Makuja – sabores

Tyrkkäsin tuossa yksi päivä uuniin kokonaisen pikku kanasen. Hänet myytiin valmiiksi halkaistuna, miun ei tarvinnut kuin änkeä lihaksiin ja nahan alle mausteita (sekaisin sössättynä raastettu salottisipuli, muutama raastettu valkosipulin kynsi, pätkä inkivääriä samoin raastettuna, silputtua tuoretta salviaa, yksi pienitty piripirichili, sitruunamehua, suolaa, hunajaa ja oliiviöljyä) ja antaa maustua muutama tunti ja sitten riittävä määrä 200 astetta celsiusta viimeistelyksi. Ja hyvää tuli, tietysti!

Syömisen kanssa on ollut vähän ongelmaa, kun se vuoden vaihteen mahatauti tuolla toisella pitkitty ja sitä mukaa tietysti aineenvaihdunta meni sekaisin ja kihti näki vaihteeksi tilaisuutensa tulleen. Ruokavalio muuttui aika radikaalisti, esimerkiksi kaurapuuro otettiin aamiaislistalle. Täällä on muuten hiton hyviä kaurahiutaleita tarjolla, niistä tulee hyvän makuinen ja kauniin kellertävä puuro, joka kelpaa jopa miulle ilman kilon voikönttiä – vähän pitää kyllä voita (manteiga) käyttää nytkin. Nyt on onneksi kroppa rauhoittunut ja voidaan keskittyä taas olennaiseen eli siihen syömiseen. Kerran vedettiin lounaaksi paistetut meriahvenet (tuoretta oreganoa, pippuria, suolaa ja oliiviöljyä, kuuma parila, viimeistelyksi vähän voita ja sitruunamehua) paahtoleivän kanssa ja tuo mies ihmetteli, miten voikin yksinkertainen ruoka olla niin hyvää. Täällä pitääkin varoa, ettei mausteilla pilaa raaka-aineiden omia makuja, koska täällä ne ihan oikeesti maistuukin jollekin. Jopa nuo meriahvenet, jotka oli kreikkalaisten kasvattamia eikä mitään villifisuja.

Possun grilliluitakin täältä saa lihatiskiltä ja nyt kun on uuni, niitä pitää tietysti ostaa ja paistaa. Luita on kahta lajia, leveäksi jätettyjä (entrecosto) tai niitä lyhkäiseksi kavennettuja (tiras de entrecosto), joita mie tykkään käyttää. Marinadiin tamarindia, jota täältä löytyy palkoina, hunajaa, chiliä, valkosipulia, inkivääriä, soijaa jne… Hyvää tulee uunissakin, vaikka viime kesänä Puumalassa hiiligrillattu versio oli mennen tullen parempaa. Viimeeksi luitten kanssa oli spagettia krassipestolla: krassia, basilikaa, valkosipulia, suolaa, mustapippuria, parmesania, paahdettua mantelia ja evoo:ta (extra virgine olive oil, lyhenne Rachel Rayltä, jota ennen joulua näkyi silloin tällöin telkkarissa). Krassia (agrião) myydään sekä saunavastan kokoisina puntteina että vähän siistittynä pusseissa ja sitä käytetään täällä paljon keitoissa. Mie oon änkenyt sitä ainakin salaatteihin ja vokkeihin ja nyt sitten tohon pestoonkin.

Yksinkertaista ruokaa siis syödään, erilaisia kasviksia (uunikanan kanssa oli pikapaistettuja mungpavun ituja ja lehtikaalia) ja juureksia ja siihen sitten jotain lihaa tai kalaa. Välillä pikkunälkään on otettu ihan vaan paistettua kananmunaa ja tuoretta tomaattia, ainakin miun Continentesta ostamat luomumunatkin on muka maistuneet jotenkin paremmilta kuin kiklut (myös luomu-) Suomessa. Ehkä se on vaan tää syöntipaikka, mikä hämää…

Kun haluaa tehdä jotain haudutettua, niin kuin vaikka possunposkia, otetaan avuksi Continenten aikuisten pillimehu. Myyvät ihan kelvollista valkkaria kahden ja puolen desin tetroissa ja se on just sopiva määrä monen eri ruuan liemeksi. Siinä on keitetty simpukoita ja kypsennetty raakamakkaroita ennen parilalla tehtyjä rusketusraitoja ja yksi lihaisa patakin on siinä hauduteltu kypsäksi, varmasti tulee käytettyä vielä moneen muuhunkin evääseen.

