Ei ole vuodet veljiä keskenään

Tätä kirjoittaessa ootellaan sadekauden alkua, ehkä jo tänä iltana taivas aukeaa. On aikas painostavaa, sanoisinko! Nurtsit on olleet taas ruskeena (niin kuin viime lokakuun alussakin), kun edellisen kerran oli satanu joskus loppukeväästä tai alkukesästä. Yhtenä yönä satoi taannoin, mutta ei se paljon ympäristöön vaikuttanu. Silti puissa ja pensaissa on ollu kukkia ihan eri tavalla kuin viime vuonna. Jakarandojen toinen vuosikukinto on meneillään, oleanterit rehottaa ja jopa jukkapalmussa on kukkia. Edellisessä kirjotuksessa ehdottelin kunnanpomolle Euromilhões-kupongin täyttöä, vaan enpä silloin tiennyt, että rahapelit ne oikeesti ratkasee… Toivomani palmujen uudistus tulee tapahtumaan, varat saahaan turismin tukemisen rahoista, koska Portimãossa on KASINO! Kuka olis arvannu. Palmujen kuolemaksi on muuten koitunut escaravelho vermelho eli punainen palmukuoriainen (rhynchophorus ferrugineus), joka on tehnyt tuhojaan myös mm. Maltalla.

(http://vivaportimao.pt/index.php/noticias/6704-a-avenida-v3-vai-continuar-a-ser-recuperada)

(sama enkuksi, mutta ilman viittausta kasinoon: http://portugalresident.com/vau-alvor-v3-gets-upgrade)

Jakaranda syyskomeudessaan

Oleantereita Aquan kupeessa.

Että Jukka kukkii ja vielä näin kauniisti!

Lokakuun alku oli kuuma mutta siis kuiva, mikä helpotti lämmön sietämistä huomattavasti. Heti kun ilma kostuu, alkaa olla vaikeeta. Kesällä Mikkelissä oli melkein kaiken aikaa niin paljon vettä ilmassa, että kun hikoili, se ei päässy haihtumaan mihinkään. Seurauksena tunne siitä, että sisäelimet kiehuu ja aivot sulaa eli yhtä helvettiä! Pöytätuuletin sai tehdä töitä vuorotta, että siitä selvis ees jotenkin tolkuissaan. Kosteudesta ja sen vaikutuksista on toisaalta saanu jutun juurta toisen 53 vuotiaan vaihdevuosihikoilusta kärsivän naisen kanssa. Bacchuksen vakikokki Madeleine on palannut lomalta ja tuskailee saman sisäisen kypsymisen kanssa, viime kesä helteineen oli ollu hänellekin tosi tuskaa, keittiöhommissa etenkin. Hauskaa, että kun yhteinen mielenkiinnon kohde löytyy, ei oo mitään väliä, onko yhteistä kieltä vai ei – hyvin on toisiamme ymmärretty!

Lokakuun alussa rannoilla oli vielä porukkaa itseään grillaamassa.

Ihmisen vesileikkiä.
Jos tarkkaan katsoo tätä kärpäsenkakkakuvaa, näkee keskellä flyboardilla temppuavan tyypin.

Lintukin pääsi vesileikkimään.

Täällä asunnossa onneksi on ilmastointi. Kun yötä myöten hoitaa asunnon viileäksi ja kuivahkoksi, saa nukuttua vessassa juoksemisesta huolimatta tosi hyvin. Ilma on raikas ja henki kulkee, toisin kuin Suomen himassa, missä 40 vuotta pölyä ja paskaa keränny paljeovi haisee sängyn vieressä – vaan ne lahjahevosen hampaat… Aika paljon pölyä ja paskaa irtos muuten myös tän kämpän lattioista, kun ne eka kerran itse pestiin. Hotellin siivoojat on kyllä joka käynnillään lattiat kastelleet, mutta siinä sitten tärkeimmät. Omalla mikrokuitumopilla syntyy ihan oikeesti puhasta jälkeä ja nykyisin ei tartte enää sisäkenkiä vaan voi ihan paljain varpasin teputella.

Nyt kun ei tartte enää aatella siivoojia, on tehty yksi elämää helpottava sisustusratkaisu. Vessassa ei oo tähän asti ollut mitään paikkaa, mihin asettaa prillit ilman pelkoa vessapyttyyn tai sen taakse putoamisesta. Toisaalta bidee on mualiman turhin kapistus. Ratkaisuksi ostettiin kiinakaupasta muovitarjotin bideealtaan päälle teipillä kiinnitettäväksi. Hyvin toimii, harmi vaan, ettei löytyny yksiväristä prikkaa – tai löyty Jumbosta alennuslaareista, mutta sillon oli jo liian myöhäistä.

Kiinalaista estetiikkaa, toki hillittyä sellaista.

Kohtaamisia

Puoltoista viikkoa vierähtäny ja tutut tyypit ja paikat on melkein kaikki tsekattu. Osa on kuin ennenkin ja osa sitten taas ei… Esimerkiksi yläbaarissa on ollu tuulista ja puhelias mosambikilaislähtöinen naapurimme (Carlos?) on siirtynyt alakerran pitsapaikan kantikseksi. Baarinpitäjä Sergio on kuulemma alkanut olla rasittavaa seuraa – no, jos joka päivä koko vuoden notkuu samassa kuppilassa tuntitolkulla, voihan ne jutut hiukka alkaa kiertää samaa rataa. Keväällä jätettiin Sergiolle flamingonkukka adoptioon ja heti kun naamamme näytettiin, hää esitteli, että vielä se on hengissä, mutta just ja just. Carlos toisaalta kysyi meiltä, että vieläkö kukka on elossa, kun hää ei ole sitä enää hoitamassa – että sellaistakin nokittelua. Kummankin herran kanssa keskusteltiin kesän tärkeimmästä tapahtumasta eli jonkun valopään sytyttämistä Monchiquen vuoriston tulipaloista. Oli kuulemma lieskat näkyneet tähän meidän naapurustoon asti. Sergio sanoi, että vuoristolaista pontikkaa medronhoa ei oo tarjolla, koska palossa meni myös medronheirot eli mansikkapuut, joiden hedelmistä viinaa tislataan. Varmaan samaa tietä on menny paljon muutakin, mikä vaikuttaa ihmisten toimeentuloon.

Bacchuksessa on käyty jo useaan otteeseen, onhan jalkapallokausi täydessä käynnissä. Oon muuten alkanu nimittää Arturia Tio Arturiksi eli Artur-sedäksi. Oltiin yhtenä iltana taas pelin perässä ja sen jälkeen lähtöä tehdessä hää otti miuta sedällisesti leuasta kiinni ja ravisti päätä – mitä lie viisauksia olin sitä ennen ladellu. Seuraavana päivänä hää sitten totesi, että meillä on kolme kotia: yksi Suomessa, yksi täällä hotellissa ja yksi hänen luona baarissa. Selvää setäainesta siis, joten näillä mennään. Joka kerta, kun lausahdan jonkun pyynnön portugaliksi, aloitan lauseen aina Tio Artur, posso… eli Artur-setä, voisinko… Kertaakaan hää ei ole vielä kommentoinut, sitä odotellessa!

Onneksi Outro-baarissa kaikki on kuin ennen!

