Epäonnistuminen on aina vaihtoehto

Failure is always an option sanoi Adam Savage Myytinmurtajista ja mikäs minä olen tuohonkaan vastaan väittämään. Varsinkin käsitöitä värkätessa se on hyvä pitää mielessä. Jokunen vuosi takaperin aloin neuloa ohkasta puuvillapuseroa, joka ei vaan lähteny onnistumaan. Lopulta luovutin ja jätin jäljelle vain miehustaosan. Sen ympärille rakensin keväällä virkatuista rinkuloista jonkin sortin siivekkeet. Ei tullut takkia, eikä tullut edes tuluskukkaroa, mutta tuli pontso!

Viime keväänä heitin pois rakkaan käsilaukun, jota ei enää saanut elvyttämälläkään pelastettua. Sen jälkeinen uuden etsiminen oli ihan toivotonta, joten päätinpä tehdä sitten itse. Ostin kiss lock - eli kukkarokehyksen, nailonlankaa, ripsinauhaa ja aloin hommiin. Tuo siippa jossain vaiheessa totesi, että alkaa ymmärtää, miksi jotkut käsintehdyt jutut voi olla aika kalliitakin, sen verran hikeä ja vähän vertakin puhumattakaan ajasta pussukka vaati. Onneksi kyyneliltä sentään vältyttiin. Pussukan valmistuttua mikkeliläisen laukkukaupan ikkunaan tietysti ilmestyi ostokelpoinen käsiveska…

Nyt on hoppeeta niin pussukassa kuin kengissäkin!
Sandaalit (kärjet tuossa vasemmalla) tilasin pari vuotta sitten harmaina Cellbesiltä,
vuan olivatten ihan metallinhohtoiset hopeiset.
Samaa mallia on nykyisin kenkäkaupat pullollaan,
on kukikkaita ja tosi hervottoman diskohileisiä.

Vastaavan kellovirityksen näin jonkun toisen ranteessa jollain lentokentällä ja
heti piti itelle saaha, kun hänet Ale-Hopista yhytin!
Kaik kymmenen euroo meni hyvään tarkoitukseen, ainakin miusta.

Joka tapauksessa on alkanut olla huolestuttavaa kiinnostusta kaikkea kimaltelevaa kohtaan: elämässä pitää olla blingiä, vaikkei se punkun kanssa rimmaakaan – onnea kuusikymppiselle Patelle, jonka juhlissa punkkuva tai jotain väkevämpää oli kai kulunut ihan riittävästi! Blingiä on hillitysti käsilaukussa ja kengissä, vähän rajummin uudessa kellossa ja ihan hillittömästi huonekasvin suojaruukussa – se on jo vähän jos ei häiriintynyttä, niin häiritsevää, myönnän. Mutta: ”If it’s worth doing, it’s worth overdoing”, myös usein Myytinmurtajissa käytetty muualta alkujaan lainattu lausahdus. Tämä talvi siis katsellaan taas bromeliaa. On se kumma, että jos ei jotain elävää ole asunnossa, se vaikuttaa asumattomalta. Sama juttu oli, kun Suomesta lähtiessä annettiin kaikki rehut adoptioon, jopa tuo äijänkähmyrä tajusi asian ja sitä ihmetteli.

Bromelian eka ruukunsuoja valmistui Primarkin paperikassista - no bling!

Versio kaksi on tehty pahvista, kontaktimuovista, pikkuruisista pakettiruusukkeista,
silkkinauhasta ja tarrakiinnitteisistä minikokoisista muovirubiineista.
Pöytää suojaa sisäpuolelle kiinnitetty pakastepussi eli
nostaessa pitää aina muistaa nostaa myös kukkaa eikä vaan suojusta.

Hiper Casa -kiinankauppa on yleensä meikäläisen osoite, kun lankoja pitää saaha. Sieltä on jo shopattu puuvillalankoja pontsoon, jonka ykkösversio syntyi kesällä Suomessa. Silloin pastillivärein, nyt on tollainen enämpi maanläheinen lähestymistapa. Samasta langasta tein myös sisäkenkiin pohjalliset (alkuperäiset oli vinhat pahvitekeleet, toki pohjallisen muotoon prässätyt, mutta täysin käyttökelvottomat) ja jalkapalliin (= muovilaatikko ylösalaisin) päällisen. Alkaa olla Arts and Crafts ihan uusissa ulottuvuuksissa, pitäisköhän alkaa olla huolissaan… Ukkokulta sai sukat, kun alkoi valitella öitten kylmenemistä. Artturilan kokki tajusi heti, että para dormir eli että nukkumissukathan siinä oli syntymässä.

Flower Power!

Pohjalliset nro 2.
Nämäkään ei tulleet kerralla valmiiksi, piti nimittäin purkaa akryylilankaosuutta ja korvata puuvillalangan jämällä,
koska neuletakista jäi uupumaan noin 30 cm lankaa, minkä takia se ei olis valmistunut...

Eikö ole söpöt ja kutsuvat!

Samasta pajasta, ilmiselvästi.

Eikö oo kodikasta!
Tyyny on Primarkista, makso 4 euroa, 5 olis ollut kipuraja, jonka yli en olisi mennyt.