Pillimehua ilman pilliä

Perusmausteet on kuitenkin edelleen sitruunamehu, valkosipuli, pippurisekoitus (pimenta para bife, jossa on rouhittua musta- ja valkopippuria) ja/tai chili, suola ja hunaja/sokeri. Lisäksi jotain tuoreyrttiä ja se on siinä. Joskus pitää vähän hyppiä aidan yli ja tehdä esimerkiks nuudeleita, joihin sitruunamehun tilalle tulee limemehua ja sen kaveriksi soijasoosia ja seesamiöljyä ja vähän säilöttyä anjovista kalakastikkeen korvikkeeksi.

Jälkkäriosasto on meillä aika huonossa hapessa kun ei niitä just harrasteta, satunnaista tummaa suklaata lukuun ottamatta. Joulun tienoossa ostettiin kuitenkin kuivatuista viikunoista ja mantelilastuista tehtyjä kukkasia, jotka on ihan ok makean portviinin kanssa. Joku aika takaperin käytiin keskustassa Fu-nimisessä japanilaisessa lounastamassa ja innostuttiin ottamaan seesamipalloannos jaettavaksi. Ne olikin niin hyviä, että pitää ehkä käydä ihan vaan niiden takia toistekin. Tai ehkä palleroita saa Tokyostakin, siellä sushit sun muut on nimittäin parempia, joten sinne mennään mieluummin.

Niin yksinkertaista ja niin hyvää...
Edelleenkään ei tiijetä, millä tää systeemi liimataan kasaan ja ehkä parempi niin!

Makeitten päälle ei siis oikein ymmärretä, joten kun oikein halutaan herkutella, otetaan esiin paketillinen Alentejon mustien possujen ilmakuivattua kinkkua (presunto de porco preto Alentejano). Siihen vähän leipää, pari oliivia ja lasillinen vinho tintoa, eipä vois parempaa toivoa!

Mustaa possua syötiin viime sunnuntaina grillattunakin, käytiin Dona Braca -ravintelissa, joka löytyy rannasta keskustan kupeesta. Ei ollut suhteessa läheskään niin hyvää kuin ilmakuivattu, vaikka hyvää olikin, olin hiukka pettynyt. Varsinaisesti kyseessä on kalaravintola ja mainitulla ravintelilla on sisaryritys Alvorissa, nimeltään Zé Morgadinho, jossa viime talvena syötiin pariin otteeseen ja saatiin siinä sivussa kalansisälmyksiä kenkään ja lokinpaskaa niskaan. Alvorissa ei ollakaan tällä reissulla vielä käyty. Ootellaan helmikuun alkamista, silloin siellä on ehkä vähän enemmän paikkoja auki, ainakin niin olis ollu viimeksi. Dona Braca oli muuten täynnä (ja siis oikeesti täynnä, joutuivat oottamaan pöytien vapautumista jotkut) paikallisia, myö taijettiin olla ainoat ei-alkuperäisasukkaat.

Eikä maksanu paljon!

Alkuun leipää, sardiinitahnaa (miulle, hää ei uskalla, kun voi taas kihti kiehahtaa), voita (hänelle) ja oliiveja. Saatiin myös keitettyjä ja marinoituja porkkanoita (Cenouras à Algarvia),

joita täällä tulee usein alkupalaksi, puuttuuvat laskusta.

Sitten sitä possua grillattuna (en tiedä mitä salaista niissä on, mutta siis Secretos de Porco Preto Grelhados on ruuan nimi) normaalein lisukkein, vettä ja viiniä kyytipojaksi.Makuja – sabores

Tänään käytiin lounastamassa tässä lähellä ravintola Mira Vaussa, tällä kertaa syötiin kalaa, hammasahventa (pargo). Yllätys ei ollut kovin suuri, kun sen lisukkeiksi tuli keitettyä perunaa, porkkanaa ja parsakaalia sekä yksi salaatinlehti porkkanaraasteella. Keitetyt kasvikset vaihtuu vuodenajan mukaan, eli johonkin toiseen aikaan parsakaalin sijasta vois olla vaikka vihreitä papuja. Jos kyseessä olis ollu liha-annos, lisukkeet olis olleet muuten samat, mutta keitettyjen pottujen tilalla olis ollu ranskiksia ja keitettyä riisiä seassaan jotain vihannesta. Ei oo vielä ns. perinteistä portugalilaista ravintolaa vastaan tullut, jossa niin ei olis ja sama on pätenyt ns. italialaisiinkin…

Kun tarkkaan katsoo, niin tuosta pottua vastaan nojailevasta päästä näkyy, miksi fisun nimi on suomeksi hammasahven!