Iloista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!

Ollaan joulun alku täällä ja tapaninpäivänä Suomeen, paluu 13.1.2016. Ihan älyttömän kiva välillä päästä puhumaan pelkkää suomea (alkaa pää olla ihan pehmeenä portugalin osaamattomuudesta) ja tapaamaan kavereita. Sitä odotellessa!

Tällanen on päänsisus liiallisen vieraan kielen annostuksen jälkeen....

Iloista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2016!

A Casa (Con) Vida às Quintas-feiras eli talo on elossa torstaisin

Kyseinen talo on Casa Manuel Teixeira Gomes, kaupungin ylläpitämä taidetalo, jossa järjestetään näyttelyitä ja pienimuotoisia konsertteja, joihin kaikkiin on vapaa pääsy. Senhor Teixeira Gomes (1860–1941) on vähän kuin paikallinen Mannerheim. Jos on Mikkelissä liki joka kulmalla joku Marski-alkuinen putiikki tai pytinki, täällä on sitten tämän Manun mukaan nimettyjä instituutioita. Hääkin on ollut maansa presidentti (1923–1925), muistelmakirjailija ja kirjoittanut muutakin, maailmanmatkaaja ja kuollut ulkomailla.

Joulukuussa Manun talossa on torstaisin (ja muinakin päivinä) ollut erilaisia konsertteja ja muita esityksiä. Myö on käyty parissa torstain kuorokonsertissa (Grupo Coral Adágio, Grupo Canto Renascido) ja yhdessä perjantaisessa kitarakonsertissa, jossa Paulo Galvão soitteli – tai ei kyllä mitään soitellu, soitti ihan tosissaan ja hyvin soittikin klassista kitaraa (esitys oli nimeltään Recital de Guitarra Clássica).

Eka ja viimenen käytiin, keskimmäinen jäi kokematta...

Nuo torstaikonsertit on olleet kyllä ihan hulvattomia tilaisuuksia, karnevaalimeininkiä suorastaan. Esiintyjiä on ollu jotakuinkin saman verran kuin yleisöä, joka yleisö on ollu joko esiintyjien kavereita tai sukua (myö vissiin ainoot ulkopuoliset, yhtä miestä kyllä epäillään, oli nimittäin siellä kitaraakin kuuntelemassa, mutta on hää silti paikallinen) ja on tulla lampsinu paikalle vähän miten sattuu. Myös kuorolaisten esitykset on ollu vähän mitä sattuu, enemmän intoa kuin harjoiteltua taitoa ja yleisö on välillä joikhannu samalla innolla mukana. Eka kuoro oli kuitenkin paremmin kartalla ja heillä oli osittain oikeesti vaikee ohjelmistokin. Toka porukka taas laulo ihan silkasta laulamisen ilosta, sama kappale kaikilla, mut jokainen veti ihan oman mielensä mukaan. Ensin lavalla oli neljä naista ja kaksi miestä ja sähköurkusäestäjä ja välillä sitten puolet yleisöstä meille yllätykseksi muodostikin toisen kuoron ja se olikin sitten enemmän mölyämistä kuin musiikkia ennen kuin sit lopuksi jatkettiin alkuperäiskokoonpanolla, josta kyllä toinen mies oli ulkoistanu ittensä. Isommassa kokoonpanossa meille esiteltiin myös ennen tuntematon soitin sarronca eli ronca, jossa rummuntapaisen soittimen kalvon läpi on työnnetty joku vitsa, jota vedellään eestaas ja saahaan aikaiseksi sellainen kumma trump-trump-ääni (järkee siinä on ihan yhtä paljon kuin D. Trumpinkin ääntelyissä), mikä vaan lisäs meteliä mölyyn. Hauska se oli silti! Kummassakin kuorokonsertissa kovassa suosiossa oli kaunis kansansävelmäjoululaulu Natal de Elvas eli joulu Elvasissa. Siitä voi kuunnella lapsikuoroversiona osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=IRNhELKtMLs. Näistä konserteistahan myö ei tietenkään mitään välispiikkejä ymmärretty, mutta huumortyyppejä tuntuvat olleen kaikki puhujat, ainakin yleisö säännöllisesti hörähteli. Laulujen sisältökin jäi pimentoon, mutta joulukonserttien kyseessä ollen Jesse (o Jesus) aka Lapsi (o menino), Joose (o José) ja Maija (a Maria) aka Rouva (a Senhora) aka Neitsyt (a Virgem) oli kovasti tapetilla.

Kitarakonsertti olikin sitten jo jotain ihan muuta, harmi vaan, että sitä kuulemassa meitä oli vaan puolen tusinaa ihmistä. Artisti Paulo kuitenkin käyttäytyi kuin ammattilainen ainakin ja saatiin kuulla kaunista klassista kitarointia, teemana valssit ja masurkat. Varsinkin hänen oma sävellyksensä Aurora uppos minuun. Kitarataiteilijalla on omat nettisivut (http://paulogalvao.weebly.com/), jossa voi käydä kuuntelemassa paria näytettä ja Youtubestakin taitaa jotain löytyä.

Valssia ja masurkkaa, olkaa niin hyvät!

