”Mitä mieltä olet islaminuskoisten marttyyrikuolemasta?” eli synkkä yksinpuhelu

Otsikon kysymys on iskurepliikki hamalta 80-luvulta. Ei mitään havaintoa, mitä mahdoin vastata, jotain omaperäistä ja nokkelaa, arvatenkin. Silloin, n. 1985 kysymys taisi liittyä Israelin ja Palestiinan väleihin. Olin vakaasti sitä mieltä, että kaikki, jotka halusi säilyä hengissä, olisi pitänyt siirtää alueelta tilapäisesti pois ja loput sulkea aidan sisään tappamaan toisiaan. Kerran vuoteen joku olisi käynyt tsekkaamassa, vieläkö on ketään hengissä ja viimeisen idiootin ajasta ikuisuuteen siirtymisen jälkeen olisi voitu ottaa alue täyspäisten asutettavaksi. Nykyisinhän Israelin valtio toimii kuin yhdistetty natsi-Saksa ja apartheidin aikainen Etelä-Afrikka ja hurskastelee päälle ja syyttää muita antisemitismistä – jep, jep! Ei niin, että se toinenkaan osapuoli viaton olisi.

Tänäänhän kysymys koskisi koko globaalia globea ja mitäpä sitten asiasta nykyisin ajattelen – se onkin sitten kinkkisempi juttu. Washingtonin yliopiston yksilöllisen ja kollektiivisen muistintutkimuksen proffan Pascal Boyerin mukaan ”uskonto on kognitiivinen loinen, joka pesii aivoissa”. En ole hänen opuksiinsa sen kummemmin perehtynyt, viittauksiin ainoastaan, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, taipumus uskontoon löytyy kaikista ihmisaivoista. Jotkut meistä kuitenkin onnistuvat tuon loisen kyseenalaistamaan ja olen omasta mielestäni onnekas, kun jumalat tai muut yliluonnolliset kummajaiset: evvk. Toivottavasti muuten uskonominaisuudesta on edes ollut jotain hyötyä evoluution jossain vaiheessa, muuten se on kyllä aika hemmetin huono kosminen vitsi.

Joskus kuulee parkaisun, että jos meillä ei olisi kristinuskoa, mites lapsille opetettaisiin moraalia – no ihan niin kuin joka paikassa muuallakin, missä ei olla Jessestä kuultukaan. Käsittääkseni sosiaalipsykologiassa nykyisin ajatellaan, että moraali kehittyy lapsen kasvaessa niin kuin muutkin kasvun myötä kypsyvät ominaisuudet (ks. esim. http://www.uta.fi/avoinyliopisto/arkisto/sosiaalipsykologia/kohlberg.html).

Vaikka suurella osalla kanssakulkijoista on uskon tarve, en kuitenkaan ymmärrä, miten siitä saadaan rakennettua erilaisia uskontoja oppeineen. Jokainen uskovahan uskoo omaan jumalaansa. Koska sitä ei ole tuolla marketin hyllyssä näytillä, että tällainen se nyt on ja tässä vieressä olisi sitten tämä parannettu, vähän kalliimpi versio, niin eihän se mitenkään voi olla kaikille sama. Jos kaikkien maailman uskovien jumalat asetettaisiin rinnan, tilanne olisi varmaan sama kuin lumihiutaleitten kanssa, ei yhtään samanlaista. Miten siis on mahdollista, että muka on yhteinen jumala? Ja eihän se siis olekaan, vaikka kuinka on ihmisellä taipumus liittoutua isommiksi porukoiksi ja rakentaa erilaisia pytinkejä sen julistamiseksi. Mahdottoman tehtävän osoituksena on kaikki eri jumalat, eri jumalien palvontaan viritetyt lahkot, jotka taas pirstoutuu pienemmiksi lahkoiksi… Ja kun jumala on eri, mikäs sen helpompaa kuin alkaa riidellä siitä, kumman jumala on parempi/oikeampi ja siitähän on enää askel uskonsotiin, varsinkin jos uskontoon on mukaan viritetty käännyttämisen velvollisuus.

Oma lukunsa ovat sitten ne tyypit, jotka karismansa avulla kerää itselleen seuraajakunnan, joka on johtajansa puolesta valmis ihan mihin älyttömyyksiin tahansa. Kamalimmillaan siitäkin seuraa verilöyly, mutta ainakin karisma-Kalle yleensä saa nauraa matkallaan pankkiin ja/tai neitsyiden vuoteisiin.

Uskonsodat taitavat tietysti olla enemmänkin poliittista vallanhalua kuin varsinaista uskon vuoksi sotimista, mutta uskonnolla saa tyhmän kansan – varsinkin, jos siltä estetään pääsy mihinkään muuhun tietoon ja epäilyksistä joutuu roviolle – uskomaan myös sodanoikeutukseen. Mistä päästään niihin marttyyreihin. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että jokainen saa kuolla just silloin ja just niin kuin haluaa, kunhan ei sotke siihen muita. Eli jos nämä marttyyrikuolemaa halajavat (islaminuskoiset tai numeroon 42 uskovat tai ketkä vaan) haluavat ihan itse muiden komentamatta tallata satametriseltä kalliolta alas mereen jumalansa nimeä huutaen, be my guest, siitä vaan. Sitten kun asiaan liittyy pyssyjä, pommeja ja muiden tappamista, no way – vielä kun keksisi, mitä sen estämiseksi voisi tehdä, mutta tässä kohtaa on sentään aika kovassa seurassa tumput ojossa.

En ole ikinä ymmärtänyt tarvetta uskoa yliluonnolliseen. Ei se rukoileminen paljon auta, jos ei oo leipää eikä lämmintä, paitsi tietysti jos rukoilee kanssaihmisiltä almuja, silloin saattaa saada tilapäisen avun. Muutenkin kannattaisi keskittyä auttamaan itse itseään ja jos pystyy, kavereitaan, ja ihan tässä maailmassa, kun siitä seuraavasta maailmasta, jossa sen kirkkaimman kruunun saa, ei ole kovin kummoisia todisteita.

Mielelläni uskoisin ihmiseen ja ihmiskunnan kykyyn tehdä järkeviä asioita. Ikävä kyllä, olen tullut siihen tulokseen, että alamäkeä vajutaan, tyhmenemässä ollaan, ei minkään auta. Kyky abstraktiin ajatteluun, puhetaito ja myöhemmin kehittynyt kirjoitustaito sentään on niitä ominaisuuksia, jotka erottaa ihmisen muista eläimistä. Tietotekniikan myötä on häviämässä kyky kirjoittaa, lukea ja ymmärtää mitään yli 140 merkkiä pitempää. Sitten käytetään kaikkia OMG, niin IHQja lyhenteitä ja kun jokainen haluaa olla edelläkävijä ja keksiä omat lyhenteensä, joita kukaan muu ei ymmärrä, mutta kun pitää osoittaa olevansa siellä samalla aallonharjalla, niin sitähän esittää ymmärtävänsä ja loppujen lopuksi kommunikointi on samalla tasolla kuin apinoilla eikä kukaan enää ymmärrä ketään, mutta perhana kun meillä on niin hyvä pöhinä ja keisari on ihan nakuna, mutta ihan sama, tsemppiä!