Tähtivirkkausta läheltä.
Oltiin kesällä Kuopiossa, notkuttiin hetki kirjaston lukusalissa ja bongasin virkkuumallin Novitan lehdestä.
https://www.novitaknits.com/fi/fi/tutorials/virkkaus/novita-tahtivirkkaus
Lehdessä oli virkattu kauluri, mutta oli miusta tosi tukkosen näköinen systeemi.
Heti kyllä ajattelin, että sisustuksessa tuo voisi toimia.
Saattaapi olla, että esimerkiksi parveketuolit saa jossain vaiheessa pehmikkeet tuohon tyyliin.

Para dormir - virallinen Suomi-Emoji (https://finland.fi/emoji/)

Kaupan akryylilangoista on aikaisempina talvina vääntynyt jo oliivinvihreää neuletakkia ja paitaa, uusi valkoinen takki syntyi likimain aiemman mallin mukaan. Pontson virkkaaminen oli vähän nihkeetä, koska se oli niin vanhan toistoa. Uuden suunnittelu ja tekemisen testaaminen on vaan nin pal hauskempaa! Takkiin otin mukaan uutta jenkaa tekemällä sen selkään ympyräkuvion mallia mummon pitsiliina, toisaalta sen neulotut osuudet oli niin helppoja, ettei jaliksen katsominen häiriintyny. Mokailu sujui kuitenkin, kahdeksaa napinläpeä kohti ompelin seitsemän nappia eli ei kun purkaen ja kerien taas kerran! Yhteen tekeleeseen on vielä langat ostettu, kaunista vaaleaa hunajanruskeaa akryyliä, josta syntynee jonkinlainen läskinpeittoloimi siitäkin. Ensimmäinen versio meni kiville, saa nährä onnistuuko toisella yrityksellä.

Hunajaisen loimen purkuun mennyt versio - liian tukkoista, ei auta...

Paikalliset naiset ei juurikaan läskinpeittoloimista perusta. Oli ruumiinrakenne ja muoto mikä hyvänsä, sen annetaan näkyä. Joskus vähän nikotuttaa, kun joku rouva on pannut päälleen legginssit ja samanvärisen ihonmyötäisen t-paidan. Väkisin tulee mieleen ajatus, että päällysvaatteet on unohtuneet kaappiin. Legginssejä ilman ei kuitenkaan moni tule toimeen ja ne voi olla ihan sitä läpikuultavaa neulosta, että on helppo tsekata halutessaan, onko kalsareita ja jos on, minkä väriset ne on… Jostain syystä tulee mieleen, että näin pukeutuvien taustalla on brassijuuret. Toinen alusvaateosastolta julkiseen käyttöön päätyvä asuste tuntuu olevan oloasu, yksi hauskimmista on Minni Hiiri -puku, johon törmättiin jo männä talvena. Puserossa on Minni miehustassa ja pöksyt on täynnään pikku-Minnejä, kaikki tämä herkullisen pinkkinä.  Kaikesta puputuksesta huolimatta, onhan se mahottoman hienoa, että ollaan selkäsuorana sellaisia kuin ollaan. En muista nähneeni yhtään täkäläistä naista, jolla olis huono ryhti, oli sitten pitkä tai pätkä.

Kumma juttu muuten, kun enkut tai paikalliset kysyy, mitä on tekeleestä syntymässä, ja heille sanoo, ettei vielä tiedä – katotaan, mitä alkaa syntyä – hyö hyväksyy vastauksen ihan kelvollisena. Kun joku suomalainen (usein kylläkin känniääliö, joten se saattaa selittää asiaa) kysyy asiaa, vastaus koetaan ilmiselvästi vittuiluna, vaikka vilpittömässä mielessä annettaiskin. Tuon hunajaisen tekeleen kanssa kävi just niin, aloin tehdä kokeilua ja kun ei sujunut, otettiin uusiksi ja sen rehellisesti kaikille kysyjille kerroin.

Katedraalipaita takaa...

... ja edestä.
Nimen sille antoi mies, jonka mielestä selän mummon pöytäliina
tuo mieleen jylhät kirkolliset rakennukset ruusuikkunoineen,
kuten vaikka on Notre Damessa Pariisissa.

Erilaisia vaatteentapaisia syntyy sitä tahtia, että toisesta päästä pitää tehdä koko ajan poistoja, milloin kavereille ja milloin kirpparille. Mikkelissä kirpparit on ongelma, koska ainoa muu kuin itsepalvelukirppis on lähetys-jotain. Ja lähetystyö on samalla tasolla rikoksissa ihmiskuntaa vastaan kuin kansanmurha, ja useinhan niitä toimitetaankin samanaikaisesti. Uskonnollisista jutuista tuli taas mieleen lentävä spagettihirviö, joka aikanaan oli miusta hyväkin vitsi. Nyt kun se on hyväksytty jo ainakin Hollannissa oikeaksi uskonnoksi, se siitä. Varmaan on jo ensimmäiset oppiriidat käynnissä: mistä materiaalista päässä pidettävän pastasiivilän on oltava valmistettu, pitääkö olla kaksi hantaakia vai riittääkö yksi ja mihin päin hantaakien pitää oikeaoppisesti sojottaa… riittäähän näitä!

Mistä päästäänkin oivan aasinsillan kautta seuraavaan. Yksi MM:ssä käytetty sitaatti oli ”I reject your reality and substitute my own!”. Siihen liittyen, jos ketä kiinnostaa rinnakkaistodellisuudet: http://villupee.blogspot.pt/. Tyypilliseen savolaiseen tapaan vastuu siirtyy lukijalle, pitäkee hauskoo!