Mutkitellen

Meidän elämän tärkeitä paikkoja kartalla.
Vasemmalla alhaalla näkyy, paljonko tässä mittakaavassa on 500 m.

Aika monta talvea täällä on vietetty ja nyt vihdoin mie alan olla ns. kartalla. On ollu aika hämmentävää huomata, että loppujen lopuksi kaikki on ihan älyttömän lähellä. Linja-autokurvailut keskustassa osaa olla todella vinkeitä, kun sitä mennään ja mennään mutta ei oikeesti edetä. Miullahan ei tunnetusti oo minkäänlaista suuntavaistoa tai suunnistuskykyä, mutta kyllä sitä nyt olis voinut jo vähän aiemminkin tajuta, että kaksi paikkaa on ihan vierekkäin vaikka mie oonkin kuvitellu niitten olevan liki eri puolilla kaupunkia…

Keskustaan oli ilmestynyt uusi muraali sitten viime kevään.

Monesti on tullut kiiteltyä sitä, että tää meidän asumus on aika optimipaikassa. Rantsun kuppiloihin on vajaa kilsa, Continenteen sama matka. Keskustaan pitää kävellä tuplaten ja siitä vielä ostoshelvetti Aquaan yksi lisää eli yhteensä kolme. Jos ei huvita kävellä, onnikkapysäkki on tuossa ihan melkein hotellin takana ja siitä pääsee suoraan kaikkiin niihin paikkoihin, joihin myö yleensä pyritään eli keskustaan, Aquaan ja Alvoriin. Joskus suikataan bussilla keskustasta rantsuun, mutta yleensä vaan silloin kun on jostain syystä kiirus – jos ei sitten oo niin kiirus, että otetaan ihan taksi.

Yhden keskustaan menevän reitin varressa on ollut tällainen hellyttävä kuva,
jolla muistutetaan että koiran kakkaa (cocó do cão) ei saisi olla maassa (no chão).

Katuja kierrellessä voi pistäytyä myös vanhassa tutussa Mini Mixissä,
josta saa hyviä venäläisiä suolakurkkuja tai uudessa
Koivu-kaupassa (on myös lounaskahvila), josta saa Suomi-eväitä ja Novitan lankoja.

Tässä palmussa on ollut salaperäinen mykerö, joka tarkemmin tutkittaessa osoittautui hedelmien pesäksi.
Vielä tarkemiin tutkittaessa (kvg) selvisi, ettei kasvi edes ole oikea palmu vaan käpypalmu (eivät siis sukua keskenään)

Bussien aikataulut on sikäli hankalat, että viimeiset vuorot ajetaan jo kahdeksan maissa illalla. Ja sitten pitää tietysti ottaa huomioon se, että aikatauluista ei mitenkään näe, sattuuko olemaan joku lukuisista arkipäiville sattuvista pyhistä (niin kuin oli vaikka 1.11. eli Dia de Todos os Santos eli kaikkien pyhien päivä), jolloin ei kaikki linjat toimi ollenkaan ja osilla ajellaan rajoitetusti. Myö on sen muutama vuosi sitten sattuneen turhan 35:n pysäkillä oottelun jälkeen otettu opiksemme.

Äskettäin käväistiin Alvorissa lounaalla. Siellä oli ihan samanlaista kuin ennenkin tai sitten oikeestaan ei. Kauppahallin grillikuppila oli tupaten täynnä, eka kertaa niin, että myö se koettiin. Piri-pirikana oli kyllä ihan yhtä hyvää kuin ennenkin. Taas kerran havaittiin se, ettei täkäläiset oikein ymmärrä salaatinsyöntiä. Tilattiin kaksi isoa salaattia, mutta ensin kyypparipoika ymmärsi, että halutaan kaksi pientä, joitten tilalle tarjosi yhtä isoa ja myö selittämään, että ihan oikeesti halutaan KAKSI isoa. Tulihan ne sieltä ja kaikki syötiin niin kuin kiltit lapset ainakin. Pois lähtiessä havaittiin, että bussipysäkin edessä kaikki nämä vuodet myynnissä ollut tontti oli vihdoin myyty ja siihen oli keretty rakentaakin uutta huoneistohotellia jo aika pitkälle. Muuallakin on havaittavissa nousukauden elkeitä, moni vuosia seisonu talon raato on saanu rakentajat pakeilleen.