Lusanassakin on käyty ja hyvin syöty, siinä sivussa tavattiin Susanan ja Luisin kolmas tytär, kolmekuukautinen vauveli. Kamukkia on nähty jo useampaankin otteeseen. Ensimmäiset kerrat oli aika ankeita, koska hää on sairastunu vakavasti eka kertaa 75-vuotisen elämänsä aikana. Ilmeisesti sokeritautia pukkaa ja jostain syystä sapuskat ei pysyny sisällä, äijä kutistui viikossa monta kiloa. Nyt on onneksi saanu jotain troppia, että taas on saanu vähän lihaa luitten ympärille. Tuttuja brittejä täällä on ollu yllättävän paljon tähän aikaan vuodesta, monet heistä kylläkin on nyt vaan kuukauden ja palaavat tammikuussa. Jalkapallon katsomisseuraa ei oo ollut, koska Enkku on ostanu itselleen kodin naapurikaupunki Lagosista ja Artur väitti hänen löytäneen sinne myös seuraa. Harmi meille, koska hänen kommenttinsa on olleet yleensä aika viiltävän teräviä ja hauskoja.

Suomalaisiakin on nähty, tutuhkoja ja ihan outoja. Tutummasta päästä on pariskunta, joka viime talvena etsiskeli omistusasuntoa ja asustivat sen aikaa tässä samassa pytingissä kuin myökin. Eivät oo omaa löytäneet ja rouvan puheista päätelleen ei enää olis niin väliksikään. Heillä on vuokra-asunto nykyisin Rocha Towerissa, joka on melkein uusi rakennus lähellä rantaa. Oudosta päästä oli taas yksi känniääliö, jonka uudelleen tapaamista haluttaisiin välttää. Se lienee aika vaikeeta, koska asustaa tässä samassa kompleksissa ja käy ainakin alabaarissa, jossa myö kyllä ei yleensä paljon notkuta, jos ei kaivata sieltä sapuskaa.

Kaupunki vaikuttaa ihan samalta kuin ennenkin, paitsi että viime talvena Portimãon kaupunki pyysi yrityksiä alkamaan ylläpitäjiksi liikenneympyröille ja jotkut yritykset ovatkin asiasta innostuneet. (http://www.sulinformacao.pt/2016/06/nove-rotundas-de-portimao-ja-tem-padrinhos-e-madrinhas/) Muutamassa rotundassa on yrityksien kylttejä ja näkyykin, että niistä on pidetty huolta. Myö on bongattu kolme, joista yksi on hassusti rantaan mennessä Ginásio Amarilis -nimisen kuntosalin kupeessa. Hassusti siksi, että heillä on myös oma nimikkoympyrä, mutta muualla ja heidän vieressään ympyrä kuuluu toiselle puljulle. Nyt on myös selvinnyt, miksi sponsoreita haettiin: Portimãolla on ollu 137 miljoonaa euroa velkaa, minkä takia tilit on olleet kolme vuotta jäädytettyinä. Nyt on saatu helpotusta uudella 27-vuoden maksuajalla varustetulla lainalla, jolla voidaan maksaa nuo velat ja vähän jää vielä kilisemään kassaakin, uusi laina on 142,5 milliä… (http://www.theportugalnews.com/news/portimao-gets-debt-relief/39737) Onkohan rouva kaupunginjohtaja Isilda Gomes pannu kunnan puolesta Euromilhoes-kuponkia vetämään, tällä viikolla olis 17 milliä lisärahaa tiedossa, sais vaikka tosta Alvoriin menevän kadun varrelta muutamat kuolleet palmut vaihdettua uusiin.

Amariliksen liikenneympyrää ylläpitää NSA (NoSoloAgua), joka on satamassa toimiva viihdekeskus...

...ja tätä rotundaa taas suunnittelutoimisto Plano d´ Pormenor.

Lahjahevosen suussa

Alkaa olla koti kohdillaan ja paikat paikallaan tarkoittaen siis sitä, että tällaisen lievästi pakko-oireisen ihmisparan on vähän helpompi hengittää. Continentessa oli tuloviikonloppuna myynnissä kokoon taittuvia muovisia säilytyslaatikoita ja -lokerikkoja kerrassaan halvalla, onneksi älyttiin heti tarttua tilaisuuteen, koska arjen koittaessa tarjouspöydällä olikin jo ihan jotakin muuta. Nyt on kuitenkin pikkusäläkin saatu siististi kaappeihin ja laatikoihin. Viime kerrallahan mie värkkäsin itse askartelukartongista säilytysbokseja, nyt päästiin siis helpommalla. Nuo uudet hankinnat voi kevään tullen purkaa lättänöiksi ja säilöä seuraavaa kertaa varten eli ovat pitempiaikaisempikin ratkaisu kuin oma tekemät versiot.

Siinä ne nyt on, omat lakanat pedattuna, on se niin herkkää...

Tajusin taannoin, että miehän olen asunut Portimãossa jo kauemmin kuin Mikkelissä. Siitäkö johtuu vai mistä, mutta siellä asunto on sit kuitenkin enemmän kämppä kuin koti. En oikein ossoo kotiutua, kun siellä kaik on sekasin ja rempallaan. En tiijä puolistakaan sinne Lappeenrannasta viedyistä kamoista mistä ne löytyy tai mitä siellä nyt ylipäätään on purkamattomissa pakaaseissa. Sen lisäksi kaikki alko sortua ympärillä – tai siis siltä miusta alko tuntua… Oikeesti suihkukaappi ja muut kylppärikalusteet nyt vaan on vanhoja paskoja, eikä niitä saa puhtaaksi millään ilveellä enää. Sen lisäksi keittiössä rupes tulemaan todella pimeetä. Normaalistikin aurinkoisenakin päivänä siellä tarttee valot, jos haluaa nähdä muutakin kuin harmaita kissoja.  Jossain vaiheessa sitten tuntui, ettei mikään vaan riitä ja nyt miulta menee näkö kokonaan ja valkoinen keppi odottaa nurkan takana ja… No, eihän se sitten ollut kuin sipannut loisteputki katossa ja hehkulamppu liesituulettimessa. Loisteputkihässäkkä päätyi kierrätykseen ja tilalle ostettiin Anttilan konkurssista suutarinlamppua imitoiva roikkulamppu, se helpotti huomattavasti! Liesituulettimesta väsähti lopulta toinenkin polttimo, ne jäivät odottamaan ensi kevättä päästäkseen vaihtoon.

Valittelin sitten kurjaa kohtaloani Vanhikselle puhe-elimessä ja jostain taustalta alkoi kuulua moitteita, joiden mukaan lahjahevosen hampaita ei saa moittia. Tottahan se tietysti on, että vaikka ei kämppä ihan priimaa olekaan, ei siitä kyllä paljon ole kustannuksiakaan, joten point taken! Nuoris muuten kysäisi viimeisimmässä lupitapaamisessa, tuntuuko tänne tuleminen kotiin tulemiselta. Mie en osannu oikein vastata, mutta sanoin sen kyllä olevan aika mukavaa, että tietää Vai e Vemin bussikortissa olevan vielä muutama matka jäljellä. Nyt kuitenkin tiedän, kyllä tää on koti.