Eka konsertissa yksi laulajista oli niin lentsunen, että ei pystynyt laulamaan vaan tuli istumaan yleisöön ja pärskimään meijän eteen, tuloksena kuorolaulajantauti. Yritin sitten toisen konsertin aikana palauttaa saadun taudin sinne, mistä oli tullutkin – hyi miuta! Konserttien lisäksi on tutustuttu näyttelyihin. Reciclart oli Gabriel Nobre -nimisen puusepän tekemiä kierrätyspuutöitä, osa oikein kivojakin. Sitten oli näytillä posliinimaalausta, käsitöitä ja ilmavalokuvia Portimãosta. Aiemmin oli ollut joulukoristeaskartelutöitä ja toisaalta ihan oikee taidenäyttely, jossa oli kolmen taiteilijan maalauksia. Niistä Pascale Feyn työt oli miun mieleen kovastikin (http://artcatto.com/artists/pascale-c-fey/).

Toi potkulauta on niin kaunis, että jos olis tilaa, mikä ettei ihan vaan koristeeks olohuoneeseen...

Kaikenlaista on siis tarjolla ja näitä erilaisia rientoloita myö bongaillaan Continenten aulan ilmoituksista, osoitteesta visitalgarve.pt ja suoraan jo löydettyjen paikkojen nettisivuilta. Yksi vielä käymätön paikka on sekin kaupungin ylläpitämä, Casa das Artes, jossa pitäävät majaansa mm. tuo ekana mainittu kuoro, balettikoulu ja muutama taiteisiin ja/tai erilaisin tapahtumiin keskittyny yhdistys. Siellä järjestetään myös joitain esityksiä, mutta ei olla siis yhdessäkään käyty. Viime talvena olis ollu jotain kiinnostavaa, mutta silloin en vielä hahmottanu osoitetta ja käymättä jäi. Talon paikka löydettiinkin lopulta vahingossa, oli taas yksi SPP ja sillä kertaa ei menty kovin pitkälle. Hortoiltiin käymään Continenten vastapäätä tien toiselle puolelle Lidlissä (josta ei taaskaan löytyny mitään), Aldissa (eka kerta, mutta ei sieltäkään mitään löytyny), mutta näitten kahden naapureina majailevien germaanien välimaastosta sitten löytyi tuo taidetalo – ei ollu hukkareissu lopulta kuitenkaan.

Juhlitaan joulua teeaikaan

Tunnistatko luettelosta Jouluyö, juhlayön (helppo, yksi piste) tai Kulkuset (vaikee, 10 pistettä)?

Viimeisin, mutta ei todellakaan vähäisin Manulan joulukonserteista oli Grupo Coral de Portimãon tiistain (jouluaatonaatonaaton) joululahjakonsertti teeaikaan. Tää kuoro oli jo ihan ammattimainen, keski-ikä vaan oli lähempänä seittämääkymmentä, mikä väkisinkin vaikutti osaan laulajien äänistä, mutta välillä soi kyllä komeesti. Sovitukset oli aikas vakavia, tuo pakollinen Natal de Elvaskin oli enemmän virsi kuin iloinen jouluviisu. On muuten kumma juttu, että tuo tratitionaalinen veisu on niin vaikee, että yhdessäkään konsertissa kaikki soolot ei oo menny niin kuin pitäis. Youtubestakin löytyy yksi esitys, jossa mies (on muuten kai ollu tän vuoden Portugalin Voicessa kilpailijana, vähän funtsin, että mistä on tuttu) onnistuu, mutta naisparka sitten taas ei (https://www.youtube.com/watch?v=Mow3qASvKLQ). Laulun lisäksi saatiin kuulla runonlausujia (declamadores), mistä ei mitään ymmärretty, mutta jouluun nekin jutut taisi kaikki liittyä ja yksi lausujanainen oli sen verran taiteelleen omistautunu, että sitä keskitty seuraamaan ihan ummikkonakin.Konsertin päätyttyä tarjolla olis ollut teetä ja paakkelsia, mutta myö jätettiin väliin, niin kuin se yksi mieskin, joka meijän lisäksi on ollut joka esitystä seuraamassa – varmaan niissäkin, jotka myö jätettiin väliin.

Videoklippejä konserteista osoitteessa: http://1drv.ms/1MZTNPV

Monty Python -jakso, jota ei koskaan esitetty

1. kohtaus

Nainen ja mies heräävät. Päättävät aamiaisen jälkeen tehdä pitkästä aikaa pidemmän kävelylenkin, kun eivät kihti eikä flunssa enää pahemmin vaivaa. Kumpikin pukee ylleen lämpimästi päälle ja panee jalkaan kunnolliset kävelylenkkarit. Ennen kävelylle lähtöä he kertovat hotellin vastaanottovirkailijalle, että ovat vuodenvaihteessa pois parisen viikkoa, lähtö 26. joulukuuta. Virkailija on äimistynyt, koska yleensä kaikki (suomalaiset) ovat pois jo joulun.

Taas katsotaan maalaismaisemaa. Jos tarkkaan katsoo, myö humma on nähtävissä.
Alue sijoittuu meidän asumuksemme ja rannan hotellien väliin, vasemmalle suunnaten pääsee kirkolle.

2. kohtaus

Kävelyretki päättyy rantaan, jossa nautitaan nestettä ravintolan terassilla, toinen juo pienen oluen ja toinen mineraalivettä. Terassilla he vähentävät vähän vaatteitaan, koska talvipäivä on lämmin. Viereisissä pöydissä englantilaiset kanssahenkilöt ottavat aurinkoa sortseissa ja hihattomissa t-paidoissa. Ohi kulkee ihmisiä erilaisissa normaaleissa talvivarusteissa: nahkatakki, lämmittävä huivi ja nahkasaapikkaat tai hihaton t-paita, sortsit ja sandaalit.

