Totta se on - huipulla tuulee!

Tänään käytiin Monchique-vuorilla katsastamassa Fóia eli sen korkein huippu, joka yltää suurin piirtein 900 metriin. Siellä oli kylmä tuuli, päällekkäin ladottuja kiviä, turisteja ja turisteille tarkoitettuja vetonauloja (lue: matkamuistomyymälöitä, ainoa kuppila oli fechado para ferias) ja joitain radiomastohärpäkkeitä.

Päästiinhän sitä vihdoin huipulle mekin!

Seuraakin oli.

Joku oli jaksanu pinota kiviä päällekkäin, mitähän tarkoitusta varten?

Eihän me sinne huipulle ihan suoraan osattu eikä osattu ihan suoraan tulla poiskaan, mutta lopulta kuitenkin päädyttiin Monchiquen kylään, jossa vähän aikaa tepasteltiin ja etsittiin turhaan presuntoa ennen kotimatkalle lähtemistä.

Monchiquessa oli erilaisia jäykkiä tyyppejä vähän siellä täällä.

Matkalla iski nälkä ja koska oli sopivasti lounasaika, pysähdyttiin O Maximinossa, jossa oltiin syöty pari vuotta sitten viinitilaretkellä. Grillatut viiriäiset oli edelleen päräyttävän hyviä, samoin hapan vehnäleipä ja itse tehdyt perunalastut. Millään muulla vihreällä kuin alkupalaoliiveilla ei annoksia ollut pilattu… Ja niin kuin viimeeksi, mukaan lähti paketti Monchiquen presuntoa, mikä oli oikeestaan se alkuperäinen syy sinne menoon, kun ei kerran kylällä tärpänny.

Näky, joka tekee aina yhtä turvalllisen olon - kinkku inehmon tiellä pitää!

200 g / 4 €

Eikä vanhojen jälkien uudelleen koluaminen suinkaan tuohon jäänyt. Viikko aloitettiin matkaamalla Silvesiin Quinta da Vinha -viinitilalle, jossa siis käytiin eka kertaa edellä mainitulla Fabion opastamalla retkellä. Ostettiin laatikollinen heidän Cabrita-viinejään. Niitä ei olla enää Portimãosta löydetty sen jälkeen, kun Kop & Tapas lopetti.

Vaatimattomalta näyttää...

...mutta toivottavasti joulun ajan ruuille tuli hankittua hyvät nesteet.

Tilalla käynnin jälkeen mentiin kylään, jossa ei oltu ennen visiteerattu. Löydettiin maksuton parkkipaikka ja sen läheltä kauppahalli, jonka kupeessa oli pari kuppilaa. Pysähdyttiin O Monchiqueiroon, josta saatiin tosi hyvät grillatut lampaankyljykset ja meriahven. Lisukkeeksi saatiin tämän syksyn ensimmäinen algarvensalaatti. Olimme tyytyväisiä! Vieressä olis ollut ylistetty grillattua kanaa myyvä paikka (Churrasqueira Valdemar), sinne oli oikeesti kaiken aikaa jono, mutta meille ei sillä kertaa olis tipu maistunut ilman jonoakaan. Ruokaseurana meillä oli joku iso musta hurtta, joka rojahti pöydän viereen koisimaan. Jossain vaiheessa ihmettelin, kun raflan viereen tulla pärähti auto, jonka kuski parkkeerasi aika luovasti… Pirssistä nousi nainen, joka alkoi komentaa koiraa, että tänne sieltä! No, elukka nosti itsensä pystyyn ja lompsi arvokkaasti autolle ja siitä takapenkille sisään. Ilmeisesti sillä oli tapana notkua siellä odottelemassa autonkuljettajaa…

Väsynyt ruokaseura

Virkatut puut parkkipaikan vieressä.
Tämä on sellainen taiteen-/käsityönlaji, jota mie en aina ihan hiffaa.

Silvesin keskustan vieressä kulkeva joki, josta karttaa tutkimalla selvisi,
että sehän on tämä meidän Arade!

Sitruuna vaikuttaa olevan sitkeä sissi kasviksi, tuossa se kasvaa jossain seinällä.

Silvesin keskustassa oli vaikka minkälaisia kuvitettuja sähkökaappeja.

Täällä vartioin minä!
Käveltiin mäki ylös linnan kupeeseen, muttei menty sisälle.
Vartijan vieressä oli pieni kuppila, josta sai hyvää IPAa.
Oluen mausteena oli käytetty mangoa (It takes two to mango) ja
yllätys oli suuri, kun se ihan oikeasti toimi.