Mikkelin kämpän parvekkeesta sain onneksi epäilyistä huolimatta oman virkkaus- ja neulenurkkauksen. Tokmannilta ostettiin pari pikkuruista tuolia ja yritinhän mie yrttejäkin siellä kasvattaa. Siitä ei kyllä tullut yhtikäs mitään, hyvä että sain jokaisesta raaskusta edes yhteen evääseen maustetta. Myöskään neilikat ei kauaa viihtyneet, se kyllä saattoi johtua Eestin kierroksesta, jonka aikana ne pääsi vähän kuivahtamaan. Täällä taas parveke on asunnon pahin puute. Koska ei oo lasitusta, sinne ei viiti mitään ite viritellä, joten kammottavalla standardihotellikalustolla mennään eli kaksi kälyistä muovituolia ja pöytä samaa sarjaa.

Yrtit heti istutuksen jälkeen.
Muratin kanssa pytyssä on timanttikukkaa.
Sitä on täällä näkynyt aiemmin paljon, kosmoskukaksi oon sitä tähän asti kuvitellut.
Nyt on monessa paikassa myllätty pientareet mullokselle tai sitten ne on vaan karrelle kuivuneet,
joten kukkaloisto siltä osin on aika olematon.

Eiks oo söpöt!
Siinä se oli hyvä istuskella ja ihmetellä vastapäisen talon parvekeköykkijää
eli naista, joka kävi kymmeniä kertoja päivässä kyykkimässä parvekkeellaan,
mitä lie siellä touhunnu.

Käväistiin siis Viroa vilkaisemassa heinäkuussa. Tapsa kysyi alkukesästä, että huvittaisko lähteä hänen kanssaan autoilemaan naapuriin jahka hänellä on loma. Kysyttiin, että mihin ja kuinka pitkäksi aikaa. Vastaus oli, ettei tietoa ja ehkä viikoksi. Todettiin suunnitelma hyväksi ja lupauduttiin matkaan. Eräänä aamuna sitten pakkauduttiin autoon ja Vierumäen Matkakeitaalla alettiin aamiaisen jälkeen selvitellä, miten päästään yli jorpakosta. Kun se hoitui, päätettiin suunnata Haapsaluun, jossa vietettiin yksi yö. Oli mukava paikka, mutta ei siellä pitempään olisi viihtynyt. Seuraavaksi Pärnun kautta Viljandiin (samoin yksi yö) ja sieltä pariksi yöksi Tarttoon. Oltaisiin lopetettu reissu Tallinnaan, mutta sieltä ei löytyny hotellia ja palattiin takaisin kotomaahan.

Tarttossa notkuttiin ainakin pariin otteeseen kuppilassa nimeltä Pahad Poisid eli Pahat Pojat. Teeman mukaisesti siellä oli valokuvia ja sitaatteja erilaisista tyypeistä, jotka eivät ehkä olis suosituin vävykokelas -listalla kovin korkealla. Yksi heistä on tietysti George Best (Man United, of course), jonka nimiin on pantu seuraava lausahdus: ” I spent a lot of money on booze, birds and fast cars. The rest I just squandered.” Kuppilan seinällä oli myös huoneentaulu: ”I need six months vacation, twice a year.” Jee, voinpa samaistua tuohon tapaan ajatella!

TE-toimiston piti muuten pitää puhelinkuulustelu syyskuun puolessa välissä, mutta näkyivät siirtäneen ensi keväälle, sama meno siis jatkuu Etelä-Savossa kuin oli Etelä-Karjalassakii… Kun hallitus nykyisin tarjoo meille pitkäaikaisille joutilaille enempi piiskaa kuin porkkanaa, mitenhän käy, kun työkkärin pitää alkaa kutsua keskustelemaan kerran kvartaaliin nokakkain, kun ei tuo soittaminenkaan edes kerran vuoteen onnistu. Äsken lähestyivät kyllä kirjeitse. Piti raportoida, miten olen työllistymissuunnitelmaani noudattanut. No, olenhan minä. Keväällä hain töitä TE-toimistosta (kiusa se on pienikin kiusa) ja alkukesästä uuden kotikaupungin ammattiopistosta vastaavaa opintohallinnon suunnittelijan hommaa, kuin olin tehny entisessä elämässä. Ei tarvinnu kumpaankaan käydä edes näyttäytymässä, joten ehkä ei tarvitse enää työllistymisestä paljon haikailla. Jälkimmäisessä olisin voinut käydä vanhoilla meriiteillä kääntymässä, mutta kuten Katti-Kaartinen hyvin tietää, ihan pihallahan mie nykyisin noista opintohallinnon kiemuroista ja järjestelmistä olen.

Yhden työpaikkatarjouksen TE-keskus männä viikolla lähetti, Enonkoskella olisi ja ehdottomana vaatimuksena oma auton käyttömahdollisuus. Ajokortittomana ei onnistu työmatkailu eikä tehtävän hoito, mutta paninpa nyt kuitenkin CV:n menemään, että tulee velvollisuudet täytettyä.

Bem-vindo de volta à Portugal!

… tai jotain vastaavaa toivotteli meille Continenten kahvilan kyyppari tänä aamuna. Hää oli leikkuuttanut tukkaansa ananaksen, eka, jonka oon nähny keski-ikäisellä miehellä, mutta ehkä se Luís Figo-look-alike-olemus velvoittaa käyttäytymään jalishenkisesti.

Lauantakina tultiin, nyt on maanantaki ja ihan on matkustavaiset sipissä. Lähettiin Mikkelistä perjantaina 10.01-junalla lentokentälle, josta otettiin lentokenttäbussi Rantasipiin, jossa syötiin ja yritettiin vähän nukkua palataksemme takaisin lentokentälle, jossa koneen lähtöaika oli vajaa viideltä aamusella. Koneessa päädyin istumaan mukavan ja puheliaan sonkajärveläisen eläkeläispariskunnan viereen. Hyö oli menossa viikon kiertomatkalle Douro-joen laaksoon: joka päivälle oli tiedossa yksi kirkko, yksi luostari ja yksi viinitila… Myö päädyttiin sitten vihdoin Portimãoon, kerrankin ihmisten aikaan, mikä tarkotti sitä, että päästiin täydentämään puuttuvia asumisresursseja heti eli oitis. Paljonhan meillä oli kyllä kamaa oottamassakin pakolaiskassiin pakattuna, mutta silti.

On ostettu siivoustarpeita, petivaatteita ja pyyhkeitä, koska päätettiin jättää tilatut viikkosiivoukset ja SPP:t unholaan ja hoitaa homma itse. Liinavaatteet pitää tietysti saaha pestyksi ennen eka käyttöä ja vanhasta muistista osataan kyllä käyttää pesukonetta 40-asteen rättien pesuun, mut ei muuhun. Käyttöohje on kadonnut, joten pyydettiin respasta apuja ja saatiin sitä pelkkää portugalia puhuvan siivoojakaksikon muodossa. Heijän ohjeillaan 60:set olis pesty kolmessakympissä ja 90:set kylmällä vedellä, mikä selvis, kun netistä googlaamalla onneksi löyty alkuperäinen manuaali. Tarpeisiin muuten upposi niihin budjetoitu kuukauden siivouksien hinta eli vähän alta satanen.