3. kohtaus

Jalkapallonkatselubaari aukeaa. Omistaja asettaa papukaijan yhdelle lempipaikoistaan. Terassilla on hylätty kenkäpari, toinen kenkä lattialla ja toinen seinämällä. ”Hullu italialainen” oli ollut baarissa illalla, jäljelle olivat jääneet kengät, jotka omistaja heittää kaiteen yli jalkakäytävälle, aukaisee kuppilan ovet ja päästää asiakkaat sisään. Koira tulee rapsutettavaksi ja kaikki vaikuttaa hetken normaalilta. Omistaja kysyy, haluavatko asiakkaat katsoa ManU:n pelin. Kyllä, kiitos, jos se vain on mahdollista (ennen lähtöään katselupaikkaan pariskunta oli katsonut näytettävät pelit ja todennut, että ko. peli ei ole niiden joukossa). Omistaja ei löydä peliä tv-kanavilta ja alkaa syyttää Internetiä valehtelusta, koska hänen mukaansa siellä oli väitetty, että tietyltä kanavalta peli näkyy. Päädytään katsomaan Chelsean ensimmäistä peliä Tio Zén jälkeen (setä José meillä täällä Portugalissa). Samalla jatkuu jurputus pitkin baaria, että valehtelijoita ovat.

4. kohtaus

Pariskunta saa pöytään tilaamansa kannullisen sangriaa, joka on herkullista kuten aina. Siinä yhteydessä nainen antaa tyypilliseen sivistymättömään suomalaiseen tapaansa istualtaan omistajalle edellisenä iltana tekemänsä joulukortin, jonka sisällä on piirros baarin koirasta ja arasta. Omistaja haluaa kiittää poskisuudelmin ja kohtaus päättyy kummalliseen sylitanssiin sohvalla.

Koira Nina ja ara Cartuch (tai ainakin niin mie luulen, että sen nimi kirjoitetaan).
Eihän tuo muuten mikään kummoinen kuva ole, mutta katseisiin olen tyytyväinen.

5. kohtaus

Norjalainen saapuu baariin, ehkä hieman vasenta jalkaansa arastellen. Siinä on kihti. Hän istuutuu pöytään katsomaan Spurs-peliä ja odottaa omistajaa voidakseen tilata juotavaa. Kuluu noin puoli tuntia. Vihdoin omistaja kysyy norjalaiselta, haluaako tämä juotavaa. Vähän ennen tätä norjalainen on kehunut pariskunnalle, että omistaja tekee erinomaisia juomasekoituksia, joten hän pyytää tältä alkoholittoman juomasekoituksen. Vastauksena on, että en osaa, juo teetä – ja sitä paitsi, jos sinulla on kihti, sinun pitäisi juoda vettä ja syödä varsiselleriä. Norjalainen sanoo, ettei halua teetä ja omistaja menee asioilleen. Norjalainen katsoo pelin ensimmäisen puoliajan loppuun, selaa lehteä ja toteaa, että sen sijaan, että tv:stä näkyisi pelin toinen puoliaika, siellä onkin näkyvissä portugalilainen musiikkiohjelma. Hän päättää vaihtaa maisemaa.

6. kohtaus

Pariskunta toteaa, että haluaa mennä muualle nauttimaan päivällistä. Nainen menee eriöön, mutta ravintolan kokki tukkii tien. Nainen pohtii mielessään, miten tästä pääsee ohi niin, että paikkaan voi tulla vielä toistekin. Juuri, kun yhteentörmäys on liki väistämätön, kokki alkaa kehua naisen päällä olevaa neuleliiviä, miten ”artístico” se on ja nainen huokaisee helpotuksesta ja alkaa esitellä erilaisia tapoja, joilla liivin voi kiinnittää.

7. kohtaus

Pariskunta menee syömään ruokaravintolaan, jossa ei ole ennen käynyt. Paikka on kodikas, elävä tuli takassa jne. Tarjoilija ottaa vastaan tilauksen ja pariskunta ihastelee paikkaa. Toinen tarjoilija tulee pöydän ääreen, toteaa, että te ette olekaan se pariskunta, miksi hän luuli, mutta piirrän silti teille hymynaaman pöytään. Niin hän teki, otti tussin ja piirsi lasitasoon hymyilevän naaman. Pariskunnan nainen toteaa, että päivä on ollut kuin jakso Monty Python -sarjassa ja tuntuu jatkuvan samaan malliin, mutta että se on vain hyvä asia.

Kyl oikee takkatuli aina muutaman telkkarin korvaa!

8. kohtaus

Naapuripöydän asiakkaista yksi haluaa jälkiruuakseen cappuccinon, johon samainen piirtelijä vastaa, että se ei ole mikään jälkiruoka vaan aamiainen – mutta niin, että kaikki tajuavat hänen parodioivan nipottavien italialaisravintoloitten henkilökuntaa. Vähän myöhemmin samassa pöydässä keskustellaan lisukkeista, mitä voi ottaa minkä kanssa, jolloin keskustelu päättyy niin, että voitte ottaa mitä hyvänsä lisuketta joko pelkästään tai vaikka kaikkia pienen määrän, joko hänen kanssaan tai ilman. Lopulta pöydässä pyydetään laskua (la quenta) ja alkaa ”hirvittävä” huuto: Älä puhu minulle espanjaa! Seuraavaksi sitten saavat lyhyen portugalin kielen oppitunnin, ”Quero a conta”.

