Pakettiratkaisuja

Osa täällä aikaansa viettävistä hommaa joka kerta uuden kämpän, mutta iso osa majailee meidän tapaan aina samassa osoitteessa. Meillä se on laiskuus- ja mukavuuskysymys. Ei tartte alkaa aina alusta ja roippeet on sopeutuneet näihin puitteisiin. Mahollisimman vähillä kamoilla yritetään selvitä ja silti tuntuu rojua kertyvän. Belgit kertoi jostain täkäläisestä naapuristaan, että siinä huushollissa oli pakaaseja jo kämppä puolillaan ja heilläkin on nykyisin kolme matkalaukkua ja yksi kauppakärry siihen päälle – ja hyö on täällä aina vaan sen kolme kuukautta…

Kierrätyskeskus.
Makuuhuoneessa on ollut paikka, johon on lajiteltu paperit,
pahvit ja muovipullot ja likapyykkikorillekin löytyi siitä tilaa.

Makuuhuoneessa on yksi laatikko varattuna liinavaatteille.
Siihen mahtuu just yhdet lakanat ja kylpyhuoneessa käytettävät pyyhkeet sekä läjä astia- ja käsipyyhkeitä.

Kun meni sisko, tuli taas helevetillinen sade, mutta vaan päiväksi. Suomeen lähtövalmistelut on tehty oikein kauniissa kevätsäässä.  Sisko oli muuten bongattu Bacchuksessa, hänen sitä tietämättään. Skotit Helen ja varsinkin valkkarista tykkäävä Stan olivat tunnistaneet vuosi sitten baarissa käyneen sisaren ja kysyneet häneltä, kuuluuko sille toiselle siskolle hyvää. Vastaus oli ollut kyllä. Pari päivää myöhemmin heille selvisi, ettei sisar todellakaan ollut seikkaillut itsekseen, vaan että oli ollut joku ihan vieras inehmo. Hyö oli siis tavanneeet siskon viime keväänä, tiesivät, että on taas tulossa, ja tehneet hiukka väärät johtopäätökset. Kun vietettiin adeus-iltaa baarissa Stan vinkkas, että tuolla se ”sisko” nyt tuli. Pakko oli käydä tervehtimässä. Ko. naisella ei siis ole siskoa ollenkaan eikä varsinkaan suomalaista, mutta oli silti iloisesti vastannut, että sisteri voi oikein hyvin! Nyt sitten todettiin olevamme jonkinlaisia siskoja keskenämme, mutta ei siinä silti nimiä vaihdettu.

Pari vuotta sitten tavattiin yksi finski-idiootti, jonka kanssa meni hermot. Sama Suomesta maailmalle ponkaissut ääliö on täällä taas ja pari kertaa on hänet tavattukin ja miekin olen enimmäkseen pitänyt suukin supussa. Yhden toisen suomalaisen kanssa päädyttiin sitten tyypin kanssa tilanteeseen, että me poistuimme ja hän jäi. Jälkikäteen jäljelle jäänytkin oli äimistyksissään, että tuollaisiakin vielä on. Jäljelle jäänyt on se tyyppi, joka kerto meille Duolingosta. Se on markkinoitu jo siskolle (espanjaa, blääh) sekä skotti-melkein-siskon-kaima-Helenille. Sillä hankittu kielitaito oikeesti toimi, kun tavattiin baarissa toinenkin skottipari, jota on ennenkin nähty, mutta jota ei oo aiemmin haastatettu. Baarin entinen kokki Madelene oli Primark-näkemisen jälkeen sopinu heijän kanssa tärät kuppilaan ja tullut paikalle parin lapsenlapsen kanssa (netas). Maddehan on siis ollut paikassa töissä aikojen alussa ja tuntee kaikki ja kaikki hänestä tykkää, mutta kommunikointi on tökkinyt. Pyytämättä ja yllättäen myökin oltiin paikalla ja meikäläisen vähäinen kielitaito oli avuksi. Ekaksi hyö yritti enkuksi ja sitten M. kääntyi miun puoleen ja sanoi tarvittavan sanan portugaliksi ja mie sitten tulkitsin sen enkuksi ja sehän ihan toimi!

Madelene vasemmalla, pikkuneiti on tyttärentyttärensä, oikein topakka tyttö olikin!

Siitä rohkaistuneena ostin Continenten yhteydessä olevasta Bertrand Livrariosta täkäläistä puhuen (eu Jane, você Tarzan) portugalin kielisen kirjan (O Livreiro de Paris, suomeksi Pieni kirjapuoti Pariisissa), joka on olemassa itsellä Suomessa. Tai oikeestaan se on lupilla, mutta luulen saavani siihen taas jossain vaiheessa lukuoikeuden. Ehkä niitä vuoronperää lujeskelemalla jotain oppis lisääkin. Madelene muuten selvitti miulle yhden jutun, joka on hämmentänyt. Avô on isoisä ja avó on isoäiti. Mie oon ihmetellyt, miksi sana pitää miehelle kirjoittaa eri tavalla kuin naiselle, kun ne kuitenkin lausutaan samalla tavalla. Ei muuten lausutakaan! Ukki on avO ja mummi avU tai sinne päin, joka tapauksessa kun M. ne lausui, niissä oli ihan selkeä ero.

Berenicen kanssa oli ekat kunnon treffit Contintentessa, käytiin aamiaisella ja hää oikein maltto istua melkein puoli tuntia. Myöhemmin sitten otettiin lähtöhalit (kun ne aina alkaa käpälöidä, sanoo tuo mies) baarissa, missä halattiin kaikki mahdolliset muutkin. Halailuhässäkät on liikuttavia, ne on oikeesti tosi rehellisiä. Olemme nauttineet seurastanne ja tulemme siitä taas nauttimaan, mutta kiva pitää breikkiä välillä! Kaikki tunnistaa lähtemisen tuskan ja toisaalta kotiin paluun ilon. Ennen käpälöinnin alkua Helen tilasi itelleen teetä Silvialta, joka toimitti tilauksen. H. sekoitti kuppiin teetä ja maitoa, otti huikan ja palautti tilauksen reklamoiden, että yritätkö miut myrkyttää, täähän on Earl Grayta! Silvia oli vaan ottanut paketin kaapista sen kummemmin sitä tutkimatta, EG on nimittäin ilmestynyt sinne meidän toivomuksesta. Sitä on usseempikin kupillinen nautittu päiväpelien kyytipojaksi....

Hiljalleen viimeisen viikon aikana siirryttiin kotiruokinnasta ulkoruokintaan, sitä mukaa kuin jääkaappi ja pakastin tyhjeni. Aika onnistuneesti meni, viimeiseen ite tehtyyn salaattiin sain upotettua melkein kaiken, mitä oli vielä kaapeissa: pennepastaa, tonnikalaa, keitettyjä kananmunia, kevätsipulia, tuoretta minttua, pussillinen salaattisekoitusta, vadelmaviinietikkaa ja laatuoliiviöljyä.

Viimeinen ehtoollinen tai oikeemmin luntsi omista tarpeista, oli muuten hyvää!

Nyt on kamat pakattu ja viety varastoitavaksi, vielä mennään Sergion baariin syömään soppaa ja juomaan kaffet ja sitten tullaan takaisin kävelemään ympyrää ja oottamaan taksin tuloa. Huomenna ollaan toivottavasti aamupäivästä Mikkelissä ja parin päivän päästä tuskin muistetaan täällä olleemmekaan...

Pakolaiskassit lisääntyy, viime vuonna niitä oli yksi ja nyt jo kaksi...