. Lounaalla on tarjolla kolme menukokonaisuutta, hinnat 8,50–10,50. Kokonaisuuteen kuuluu aina alkupalaleivät, -oliivit ja -porkkanat, juoma (viiniä tulee 2,5 dl / nenu, mie kyllä join vaan pienen oluen), pääruoka (riittää koko pienelle perheelle), jälkiruoka ja kahvi. Herää kysymys, miten on noilla hinnoilla mahollista… Tuo kalansyöjä söi robalo- eli meriahvenannoksen. Mie otin Moamba de Galinhan eli angolalaisen kanapadan, jonka lisukkeeksi tuli maissi- ja kassavapuuroa. Jälkimmäinen oli aika mielenkiintoista tahdasta, mutta olisi sitä soosin kanssa syöny, jos olis jaksanut. Olis pitänyt ymmärtää pyytää vaan puolikas annos, mutta kun ei tajunnu. Sinä päivänä ei sitten paljon muuta tarvinnu syödäkään, vaikka lautanen jäi sen näköiseksi, että hyvä kun oli ruokaa maistettu!

Naapurikuppilan aukeaminen on saanut vipinää myös Sergioon. Yläbaarista saa nykyisin päivän keiton, joka ei kanssa paljon maksa, mutta massu tulee hyvin täyteen. Tänään ostettiin Continenten aulasta Mirandelan kojusta kypsää vuoristolaisjuustoa ja vedettiin sitä leivän kanssa lounaaksi. Sen jälkeen päiväkahvit Sergiolla, joka kerto, että nyt olis tarjossa sopa da pedraa eli kivisoppaa. Kivet on tässä tapauksessa papuja ja ainakin Continenten soppakuppilassa heidän ensopado da pedra on ollu ihan älyttömän hyvää, miun lempisoppa ehottomasti. Vähän  harmitti, sillä aiemmin on saanu vaan perussosekeittoa. Yhtenä päivänä päätettiin lähteä viemään ylimääräisiä rätei ja lumpui vaatteitten keräykseen. Kun astuttiin ovesta ulos, alkoi tihuttamaan ja sitä jatkui pitkin matkaa. Matka pitkitty, koska se keräyslaatikko, jota kohti suunnistettiin oli mystisesti kadonnu. Onneksi tiedettiin, missä on punaisen ristin kirppari, joten sinne siis – ja sade jatkui ja jatkui, kunnes mentiin sopalle ja sade päättyi. Siinä välissä ukolta hävis rannekellosta lasi, joka onneksi löytyi baarin vessan käsienpesualtaasta ennen syömistä, oli jäänyt ässän tavoin hihaan piiloon.

Juustoherkkua ja herkkuleipää.

Miulla muuten yhtenä sadepäivänä – joita on ollut ihan riittävästi – tippui sateenvarjon kanssa sählätessä yksi korvis, josta nappiosa löytyi, mutta lukko-osa ei. Continentessa menin suoraan korukauppaan ja ostin uuden. Kahvilassa istuessa silmä sattui lattialla kiiltelevään lukkoon, oli sekin ilmeisesti jossain kauluksen mutkassa ollut jemmassa koko ajan ja siihen sitten päätynyt. Onneksi huomasin ennen kuin harjan kanssa lähestyny siivooja kerkesi siirtää sen parempaan talteen. On varalukko nyt, saattaa tulla tarpeeseen.

Ei ole siis säät paljon ulkoilemaan houkutelleet, joten on ollu aikaa linkuttaa ja tehdä neulomuksia. Kun tein Tokyon Rockylle huivia, siitä irtosi omanlaistaan lystiä. Eivät olleet ennen viidellä puikolla neulontaa nähneet. Arturin vaimo Silviakin innostui tulemaan juttelemaan, vaikka hää meitä yleensä vähän arasteleekin ja vähäinen kielitaito oli taas kummasti avuksi. Pysty juttelemaan tekeleen väristä (O cor é muito bonito) ja siitä, että pitää jotain ajankulukseen tehdä (Eu preciso ter um passatempo). Ei siis paljon mitään, mutta hiton paljon enemmän kuin muutama kuukausi sitten!

Tokyossa jostain syystä asiakkaat innostu piirtelemään tilauslappusille uuden vuoden tienoossa ja
miekin sutaisin jotain paperille.
Joku oli sitten keksiny kerätä kaikki tekeleet yhteen ja panna ne seinälle näytille. 

Liekitystä Tokyossa
Tätä kuvaa on tuo kuvausvastaava metsästäny koko talven....

Toinen useammalla puikolla väännetty putkilo.
Tämä meni Yläbaarissa käyvälle nauravaiselle naiselle, josta en sen enempää tiedä,
kuin että mies ystävät vaihtuu tiuhaan ja pinkki on hänen värinsä.
Tein aika hauskan kokeilun, yritin tehdä samanlaisen kukan kuvioneuleella ja virkkaamalla.
Neulotut on tehty vaalealla ja virkatut tummemmalla langalla.

