Maakuntamatkailua

Tehtiin siivoojia pakoillaksemme päiväretki Faroon. Käveleskeltiin auringon noustessa juna-asemalle ja ostettiin meno-paluuliput paikallisjunaan. Juna kolkutteli aluksi aika rauhallisesti etiäpäin, mutta sitten se vähän villiinty ja paineltiin aika haipakkaa asemanvälejä ja pilli raikas! Ja taas voi alkaa käyttää sanontaa, että toimii kuin junan vessa, kylä-kyllä! Oli niin nostalgista käyvä lorottelemassa suoraan raiteille...

Tunnelmapalavideoita junasta ja Faron juna-aseman edustan kuppilasta: http://1drv.ms/1MZTNPV

Algarve

Paikallisjunamatkahan kulkee siis pitkin Portugalin etelärannikkoa Algarvessa. Myö lähetiin Portimãosta ja ajettiin Lagoan, Silvesin, Albufeiran ja Loulén kautta Faroon, joka on alueen hallinnollinen keskus. Junan ikkunasta kuvatussa videon pätkässä ollaan tulossa Faron suunnasta Loulén asemalle. Koko matkan ajan ikkunasta näkyy jonkinlaista asutusta ja tietysti maatiloja, joilla kasvatetaan etenkin sitruksia, mutta nykyisin taas myös viiniä. Myös lehmiä (ja lehmähaikaroita), vuohia ja lampaita havaittiin. Suuntaansa reissu kesti puolisentoista tuntia.

Farossa suunnattiin kaupunginmuseoon, joka on pykätty 1500-luvulla rakennettuun luostariin. Siellä on näytillä sulassa sovussa arkeologiaa, uskonnollisia maalauksia 1500–1700-luvuilta ja nykytaidetta. Näyttelyt käytiin tietysti katsomassa, arkeologia eikä vanha taide oikein napanneet, mutta nykytaiteen näyttelystä tykkäsin. Esillä oli Ana Vieira Ribeiron näyttely Toistoa (A Repetição), ajan kulumisen, sen kokemisen ja tapahtumien toistumisen tematiikkaan liittyviä maalauksia. Taiteilijan nettisivuilta voi käydä tutustumassa töihin: http://ana.vieiraribeiro.net/en/projects.

Museon naapuritalon seinän mielevä hidalgo.
Sais meijän jäykkishovimestari Pirlo vähän ottaa mallia.

Luostariarkkitehtuuria

Varsinainen syy käyntiin oli Recital de Guitarra Portuguesa eli portugalilaista kitaraa esitellyt puolituntinen. Kitarataiteilija ja säveltäjä João Cuña kertoili fadosta ja kitarasta ja soitti väliin aina jonkun biisin. Niin kuin niin monessa muussakin asiassa, tässäkin on kaksi eri koulukuntaa, lissabonilainen ja coimbralainen. Lissabonin fado on alkujaan katujen ja kapakoiden musiikkia ja naisilla on ollut vahva panos sen kehittymiseen, Coimbrassa se oli yliopiston väen omaa musiikkia. Jälkimmäiseen kuuluu mm. se, että naiset ei saa siihen puuttua eikä esityksissä muutenkaan suvaita mitään rahvaanomaisuuksia kuten aplodeerauksia, kiitokset annetaan kevyin nyökytyksin. Meijän kanssa esitystä oli seuraamassa kolme italialaista ja kaksi espanjalaista. Kun João oli esitellyt noita tyylieroja ja sanoi sitten esittävänsä coimbralaisen fadon, kaikki kuunteli hartaasti ja yhtä hartaasti myös kiitettiin esityksestä ilman taputuksia parilla arvostavalla niskan nytkäytyksellä – että miuta nauratti, miten täysin ilman mitään yhteistä sopimusta kaikilla riitti huumoria ja pokka piti! Paitsi taitelijalla, hää oli hetken ihan hämääntyny, ennen kuin tajusi, mistä oli kyse. Ilmeisesti muissa esityksissä moista ei ollu tapahtunu. Kaiken kaikkiaan esitys kaikessa lyhykäisyydessään oli hyvin jäsennelty ja toteutettu, visuaalinen puolikin oli oikein mallikas. Lisää kitarasta ja fadosta ja mm. esityksen loppuhuipennus eli João Cuña soittamassa itse itseään säestäen videolla: https://www.facebook.com/RecitaldeGuitarraPortuguesa/

Fadosta selvittyä käytiin vielä yhdessä toisessa kaupungin taidemuseossa nimeltään Galleria Juna eli Galeria Trem. Siellä oli jonkun tyypin tekeleitä (sorry ilmaisu, mutta niin se vaan oli), yksi seinä oli täynnään ei-niin-kovin-hyviä piirroksia kalanpäästä… Sitten käyskentelyä Faron vanhan kaupungin kävelykaduilla ja lounassämpylät Sporting Clube Farensesin kannatuskahvilassa ennen paluuta. Kahvilan työntekijät olis kaikki olleet Suomessa jo vuosia eläkkeellä ja palvelualttius olis tehny ennenvanhasen Elannon henkilökunnan ylpeeks. Junan lähtöä ooteltiin asemaa vastapäätä olleessa kahvilassa ja siellä tajusin, että yksi olennainen osa paikallista kahvilakulttuuria on telkkari, jossa silloin kun ei näytetä jalkapalloa näkyy Odisseia-niminen kanava, joka pukkaa ulos mm. luontodokumentteja. Jokainen paikallinen kuppilanpitäjä olis varmaan kova luu jossain nykyajan Tupla tai kuitti -ohjelmassa, jos pitäis tietää jotain Amazonin sademetsäalueen florasta ja faunasta.

Nää Farensen kannattajat henkilökunta oli unohtanu vessan viereiseen nurkkaan jo ties milloin....

Junailun päätyttyä ajateltiin mennä syömään, mutta ajoitus oli totuttuun tapaan pielessä ja päädyttiin sitten yhteen kuppilaan Englantilaisen talon (Casa Inglesa) kupeessa. Sinänsä ihan loogista jatkumoa, talossa on nimittäin Portimonense Sporting Cluben toimitilat. Paikka oli just aukeamassa ja palvelu oli farolaishenkistä eikä ruokakaan paljon hurraahuutoja aiheuttanu. Lohdutukseksi hypättiin kolmevitosen viimeiseen vuoroon ja köryteltiin Artturilaan juomaan jälkkärikahvit ja brändit. Isäntä vähän ihmetteli, että kuis myö nyt niin myöhään ilmestyttiin paikalle. Hänellä oli nyt muitakin asiakkaita palveltavaksi, aika moni otti jotain evästäkin ja jos oltais oltu fiksuja, niinhän myökin oltais varmaan tehty. Pois lähtiessä äimisteltiin sitä, miten hiljasta joka paikassa muualla oli.

Nykyaikaisen tietojohtamisen asiantuntijan parhaat matkustamisen apuvälineet, kuka mitään älyvärkkejä kaipaa, kysyy hän!