Hankintojen lisäksi on sinkoiltu tarkistamassa tutut mestat. Tokyossa syötiin taas vanhaan tapaan ensimmäinen ehtoollinen. Sen päälle oli tarkoitus ottaa taksi tolpalta, kun ei jaksettu lähteä kipuamaan mäenrinnettä kämpille, vaan kun on vielä turistisesonkiaika, olivat kaikki pirssit ajossa. Menimme siis Artturilaan jälkkärikaffeille ja saatiin siellä tilautettua taksi oven eteen. Baaria oli pitämässä pystyssä kolme sukupolvea, Artur, tyttärensä Berenice kokkaamassa sekä hänen poikansa (nimi ei tiedossa) baarimestarina. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen hypättiin kumijalkaan ja siitä yläbaariin yömyssyille ja Sergiota moikkaamaan.

Erittäin, erittäin hyvien yöunien jälkeen taas shoppaamaan Continenteen ja sitten Bacchukseen peliä katsomaan ja aamiaiselle. Edellisenä iltana ennen taksiin hyppäämistä Artur kysäisi, mitä peliä halutaan tulla katsomaan ja vain koska kyse oli meistä (niin hää väitti), lupasi tulla aukaisemaan kuppilan jo klo 12, koska silloin tuomari viheltäisi ManU:n ja Stoken (1-1, kele!) pelin alkamaan. Turistisesonkienkut näkyi olleen aika äimänä, kun tajusivat, että baari oli jo siihen aikaan auki. Pelin jälkeen ajeltiin rantsusta keskustaan bussilla, käytiin jatkamassa shoppailua kiinakaupassa ja käväistiin syömässä Tapa Latinassa.

Kaiken häsläämisen keskellä käytiin pikaisesti tarkistamassa, että meri on edelleen tallella!

Viime yökin nukuttiin kuin murmelit ja oltiin pystyssä käsittämättömän aikaisin, joten oltiin oikeesti aamiaisaikaan kuulemassa noita takaisintulotoivotuksia. Tehtiin viimeiset kodinhankinnat - toivottavasti - ja lähdettiin bussilla käymään Aquassa ja Retail Centerissä, joissa yritettiin etsiä uutta reppua vanhojen, hyvin palvelleiden laskuvarjokankaisten tilalle. Ne nimittäin muutti yhdessä reppujen taivaaseen ihan perä perää ja samalla tavalla: hihnojen muoviset säätösoljet räjähti käsiin kun niitä oltiin nostamassa selkään täynnä lasisia viinipulloja - ensin toinen, minkä jälkeen siirrettiin lekat toiseen ja ei kun uusintanäytös pystyyn - ja silti ei saatu yhtään rikkinäistä putelia aikaiseksi! Ei löytyny reppua eikä paljon muutakaan, joten mentiin lohdutukseksi Cardosasin grilliin syömään salaattia ja lampaankyljyksiä. Sen verran on vuosien myötä viisastuttu, että älyttiin ottaa kumpaakin vaan yksi annos ja syötiin ne porukassa.

Retail Centerin seinustaa pitkin kulki outo otus
Mistä lie rapu eksyny heiluttelemaan saksiaan tuohon ikkunan pieleen?

Pesukone on kaikesta marhaamisesta huolimatta kerenny laulaa ahkerasti ja huomenna voidaan siirtää talon tarjoomat tekstiilit syrjään ja ottaa omat käyttöön. Jokohan sitten alettais ottaa elämä vähän lunkimmin!

Ensimmäinen satsi petivaatteita kuivumassa.

Ostettiin aluslakanat (lençol) ja tyynyliinat (fronha) Continentesta, pussilakanat (capa de edredão) tuotiin Suomesta.

 Pyyheliinat (toalha) ostettiin kiinakaupasta, paitsi lattiapyyhkeet kilohinnalla Continentesta.

Lomalla ja lomalta paluu arkeen!

Maaliskuun 15. vietettiin leipäjuuren viisvuotissynttäreitä. Leivästä tuli hyvää ja kraavattu lohikin onnistu eka kertaa täällä, on ollu oudon, väärärakeisen suolan kanssa vähän totuttelemista.

Ruisleipee, lohta ja kiklua - nannaa!

Viimeiset kaksi viikkoa alko SPP:llä ja käytiin hakemassa pullo roseeta Kop & Tapasista (odottamaan viimeisten Muxama da Atumin eli kuivatun tonnikalan siivujen syöntiä) ja taas kanaa A Cozinhasta, mutta nyt ylläri pylläri ei syötykään ulkosalla vaan vietiinkin tipupalat oottamaan jääkaappiin ennen siivoojan hyökkäystä. Otettiin kirjat mukaan ja paineltiin Outroon lukemaan ja juomaan kahdet GT:t – yleensä on yksillä selvitty. Sitten syömään piri-pirilintua, leipää ja salaattia. Jälkkäriksi korkattiin jääkaapissa jemmattu kuohuviini ja mie parvekkeelle palelemaan ja lukemaan, tuo fiksumpi pysy lämpimässä kirjansa kanssa – mutta kun ollaan lomalla, täytyy siitä nauttia, sano! Päätettiin nimittäin, että tää loppuaika ollaan virallisesti lomalla…

Outrossa on eri hyvä olla...

Tää puu ei oikein tiijä, mitä tekis.
Siinä on viime vuotisten siemenkotien jämät, kuolleet lehdet, kukat ja uudet lehdet sulassa sovussa.

Jättiaaloen eri vaiheita.
Vasemmalla tehään kuolemaa ja oikeella ollaan elmänsä keväässä.

Ennen ruuan ostoa käytiin EMARPilla kattomassa kumpaakin miellyttäny valokuvanäyttely ja siinä sivussa selvitettiin pienikokoisten elektroniikkajätteiden kierrätys eli sinne toimistolle ne voi jättää, myö erottiin väsähtäneestä tukanleikkurista. Miun tukkahan leikataan asiantuntevasti täällä kämpillä saksilla ja toi toinen on alkanu käydä keskustassa parturissa, lasku on 5 €/kerta. EMARPille oli päätymässä myös lattian kautta käytetty tabletti, mutta kun tilalle ei tunnu vastaavaa löytyvän, vietiinkin se sittenkin korjattavaksi. Valokuvien takana oli Juan Lores ja erityisesti tämän linkin takaa löytyvä kuva ilahdutti molempia. Näyttelyesite on täällä.

EMARPin lähellä on stadioni, jonka yhteen valotolppaan on haikarat tehneet pesän.

A Santa Casa da Misericordiassa oli taas kamarimusiikkia, tällä kertaa mm. Beethovenia ja Astor Piazzollaa (De Beethoven a Piazzolla oli illan teema). Piazzollalta kuultiin puhallinversio Libertangosta, josta haitari-jousisoitinversion voi käydä tsekkaamassa täältä. Gioacchino Rossinin kvartetto puhaltimille sitten taas oli liikaa käyrätorvensoittajan instrumentille, särky mokoma kesken kaiken… Pienen asentelun jälkeen soitto jatku, kuin ei olis koskaan laannutkaan. Viimeiseksi soitettiin Vinicio Mezan Danzoneando, joka miusta kuullosti sotilassoittokunnan viihdeorkesterin ohjelmistolta. Käykää kuuntelemassa täältä ja arvioikaa ite! Näitten konserttien yhteydessähän tarjotaan punaviinimaistiainen ja nyt kävi ekan kerran niin, että joku enkkuturisti onnistu rikkomaan oman lasinsa – juoma-astiat on nimittäin kunnolliset isot, korkeajalkaiset ja ohuesta lasista valmistetut eli outoo, ettei oo tullu sirpaleita aiemmin.