Linnan kupeesta lähdettiin takaisin autolle ja kas, taas oli joku tehnyt pienoisia kivipinoja....

On myö sentään vähän laajennettu Silvesin lisäksi näkymiä. Harjotusajelulla käytiin Mexilhoeira Grandessa ja pistäydyttiin yhdessä kovasti kehutussa ravintolassa keskellä ei mitään vähän tiedustelemassa, miten siellä evästäminen onnistuisi ja meitä kehotettiin varaamaan pöytä. Eihän myö tietysti uskottu, vaan paineltiin tiistaina uudelleen lounasaikaan ihan ilman mitään ennakkobuukkauksia. Selvisi, että paikka oli tulossa täyteen, mutta löyty meille sitten yksi pienoinen pöytä. Ravintolan nimi on Solar do Farelo ja tuo meidän kulinaristi on nettitekstien perusteella himoinnut sinne menoa jo viime talvesta asti ja täyttöasteesta päätellen jotain ideaa siinä varmaan pitäisi olla. No, kannattiko? Joo ja ei. Paikassa on yksi hinta aterialle (14,50 €), joka sisältää kaiken syötävän eli alussa tarjottavat oliivit, porkkanat (hyviä!) ja leivän, mahdollisen alkuruuan (esim. soppa, emme ottaneet), varsinaisen ruuan ja jälkkärin ynnä kaffen. Enimmäkseen on tarjolla erilaisia pataruokia, eikähän se nyt varsinaisesti huono asia ole. Patoja vaan on helppo tehä kotonakin ja ihan maukkaita niistä saa omillakin konsteilla. Ukko söi villisikapataa ja mie lehmän poskia, jotka oli kypsennelty kastanjoitten kanssa. Jos haluaa juoda viiniä, sitä voi kahden ja puolen euron hintaan lirutella itselleen tynnyristä ihan niin paljon kuin sielu sietää (luulen että se oli kulinaristin varsinainen houkutin, vaan auto vesitti sen ajatuksen), vesi maksaa myös erikseen. Viinit oli hyviä, padat oli hyviä, mutta lisukkeet ihan mitättömiä: keitetyt potut ja pinaatti, josta oli maku saatu aika tarkkaan pois. Jälkkäriksi otettiin sekalautanen ja se oli ihan mahtava: erilaisia piiraita inhimilliset siivut, hedelmiä ja kermavaahtoa. Ravintola on sisältä sen näköinen, kuin joku olis ostanut turistirihkamakaupan konkurssipesän ja levitelly pölyttämättömät tavarat sellaisenaan sinne sun tänne myytäväksi, siitä en yhtään tykänny. Ei ehkä mennä toistamiseen, mutta onhan niin sanottu monesta muustakin paikasta aiemmin! Sinne vaan on hankala mennä, jos ei ole autoa ja jos on auto, jää viini ainakin kuskilta juomatta. Paitsi että… parkkipaikka oli täynnä autoja ja miusta kyllä jokainen ruokailija meidän kuskia lukuun ottamatta veteli vinkkua kitusiin ihan huoletta. Täällä on 0,5 promillen raja muille, vasta kortin saaneille ja ammattilaisille raja on 0,2.

Ravintolan takana on vuoristomaisemaa ja vieressä nukkuva kissa.
Aina pitää olla joku eläin, ei se muuten ole oikee paikka millekään!

Ruokalista löytyy ulko-oven vierestä.
Vastaava on sisällä portugaliksi ja enkuksi,
omistaja (?) kantelee sitä maalaustelineen kanssa pöydästä toiseen.

Yksi osa konkurssipesää.

Viinitynnyrit, paremmin näkyy valkoviiniastia oikealla.
Sen vieressä vasemmalla on pöytä täynnä sekalaisia laseja,
johin viintä voi mielensä mukaan laskea.

Baaritiski.
Siirreltävä menu vasemmalla telineessään.
Mitään paperisia listoja ei siis ole, ainoastaan tuo yksi taulu.

Lounaalta suunnattiin kohti Lagosia, koska on aina haluttu käydä kattomassa sitä vähän laajemminkin kuin mitä on junaretkillä nähty. No, ajeltiin sinne tänne, nähtiin meri ja sen yli Portimão ja sitten taas vähän eksyiltiin pikkuteille ennen kuin löydettiin oikea reitti kotiin.

Horisontissa näkyy koti - tai ainakin niin myö luullaan!