Koska Silvia niin tykästyi Rockyn huivin väriin, tein sitten tähdelangoista (joita piti tietysti täydentää, eli kierre jatkui) jonkinlaisen pontson tapaisen. Annoin sen Arturille vaimolle vietäväksi. Seuraavan kerran kun mentiin baariin, saatiin pyytämättä ja yllättäen vastalahjaksi matkamuistot, miulle tuli kello ja ukolle minipullo portviiniä. Sitä seuraavalla kerralla Silvia pyrähti itsekin paikalle ja oli kuin tuulispää halauksineen ja suukkoineen ja selityksineen. Naapurikin oli ollu niin ihastunu ja kun hän pukeutuu valkoiseen puseroon ja pöksyihin, kyllä on hieno ja… suurin osa pulputuksesta meni ohi, mutta ilmeisen mieleinen lahja se sit kai oli ollu.

Silvian pontso.
Alahelmassa on kolmionmuotoisia kukkakuvioita,
joiden piti mennä aluksi ihan johonkin muuhun tarkoitukseen, mutta siitä tuli ihan susi!

Kello ja pullo.
Kello käy valitettavasti niin kovaäänisesti, että siitä tulee Suomeen parvekekello.

Naistenpäivänä saatiin gerbera kauppahallin ostosten kaupanpäällisiksi.

Vihonviimeiset langantähteet.
Tein ensin säärystimet ihan fiilistelemällä ja
sitten väsäsin lopuista langoista suurin piirtein samassa järjestyksessä yhden kerän,
josta neuloin kaulurin/hupun.
Näille pitäisi vielä keksiä sopiva uhri saajaksi, ehkä Benfica-kannattajan tytär saattais tykätä...

Kun alettiin linkuttaa, ihmeteltiin, miksi se tuntui keskittyvän vähän outoihin sanoihin. Oli paljon tuomareita, vankiloita ja tuomioistuimia ja valehteleminenkin tuli tutuksi. Toisaalta, nyt kun osaa lukea enemmän lehtiä ja katsella uutisia, niitä sanojahan siellä näkee ja kuulee. Vasta oli joku ministeri, joka selitteli, ettei varmasti mitään ollu valehdellut. Sikäli kuin ymmärsin, ei kuitenkaan puhunut vaihtoehtoisesta totuudesta eikä myöskään väittänyt puhuneensa niin totta kuin osaa… Jokaiseen tavallista ihmistä koskevaan uutiseen muuten liittyy yleensä aina silminnäkijänä naapuri (vizinho) ja uhri on vanhus (idoso) ja yleensä mukana kuvioissa on myös vanhuksen veljenpoika (sobrinho).

Harvoina aurinkoisina päivinä on heti lähdetty kartsalle ja ihasteltu heräilevää kevättä. Myö on tietysti käyty rantsussa ja keskustassa tasapuolisesti. Keskustassa on ravintola Maria do Mar, jota on kateltu sillä silmällä kaikki nämä vuodet, mutta vasta nyt astuttiin sisään ja kyllä kannatti! Ensimmäinen mielikuva ravintolasta, joka tarjoaa pelkästään säilykkeitä, on vähän epäilyttävä. Todellisuudessa bruschettat, joiden päällä oli tuoretta tomaattia ja kalaa tölkistä oli ihan hurjan hyviä, lisukkeena oli yhtä parhaista täällä saaduista salaateista. Hintakaan ei taaskaan huimannu ja neljänneslitra valkoviiniä makso hurjat kaksi ja puoli euroa.

Unikkopelto ilman yhtään häiritsevää keltaista kukkaa - jee!

Tuttuakin tutumpi näkymä Outrosta, silti tänä vuonna kovin harvinainen.

Säilykeherkku, olkaa hyvä!

Kissojen kevätriemua yritetään ilmeisesti rajoittaa,
koska taas on varattu rahaa niitten sterilointiin.
Portimonensen stadionin kupeessa on ollut aina paljon kissoja ja niille ruokintapaikka.
Nyt se on sitten valjastettu kannan harvennukseen.

Huimaamisesta puheen ollen, tänään tuuli taas niin kovaa, että miuta alkoi keikuttaa samalla tavalla, kuin olis ollu laivalla tai pitkään junassa – hiiuli hei vaan! Yksi suomalaistuttava on mennyt ihan sekaisin golfista, ei oo tainnut kelit häntä paljon suosia. Ensi talveksi ovat vaimoineen varanneet kämpän rantsusta ja siellä on kuulemma tiedossa yksinkertaiset ikkunat ilman mitään tiivisteitä puhumattakaan metallikaihtimista. Saa nährä, jos säät on samanmoiset kuin tänä talvena, tuleeko heistä yksi tähän hotelliin paluumuuttaneista pareista. Kesäksi sai kuitenkin Yläbaarin asiakkailta kyselemällä autolleen tallipaikan, koska ei voinu sitä tänne alakertaan jättää, kun ei ole tarkoitusta takaisin tulla.

Ruisleipänaksuja.
Ruisleipää on pitäny vähän tuunata, että tulee syödyksi ja silti sitä on jääny pakkaseen kuleksimaan.
Annettiin golfarille yksi nyytti ja kovasti kertoi olleensa voileipään tyytyväinen.