9. kohtaus

Pariskunta saa tilaamansa ruuat, joitten koon takia keskustellaan siitä, oliko ruuat oikeasti tarkoitettu vain yhdelle hengelle vai onko jossain neljä muuta henkilöä odottamassa ruokaansa. Ruoka on hyvää ja sitä myös henkilökunnalle kehutaan. Jälkiruokaa tilataan myös, Päätetään ottaa suklaavaahtoa yksi annos jaettavaksi. Tarjoilija ”ymmärtää” sen niin, että lusikoita tuodaan kolmelle, pariskunnalle kaksi ja hänelle myös yksi. Lopulta päivällinen on ohi ja pariskunnan mies tilaa laskun ”Quero a conta”.  Piirtelevä tarjoilija on hämmentynyt ja pariskunnan nainen kysyy syytä, eikö kysymys ollut ymmärrettävä. Päinvastoin, kysymys oli kuulemma paremmin artikuloitu kuin useimmilla portugalilaisilla, siitä hämmästys.

10. kohtaus

Pariskunta tekee lähtöä ravintolasta ja piirtelevä tarjoilija kiinnittää huomiota naisen neuleliiviin, kuinka hieno. Esitellään myös naisen miehelle tekemä villapaita sekä valokuva edellispäivänä tehdystä baarin eläinten kuvasta toiselle wanna-bee-piirtäjälle. Kohtaaminen päättyy poskisuudelmiin, sylitanssia ei tällä kertaa nähdä.

Em construção

Koko ajan täällä on joku paikka rempassa eli em construção ja hitaasti, mutta varmasti jotain tapahtuukin. Tän meijänkin asuinhotellin aula sai uuden sisustuksen tuossa taannoin ja talon takapuolen partsit on kunnostuksen alla. Vähän tänne tulon jälkeen tekivät hotellissa jotain vesihommeleita, eikä sitä suinkaan pietty tarpeellisen asukeille kertoo, milloin on veden tulo poikki. Onneksi ei kertaakaan käyny niin, että olis ollu joku pesukone päällä tai ite suihkussa samppoot päässä.

Toiminta ei yleensä kuitenkaan todellakaan ole sieltä nopsimmasta päästä. Continenten vessoissa on seinissä designmutikat, jotka on tarkoitettu takin ripustukseen. Edelliset pari talvea yhdessä kopissa mutikka oli särkyneenä ja nyt sitten tänä talvena sen tilalle on ruuvattu ei-niin-designkoukku, mutta ehjä. Samaisessa hygieniatilassa oli viime talven yksi käsienkuivain pois käytöstä, nyt oli sekin korjattu. Samaan tapaan kuin Volto Já voi tarkoittaa paluuta oikeesti pian tai ehkä ensi vuonna tai ei enää ikinä, myös ilmoitukset remonttien kestosta on aika viitteellisiä. On ooteltu yhden ravintolan, Mira Vaun, remontin valmistumista, mutta siellä on kai löytyny joku isompi vika, koska jo kertaalleen maalattu ravintolasali on revitty lattiastaan auki. Liekö valmistuu, ennen kuin omistaja on liian vanha jatkamaan yrityksen pitoa… Täällä kyllä on aika iäkkäitä nuo ravintoloisijat, Arturkin yli seittämänkymppinen. Välillä viiksensä oli iänmukaisesti harmaat, mut nyt on taas väriputkilo heilahtanu, tällä kertaa ihan siistiä tummanruskeaa eikä sitä aika julmaa korpinmustaa, mitä sitäkin on nähty. Käytiin viettämässä osa yhdestä SPP:stä O Barãu -nimisessä ravintolassa, missä oli kanssa yksi rouva, joka oli varmaan samaa ikäluokkaa ja hiukan oli ulkopintojen katteita värjäilty hänelläkii, viiksiä ei kyllä joko ollu tai sit ne oli ajeltu!

Kuppiloissa on kaiken aikaa jotain pientä laittoa menossa, kerran Arturilla oli joku sähkölaitteen näköinen värkki avattuna baaritiskillä montteerettavana, aateltiin, että parempi kun ei tiedetä yksityiskohtia ja siirryttiin hyvässä järjestyksessä sivummalle… Brassibaarin nykyhaltija taas räpläs ulko-oven lukkoa, mie kysymään, että ootko murtautumassa sisään vai ulos, mutta ei hää kyllä ymmärtäny. Yläbaarissa oli viimeeksi koko baaritiski irti ja terassilla tuunattavana, silti palvelu pelas ja tilatun grappan sijaan meille pakkomyytiin jälleen kerran takahuoneesta kaivettua medronhoa, sitä vuorten tanakkaa ilolientä. Taitaa se grappaputeli olla vaan hyllyn täytteenä, luulen ma.

Kaupunkikin tekee koko ajan joitain kunnostustöitä, viime talvena laittoivat Avenida das Comunidades Lusíadas -kadun keskikorokkeet ja liikenteenjakajat uusiksi ja nyt sama näkyy jatkuvan suihkulähdeliikenneympyrän jälkeen Varienta 8:lla. Nuo raitit on Praia da Rochaa eli rantsua lähinnä olevat autotiet, joita pitkin turistit asuntoautoineen sun muineen siirtyy paikasta toiseen – vuan käytteehän niitä tok paikallisettii… Korotuksista on revitty pois kaikki vanhat puskat ja tilalle tuotu enempi japanilaista estetiikkaa, valkoista, tiilenpunaista ja mustaa kiveä graafisesti aseteltuna ja muutama palmu sinne tänne istutettuna. Ihan kivan näköistä, ongelma vaan on se, että nyt ohikulkijoitten korokkeille heittämät roskat ei armollisesti peity mihinkään kasvillisuuteen vaan käyvät aika pahasti silmään.