Konsertin päätyttyä kiiruhdettiin Continenten taksitolpalle ja siitä Bacchukseen kattomaan Unitedin ja Poolin välistä toista osaottelua Eurooppa-liigassa. Konsertti loppu vähän vaille klo 8, kick-off oli klo 8.05 ja myö oltiin katsomossa 8.10 – tehokasta toimintaa, sanoisinko! Tilattiin Arturilta lasilliset viiniä ja pullo vettä ja taas tuli sirpaleita, hää onnistu hujauttamaan täyden lasillisen lattiaan. Ihme ja kumma, viinit ja sirpaleet levis pitkin lattiaa ilman, että suuremmin tuli tahroja vaatteisiin tai kalusteisiin.

Seuraavana päivänä kuleksittiin rantsussa ja törmättiin Bacchuksen kulmalla Norskiin, joka etti aamias-(lounas-) paikkaa. Kuleksittiin lisää ja taas samalla nurkalla törmättiin Enkkuun, joka oli sopinu, että pääsee baariin kattomaan hevoskisaa. Myö oltiin että, aha, ja aateltiin lähteä kotiin syömään. Kahen korttelin päässä ukko päätti, että ei oo ennen hevoskisaa katottu, eiku takasin! Enkku oli taas samalla kulmalla, Artur oli tehny oharit eikä hää ollu löytäny toista mieleistä paikkaa – siis On the Rocksiin, josta kukaan ei tykkää, mutta jossa näkee kaiken. Hevostapahtuma oli Cheltenham Festival eli kyseessä oli kauden huipentuma, jossa jockeyt konimukskaakkimuksineen otti toisistaan ennennäkemättömästi mittaa estenurmiradalla (miun tulkinta aiheesta). Ammattilaiset kisas mitä kisas ja voittajakaksikko sai paljon rahhoo. Yritin selvittää paljonko, mutta kaikki googlaus vei vaan vedonlyöntisivustoille, joten tarkkaa lukua ei ole, mutta jotain 3 sataa tuhatta puntaa se tais olla tai jotain muuta järetöntä. Amatöörien lähössä oli mukana viidenneksi kisannut Victoria Pendleton (voittaja oli kanssa nainen, josta kukaan ei ollu kiinnostunu, paitsi onnellinen miehensä). Victoria taas on paitsi kovan luokan julkkis myös kovan luokan urheilija, saanu pyöräilyssä olympialaista kultaa vuosina 2008 ja 2012. Tän pyöräilytaustan takia innokas tourpyöräilijä Enkku oli kiinnostunu, kuinka naisen käy. Oli nimittäin tälle vuoden verran hevostelua harrastaneelle naiselle eka iso kisa ja siis viidenneksi tuli eikä ees käyttäny piiskaa maalisuoralla – miusta kova mimmi!

Viikonloppuna, lauantaina, päätettiin lomailuhengessä tehä taas jotain aiemmin yrittämätöntä ja mentiin O Barãoon englantilaiselle aamiaiselle: sinänsä hyvää, mutta järkyttävän suolasta pekonia, paistettuja herkkusieniä ja grillattu tomaatti, lisää tomaattia papujen soosissa ja makkara, jota HK:n blöö olis kadehtinu (maassa, jossa tehään oikeesti hyviä makkaroita, mut ilmeisesti enkkujen makkaramaku vastaa finskiä), lisäksi teetä ja paahtista. Sai olla sekä eka että vika kerta. Sitten yritettiin Artturilaan kattomaa peliä, vaan ei miestä näkyny, joten päädyttiin taas On the Rocksiin, jossa ei oo kivaa, kun siellä voi polttaa. Sinne pääty lopulta kaikki muutkin, joten 3 minuutin myöhästyminen kick-offista makso Arturille aika ison rahan. Myö sentään vaihettiin kuppilaa puoliajalla, mutta suurin osa jäi tulematta. Mie väänsin valmiiksi viimeisintä neulomusta ja sen loputtua tajuttiin että kaikesta enkkumätöstä huolimatta oli nälkä. Mentiin siis La Dolce Vitaan italomätölle ja kyllä siellä on hyvät pitsat, ei voi muuta sanoa. Lauantai oli myös täkäläinen Dia do Pai eli isänpäivä, mutta ei sitä sillä tavalla huomannu kuin Suomessa vaikka jonkin verran markkinaimmeiset tietysti oli panostanu.

Paronin parasta?

Dia do Pai väänty kerran miun suussa Dia do Pãoksi eli isänpäivästä leivänpäiväksi ja siitä tuli mieleen, että joskus on nännit (nipple) jä näppylät (pimple) menneet kaiken aikaa sekasin. Belgialaisen viiksimies kerto, että kerran oli yrittäny kehua vaimoaan kokkina, mutta ulos oli tullu, että hää on kaunis kukko – näitä siis sattuu!

Sunnuntaina oli hyvä jalkapallopäivä, Barcelona tasas pisteet Villarealin kanssa (vielä paree olis ollu, jos olisivat hävinneet), Liverpool teki evertonit eli sössi 2–0-voiton 2–3-häviöksi (hän tuossa vieressä ei siis kyllä ollu yhtään tyytyväinen) ja Manchesterin derbyssä United voitti Cityn! Hyvä myö tai siis Ihmepoika Marcus! Ennen peliä annoin Herra Viiksen vaimolle kaikki neulelankojen jämät, kun hän niitä erilaisia lelujaan virkkailee. Pelikatsomossa oli taas kotoisaa, kun Norskikin on palannut Arturin hellään huomaan ja Enkkuhan ei oo sieltä koskaan poistunukaan. Jälkimmäinen oli vähän järistyksissään, parin viikon sisään oli saanu kuolinuutisia kotomaastaan kahesta itelleen tärkeestä ihmisestä. Raitelle päästyään alko taas tarinoitten vuo yhessä Norskin kanssa. Moskeijoitten rakentamista on kuulemma estetty hautaamalla aiotulle tontille sika kristillisin menoin tai rakennettu on, mutta paikka häpäisty jemmaamalla rakenteisiin possun osia. Miusta väärin, mutta eihän noille jutuille silti voinu olla nauramatta. Jalkapallokannattajien fanaattisuudesta kuultiin myös esimerkkejä, paras oli se, kun joku ei voi syödä tomaatteja, koska se olis punaisten (lue: ManUnitedin) kannattamista.

Viikko ennen pääsiäistä tulivat espanjalaiset nuoret viettämään pääsiäislomaa, mm. hotelli Flor da Rocha on ollu koko talven ihan kuollu, mutta nyt se on ollu täynnään noita pentuja, joilla kulkee todella lujaa! Pääsiäisviikon (Semana Santa) ajan olemme katelleet ja ihmetelleet muutenkin sitä, miten aikas hiljainen rantsu on tehnyt muutosta eläkeläisten tossutteluympäristöstä nuorison biletyspaikaksi. Enkku kertoi, että olivat Kamukin kanssa löytäneet ittensä Outrosta lauantaina klo 1 yöllä ja ihmetelleet, mitä yhteensä n. 150 v. -äijät oli tehny siellä parikymppisten seassa… Hilpein juttu on se, että äijät ei oikeestaan ees tykkää toisistaan!

Lentistä rannalla (ei kuitenkaan rantalentistä) ja musa raiku!

