tiistai 3. marraskuuta 2015

Uutisia – Notícias


Myrskyn jälkeen on poutasää – taitaa kuulua joku imelä iskelmä. No, ihan kiva tietysti, et sää selkiää, mut jälet saattaa olla silti aika ikävät. Marraskuun eka päivänä Algarveen tuli kymmenen tunnin aikana yhen kuukauden verran vettä. Meille ei käyny kuinkaan, Portimãon alueella meni muutama tie poikki ja silleen, mut Albufeira ja siellä varsinkin vanha keskusta otti kuokkaan oikein kunnolla. Vettä sato taivaalta, valumavettä tuli ylhäältä ja nousuvesi toi vielä oman lisänsä, enimmillään vettä oli parisen metriä paikoissa, joissa sitä ei olis pitäny olla ollenkaan. TV-uutiset on näyttäny videoita (netistä niitä löytyy lisää, esim. kotimaiselta MTV:ltä), joissa ruskee vesi velloo pitkin teitä, tavaraa laskettelee mukana ja autoista näkyy vaan katot. Oma lukunsa on kaikki ne vanhan keskustan turistikaupat, joitten kamat on kaikki vyötärön korkeuvesta alaspäin entisiä. Keskustassa oli turistirihkamaa myyviä kojuja, joitten omistajista yksi nainen vaan tuumasi, että sinne se meni, koko elanto veden mukana mereen, mitään ei oo enää jäljellä .Valumavesi toi mukanaan alueen kauniin tiilenpunaista maa-ainesta, mikä on särkyneiden rakenteitten lisäksi oikein kunnon riesa mm. autotalleissa. Vedestä on parin päivän aikana aika hyvin päästy eroon, mutta muta onkin sitten oma juttunsa. Tulvinta on aiheuttanu myös sen, että jonkin verran on väkeä kodittomana, mut kunta on luvannu heistä huolehtia. Pienempi riesa on se, että Pêran hiekkaveistosfestarit on pitänyt tilapäisesti sulkea, kun veistoksia joudutaan korjaamaan. Onnekasta on se, että hässäkästä koitui kai vaan yksi ruumis, yksi papparainen oli ottanut Smartinsa ja lähtenyt lähikauppaan ja päätynyt uppeluksiin. Madeirallahan viitisen vuotta sitten vastaavat tulvavirrat ja mutavyöryt jätti jälkeensä nelisenkymmentä vainajaa. Nyt kun on saatu kuvia alueesta veden jälkeen, täytyy myöntää, että mitä kummallisimpiin paikkoihin päätyneet autonraadot on aika hupaisa näky vakavia puhuvien toimittajien taustalla…

Yleisesti ottaen on yritetty jotenkin pysyä kartalla tämän maan asioista. Katottu tietysti noita erilaisia aamun uutislähetyksiä, joitten alalaidassa pyörivien tekstien perässä roikutaan ja arvotaan, että mitähän se tuokin sitten oikeesti tarkottaa ja välillä baarissa selailtu Correio da Manhãa (CM). Onneksi on olemassa ainakin pari netin englanninkielistä uutissivustoa (www.theportugalnews.com, http://portugalresident.com/), jotka keskittyy tän maailmankolkan asioihin, brittinäkökulmasta tietty, mutta silti. Niitä on tässä käytetty lähteenä, jos ei ole toisin mainittu. Tavattiin ohi mennen pari suomalaista, joille tokaisin, että ei oo teitä tulvavesi vieny. Olivat ihan pihalla siitä, että on eletty punaisen myrskyvaroituksen alla… Miten voi olla, että ei siis yhtään tiedetä siitä, mitä ympärillä tapahtuu?

Mitäpä viime viikkoina ennen vedenpaisumusta sitten on tapahtunu? Oli vaalit ja uusi hallitus on saatu nimitetyksi. Täällä pääministeristä päättää presidentti, joka on vielä ensi vuoteen herra nimeltä Cavaco Silva (toista ja viimeistä kauttaan pressana, entinen pisimpään vallassa ollu diktatuurin jälkeinen pm). Telkkarissa jokainen paikallinen uutiskanava näytti hänen ilmoituksensa suorana ja heti saman tien alkoi spekulointi siitä, että kohta se uusi hallitus sitten kaatuu ja saahaan uudet vaalit. Kyseessä on nimittäin vähemmistöhallitus, jollaset ei oo kertaakaan pysyneet koko vaalikautta pystyssä. Pääministerikin on sama vanha entinen Pedro Passos Coelho eli kovin suurta muutosta tuskin valtakunnan politiikkaan on tulossa. Ovat hyvää pataa EU:n kanssa ja yrittäävät kovasti pitä talouden siinä kunnossa, että rahoittajat on tyytyväisiä. Kansa tietysti kärsii, mutta silti äänestivät tyypit uudelleen valtaan (taas yksi yhteneväisyys suomalaisiin). Yksi uusista ministeriöistä on hallinnonuudistusministeriö eli hallintohimmeleitä halutaan täälläkin purkaa ja norminpurkutalkoot on ilmeisesti suunnitelmissa. Sinänsä politiikasta mitään ymmärtämättömänä on hauskaa, että kaikki täkäläiset puolueet on nimetty vasemmistolaisittain. Sosialidemokraattinen puolue eli Partido Social Democrata PSD, jonka pj tää jatkava pm on, on oikeesti politiikaltaan keskusta-oikeistolainen. Ilmeisesti 1974 asti vallassa ollut oikeistodiktatuuri aiheuttaa edelleen sen, että kukaan ei halua virallisesti ilmoittautua oikeistolaiseksi vaikka aatteellisesti sitä oliskin.