Joku kaupungin pikkukoppi on saamassa uutta ilmettä...

...ja läheisen talon pihan vuosi sitten aloitettu maisemointi odottaa jatkoa - tai mistäs mie tiijän,
jos se vaikka on ihan valmis jo!

Katutöistä lystein on ollut tuolla rannan läheisyydessä rakennettu ihka uusi katu parkkipaikkoineen ja kääntymispaikkoineen, joka ei vie minnekään. Tai vie, sieltä päästä löyty mustalaisten romuvarasto ja hevostalli, mutta ilmeisesti se ei oo ollu se varsinainen tän infrastruktuuriyritelmän kohde vaan uudet huoneistohotellit, jotka on laman tai jonkun muun takia jääneet haaveitten tasolle. Kadun yhteydestä löytyy myös kivetty jalkakäytävä valaisimineen, joka sekään ei vie mihinkään, mut sattuuhan näitä. On sitä siltarumpupolitiikkaa ja pekkarointia ollu Suomessakin ihan riittävästi, mikäli muistini minua oikein palvelee.

Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä...

... eikä polkukaan tää vie mihinkään.

Yksi jatkuvan kehittämisen kohteista on tää meijän olematon kielitaito, mutta aina sitä jotain näihinkin koviin kalloihin tarttuu. Välillä ilokseen huomaa lukeneensa jonkun paikalliskielisen tekstin, ottaneensa informaation vastaan ja jatkaneensa matkaa ilman, että on erityisesti pitäny kääntää juttu suomeksi päässään. Esimerkiksi lähibrassibaarin ikkunassa ollut ilmoitus Churrasco todos os Domingos kerto ihan selkeesti, että joka sunnuntai on tarjolla grillattua evästä – ilmotus pitää kylläkin tulkita niin, että joka sunnuntai, jos nyt ei satu sää tai joku muu pakottava tarve asiaa estämään. Sään suhteen suomalainen ratkaisu asiaan olis tietysti rakentaa sellanen suoja, että sää ei grillausta estä, mutta brassit hyväksyy huoletta sen, että ei se nyt vaan aina onnistu, vaikka kuin olis asia oikein painetussa julisteessa luvattu.

Sen on kyllä huomannu, että meijän kieli slangiutuu, käytetään ihan sujuvasti sekaisin suomee, savoo, enkkua ja portugalia – välillä saattaa sekaan lispahtaa jotain muutakin kieltä, josta osaa jonkun yhden onnettoman sanonnan. Sitten on vielä tää meijän kaikkien ulkomaalaisten ongelma, kun yritetään kertoilla toisillemme paikallisista käynnin arvoisista mestoista. Tuo aiemmin mainittu O Barão (Paroni) oli miun korvissa pitkään Überau, sen perusteella, miten Norski nimen mainitsi. On hänen lempipaikkoaan täällä ja sijaitsee tuolla rantsulla, mutta sen verran yhden sivukadun mutkassa piilossa, ettei myö oltu sitä aiemmin tajuttu, enkä sitä sattuneista syistä sitten googlaamallakaan löytänyt, ennen kuin tajusin ottaa käyttöön Earth-kameran ja ihan järjestelmällisesti aloin kadunvarsia tsekkailla ja oikean kuppilan kohdalla tuli valaistuminen, että tästähän siinä on kyse! Norski muuten sanoo Bacchuksen Nina-koiraa aina stupid cowksi, vaikka on sanovinaan stupid cão, mikä nyt sekään ei oo portugalia vaan sekasotku. Cão estupida taitais upota paikallistenkin ymmärrykseen, Ninotska vaan ei ole ollenkaan tyhmä, vähän dementti vaan.

Elämänvesi

Marraskuun alussa saatiin kunnon voimannäyttö luonnolta, kun vettä tuli kuin aisaa. Se oli kuitenkin poikkeuksellisen raju rajuilma. Albufeiran vanha keskustahan sai tuta oikein kunnolla. Nyt, joulukuun puolessa välissä on taas annettu varoituksia kovista sateista, saa nährä kuin käy... Kun tultiin lokakuun alkaessa, koko seutu oli ihan kuivaa korppua. Pari viikkoa siitä tuli ekat sateet, huomattavan hillityt sellaiset. Ja pari viikkoa niistä, koko luonto olikin taas aivan vihreenä. Ei ollut ollu kaupunkilaistytöllä mitään havaintoa siitä, miten nopeesti ruoho kasvaa, siis ihan oikeesti silmissä. Ruskeet laikut täynnä kaiken maailman roskaa onkin ykskaks ihan suoraan Eedenistä – hevosia odotellessa… Nuokkukäenkaalit alko silloin kanssa nostaa versojaan, kohta sitten onkin kaikki paikat keltaisenaan. Miun lempikukat, joitten arvelen olevan kosmoskukkia, on aukaisseet ensimmäiset nuppunsa ja kukintaa kestääkin sitten koko talven.