Edellä kerrotun sunnuntain jälkeen ollaan vaan notkuttu eri paikoissa ja juteltu tuttujen porukoitten kanssa. Vähitellen heistä suurin osa on lentäny kotimaahansa kesänviettoon ja tilalle on tullu uusia naamoja. Kerran yhdet enkut, jotka oikeesti on skotteja, kerto, miten täällä on kivaa, kun voi tulla Artturilaan ja on ihmisiä, joitten kanssa jutskata. Kotonaan sosiaalinen elämä on kuulemma ihan jäissä, käyvät pubissa vaan silloin tällöin, oikeesti kesä menee vaan töllön ääressä istuessa ja Portimãoon paluuta ootellessa. Eihän se paljon erilaista oo meilläkään, vaikka Päämajassa käydäänkin pelejä kattomassa, ei myö siellä jutella kuin baaritiskillä tilausta tehessämme ja keskenämme. Telkkarin ja baariin lisäks nyt sentään on onneksi muutakin elämää, niin kuin on ollu täälläkin.

Välillä pitäis tässä yltiösosiaalisessa olotilassa ostata tietysti pitää suu soukalla, tuli yläbaarin kestokanta-asiakasta mosambikilaista loukattua, kun luulin hällä olevan ikää melkein kymmenen vuotta todellista enemmän. On nimittäin miuta vaan vuoden vanhempi ja nyt joka raossa, mihin vaan mahtuu, tulee piikkiä siitä, että vaikka hän nyt onkin jo elämää nähny, niin ei kuitenkaan NIIN paljon… Silti ollaan ihan kelpo välilöissä ja juttua riittää joka kerta, kun vaan nähään. Pääsiäisen kunniaksi kaikki oli höveleitä ja myökin tarjoiltiin suklaarusinoita ja -manteleita yläbaarilaisille. Lankalauantaita vietettiin Artturilassa ja tytär oli kokkina. Hää tuikkas miulle kainaloon paketin pääsiäisleipä-folaria ennen kun kerettiin tervehyksiä vaihtaa. Syötiin siellä salaatit, joitten jälkkäriksi saatiin isältään kanssa folar-siivut ja vielä suklaanamutkin ja sitten ei enää mahtunu ees hengittämään, mutta mitäs sitä ei tekis hyvien välien säilyttämiseksi!

Pääsiäissunnuntaina käytiin keskustassa katsomassa katolisten kulkuetta, kun ei olla moista ennen nähty. Madeiralla kerran yritettiin, mutta ei jaksettu ootella, kun ei mitään oikeesti tapahtunu. Nyt olin sen verran valistautunu, että tajusin alkamisajan kertovan ehtoollisen (eucaristia) alkamisesta ja että kulkue käynnistyy vasta sitten, kun se on hoijettu alta pois. Eli sen sijaan, että oltais oltu kymmeneltä tikkana paikalla, notkuttiin kirkon nurkalle yli tuntia myöhemmin ja hyvin kerettiin. Kulkueita olis ollu tarjolla kaikkiaan kolme: palmusunnuntaina yksi (Procissao dos Ramos), pitkäperjantaina hautajaissaatto (Procissão do Enterro do Senhor) ja pääsiäissunnuntaina sitten ylösnousemuskulkue (Procissão da Ressurreição). Jälkimmäisestä on videokuvaa täällä. 

Pääsiäissunnuntai on Portugalissa joulupäivän lisäksi sellainen pyhä, että sillä on vaikutusta kauppojen aukioloihin. 25.12. ovat kiinni kokonaan, pääsiäisenä ovat auki, mutta sulkeevat aikaisemmin. Sen lisäksi kaikki paikalliset ravintolat on täynnä varauksia (nyt tiedämme, varattais ensi kerran itekin, mut tuskin ollaan sillon täällä…) ja niihin on turha pyrkiä. Ei kyllä tänä vuonna ollu aikomuskaan, jääkaappiin oli varattu pihvit paistettavaksi, mutta kun nälkä yllätti, yritettiin täyteen buukattuihin kuppiloihin ja lopulta sitten rantsussa mentiin Cafe del Mar -nimiseen turistiraflaan. Syötiin yllättävän hyvät possun kylkiluut, parhaat konsanaan ravintolassa. Paitsi, että grillaus oli kohillaan myös lisukkeena (ei siis päälle tahmattuna) tullu bbq-soosi oli hyvää hapanimelää töhnää. Jos ei olis syöny Matin mökkigrillaamia miun omalla maagisella tamarindimarinadilla maistettuja luita, ei olis paremmista tiennykään!

Kesäaikakin alko, hotelli meitä ystävällisesti asiasta muistutti.

Toinenkin meille uusi ruokapaikka tuli testattua yhdellä lounaalla. Käytiin kuppilassa nimeltään A Merendeira (Eväät) syömässä älyttömän hyvää horiskoleipää eli sämpylää, jonka sisään on jo paistovaiheessa mätetty riittävä määrä makkaraa ja sit paistettu kunnon leivinuunissa (pão com chouriço) ja kaalisoppaa (caldo verde), hintaa mini-menulle tuli 3,25/syöjä. Vanhoista paikosta kävästiin lounastamassa Lusanassa, ruoka oli hyvää ja Luis mukava kuten aina, mutta Susana oli kotona huilimassa, nykyinen raskaus on ottanu vähän koville välillä.

Toiseksi viimenen lomapäivä alotettiin keskustassa, mie kävin EMARPilla kattomassa näyttelyä ja tuo ukko trimmautti ittensä parturissa. Mie luulin näyttelyä katellessani, että tekijä olis joku nuori, mutta hää olikin syntyny jo 1952... Mielenkiintosimmat työt oli tehty Gustav Klimtin tyyliin, muut oli aika naiiveja, vaikka eivät naivistisia olleetkaan. Näyttelyesite on nähtävissä täällä.

Viimeinen ehtoollinen nautittiin Tokyossa. Sen jälkeen tehtiin adeus-vierailut sekä Artturilaan että Yläbaariin. Edellisessä oli taas ihan sekoa. Isäntä istu pöydässä syömässä omaa illallistaan ja kokki haasteli kaverinsa kanssa baaritiskillä, eikä kumpikaan tajunnu (välittäny?), että ovea kävi nykimässä yksi enkkuperhe. Mie sitten kiisin paikalle avaamaan liukuoven heille, että pääsivät sisään. Perheen tween-ikäinen tytär rapsutteli miun kanssa baarikoiraa ja juteltiin siinä kaikenlaista ja äiteensä nyökytteli tyytyväisen näkösenä eväänsä ääressä ja näkymästä innoittuneena (nyt sitten meiksin pärstä pyörii jossain tuntemattomien enkkujen pärstäopuksessa) ja Artur innoittui myös ja alko taas esitellä sitä jouluna saamaansa eläinpiirrosta. Kun perhe sitten poistu raflasta, kävi frouva miut kättelemässä ja kiittelemässä, miten hieno ja viihtysä paikka, niin kuin mie olisin ollu tyyliin omistajatar. En viittiny alkaa selittelemään, hymyilin vaan maireesti… Meijän vaki-Enkun kanssa haasteltiin asumisesta, hää on nimittäin päättäny ostaa Lagosista asunnon, jossa aikoo ite asua talvisin ja kesäsin antaa kalliilla vuokralle. Apunaan hällä on Carla, jonka kautta on viime vuosina hommannu talvikämppänsä. Nyt Carlalla on sitten meijänkin sähköpostiosoite, johon annoin luvan lähettää tietoa niistä asunnoista, joita on tarjolla Portimãossa. Ennen poislähtöä Artturi halus tietysti ottaa medronhot ja toivottaa hyvää matkaa ja Enkku onnistu ruinaamaan drinksun itelleenkin. Suukottelun ja halailun jälkeen siirryttiin Yläbaariin kälisemään Sergion ja kantiksien kanssa ja taas lopulta suukoteltiin ja halailtiin, etenkin kun oltiin viety talven aikana komistunu koristekasvimme sinne uuteen kotiin.

