Money talks, bulshit walks
Eli rahalla saa ja hevosella pääsee... Työttömän suomalaisen on täällä suht halpa elellä, siitä
on tullut mainittua aiemminkin. Armaani kävi ostamassa Primarkista kolme
t-paitaa, jotka ei todellakaan olleen mitään Armaneja, mutta
hinta-laatusuhteeltaan taatusti parempaa kamaa. Kunnollista trikoota ja
kunnollisesti kasaan ommeltuja, hinta tsipaleelta kaheksan euroo. Paidat oli
tehty Bangladeshissa, mikä tietysti herättää ajatuksia rättien eettisyydestä.
Pari vuotta takaperinhän siellä rojahti alas rakennus, jossa oli monenkin eri
länsimaisen merkin tuotantoa, myös Primarkin (Irlantilainen monessa Euroopan
maassa toimiva ketju). Sen jälkeen on luvattu yhdeksän hyvää ja kymmenen
kaunista ja tehty myös laillisesti sitovia sopimuksia olojen parantamisesta ja
osittain olot kai onkin parantuneet. Ja toisaalta, jos ei olis niitä yrityksiä
työllistämässä, olisko siellä mitään…
Suomessahan on kai edelleen riita käynnissä, miten
tuotteiden yksikkökustannuksia voitais alentaa työntekijää kurmoottamalla. EK:n
ja hallituksen jääräpäinen ajatus siitä, että työajan lisääminen tiputtais
kustannuksia on aika yksisilmäinen (joka silmä ilmiselvästi sijaitsee
pakaralihasten välissä) ja jättää huomiotta tehokkaammat toimet. Yksikköhinnoista puheenollen, miten hitossa täällä
voidaan myydä ihan kelvollista viiniä niin halvalla. Jos ihan kunnollisen
juotavan pullollisen viiniä saa hinnalla 1,25 tai jotain, miten siitä saa
kukaan mitenkään omiaan takaisin millään tuotantomäärillä. Viinitila ja sen
ylläpito (siis pelkät tilukset), rypäleiden korjuu, tilat joissa murskataan
rypäleet, käytetään ja pullotetaan viini ja kaikki ne ihmiset. Kypsytystähän
näissä ei tietysti ole, joten varsinaisia viinikellareita ei tarvita. Mutta
miten määräytyy pullojen valmistus- yms. kustannukset, korkkien valmistaminen,
kaikki logistiikka… Sitten lopulta juomat on vielä saatava kauppaan (kaikki sen
kiinteät kulut) ja vielä myydyksi… eihän tuosta kenellekään jää edes senttejä
per pullo, jotain osia vaan. Mutta tyytyväisenä juo hän… Varsinkin, jos
Continentessa on tarjousviikot ja normaalisti kympin (9,99) maksavan viinin saa
kortilla alennushintaan 2,99 – niitähän on rahdattava kämpille kuorma-autolla,
ihan Sulo Vilén -tyyliin, kun kerran halvalla saa! Tietyt hinnat on muuten
viimeiset pari vuotta pysytelleet samoina, pari espressokokosta kupillista saa
edelleen eurolla ja 30 sentillä, pieni olut maksaa euron ja iso kaksi, myös
viinilasillisen hinta on pysyny eurossa.
Paljon on kälisty siitä, onko globalisaatio itsestään saatanasta vai voisko siitä olla jotain etujakin. Mie olen globalisaation kannattaja, koska ajan myötä uskon sen tasa-arvoistavan maailmaa, koska tieto lisääntyy ja ilmeisesti ihmisellä on tutkitusti tarve parantaa asioita, tehdä hyvää toisille (http://yle.fi/uutiset/uusi_tutkimus_todistaa_ihmisilla_on_synnynnainen_tarve_tehda_hyvaa/8351121). Kosmoksessa entropia (eli epäjärjestys) lisääntyy eli näin maallikkotulkintaisesti tasalaatuisuus kasvaa ja ehkä globalisaatio on sen ilmenemistä tässä inhimillisessä mittakaavassa. Lopulta ehkä ollaan kaikki samanarvoisia toistemme kanssa, mikä tuskin kuitenkaan merkitsee yksilöllisyyden katoamista.
Olemma taas harrastaneet enämpi scifipainoitteisia
lukemistoja, mikä tietysti aikaan saa sen, että tätä maapallukkaa tulee
jotenkin ajatuksen tasolla katseltua ulkopuolelta, kokonaisuutena. Asimovin
säätiöt ja robottirompsut, Lessingin Shikasta sekä Reynoldsin avaruusoopperoiksi
kutsutut tiiliskivet, joita onneksi saa myös pokkareina – niiden ja muidenkin
vastaavien lukemisen jälkeen on niin ihmeellistä palata tähän todellisuuteen,
jossa kaiken maailman pullistelevat Putinit (onko ne alkaneet palsamoida sitä
jo elävänä, ulkonäkö viittais vähän siihen) kaltaisineen touhuaa
järjettömyyksiään. Miten on mahdollista, että joittenkin idioottien valtapelit
voi oikeuttaa sen, että nuoret miehet ja naiset tappaavat toisiaan ja itseään
eikä kukaan muka voi sille mitään? Pakenen takaisin maailmaan vuonna
2100-jotain…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoikaa, rakkaat ihmiset!
Muistakaa panna jonkinlainen tunnistettava nimimerkki viestin loppuun, että tunnistan kirjoittajan.
t. jaana r.