Enemmän valoa!

Hengailua siellä sun täällä, enimmäkseen siellä

Kaikki maholliset Valioliiga-matsit katotaan Bacchuksessa eli meijän kotokielessä Arturin baarissa. Pelit tulee meijän kannalta otolliseen aikaan eli keskipäivästä eteenpäin. Jos eka peli on jo 12.45, on oikeesti aika ylläri, että Artturi on kuppilansa avannu, yleensä kolmen aikaan alkava peli on todennäkösemmin eka siellä nähtävä ottelu. Jos Bar Bacchus ei ole auki, kuletaan sitten muualle.

Jos Artur on yritystään availemassa, asiat sujuu yleensä aika saman kaavan mukaan. Myö tullaan mestaan melkein aina ekoina asiakkaina ja tilauksen tekemisen jälkeen kuullaan, että ei kai se haittaa, että kahvikone (josta saa myös teeveden) kestää kymmenen minuuttia lämmetä. Juu, ei haittaa. Sitten tuo mies saa yleensä ystävällisen pyynnön Come, my friend, mikä tarkoittaa, että tuus jeesaan, terassin telkkari pitää nostaa kannattimilleen. Silloin samalla voidaan haastella kaikkia tyhjänpäiväsyyksiä. 31.10. huomasin olevan meijän kalenterissa Artturin nimipäivän ja ennen matsia Chelsea–Liverpool (Mourinho 1 – Klopp 3) mie häntä asiasta valistin ja nimpparin johdosta onnittelin. Täkäläisittäin nimiä ei kai samoin juhlistella, jos oikein ymmärsin, mutta Artur oli ihan otettu, kun onnittelin suomalaisen päivän kunniaksi.

Päivän siinä hissuksiin edetessä papukaija pitää omaa meteliään ja sitä sit siirrellään paikasta toiseen, että mieluisa paikka löytyy. Joskus sitä suihkutellaan puhistusaineella, joka kerta kuitenkii siemenpussit kaivetaan esiin, osaan tiputellaan vitamiinit ja eväät pannan terassin lintuorren ruokatasanteelle. Samaa ravitsevaa muonaa käy syömässä myös turkinkyyhkyt ja muutkin vähemmän kesyt lentäjät, joilla on oma ruokintapaikkansa kasvien katveessa. Ilmeisesti sinisiiven hoito on hyvää, koska kaikki siipisulat ja muutkin höyhenet on edelleen omistajassaan kiinni ja oivassa kunnossa.

Kaiken linnunhoidon ohessa Artur on jollain tavalla hoitanu myös asiakkaitaan, jos niitä sattuu olemaan. Usein avaamisaikaan myö ollaan ainuita. Kun meille on löytyny telkasta mieleinen matsi ja juotavat on nenun eessä, hää voi sit taas keskittyä tekstaamaan mainoksia seuraavien päivien peleistä tai kastelemaan terassin kukkia ja yrttimaata (mojiton ja muitten drinksujen mintut siis tulee tosi tuoreena suoraan penkistä) tai siivoilemaan tai juomaan kahvia ja lukemaan päivän uutisia tai jotain… Jossain vaiheessa rouva saattaa käydä pistäytymässä ja sit taas ootellaan. Jos taas käy niin, että Artur on asioillaan ja rouva on avaamassa, mikään ei oikein hoidu. Hää ei osaa enkkua kunnolla eikä osaa käyttää monimutkaista telkkareitten hallintalaitteistoja ja lisäksi hää on vielä vähän aransorttinenkin. Tilaukset menee läpi miten sattuu, jos haluaa muutakin kuin olutta (jonka laskeminen sekin on yleensä aika vaahtosta touhua) ja pelien näkyminen on ihan tuurissaan. Sitten kun omistaja itse höyrää paikalle, alkaa hommat taas pelittää, lukuisten anteeksipyytelyiden kera.

Sillä aikaa, kun myö katellaan pelejä, syödään tousteja (kylän parhaat, hyvä tuore leipä ja voita kinkun ja juuston lisäksi), juodaan teetä, olutta/viiniä ja rapsutellaan koiraa, Artur pikku hiljaa sytyttelee valoja ja touhuilee edelleen mitä touhuilee. Koira on aina ollu aika untelo, mutta nykysin välillä ihan pihalla, myö epäillään dementiaa, samalla tavalla tuntuu olevan elossa, muttei älyssä kuin muistisairaat ihmisetkii.

Baarissa on aika usein paikallisia pyörijöitä, jotka saattaa hoidella jotain hanttihommia, vaikka kipaista ostamassa päivän lehdet, vastaavia notkujia tuntuu olevan muissakin kuppiloissa. Algarve-kahvilassa on yksi tyyppi, jonka tehtäviin kuulu viime talvena juoda viinilaatikoitten pohjat suoraan pussista suuhun, nykyisin tarjolla on vaan pullotavaraa, joten tuota palvelusta ei enää tarvita…

Meijän nautintoaineet on siis vanhastaan olleet kahvi (+ brandy), tee, olut tai viini. Nyt kun miesraasulla on tuo luuvalo vaivana, erilaiset drinkit on hällä ilmestyneet listalle, kun ei voi olutta ottaa. Arturin baarissa ei tartte olla huolissaan, onko drinkit kunnollisia, kyllä nimittäin ovat. Mie olen osallistunu sangrian juontiin, hedelmät ja marjat puhumattakaan siitä ite kasvatetusta mintusta oli just kohillaan ja appelsiinimehukaan ei tainnu tulla purkista.