Täällä on kärsitty kovasti taloustaantumasta ja portugalilaiset lapsiperheet on ottaneet takkiinsa viime vuosien eurooppalaisesta talouspolitiikasta kaikkein eniten, puolet perheistä täällä elää alta tonnilla kuussa ja ruuasta ja lääkkeistä säästetään, että selvitään ja velat jää maksamati. Muuttoliike täältä poieshan onkin viime vuodet ollut sen satatuhatta vuoteen ja portugalilaisia asuu EU-maista kaikkein eniten muualla kuin kotomaassaan. Ja se täkäläinen, välimerellinen (vaik Välimeri on tuolla jossain ja Atlantti täällä) ruokavaliokii voi olla hyväks ihmiselle mutta ympäristölle paha, kun suurin osa syödyistä kaloista ei oo kestävää kehitystä nähnykkään eli ei menny putkeen sekään… Tuon Madeiran katastrofin aikaisen entisen pääministerin José Sócratesin ympärillä vellova korruptio-oikeudenkäynti voi kai sentään edelleen hyvin. Televisiossa Kennedyn mennen tullen hurmaamisessa päihittävä poliittinen kestomakkara (ei siis mikään broileri) on päässyt pois tutkintavankeudesta ja kotiarestista, mutta jutulle itselleen ei loppua näy.

Onkos sitten mitään positiivista nähtävissä? Huumepolitiikka on ilmeisen onnistunutta (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015060819825957_ul.shtml), koska Euroopan huumeraportin mukaan ainakin huumekuolemat on harvinaistunu. Lisäksi Maailmanpankki on listannu Portugalin bisneksentekomaana sijalle 23, Suomihan on tietysti päheesti kymmenentenä, mutta jos kaikkiaan maita lujettelossa on 189, ei paha. Jaliksessahan sijoitukset on sit just toisinpäin, Portugali meni EM-kisoihin liki puhtaasti ja jotkut Huuhkajat jäi härmäläisiin talousmetsiin harhailemaan. Ja maailman ainakin Euroopassa pelaavista paras on Real Madridin CR7 ja valmentavista viihdyttävin Chelsean JM. Uutisista sitten taas, ainakin CM muisti kertoa, että Ronaldon nimikaima poika on jälleen saateltu kouluun Espanjassa, jossa opetaan spanskiksi ja enkuksi – isukkihan palaa päättämään uransa Englannissa, jos kaikkiin juoruihin on uskomista. Cristiano on taas ehdolla viime vuoden parhaaksi, niin ja setä José Mourinho kans – jälkimmäistä ei kyllä ihan heti arvais, kun nykymenoa kattelee.

Pakollinen uutisten loppukevennys: käytiin tiistaipäivän kunniaksi lounastamassa Mistral-nimisessä ravintolassa rantsun kupeessa (piti käydä tarkistamassa mahdolliset myrskytuhot, joita ei onneksi ollu). Otettiin päivän annokset. Ne oli ihan järkyttävän täyttävät lautaselliset sian kylkiluita ja migas-nimisiä knöödeleitä. Annos on Aletejon perinneherkku, jonka hiilihydraattipommeihin käytetään päivän vanhaa leipää, mikä on tietysti järkevää, ettei mene pullat hukkaan. Vaan että oli raskasta evästä, voi hyvä tavaton! Ja suolasta, annoksen ainoo vihanneskin oli alkupalaoliivit, meni litra vettä alas ilman, että tuntu missään. Onneksi kotona oli pelastus. Päivälliseksi syötiinkin sitten vain ja ainoastaan hedelmäsalaattia!

Houkutteleva mainos vasemmalla, yläoikealla totuus...
Loppukevennys alaoikealla ja että tuli tarpeeseen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoikaa, rakkaat ihmiset!

Muistakaa panna jonkinlainen tunnistettava nimimerkki viestin loppuun, että tunnistan kirjoittajan.

t. jaana r.