Hassulla tavalla vuodenajat heittää täällä häränpyllyä. Ensinnäkin se, että tuli tänne Suomen alkusyksystä, joka nykyilmastossa oli enempi loppukesää. Pohjoinen talvi jää siis kokonaan välistä. Toisaalta täälläkin on talvi, mutta kun se alkaa sillä, että maasto muuttuu vihreäksi ja kukoistavaksi, ei tällainen finski ihan hahmota sitä talveksi. Syksy on kyllä syksyä siinä mielessä, että sadetta piisaa ja puut tiputtaa lehtensä ja linnut riekkuu marjojen perässä.

Kaupungin kaikki suihkulähteet on tainneet olla toiminnassa, mitä ei oo aiemmin sattunu. EMARPin eli siis vesiviraston vieressä on taiteilijoitten näkemys Rio Aradesta eli tosta joesta, jonka länsipuolella Portimão makaa. Joen itäpuolella on Lagoa, jossa ei olla käyty edes pyörähtämässä tai no, auton ja junan kyydissä, mutta ei oikeesti. Aradekin oli tuon marraskuun myräkän jälkeen normisinivihreän sijasta ihan mudan ruskea, niin paljon maa-ainesta siihenkin oli valunu. Ruskeaa vettä piisasi joen suun jälkeen pitkälle merelle asti, ihan kuin vesi olis äkkiä madaltunu tosi paljon ja pohjan hiekka olis kuultanu läpi. Portimãon länsilaidalla on toinen joki, Rio Alvor. Siellä harjoitetaan simpukankasvatusta, jolle on käyny aika ohraisesti sillekin. Ovat saaneet altaisiinsa viruksia, joitten takia käytännössä kai kaikki nilviäiset on heittäneet henkensä, tuottajille kyseessä on miljoonatappiot. Sardiininkalastajillakaan ei edelleenkään mee hyvin, pyyntirajoitukset on aika rankkoja ja ilmeisesti vielä rankempaa on ensi vuodelle suunnitteilla. Tänä talvena on kuitenkin Continenten kalatiskiltä silloin tällöin sardinhaa saanu, myökin on sitä kerran pari syöty.

Rio Arade: taiteellinen näkemys

Rio Arade: aito ja alkuperäinen, mut väri on väärä...

Louléssa, joka on täältä itään, Albufeiran ja Faron välissä, veteen liittyy mielenkiintoinen ongelma. Sikäläisen vesifirman Infralobon keksimä ”makuuhuonevero” eli ylimääräinen maksu, jota peritään vain tiettyjen asuinalueitten asukkailta (lue: enkuilta) makuuhuoneitten lukumäärän mukaan, on saanu asukkaat ihan raivoihinsa, hyöhän ei tietenkään suostu maksamaan eikä heidän ERSARin (valtion vesi- ja jäteasioista vastaava elin) mukaan tarttekaan maksaa. Enimmillään se olis kai 150 euroo kuukaudessa normilaskun päälle. Silti, vaikka hyö on maksaneet varsinaisesta vedenkulutuksestaan, tää vesifirma on katkonu vedentulon, koska se ylimääräinen laiton maksu on jätetty maksamatta. Ainoot, kenelle vesi vielä kulkee, on pariskunta, joka on parkkeerannu autonsa vesimittarin eteen niin, etteivät asentaja pääse sitä sörkkimään. Mitä opimme tästä, kyllä kandee tulla eläkepäiviään tänne viettämään! (http://portugalresident.com/angry-expats-brand-loul%C3%A9-water-authority-%E2%80%9Cappalling%E2%80%9D)

Meillä veden kulutus kuuluu kuukausivuokraan, joten ei hätiä mitiä – toivottavasti! Juomavetenä ja enimmäkseen ruuanlaittoon myö käytetään pullovettä, vaikka raanavesikin on käyttökelpoista, ainakin jos viranomaisia (ERSAR) uskoo (http://portugalresident.com/portugal%E2%80%99s-tap-water-%E2%80%9Cnearly-perfect%E2%80%9D). Ongelmana taitaa olla vaan se, että hyö tekee mittauksensa ennen talojen putkistoja ja ne on sitten ne hasardipaikat. Silti, kyllä myö jonkin verran hanavettäkii käytetään, on vaan kovasti kalkkista, mutta kyllä siinä potut ja makaronit kypsyy ihan täysiään, riiseihin hauduttelen sitten pullovettä, joissa on todellakin eroja. Lusoa juo melkein kaikki, se on hajutonta ja mautonta eikä aiheuta ylläreitä ja on tietysti kalleinta (Continentessa 6 x 1,5 l = 3,42 €, muita saa yli euron halvemmalla saman satsin). Muutamaa muutakin on kokeiltu ja talousvedeksi hyväksytty. Yksi kokeilu kyllä loppu siihen, kun aamutee oli jotain ihan käsittämätöntä kuravettä, kupitkin näytti siltä kuin niistä olis vedetty tavaraa suoraan lietekaivosta. Kunnollisen teen löytäminen täällä on muuten taitolaji, jota myö ei vielä hallita. Melkein kaikki tarjolla oleva tee on pusseissa, onneksi osa niistä on ihan laatukamaa, mutta Earl Greyn ja English Breakfastin lisäksi on turha haaveilla vaihtelusta, jos ei sitten halua juoda ns. terveyshaudukkeita. Azoreillakin kasvatetaan teetä (Euroopan vanhimmat teeviljelmät on siellä) ja sitä ostettiin haudutusmunan sisään, mutta ei oikein napannut… Nyt on tehty oma sekoitus, jossa on kahta irtoteetä eli Earl Grayta ja azorilaista, lisäksi kuivattua ananasta ja hibiscusta eli siis kiinanruusun kukintoja.

