Musiikkia ja muita elämyksiä

Heti ensimmäisellä viikolla pistäydyttiin Manulassa torstain ilmaiskonsertissa. Oli taas aika härö tapahtuma. Lavalla oli kolme ihmistä: nainen, joka lauloi, toinen nainen, joka käytti tietokonetta ja mies, joka hoiteli välispiikit. Laulaja veteli ranskalaisia chansoneja ihan OK, paitsi että toisen naisen tietokoneelta ilmoille päästelemät taustamusiikit oli tehty jollain kamalalla poppikoneella ja se kyllä latisti tunnelman aika matalaksi. Erityisesti Hymne à l'amour oli aika hurja esitys, laulajatar vuodatti syrämensä verta ja tausta vaan jumputti yhtä ja samaa väärän tahtista biittiä. Miehestä taas tuli mieleen vanhan ranskalaisen elokuvan sutenööri…

Köyhän miehen Piaf.
Kuulijoita oli silti ihan kiitettävästi.

Viikko edellisestä taas Manulaan ja taas uudestisyntyneiden kuoro (Grupo Canto Renascido), jonka kuunteleminen sai olla nyt laitimmainen kerta – samat vanhan kansanlaulut taas kerran eikä hyö tunnu kuorona juurikaan kehittyvän. Kuoronjohtaja on muuten jotenkin siipeensä saanut, liekö halvautunut. Hänen puhumisensa on huonoa, samoin liikkuminen. Ehkä kuoron nimi viittaakin hänen toipumiseensa, tiedä tuota.

Liian monta uudestisyntymää - ei enää tätä!

Konserttien aikana paikassa oli valokuvanäyttely, aiheena tanssiesityksien liike. Ei ihan meikäläiselle napannut, mutta ihan OK. Sen jälkeen seinille ripustettiin maalauksia, toiset oli harrastelijoitten (ASAP - Associação Sénior e Autodidacta de Portimão – mikä lie seniorikansalaisten itseoppimisyhdistys…) eikä niistä sen enempää ja toiset ihan oikean taiteilijan (João Sena, http://joaomiguelsena.blogspot.pt/) kakskyntä vuotisen uran retrospektiivi. Osa jälkimmäisistä töistä ilahdutti ihan aidosti.

Miksi tällaiset rähjäkenkäkuvat niin vetoaa... Vincentillä kanssa!

Algarven urkufestivaalitkin ovat taas Portimãon osalta olleet ja menneet, käytiin kahta konserttia kuulemassa. Tällä kertaa ensimmäinen nautinto ei ollut kummoinen. Tuo herkkis sai niin pahan allergisen reaktion yleisön joukossa (itelläkin vähän silmää kirvelti ja kurkkua kaiverti), että jouduttiin siirtymään penkkirivistöön kirkon takaseinän viereen ihan ulko-oven välittömään läheisyyteen. Ja se ovi kävi koko ajan. Joko se oli pelkkä veto, joka sen läväytti auki tai sitten siitä mentiin ulos tai tultiin sisään kuin saluunan ovista. Ja konsertti siis oli kaiken aikaa käynnissä. Keskity siinä nyt sitten nauttimaan musiikista. Kuorossa oli paljon lapsia ja nuoria, niitten sukulaisille se tuntui olevan kovempi juttu kuin itse taidenautinto, siitä kai se hälläväliä meno johtui. Ja kun kuoron osuus viimein tuli, juuri loppuhuipennusta edeltäneen hengenvedon aikana alkoi kuulijakunta taputtaa, joten se viimeistään latisti koko jutun. Toka konsertissa oli vain urkuri ja yleisönä ihan oikeita kuulijoita eli siitä sai aidon ilon irti. Ennen konserttia kyllä kävi joku järjestävän tahon edustaja valistamassa meitä, että urut on korjauksen alla, ei tiedä kauanko kestää. Tästä viivästyksestä huolimatta konsertti taisi olla ensimmäinen ikinä, joka alkoi ajallaan!

Portimãon konserttien ohjelma.

Pienet ovat urut, mutta ei se koko vaan miten niitä käyttää.

Portugalihan voitti euroviisut männäkeväänä, ei kylläkään millään fadolla vaan oikeasti vanhanaikaisella, kauniilla rakkauslaululla Amar pelos dois = Rakastaa kahden edestä (https://www.youtube.com/watch?v=u-peSHJxOdE), esittäjänään Salvador Sobral. Hää kärsii sydänsairaudesta, minkä takia vähän väliä somessa alkaa kiertää juttu, että nyt kuolo korjasi… joka tapauksessa uuden hän tarvitsee, ilmeisesti on tällä hetkellä sairaalassa kytkettynä keinotekoiseen pumppuun.

Lusanassa Luisin ja Susanan bisnes pyörii, lapset (3 tytärtä) on terveitä ja hyvässä hoidossa, joten nyt on taas ollut aikaa järjestää myös Grande Noite do Fado -tapahtumia eli ruokaa ja hyvää musiikkia perjantai-illan ratoksi. Myökin sinne suunnattiin ja kovasti nautittiin. Laulajatar, Helena Candeias (https://www.youtube.com/watch?v=3wt_jqQsu5w) oli tietysti hyvä ja kitaristit Paulo Feiteira ja Filipe Batista kanssa. Ruuaksi syötiin pietarinkalan fileitä, oli ensimmäinen kokemus siitä fisusta ja oli muuten namia: vaalea, kiinteälihainen ja hienostuneen makuinen. Samanaikaisesti musiikkiesityksen kanssa Portimonense pelasi Portoa vastaan Portugalin kuppipelissä (Taça de Portugal) ja meni jo käytännössä voitetun pelin häviämään – sitä seurattiin äänettömästä telkkarista silloin, kun muusikot meni tauolle. Käytäntö tuntuu olevan, että kolme piisiä vedetään ja sitten vedetään henkeä ja sama uusiksi. Fadotkin on aika muottiin valettuja niin muotonsa kuin sanoituksiensakin puolesta: rakkaudesta tietysti lauletaan, mutta paljon myös Lissabonin kaupungista ja fadistana olemisesta.

Hämäräperäinen kapakki.
Jossain tuolla kuitenkin on bändi.
Viereisessä pöydässä istui yksi nuori mies, jota ei musiikki kiinnostanut yhtään,
katseli vaan peliä telkkarista.
Lisää hämäriä kuvia ja katsojia osoitteessa https://www.facebook.com/RestauranteLusana.
Taas onnistui Susana meidätkin ikuistamaan....