Ensi talveksi on varattu sama huoneisto kuin nytkin ja saatiin lupa jättää tavaroita paluuta oottamaan. Ostimma sitten kiinankaupasta pakolaiskassin ja ängettiin se täyteen kaikkia kotitaloustarpeita, mitä tänne on tullu ostettua ja lisäksi kotiasuja yms. eli tavaroita, joitten katoamisella ei oo sen paremmin suurta taloudellista kuin tunnemerkitystäkään. Tänään on lähtö, taksi tulee klo 14.45 ja huomenna (jos VR suo) ollaan Mikkelissä yhentoista aikaan aamupäivällä – ja pöntöt tod. näk. ihan sekaisin!

Ei sitä ihminen loppujen lopuksi paljon tartte, yksi pakolaiskassi piisaa tärkeimmille...

Joka tapauksessa: Até o próxima outubro!

Vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi!

Kuka sitä muuten mahto aikanaan väittää, että olis, olisko ollu nykynen kroonisesta när(k)ästyksestä kärsivä pressamme? Sanariksen ristikoissa on muuten usein sellanen tosi ilkeän näkönen terävänenänen tyyppi, johon yritän automaattisesti vastaussanaksi tarjota Saulia tai Niinistöä tms., mutta se onkin sitten vaan ilme tai jotain vastaavaa. Mut nyt ei ajatella yhteiskuntapolitiikkaa vaan jalista!

Burnley ja Blackburn pelas keskenään ja siitä innoittu Enkku kertomaan tarinoita joukkueitten kannattajien vuosikymmeniä kestäneestä keskinäisestä vihanpidosta ja miten porukat pitää pitää erillään toisistaan, ettei kolmas maailmansota pääse irti… Siinä sitten mainitsi myös yhden muun huligaaniporukan eli Millwallin kannattajat ja nykyinen ulkoministerimmehän, joka ei muuta yritäkään, kuin asetella vastakkain, on siis Millwallin miehiä. Paitsi, että ko. joukkueen kannattajat on tunnettu yhtenä Britteinsaarten pahimpana häirikkösakkina, on mukana vahvaa äärioikeistolaista meininkiä kai myös. Kun näytettiin Enkulle Soinin kuvaa kannattajahuivi kainalossa totes hää, että hyvin näyttää porukkaan sopeutuvan myös ulkonäöltään eikä vaan aatteiltaan. Kyseinen ministerihän on sitten taas niin mestari asettelemaan omat mielipiteensäkin 180 astetta eri suuntiin riippuen kuulijasta, ettei mitään mieltä! Meinaan jos omille kannattajilleen selittelee, miten EU on kaiken pahan alku ja juuri sun muuta, mutta muualla pääsee suustaan mm.: ”Teimme perustavan valinnan Euroopan unioniin liittyessämme – kyse on taloudesta, turvallisuudesta ja identiteetistä. Olemme osa länttä.” – jos uskomme Lasse Lehtistä ja miks ei uskottais.

Käytiin kattomassa jalista myös uudistuneessa yläbaarissa, joka on vaihtanu nimensäkin, tunnetaan nykyisin Sergio’s Coffee Shoppina. Peli oli yksi maan tärkeistä derbyistä (joita riittää melkein joka viikolle) eli Sporting vs. Benfica. Kuppila oli asianmukaisesti somistettu ja tunnelma oli lopulta kiihkeä. Väkeä ei ollu kuin kourallinen, keskipöytä oli katettu leivällä ja simpukoilla (bring-in), joitten alas huuhtomiseen ei menny kun pari miniolutta, mutta hitto että oli lystiä! Saatiin myös tutustua siihen, miten kannatusta siirretään sukupolvelta toiselle. Innokkaimman Benfica-fanin jälkikasvu, söötti alta kymmenvuotias tytär, tiesi kyllä, mitä joukkuetta pitää kannattaa, mutta silti sometus oli mielenkiintosempaa eli ei juuri telkkaria vilkuillu vaan räpläs älylaitettaan.

Sergion baarin uudet teippaukset.
Älkää oikeesti ees kuvitelko, että saamanne annokset näyttäis tuolta....

Edessä Benfican kannastusrekvisiittaa ennen aloituspotkua.

Pelin katsomiseen voi valmistautua Street Food -auton burgerilla.
Nyt eväät voi syödä teltassa eli ei edes pieni sade haittaa.
Autot on vaan edelleen niin satunnaisesti auki, että harvoin tuonne tulee piipahettua.

Artturilassa sitten taas on nähty likimain maansuru, kun Kanukin kannattama Everton onnistu West Hamia vastaan sössimään 2–0:n 2–3:ksi. Mies ei muutenkaan oo kaikkein terveimmän värinen, ihonsa on kuin kerran rytättyä ja uudelleen oiottua makulatuuripaperia, mutta tappion jälkeen veti jo tosi harmaaksi. Ei pitäis ottaa jalista NIIN vakavasti kuitenskaan! Meijän perheensisäisissä ManU ja Pool ottivat yhteen Eurooppa-liigassa, jälkimmäinen voitti ja ikävä kyllä täytyy myöntää, että ansaitusti.

Kahlasin vihdoin läpi Damaskoksen rakastavaiset -opuksen ja hitto että oli tylsä. En tiijä, yrittääkö kirjailija jotenkin viittailla Tuhannen ja yhden yön tarinoihin, mutta ainakin siltä vaikuttaa, itse hää kuitenkin kuvaa kirjaansa mosaiikiksi. Miuta rakenne häiritsi. Kehyskertomuksen eli epäonnisen, sukuvihan hankaloittaman rakkaustarinan, joka oli Majnun-Laila-Romeo-Julia-henkinen, tässä surkimukset oli Farid ja Rana, lomassa oli lyhyempiä ja pidempiä juttuja muista henkilöistä. Suurimman osan ajasta olin ihan pihalla siitä, ketä tyypit oli ja unohtelin sen varsinaisen tarinan henkilöt ja heille tapahtuneet asiat ja paperisessa käyttöliittymässä asioiden uudelleen löytäminen ja kertaaminen on niin hankalaa… Teoksessa on kuitenkin kyse siitä, miten arabimaa Syyriassa ainakaan viimeiseen sataan vuoteen ei oo kyetty elämään sovussa, kaikki on napit ja aseet vastakkain kaikkien kanssa ja kunniasta on kyse. Jaakko Hämeen-Anttila on arvioinu kirjan asiantuntevammin täällä.