Tästä päästään sujuvasti elämänveteen (eau de vie), joka joissain tapauksissa on giniä. Jostain syystä aluksi kai Espanjassa ja nyt sitten täällä on keksitty tehdä ginistä hipstereitten lempidrinksu ja ehkä sitä voi juoda muutkin. Eli siis hifistellään eri ginimerkeillä, erityisesti tietysti portugalilaisilla, ja mietitään, miten kustakin saisi parhaan irti. Oikeesti kyse on tällasen skeptikon mielestä ihan aidosta kusetuksesta. Jos kastemaljan kokoiseen lasiin pannaan pohjalle ekaksi puoli desiä giniä ja siihen mausteita, se vaikuttaa ihan vakuuttavalta – jos siis niitten annetaan muhia jonkin aikaa. Mutta kun siihen samaan syssyyn sinne heitetään jäitä ja tonicia ja aletaan imemään ääntä kohti, ihan sama, mitä ne mausteet on, ei nyt ihan homeopatiaa, mutta taatusti yhtä vaikuttavaa!

Kastemaljat
Vasemmalla Snow Dog: Wild Snow Dog -gini, sitruunankuorisuikale ja katajanmarjoja (5 €)
Oikealla Gin Tinto: Gin Tinto Red Premium -gini, sirtuunankuorisuikale ja kardemumman siemenpalkoja (9 €) 

Tässä yksi resepti kokeilua varten

5 cl giniä (reseptissä alkujaan BIG BOSS Gin)

1 ohuesti viipaloitu mansikka

1 mulperimarja

kuivattua kiinanruusua

20 cl kunnollista tonic-vettä

Täytä iso –siis oikeesti iso pallopohjainen lasi jäällä. Lisää gini ja mausteet ja sekoittele, kunnes kaikki on kylmiä ja kunnolla sekaisin. Päälle tonicit ja kevyt sekoitus (http://www.sipsmith.com/blog/articles/around-the-world-in-80-gins-portuguese-gin).

Myös Suomessa näköjään kohistaan ginistä, Kyrö Distillery Companyn Napue-gini kuuluu saaneen jossain arvostetussa viinakilpailussa sarjansa parhaan palkinnon (http://www.hs.fi/ruoka/a1437444358242). Tuon Hesarin jutun kuvituksen perusteella ginistä tehyn GT:n maustamismeininki on hyvin samantapainen kuin täälläkin, pari puolukkaa ja napsu rosmariinista, sillähän se hoituu… Iltasanomissa oli samaan makumaailmaan osuva ginidrinkki, jossa sentään puolukasta ja rosmariinista oli tehty makusiirappi juomaa maustamaan, eli vaikutus lie todellinen (http://www.iltasanomat.fi/ruokala/resepti/art-1447898027413.html). Otetaas sille: Terveydeksi – Saúde! Se olis muuten tarpeen, ei oo taksikuskintautia, nyt on kuorolaulajantauti vaihteeksi, mut samaa räkimistä ja pärskintää kuin edellisessäkin...

Hyvää, sanoi norjalainen mies, itsenäisyyspäivää

Joulukuun kuudes tehtiin lähtöä Bacchukseen ja mie kieli poskessa ehotin, että otetaan tabletti mukaan ja katotaan linnanjuhlia toisella silmällä. Omasta mielestäni oikein hauskankin vitsin väänsin, vaan niin se taas elämä yllätti. Myö tultiin ovelle samanaikaisesti Arturin ja Norskin kanssa, siinä porukalla astuttiin sisään ja koira seuras perästä, normimenoa siis.

Kun oli asetuttu, paikkaan rynni kolme suomalaista ja alkoivat siinä virittää tietokonetta nettiin ja kiinni yhteen telkkareista, Arturin kanssa asiasta sovittuaan, tietysti. Ei se ihan sujuvasti menny, mutta lopulta kuva Suomesta oli näkyvissä ja lisää finskeja lappo uksesta, porukassa näkyi olevan myös Lusanan fado-konsertin häiriköitä. Kovaäänistä puhetta piisas taas, kaljaa alko kulua, ainakin yksi tuoppi särky ja myö jaliksen kattojat oltiin aika ihmeissämme. Myös siksi, että Newcastle anto Liverpoolille kuokkaan 2–0. Ulkomaalaisille myö selitettiin, että kyseessä on maailman tylsin tv-ohjelma, kaksi tuntia kättelyn katsomista. Sitäkin vähän omassa pienisieluisessa mielessäni kummastelin, että tänne tullaan Suomen veroja pakoon, mutta että itsenäisyyspäivää pitää sitten viettää niin, että ravinteli raikuu – outoa on se. Silti, ihan kiva, että itsenäisestä maasta on tänne tultu ja itsenäiseen maahan toivottavasti joulun jälkeen palajamme.

Siel se Sale vieraitaan tervehtää

SPP

Siivoojienpakoilupäivää (SPP) vietettiin tällä kertaa Lagosissa. Olin NIIN ylpeä ittestäni, kun osasin ostaa meille junaliput ihan portugaliks (meno-paluu = ida e volta), oikein piti tuulettaa kassalla – onneksi oli huumorintajuinen myyjä! Kielen opiskelu on ollu vähän sitä ja tätä, yritän olla olematta iltasin aktiivinen, kun sitten ei tuu uni. Muutaman viikon vanhaa Correio da Manhãa oon sivu kerrallaan tavaillu, mutta kun sen uutiset on jo tosi entisiä. Silloinen hallitus oli vallassa 11 päivää ja kaatui heti ensimmäisessä eduskuntaäänestyksessä, joka koski hallitusohjelmaa. Ei mikään ylläri, kun kerran oli vähemmistössä olevan keskusta-oikeistoporukan luomus. Sen jälkeen sama poppoo kyllä jatko aika pitkään toimitusministeriönä, koska restentti ei olis millään halunnu nimittää sosialistipääministeriä, mutta lopulta oli pakko. Katotaan, kuinka vasemmistolaisille käy, heillä kun on se enemmistö.