Harhailu on omalla tavallaan hauskaa, mutta ei se kyllä mitenkään halpaa huvia ole. Täällä 95 bensa maksaa jotain 1,53 per litra eli ihan kivasti. Continenten kanta-asiakkaat saa Galpin alennuskuponkeja, kun ostokset ylittää jonkun miulle hahmottumattoman loppusumman, 6 tai 10 senttiä litralle tulee halvennusta. Autovuokraamosta saatiin kanssa kortti, jolla saa Galpilta 6 sentin litra-alennuksen, mutta eihän se paljon naurata. Moottoriteitä on vielä vältelty, joten ainakaan vielä sieltä ei oo tulossa kovin isoa lisälaskua tietullien takia. Se sitten kyllä maksaa, että koko ajan ollaan jossain ulkoruokinnassa, vaikka ei missään kovin kalliissa paikoissa käydäkään. No, joka tapauksessa tiistain retken lopuksi käytiin Continentessa ostamassa vettä ja vähän muita tarpeita ja vihdoin tuli sade! Sitä on nyt ootettu ja ootettu, vähän on välillä pisaran sinne ja toisen tänne ripsassu, siinä kaikki. Ei sitä nytkään paljon tullu, mutta sen verran, että kastuttiin, kun kuskattiin ostokset autoon, kun ei oltu tajuttu parkkeerata halliin.

Tältä näytti mustalaisten hevoslaidun lokakuun puolivälissä.
Aimmin siinä vaiheessa on jo alkanut uusi ruoho kasvaa.
Nyt vihdon tuokin paikka on alkanut vihertää.

Sama juttu kuin edellä, aiemmin tässä on tähän aikaan vuodesta ollut jo ihan pitkä heinä,
nyt on vasta tullu ensimmäiset oraat.

Yksi kalleimmista kantapaikoista on Tokyo (50 euroo per ateria viineineen), jossa käytiin eilen nauttimassa runsas ja herkullinen japanilainen eväs. Viereisessä pöydässä istui pariskunta, joka söi myös kiinalaista ja tilasivat itselleen annoksen, joka aiheutti loputtoman kiistan: syödäänkö tässä nyt spare ribs (niin lukee menussa) vai back ribs vai mitä lie ripsejä. Kina oli niin hillittömän hauska, että ei auttanut kuin nauraa koko touhulle. Mies selitti, että hän kyllä tietää, hänhän on kaikki 30 vuotta niitä grillannut, mihin vaimo vastasi, että hänpäs tietää, koska on kaikki 30 vuotta ne sitä grillausta varten marinoinut ja sitä sitten jatkui ees ja taas. Lopulta meiltä kysyttiin mielipidettä asiaan, johon mie vastasin, että ollaan Portugalissa, jossa kyseessä on joko entrecosta (levee leikkaus) tai tiras de entrecosta (baby ribs) ja toisaalta aasialaisessa ravintolassa, joten miusta ne saa nimittää niitä ihan niin kuin höitä huvittaa. Sitten se mies kysyi miulta, että miten niitä sitten Suomessa nimitetään. Vastasin, että sana on kylkiluu. Hetken aikaa hää vaan tuijotti, mutta sitten hää tajus, että niinpä, joka maassa tavallaan ja taas naurettiin. No, vaikka ravintoloissa on kivaa eli hauskaa, niin kunhan auton vuokra-aika päättyy, siirrytään kotiruokintaan ja yritetään lopettaa ylenmääräinen törsääminen.

Ai kuin olis niin kuin tässä taloyhtiössä:
valmiit tiiligrillit parvekkeella, mikä olis kanaa tai viiriäisiä käristellessä!

Ennen kuin paineltiin syömään eilen, käytiin kaupassa ostamassa saippuaa ja muita tarpeita. Yksi ostos oli pullollinen Aguardente Velhaa eli paikallista brandyn tapaista juomaa. Pullo oli pahvilaatikossa ja siinä se myös kotiin tuotiin. Kun otettiin putelia pois paketista, siinä olikin ylläri pylläri hälytin vielä paikallaan. Täällä kaikkiin vähän kalliimpiin juomiin pannaan häly, mutta se kyllä yleensä otetaan pois kassalla maksun yhteydessä. Tänä aamuna mie olin illan askarteluista ihan väsy (joulukortteja ja sen tapaisia asioita yöllä yhteen asti), joten tuo reipas aamuvirkku varhaisvanhus läksi viemään pullon vapautettavaksi Continenteen. Infossa naiset oli revenneet nauruun ja opastaneet sitten itsepalvelukassan käyttäjiä avustavan myyjän tykö poistattamaan vehjettä. Ja matkalla jokainen hälytinportti oli lauennut, valot vilkku ja sireenit ulis… Olisinpa ollut näkemässä!