Sesongin mausteet

Kuten enkussa, myös portugalin kielessä sesonki ja maustaminen lähtee samasta kantasanasta, jos olen oikein asian ymmärtännä (season – temporada – sesonki; season – temperar – maustaa), mikä siihen sitten alkujaan syynä onkin ollunna. Sesonkien mukaan täällä kyllä eletäänkin ehkä enemmän kuin Suomessa, mutta vähenevissä määrin, koska samat ruoka-aineet ympäri maailman löytää täälläkin.

Nyt on kuitenkin kastanjakausi menossa ja kun käytiin yläbaarissa nauttimassa lounassämpylät teen kera, saatiin maistiaiset. Niitä on tarjolla ympäriinsä, Continentesta voi ostaa omaa paahtamista varten ja kaupungilla on useammassakin kadunkulmassa myyntikärryt, jotka levittää savuaan ilmoille ihan kuin mainosmielessä.

Yläbaarin kastanjat, olivat muuten tosi hyviä!

Joku aika takaperin Jumbossa käydessä ostettiin rasiallinen suolayrttiä (salicornia, täkäläisittäin myös sal verde eli vihreä suola tai espargo do mar eli meriparsa), jota en oikein osaa vielä käyttää. Heitin sitä kourallisen pikahaudutetun broccolinin ja porkkanan sekaan, mutta sinne se hävisi ihan ite eestään. Täytynee mietiskellä lisää… tai kvg.

Siinä sitä on, suolaista yrttiä, jolle pitäisi jotain järkevää käyttöä vielä keksiä.

Kotiruokinnan suhteen ollaan vielä oltu aika heppoisissa kantimissa, mutta kyllä kämpilläkin on silti liesi lämminnyt. Luvattuihin sateisiin varustauduttiin täysillä ruokakasseilla ja lopputuloksena oli mm. neljä pussillista sosekeittopohjaa pakkaseen. Jumbosta löyty myös tamarindeja ja niistä tehdyn marinadin kanssa uunissa paistetuista possunluista tuli suorastaan rikollisen hyviä ja tietysti niitä oli ihan väärä määrä – liikaa yhdeksi kertaa syödä, mutta liian vähän, että olis jääny kunnollista määrää toiseksi kertaa…

Soppapohjat saatu pusseihin ja jäähtymään - kyllä nyt saa sateet tulla!

Taannoin oli Benfican ja Man Unitedin välinen sämppäripeli, jonka näyttivät valtakunnan tv-palvelussa kaikelle kansalle. Koska kerrankaan ei tarvinnu mennä minnekään baariin matsin nähdäkseen, panostettiin tarjoiluun kotona. Oli paria hyvää leikkelettä ja juustoa (Icelandista löytyi oikein nannaa stiltonia, niitten possuleikkele on kanssa tosi hyvää), leipää, retiisejä ja oliiveja sekä tietysti vinhoa. Ko. viinin etiketissä oli niin hauska tarina ja sen lisäksi tarjolla hyvä alennus, joten pakkohan sitä oli ostaa. Makukin oli onneksi hyvä! Se tarina sitten taas kertoili seuraavaa: Borba-nimisellä paikkakunnalla on ukoilla ollut tapana tavata baarissa viinin ja pikkusyömisten merkeissä ja siinä sivussa parantaa mualimmaa. Tapaamiset on sovittu ”Fazer as onze” eli tehhäänpä tärskyt yheksitoista eli jotakuinkin lounasaikaan.

Vähän, mutta hyvää.

Hyvän viinin hauska etiketti.

O Viriaton (kaksi kertaa lounastettu) lisäksi on tutustuttu pariin muuhunkin uuteen syömäkuppilaan. Viriaton vieressä on Servi-Vau, jonka päivällinen (grillattua kultaotsa-ahventa lisukkeineen) ei ollut edes naapurinsa lounaan veroinen, mutta silti syötävä. Keskustassa on Restaurante Oásis Pingo Doce -kaupan kupeessa. Siellä on aina lounasaikaan pöydät täynnä, mutta yhtenä päivänä onnistuttiin ajoittamaan niin hyvin, että mahduttiin mukaan. Selvisi myös se, miksi se on niin suosittu. Ruoka oli hyvää ja useimmissa päivän annoksissa oli valittavissa kolme eri annoskokoa: normaali, puolikas tai pieni. Söimme kala-annokset (sargoa oli tarjolla eli jotain piikkihampaista ruotoista otusta), normaalissa oli kolme fisua, miun puolikkaassa kaksi. Lisukkeena oli ihan yllättävän iso sekasalaatti ja vielä isomman yllätyksen tuottivat potut, ihan vaan suolavedessä keitetyt, mutta ihmeen maukkaat.

O Viriaton menu.
Kalan olis ollut merianturaa (linguadinho), mutta mentiin niin myöhään, että oli jo loppu.
Mies otti sitten kalkkunapihvin (bife de peru) ja mie kikherneitä possunjalan (sorkkaa ja siitä vähän ylöspäin) ja makkaroiden kera (grão com chispe e enchidos).
Hyvvee olivat.
Jälkkäriksi olis otettu hedelmäsalaatit niin kuin ekallakin kerralla, mutta niitäkin oli vaan yksi jäljellä.
Syötiin se puokkiin samoin kuin joku tunnistamaton herkullinen höttönen, jota tarjoilija meille suositteli.

Tällä hetkellä moni paikoista on jo pannut henkilökunnan lomailemaan, koska lomailevien turistien määrä on vihdoin vähentynyt. Kohta kuitenkin aletaan taas saada A Cozinhan piri-piri-kanaa ja vähän aikaa kiinni olleen O Viriatonkin pitäis taas aueta. Tokyosta onneksi saa sushia aina kun vaan mieleen juolahtaa ja saattaa olla että ensi sunnuntaina niin taas pääsee käymään!

Halloweeniakin on pukannu.
Jouduttiin On The Rocksiin kattomaan yksi Liverpoolin peli,
kun Artturilan runsas kanavatarjonta ei ollu kuitenkaan riittävän kattava.
Siellä tavattiin uusiseelantilainen Man United -kannattaja Arthur, joka jäi meidän seuraksi istuksimaan.
Baarin koristeluun oli käytetty tekohämähäkinseittejä, jotenkin meikäläiseen vetosi.
Sanoin Arthurille, että kuulostaa varmaan oudolta, mutta miusta noi on aika hienoja.
Hetken hiljaisuus ja sitten vastaus, kyllä, se on outoa!