Vaan varsinaiseen asiaan. Lagosiin mentiin siksi, että siellä on ainoa tietämämme kirjakauppa, josta saa käytettyjä enkunkielisiä kirjoja. Otettiin matkaan omat suomenkieliset luetut ja nyt siellä on ensimmäiset finskit kirjat hyllyssä, hyö maksaa ostaessaan kirjoista kilohinnan, yksi euro / kilo. Saatiin omistamme kolme ja kun sitten ostettiin kolme englantilaista, maksettiin vielä toiset kolme euroo väliä. Ihan hyvä diili miusta. Matkaan lähteneet kirjat oli P.D. Jamesia (Death in Holy Orders eli Usko ja epäilys), Reginald Hilliä (Good Morning, Midnight, jota ei vissiin ole suomennettu) ja Louis de Bernièresiä (Notwithstanding, ei taida löytyä suomeksi tätäkään). Jälkimmäisen kirjailijan nimi ei mitään kelloja soitellut, mutta olis pitänyt mandoliinia heläytellä, koska on siis kirjoittanut Kapteeni Corellin mandoliinin (hyvä vitsi, heh heh).

Lagosissa etsittiin myös kenkäkauppaa, joka netin mukaan myy Arcopédico-kenkiä. No, ei löytyny, siinä paikalla oli joku ihan muu firma ja fasepookkiakin ovat päivittäneet viimeeksi pari vuotta sitten. Arcopédico.com-nettisivu taas on Em construção, joten sieltäkään en päässy asiaa tarkastamaan. Kirjakaupan vieressä sattui kyllä olemaan popoputiikki, joka noita kenkiä myy, mutta oli vaan pari mallia eikä yhtään mieleistä. Olis ollu kiva törsätä veronpalautukset, mutta kun ei niin ai. Shoppailua ei oo tullu paljon harrastettua. Yhden kolikkopussin ostin, kun rahat meni hyvään tarkoitukseen. Pussukka vaan on joku kiinalainen ties mistä matskusta tehty, haisee ihan kuolemalle. Pesun jälkeen se haisee pestylle vainaalle eli on edelleen käyttökelvoton. Samana päivänä tuli harrastettua muutakin hyväntekeväisyyttä. Täällä on tempauksia, jossa ruokakaupan ovella asiakkaille jaetaan pussi, johon voi ostaa erilaisia säilyviä ruokatarpeita, pussit kerätään kassojen jälkeen pois ja tarvikkeet jaetaan tarvitseville perheille. Myö yksi pussi täytettiin ja kympin verran ostettiin hyvää omaatuntoa.

Täällä törmää välillä aika hienoon katutaiteeseen, tässä otoksia Lagosista

Naapurikaupungista palattua oli nälkä ja mentiin lounaalle Toino zé - O Mata Porcos -ravintolaan. Siellä on käyty joskus aikoinaan varmaan ihan ensimmäisten ravitsemuspaikkojen joukossa (silloin syötiin kalaa ja soppaa). Sitten oli vuoden tauko ja nyt on käyty kaksi kertaa, viimeeksi syötiin kanaa ja nyt vihdoin ravintelin nimen mukaista possua migasien kanssa. Oli oikein hyvää, ei ollu liikaa suolaakaan chorizolla ryyditetyissä leipäkakkusissa. Kaikkien alkupalojen, juomien ja lisukesalaatin kanssa lounaan hinnaksi tuli 16,50 eli oli ns. hinta-laatusuhde kohdillaan.

Laatua ja vuodesta 1955 - samalta vuodelta on yhdet pattipolvet, joista on ollut ohjelmaa ihan riittävästi....

Tarvikkeet paikan mukaan

Oli se muuten älyhieno sattuma, että kolme vuotta sitten päädyttiin Portimãoon talven viettoon. Vaihtoehtojahan pitkin Algarvea piisais, mutta ainakaan ne paikat, joissa on käyty (Faro, Lagos, Albufeira) ei oo samalla tavalla tuntuneet meijän mestoilta. Täällä turistirannan ja vanhan keskustan kombo toimii meille paremmin kuin hyvin.

Hotelliin palattua päädyttiin toisen suomalaispariskunnan kanssa samaan hissiin. Olivat menossa illaksi finskien pikkujouluihin kaikista mualiman paikoista Bacchukseen! Artur viikonloppuna kyseli, tiedetäänkö myö suomalaisten kokoontumisesta siellä seuraavana keskiviikkona. Ei tiedetty, mutta kiitollisena otettiin varoitus vastaan – myös Norski ymmärsi yskän ja naureskeli partaansa, Artur sitten taas ei huomannut eikä tajunnut yhtään, että evvk, mutta toivottavasti heillä on ollu hauskaa! Arturille ilta on varmasti iloinen, ainakin kassakoneen luulis kilisevän moisissa pippaloissa aika taajaan, jos siellä on yli 20 suomalaista viettämässä laatuaikaa...