Koipivammasten kokoontumisajot ja muuta viihdettä

Sisko ja sen mies kävi kyläilemässä muutaman päivän ajan ja taas haipakkaa piisas. Lopputuloksena yksi mustunut ukkovarvas, josta lisää myöhemmin ja kipeytyny leukanivel ilmeisesti ylenmääräisestä leukojen louskutuksesta ja hervottomasta hekottelusta.

Leukoja louskuteltiin mm. Outron terassilla, sieltä näkyy avara taivas.

Vierailevat tähdet tuli lentäen Faroon, jossa hyppäsivät paikallisjunaan, joka toi heijät tänne. Mentiin rautatieasemalle vastaan ja tultiin taksilla hotellille. Matkalaiset oli reissusta uupuneet, joten otettiin vaan iltapalaa (alkuun kuivattua tonnikalaa ja marinoitua kalmaria, sitten mansikka-avokadosalaattia ja pariloituja meriahvenia) tässä meillä ja jälkkärikahvit baarissa. Sitten koitti SPP:n aamu ja lähettiin hortoilemaan kaupungille. Käytiin mm. taidenäyttelyssä Manulassa ja vietettiin piknikkiä A Cozinhan kanojen kanssa puistossa. Tuli siinä sivussa kehitettyä uusi kiinalaisravintolan ruokalaji piri-pirikoira eli syötetään piri-pirikanan jämät kulkukoiralle ja ootetaan, kunnes hurttaparka heittää henkensä joko tukehtumalla tai kuolemalla janoon mausteisen soosin takia ja sitten eiku keittiöön! Ruokalajin syntymistä saattoi edesauttaa kanan ja leivän kyytipojaksi nautittu punkku.

Kalmarit (lulas) ennen siivousta...

...ja puolivälissä sitä eli vielä on nahkat paikallaan ja lonkerot kiinni muussa päässä.
Muovia muistuttavat tukirangat on kuitenkii jo irrallaan. 

Manulassa oli oikeastaan kaksi näyttelyä Entre a Terra e o Mar (Sara Glória) ja Algarve (Rosa Barriga). Maan ja taivaan välillä -näyttely oli täynnään mielenkiintoisia kuvia naiselta, joka on aiemmin enimmäkseen tehny kuvituksia lastenkirjoihin (taiteilijan omat sivut, näyttelyesite). Jälkimmäisessä oli sieviä kuvia tältä seudulta (näyttelyesite).

Kaupungilla kuljeskellessa ihmeteltiin kattohaikaroitten liitelyä, kyllä ne vaan on uljaita elukoita! Farossa oli toinen sanonu toiselle, että kato: haikara ja toinen oli sanonu, että joo – ja olivat katelleet ihan eri suuntiin. Niitä Algarvessa siis piisaa. Iltapalaa eli tässä tapauksessa ihan kunnon päivällinen (pääruokana pottumuusia kevätsipulilla ja oliiveilla, portugalilaisittain leikattuja pariloituja lampaankyljyksiä ja haudutettua broccoliniä ja porkkanaa) asianmukaisine ruokajuomineen nautittiin taas meillä ja ruuan päälle kaffet yläbaarissa.

Kauppahallissakin käytiin, sieltä ostettiin piknikin jälkkäriksi japaninmispelin
(eli lokvatin eli nisperon) hedelmiä, jotka kuitenkii unohettiin syödä.
Syötiin sitten aamujukurtin seassa.Hyvä hetelmä on, tuo mispeli.
Puita kasvaa täällä ympäriinsä.

Matkalaisten kanssa käytiin myös bussiretkeilemässä Alvorissa ja kauppakeskus Aquassa, missä piti Primarkin takia käyvä oikein kahteen eri kertaan, ku sieltä nyt saa rätei ja lumpui niin halvalla! Yhdellä retkellä lounastettiin Cardosasin kanapaikassa eli kanaa on tullu syötyä taas riittävästi. Artturilassakin käytiin kattomassa, kun Liverpoolin mokomat nuiji Manchesterin punaiset maanrakoon ja siinä sivussa vieraat sai aika kattavan kuvan siellä pyörivästä porukasta. Yksi höistä eli Kanukki (kanadalainen siis) kysyi, annoinko siskolle täydellisen selvityksen baarin elämästä, johon mie kysymään, että miten siitä hullunmyllystä muka vois mitään selvityksiä antaa! Siskon mies innostu niin yläbaarin atmosfääristä, että kävi siellä itekseenkin äijien kanssa turisemassa ja judosalien osoitteita kyselemässä – tiijä, vaikka tulis tänne joskus pitemmäksikin aikaa. Mie oon jo ekasta Madeiran-keikasta alkaen ollu sitä mieltä, että hää sujahtaa ulkonäöltään portugalilaiseks ilman mitään yritystä.

Alvorissa käytiin leikkipuiston vessassa, siellä on myös lapsille oman kokoisensa pytty - huomaavaista, sanoo hän!

Tässä sitten taas jotain ihan muuta! Norskin paidassa on tällanen kuva.

Aquan vessoissa on hammasharja-automaattelja, harja ja tahna on pakattu huulipuikon kokoseen tuubiin.
Tolla harjalla jos joutuu pyttyä jynssäämään, on paree varata riittävästi aikaa...

Perjantaina käytiin vielä siskon kanssa kaksisteen Continentessa shoppaamassa ja juomassa lasilliset vinkkua, sekä ostamassa iltapalatarpeet. Täältä saa sellasia ihanan epäterveellisen vaikutelman tekeviä paahtoleipäsiivuja, jotka on ihan pullamössöö ja joista on leikattu kuoretkin pois. Syötiin niille rakennettuja lämpimiä voileipiä, päällään pekonia ja chorizoa, vesikrassia, retiisiä ja tietysti juustoo.

Lopulta koitti kuitenkin lauantaiaamu ja hyö suuntas bussilla kohti Lissabonia ja uusia seikkailuja. Myö toipumaan Artturilaan, johon kerääntyi kaikenlaista jalkavaivasta väkeä. Tää meijän oma kihtikinttu onnistu nyt tiputtamaan nojatuolia siirrellessään sen irtonaisen metallijalan ukkovarpaalleen ja eihän siinä sitten mitenkään hyvin käyny, paitsi että meni varvas eikä lattialaatta särki. Enkku kinkkas baariin kepin kanssa, oli kuulemma pyöräretkellä alkanu polvi vähän vihotella ja lopulta se oli sitten jalkapallon kokonen. Paikallissairaalassa oli käyny sitä näyttämässä, mutta ei tullu hullua hurskaammaksi ja seuraavan päivän uusi yritys oli kaatunu siihen, että oli menny hermot ootteluun. Norski tossutteli paikalle kipeen nilkkansa kanssa ja yksi tunnistamaton nuori naisasiakas käveli toinen jalka nilkasta polven yli ulottuneen tuen kanssa. Niin, ja saatiinhan myö kuulumiset Arturin tyttären tyttärenpojan murtuneen jalan tilanteesta…

Lattialaatat pysy ehjinä, mutta tolle kynnelle voi varmaan sanoa pitkät jäähyväiset....

Siskon tabletista oli muuten menny lataussysteemi rikki, täällä korjasivat sen parissa tunnissa kolmella kympillä. Liekö siitä sitten innostunu miekin, heitin nimittäin meijän tabliskan lattialle ja lasihan siitä särky. Sitä ei vaan kolmella kympillä korjata ja aikaakin menis useita päiviä, joten on entinen tietotekninen laite, se.