Tee se itse -onnela tarjolla.

Edellisen melkein-naapuri oli mennyt kaupaksi, liekö sisätilat samaa tasoa...

O Viriaton loma on loppunut ja käväistiin siellä perjantailuntsilla. Syötiin oikein hyvää kania, mie vedin myös aivoja, sydäntä ja maksaa ihan tyytyväisenä. Pöytään tuli pyytämättä ja yllättäen myös leipää ja oliiveja sekä pyynnöstä pullollinen vettä menuun kuuluneiden tarjoomuksien lisäksi. Kun maksaessa yritettiin selvittää, mitä ne kustantaa menun hinnan päälle, joutui tarjoilija toistamaan moneen otteeseen meille pöljille, että lasku on silti vaan normi kakskymppiä – vinte, vinte…  Tää on taas tätä monen kerroksen väkeä -juttua. Tuossakin paikassa parilla eka keralla jäätiin ilman leipä- ja oliivitarjoilua. Nyt kun ollaan tutumpia, tarjoilu pelaa. Sama se on monessa muussakin paikassa, niin kuin nyt vaikka Sergion kuppilassa. Kastanjoita tuli vain kantapeikkojen pöytiin, muut ihmetteli menoa vierestä. Paitsi että yhdestä suomalaisnelikosta – harvinaisen ärsyttävää laatua olivat, pikkurilli pystyssä kahvia juonutta porukkaa ja tekopyhästi päivittelivät telkkarista näkyviä musiikkivideoita, niin kuin eivät olis konsanaan ennen nähneet vähäpukeisia naisia – toinen mies änkesi yksien paikallisten naisten pöytään ottamaan maistiaiset. Sitten on tietysti vielä ne ihan kalustoon kuuluvat tyypit, niin kuin Yläbaarissa satunnaisesti omia eväitään syövät tai Artturilassa Hollantilainen, jolla on baarin jääkaapissa oma kuminajuusto tallessa sitä varten, jos sattuu illan aikana nälkä yllättämään.

O Viriaton kani migas-pedillä.
Huomaa kaunis asettelu, palasista on yritetty koota taas kokonainen pupu (coelho inteiro).
Päästä (ja aivoista) oli kyllä vaan enää puolikas jäljellä, toisaalta maksoja oli kaksi...
Kokki lienee kaukaista sukua Frankensteinille, vaikka taitaakin olla miestarjoilijan vaimo ja naistarjoilijan äiti.

Yksi päivä Sergio elvisteli omalla lounallaan, joka oli ollut grillattu kultaotsa-ahven viinin kera.
Yritettiin nokittaa omalla tamarindimarinoiduista grilliluista
ja aasialaisin maustein höystetystä kaalisalaatista koostuvalla päivällisellä,
mutta ei hää ymmärtäny ollenskaan

Vaikka tää meidän elely onkin aika vapaamuotoista mutkittelua, joskus nyt vaan pitää tietää, paljonko on kello, kuten nyt vaikka noita linjabiilejä varten. Viime vuonna hommattu bling-bling-kello oli jo aikaa sitten menettänyt kaiken hohtonsa, joten se jäi Suomeen. Onneksi Ale-Hop pelasti jälleen ja nyt voi tarkistaa, joko on aika lähteä, minne sitä sitten onkin matkalla.

GT time.
Outrossa ollaan, kello näkyy, en muista oliko tukka hyvin.

Yhtenä iltapäivänä oli parvekkeella seuraa, eivät kuitenkaan osallistuneet teekupposelle.
Mitä lie lokit aatelleet, kovasti heillä oli kyllä asiaa, ainakin toisilleen.
Olivatkohan asuntoja katselemassa?