Taidokasta markkinointia ja kaunista tekstausta.
Vasemmalla näytettävät ottelut ja oikealla luettelo tarjolla olevista drinksuista.

Kun myö sitten vuorollaan ruvetaan tekemään lähtöä, alkaa varmaankin baarin se oikea elämä. Kokki ilmestyy miehensä kuskaamana paikalle joskus viiden jälkeen ja sillon katetaan osa kuppilasta eli ruokasali, jossa on viisi neljän hengen pöytää, päivällissyöjiä varten. Jos kokki on tullu paikalle jo ennemmin, hää hoitaa myös osan asiakaspalvelusta. Hänen kanssaan myö ei oikein olla väleissä, mistä lie johtuu. Oisko se, että myö ei rupatella pieniä enkuks (siitä hää tuntuu tykkäävän) vaan yritetään ihan portugaliks jotain saaha ilmaistua tai mikä lie…

Meijän käyntien perusteella kuppila on viimeistä armoniskua vailla, mutta kai se elää ilta- ja yömyynnillä, koska edelleen porskuttaa ja yläterassin istuinryhmätkii näyttää viimekerrasta uusiutuneen. Kai se joskus pitäis keikauttaa päivänsä ympäri ja mennä Artturilaan vasta kaheksan aikaan illalla ja kattoa, mitä se paikallinen yöelämä pitää sisällään.

Vanhoista tutuista kamerunilainen on jo pari kertaa tavattu ja Norskikii on ilmestyny huudeille. Sano palanneensa kaksi kertaa, Norwegianin kone oli tullut alas ja noussut takaisin ilmaan ja tullu sitten taas alas. Oli kuulemma säikäyttäny oikein kunnolla. Hää oli jättäny asuntoautonsa tänne jemikseen kesäksi, puoli vuotta oli maksanu kolmisensataa. Auton kulettaminen Norjaan maksais hänen mukaan tonnin suuntaansa, siksi tämmönen ratkaisu ja onhan se toki helpompaakin.

Sitten kun illan pimetessä palaillaan kämpille, kumiviikunoissa yöpyvät varpuset ja ruohopuskissa kosiskelevat kaskaat pitää ihan hemmetinmoista meteliä ja yhdellä kadunpätkällä jotkut älyttömät älyvalot syttyy ja sammuu ihan randomisti, mutta kuitenkin niin, että ovat just jalankulkijoitten käydessä kohdalle sammuksissa ja räpsähtäävät palamaan kymmenen askelta selän takana.

Yöelämääkin yritettiin mennä viettämään yhtenä lauantaina, kun brassibaarissa piti olla klo 22 alkaen Edu Moraesin keikka, häneltähän myö ostettiin viime talvena oikein äänitekin. No, kymmeneltä paikassa oli täsmälleen yksi tarjoilija, ei yleisöä, ei esiintyjää. Otettiin presuntoa ja viinilasilliset ja ihmeteltiin, että olikohan myö nyt ymmärretty mainosjulistetta ihan oikein. Ilmeisesti oltiin, mutta kulttuuriero tuli taas vastaan. Jos ilmoitetaan, että joku juttu alkaa kymmeneltä, se tarkoittanee sitä, että yleisö alkaa tulla paikalle puolisen tuntia siitä. Itse esiintyjän saapumisajasta ei ole havaintoa, koska paettiin paikalta vähän yhdentoista jälkeen, mutta silloin oli sentään jo juhlamielistä kansaa kuppilassa…

Paremmin onnistuttiin taannoin yhtenä sunnuntaina, käytiin ensin Arturilassa juomassa puoli litraa sangriaa ja yritettiin innostua siitä, kun formulakisassa viiden parhaan joukossa oli 2,5 suomalaista. Istuttiin kerrankin ulkona ja laulajaleidi kävi lurauttamassa meille – tai oikeemmin miulle, hää esiintyy aina seurueen naisille – bravuurinsa Que sera, sera, minkä jälkeen hää muistaa aina mainita, miten suuri artisti Doris Day oli. Aika artisti on täti ittekin, kyllä häntä kestää kuunnella.

Fadoakin osaava laulajaleidi, joka oli saanu yläleukaan uudet tekarit sitten viime näkemän, ei ees meinattu tunnistaa!

Siitä sitten kun palailtiin, brassibaarissa hippalot olikin käynnissä jo alkuillasta. Bändi skulas jotain afrikkalaistaustasta ja pikkuhiprakkainen grillimestari duunas evästä (terkkuja Sami Yaffalle, jonka Sound Tracker on ainoo Suomesta katottu ohjelma). Oli tosi kiva tunnelma ja ruoka oli hyvää ja halpaa ja sitten tietysti taivas romahti. Joku saatanan härmäläinen känniääliö tuli siihen avautumaan ja pakko oli paeta oman kodin rauhaan. Että ottaa päähän vieläkin!

Soittajat sisällä, myö jäätiin ulkoruokintaan.

Grillausta sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Siitä huolimatta näyttää hämäävän hiljaiselta, oikeesti väkeä oli paikalla paljon, nää juoksentelijat ei olleet sunkaan ees ainoat tai saati vanhimmat muksut.